tilanne siis, että työelämässä ollut, tällä hetkellä opiskelijalla, tuli ilmoitus että ulosottoon menee n. 200 euron lasku. Kävin keskustelemassa asiasta, pyysin oikeudelta lisäaikaa, maksoin laskun, nyt, kolme kuukautta myöhemmin se tuli takaisin; oikeudesta! yhtiö, jolle olin velkaa, väittää, etten maksanut, eivätkä he ilmoittaneet, että oli maksettu oikeudelle. minulla on asiasta kuitti, jossa on oikea tilinumero, yms yhtiö, ja oikea summa. Nyt ulosottoon on menossa uudestaan sama summa, oikeudenkäyntikulut, lisät, ja perimismaksu. En tiedä yhtään, mitä teen, olen aivan neuvoton. ja soitin yhtiöön, kerroin tilanteen, ja siellä sanottiin että lähetä kuitti mutta ettei muuta tilannetta mitenkään?!
olen nyt siis saanut luottomerkinnän, opintolainaa on mahdoton siis ottaa, ja minulla on vahva tunne, että nyt vedätetään ja kunnolla. pitäskö hakea poliisilta apua, vai mitä tehdä?
olen nyt siis saanut luottomerkinnän, opintolainaa on mahdoton siis ottaa, ja minulla on vahva tunne, että nyt vedätetään ja kunnolla. pitäskö hakea poliisilta apua, vai mitä tehdä?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Jos kerran olet varmasti maksanut sovitulla tavalla niin mitäpä muuta kuin nostat kanteen ja vaadit velkomustuomion purkamista. Toivottavasti todisteesi ovat riittävät ja maksu suoritettu riittävän aikaisin, muuten häviät jutun ja tulee vain lisää kuluja. Rikoksesta tuskin on kysymys, velkoja vain kyllästyi odottamaan velan maksua.
Äläkä nyt ainakaan sitä alkuperäistä kuittia lähetä velkojalle.
Missä opiskelet? Ainakin yliopistoilla on yleensä tarjolla ilmaista tai ainakin lähes ilmaista lakineuvontaa, joten sieltä voisi saada hyviä neuvoja miten asia tulisi hoitaa.
Kerran olet maksanut laskun, niin käy näyttämässä kuiiti laskuttajalle ja vaikka kuitti olisikin hukkunut, niin pankista saa aina uuden tiliotteen jossa maksettu lasku näkyy. Pistäppäs tänne, kuka sinua aikoo moneen kertaan laskuttaa!
Pimeitä laskuttajia on nimittäin, kaikki ei ole luotettuja.
Tuosta vois sitten vaatia korvauksia, jos Sinulla on näyttää todiste, että olet maksanut. Korvaus näistä kuluista mitä Sinulle on aiheutunut aiheettomasta luottomerkinnästä.
Se on velkojan virhe jos ei ole kannetta vetänyt pois ajoissa ja niiden tehtävä perua asia, jos eivät sinun pyynnöstä sitä tee, ota yhteys äkkiä kuluttaja-asiamieheen. Maksuhäiriömerkinnän saat myös pois aiheettomasta perinnästä.
Kun ilmoitus ulosotosta tulee, on asianomaisella mahdollisuus valittaa ulosotosta käräjäoikeudelle. Muistaakseni valitus aika on kaksi viikkoa.
Valituksen mukaan tulee liittää todisteet eli kuitti tai kopio maksetusta maksusta.
Ja mikäli maksu on maksettu asia ei anna oikeutta ulosottoon, joka peruuntuu.
Exvaimoni kiusaa minua ja panee puoli vuotta ennen elatusmaksujen makuaikaa ne ulosottoon, vaikka olen maksanut kaikki elatusmaksut ajallaan.
Yksikään maksu ei ole mennyt ulosottoon.
Hän pelkästään pyörittää viranomaisia aiheuttaen heille turhaa työtä.
ulosottoon ei voi laittaa puolta vuotta ennen, feikki juttuja, jokainen voi kysyä voiko puoltavuotta ennen eräpäivää laittaa ulosottoon............hah
Saunalahti lähettää minulle aiheettomia puhelinlaskuja ja uhkaa ulosotolla.
Minulla ei ole koskaan ollut Saunalahden toimivaa puhelin liittymää.
Saat kyllä opintolainaa, jos lasku on maksettu. Sinun täytyy tehdä erillinen selvitys Kelalle maksuhäiriömerkinnästäsi. Ja yhtenä ehtona opintolainan saamiselle on se, että lasku on maksettu. Jokainen tapaus kylläkin omakohtainen, mutta lainan saaminen ei pitäisi olla ongelma... Kannattaa ottaa yhteys Kelaan.
Minä sain tarpeekseni näiden kahden ketkumyynnistä ja en ole 8:aan vuoteen enää heidän tuotteita ostanut - enkä osta. HPY oli aikanaan reilu buulaaki ja puhelukin maksoi euroissa 3,5 senttiä eikä ollut aikarajoituksia, puhuit niin kauan kuin halusit. Ahneus iski kuitenkin tähänkin "nuorison" perustamaan uuteen osakekeplottelufirmaan.
mulla oli elisan netti liittymä jokunen aika taaksepäin.. suljin liittymän.. 3 kk myöhemmin tuli kirje että laskut ovat edelleen maksamatta ( ajalta jolloin liittymä oli jo kiinni) soitin elisalle että miten mun laskut voi olla maksamatta kun olen sulkenut jo liittymän ajat sitten ja en ole asunut kyseisessä osoitteessakaan sen jälkeen.. ne vaan sano että ei muuta mitään että en muka ole sulkenut liittymää.. no sanoin että onko voinko sulkea sen nyt UUDELLEEN. se onnistui.. kuinka ylllättävää jonkun ajan kuluttua tuli taas samanlaisia kirjeitä.. soitin taas.. nyt olin jo hermostunut ja kysyin: ettekö te perk*le osaa sulkea sitä liittymää.. vastaus oli.. Liittymä on suljettu maksamattomien laskujen vuoksi" voi kyr*ä että meinas palaa pinna.. sen jälkeen en olekkaan mitään liittymiä itselleni ottanut vaan vaihdoin puhelimenki prepaidliittymään..
Mieheni erosi entisestä avopuolisostaan ja sopivat että nettiyhtys, joka oli mieheni nimissä jää entiselle avopuolisolle siksi aikaa kun löytää uuden asunnon. No, muutaman kuukauden päästä tämä mieheni entinen avopuoliso ilmoitti että muuttaa kuun vaihtuessa. Olin mieheni vieressä kun hän soitti elisalle ja katkaisi sopimuksen. Parin kuukauden päästä tuli kirje että, on laskuja katkaisun jälkeiseltä ajalta maksamatta. Mieheni soitti ja he väittivät elisalla ettei ole katkaistu. Minä otin puhelimen ja ilmoitin ettei mies laskuja maksa ja otamme yhteyttä kuluttajain asiamieheen. Soittivat 5minuutin kuluttua takaisin ja pahoittelivat "tietokone virhettään", ei tarvinnut maksella.
Soitappa vaikka ensin sinne ulosottotoimistoon ja selitä tilanne...ei ulosottovirasto ole sellainen 'peikko' kuin yleisesti luullaan ; )
Joo, monin paikoin ulosottajat on aika inhimillisiä ja heidän kanssaan pystyy sopimaan ja neuvottelemaan.
*äidin ulosottoja selvitellyt vuosia*
Ei kannata soittaa vielä ulosottoon. He eivät voi tehdä mitään ennekuin velka on ulosotossa perinnässä.
ja sä kutsut tota viel työks...hyi yök oksetus kamaluus.
Tuo nyt on kyllä vähä paikkakunta kohtainen juttu..... Olin itse yhteydessä kun meni aikoinaan henk.koht talouskriisin takia jälkiverot ulosottoon.. pidättivät palkasta noin ensi hätiin. Erehdyin soittamaan että olisko mahdollista saada kuukausi lyhennysvapaata kun oli leikkaus tulossa ja omavastuu osuus oli maksettava... N. tunnin päästä oli kaksi kaveria oven takana ja valtion lappuja lyötiin lasten pleikkareista vanhaan väritelkkuun.. Juu semmosta. Kauhu jäi hemmetti.
Mene yleiseen oikeusaputoimistoon, josta saat ilmaista neuvontaa oikealta juristilta. Joissakin kaupungeissa on myös yksityisten asianajajien maksuttomia neuvontapalveluja. Jos menet neuvotteluun lakimiehen kanssa, ota kaikki näytöt tapahtuneista mukaan ja varmista tapahtumien ajankohdat, jotta neuvot ja ohjeet olisivat laadukkaita.
Nämä keskustelupalastat ovat aika hauskoja; kymmenen tietämätöntä neuvoo yhtä tietämätöntä asiasta, joka voi olla neuvottavalle hyvinkin tärkeä.
kun kerran olet velan jo hoitanut, ei hätää.
Soita sinne ulosottovirastoon tai perintätoimistoon, joka asiaa hoitaa.
Lähetä KOPIO kuitista myös heille.
Samoin lähetä sinne firmaan KOPIO maksetusta laskusta ja kirjallinen vaade asian oikaisuun.
Jos firma ei hoida asioitaan ja tilejään ajan tasalle, se ei ole sinun ongelmasi.
Sinulla on myös oikeus vaatia perintätoimistoa hyvittämään sinulle aiheutuvat kulut. Eli pari ylimääräistä puhelinsoittoa, postimerkkiä ja kirjepaperia/mustetta.
Eli laadi vastalasku kuluista, koska perintä on aiheeton ja aiheuttanut sinulle kuluja. Joku 50e sopiva summa vaatia.
Minulla oli pari vuotta niin, että puhelinyhtiö (Telia-Sonera) vaati maksettua puhelinlaskua uudestaan ja uudestaa. Soitot asiakaspalveluun (jossa asia luvattiin aina hoitaa) ei tuottanut tulosta. Lopulta sain laskun perintätoimistosta. Soitto sinne ja asia luvattiin taas hoitaa. Lopulta sain myös kirjeen, jossa sanottiin maskun menevän korkojen ja kulujen kera ulosottoon.
Tein kirjalliset oikaisupyynnöt ja liitin siihen omat kuluni.
Meni reilu viikko, niin asia oli hoidettu.
Eli kyllä noita sattuu yhdessä jos toisessakin frimassa. Outoa tosin tuo, että frima väittää ettet ole laskua maksanut. Jos todellakin olet, sitä suuremmalla syyllä kirjallinen vaade ja kulukorvaus asian hoitamisesta. Kyllä asia vielä järjestyy ja saat luottomerkinnän poistettua.
Mene suoraan poliisin puheille. Kerran ei soitto kyseiseen yhtiöön auttanut, kerro poliisille. Ota kaikki mahdolliset kuitit ja laskut ym. paperit mukaan ja marssi poliisilaitokselle.
ota yhteys paikkakuntasi ilmaiseen oikeusavustajaan, häneltä saat neuvoja miten toimia. Tai sitten poliisiin, tee rikosilmoitus!
Toivottavasti asiasi selviää, hyvää kesän jatkoa !!!!!!
Kannatan että teet tutkinta pyynnön poliisille siitä että kyseisen virman kirjanpito on sekaisin ja samalla siitä että ovat tehneet laittoman uhkailun kun uhkaavat luottotietojen menetyksellä.
Lisäksi ilmoitat verottajalle että virmassa on kirjan pito sekaisin kun perivät jo maksettua laskua.
Mutta muista että kertomasi maksu on maksettu kuvaamallasi tavalla, silloin kyllä pitäisi sinun selusta olla turvattu ja kyseinen virma joutuu selitteleen poliisille kirjanpitoaan. Hyvässä lykyssä saat vahingon korvausta laittomasta uhkailusta.
ps:pistä tietoa asiasta miten etenee vaikka tänne
Kannatan että teet tutkinta pyynnön poliisille siitä että kyseisen virman kirjanpito on sekaisin ja samalla siitä että ovat tehneet laittoman uhkailun kun uhkaavat luottotietojen menetyksellä.
Lisäksi ilmoitat verottajalle että virmassa on kirjan pito sekaisin kun perivät jo maksettua laskua.
Mutta muista että kertomasi maksu on maksettu kuvaamallasi tavalla, silloin kyllä pitäisi sinun selusta olla turvattu ja kyseinen virma joutuu selitteleen poliisille kirjanpitoaan. Hyvässä lykyssä saat vahingon korvausta laittomasta uhkailusta.
ps:pistä tietoa asiasta miten etenee vaikka tänne
Joka kaupungista löytyy ulosotto toimisto ja pienemmistäkin lähipaikkakunnilta.
Ota kaikki paperit mukaan ja kuitti maksetusta laskusta.Yleensä nämä asia selviää puhumalla.
Jokin väärinkäsitys tai jollekkin on sattunut inhimillinen erehdys.Ota asiallinen ja kohtelias ote kyseiseen virkailijaan,älä rähjää,mutta älä matele jos olet oikeassa.
Ihmisiähän ne ulosottovirkailijatkin on (pitäisi ainakin olla).
Hae apua seuraavaksi oikeusaputoimistosta jos et saa asiaasi itse hoidetuksi.
Älä hermostu on sääntö numero yksi,tehoaa yllättävän moneen asiaan.
Laskustasi jäänyt kuitenkin varmaan pankkiin tieto ,että maksettu on,ei pitäisi olla mitään hätää. Toivon ,että asia järjestyy !
Joka kaupungista löytyy ulosotto toimisto ja pienemmistäkin lähipaikkakunnilta.
Ota kaikki paperit mukaan ja kuitti maksetusta laskusta.Yleensä nämä asia selviää puhumalla.
Jokin väärinkäsitys tai jollekkin on sattunut inhimillinen erehdys.Ota asiallinen ja kohtelias ote kyseiseen virkailijaan,älä rähjää,mutta älä matele jos olet oikeassa.
Ihmisiähän ne ulosottovirkailijatkin on (pitäisi ainakin olla).
Hae apua seuraavaksi oikeusaputoimistosta jos et saa asiaasi itse hoidetuksi.
Älä hermostu on sääntö numero yksi,tehoaa yllättävän moneen asiaan.
Laskustasi jäänyt kuitenkin varmaan pankkiin tieto ,että maksettu on,ei pitäisi olla mitään hätää. Toivon ,että asia järjestyy !
Jos kerran kuitti on mistä ilmenee että olet maksanut laskun, niin ota kuitista kopio ja mene käymään poliisilaitoksella ja kerrot tilanteen missä mennään ja että olet jo maksanut, jne.
Luulis että siellä osaavat autella asiaa eteenpäin. Mutta voi olla, että joudut silti sen maksumuistutuksen / huomautuksen maksamaan.
Poliisi tutkii vain rikosasioita. Myöhästynyt laskun maksaminen on puhtaasti siviilioikeudellinen velka-asia.
Jeesukseen yhteyttä ja rukoile. Oon ollu yli vuosikymmenen uskos ja elämä on järjestynyt. "Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon ristiinnaulitun". Ennen pyristelin maailmas, joka ei anna mitään vaan vie viimeisetkin siemenperunat. Nyt turvaan uskon alkajaan, Jeesukseen ja kaikki on järjestynyt eikä tarvi haikailla menneitä vaan ELÄÄ TÄSSÄ JA NYT. Sillä huomisesta et vielä tiedä. Jumalan siunausta...
nykyään on muotia pistää heti perintään laskut jos vähänkin myöhässä mutta soitto sinne firmaan mihin olet velkaa pitäs riittää ne ottaa jutun pois perinnästä
jos firma ei halua oikein vedättää sinua kunnolla nyt muutenkin tiukka aika saada rahaa joltain vedettyä jokainen haluaa omansa,,,yksi paha homma vielä tulee merkintä luotto registeriin sittet et saa luottoa ihan heti,,,
Ei kai se usko oikein raha- asioissa auta? Jos niin olisi, niin kaikki uskoisivat?
ota kuluttaja asimieheen yhteyttä niin asia hoituu.
Vaadi korvausta kivusta ja särystä myös ja pistä syyte perään asiattomasta laskusta, maksa potut pottina niin uskovat että sinulle ei vit*uilla!!!
Soitto kuluttajasuojamiehelle ja äkkiä!
60 päivää on maksuaikaa alusta asti tai merkntä tulloo!
"Kävin keskustelemassa asiasta, pyysin oikeudelta lisäaikaa, maksoin laskun, nyt, kolme kuukautta myöhemmin se tuli takaisin; oikeudesta!"
A. Oikeus ei voi myöntää mitään "lisäaikaa" laskujen maksamiseen.
B. Laskuja ei makseta oikeudelle vaan velkojalle.
C. Ota yhteyttä siihen velkojaasi suomi24-palstan sijaan.
Laskua siis ei ollut edes olemassa, tai olit sen jo maksanut jo aiemminkin.
No, tuosta ei kannata hermostua, vaan kysy käräjäoikeudesta apuja ja näytä kuitteja. Tuosta yhtiöstä kannattaa ilmoittaa kuluttaja-asiamiehelle nopeasti! Ne yrittävät vilunkia siellä itse!
Ja sinuun kohdistettu vääryys on tietenkin korjattavissa, mutta luottomerkinnän olet tietenkin varmaan menettänyt jo aiemmin, jos ko. lasku oli maksamatta jo aiemmin. Tämä tuplapyyntö on tietenkin aiheetonta!
joo taas höpötystä ihan tyhjästä. kerta on maksanut ni näyttää tositteet ja sillä selvä. Kyl suomalaiset on hermo kansaa kun heti panikoidaan tyhjästä
Eipä kannata kuluttaja-asiamiehelle soitella. On vain yksi sellainen virka koko Suomessa eikä hänen työkuvaansa kuulu vastailla teidän soittoihin. Tarkoitatte varmaan kuluttajaoikeusneuvojaa (1.1.09 alk.) eli aiemmin kunnallinen kuluttajaneuvoja.
näitä tämän palstan neuvoja!
kiitos hyvistä neuvoista!yhtiön nimeä en ehkä uskalla mainita, mutta sen sanon että kuulin että ovat konkkaan menossa. joka siis selittäisi tämän minun ylivelkomiseni. olen saanut asiaa eteenpäin, mutta tuo turha merkintä ärsyttää kovasti, ja kun asiasta keskustelin, ei kuulemma tosiaan ole mahdollisuutta saada sitä pois. tämä suomen *älyttömän hyvä* laki kyllä takkuilee joskus.
Etsin ihan tämän sinun tapauksesi johdosta tietoa perusteettoman luottotietomerkinnän poistamisesta ja kyllä se näyttäisi olevan aivan mahdollista. Jos asia on todella niin kuin sanot, eli olet maksanut laskun ennen merkinnän syntymistä, voidaan aiheeton merkintä poistaa.
Oheinen teksti löytyi asiakastieto.fi-sivuilta:
"Miten virheelliset luottotiedot voi oikaista?
Luottotietolain mukaan luottotieorekisteriin ei saa tallentaa harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Rekisterinpitäjän on rekisteröidyn vaatimuksesta korjattava rekisterissä oleva virheellinen tieto. Asiakastiedossa virheitä on esiintynyt erittäin vähän, mutta inhimillisten syiden vuoksi niitä voi joskus tulla.
Jos henkilö on saanut Asiakastiedolta ilmoituksen luottotiedoista, joita hän pitää virheellisenä, oikaisuvaatimus tehdään Asiakastietoon.
Oikaisupyyntö on hyvä tehdä kirjallisesti. Siitä tulee ilmetä
- vaatimuksen esittäjän nimi ja henkilötunnus
- tiedot, joita pidetään virheellisinä
- perusteet, miksi rekisteröity tieto on virheellinen sekä
- pyyntö saada mahdollisesta kielteisestä päätöksestä kirjallinen todistus.
Jos vaatimuksen perusteet ilmenevät rekisteröidyn hallussa olevista asiakirjoista, niiden kopiot on hyvä liittää mukaan.
Luottotietomerkinnän oikaisemiseen voi saada apua myös merkinnän vahvistaneelta viranomaiselta tai velkojalta, jonka toimesta saatavan laiminlyönti on viety viranomaisen vahvistettavaksi.
Velan maksaminen tai maksamisesta sopiminen maksuhäiriön toteamisen jälkeen ei riitä poistoperusteeksi."
joko netissä tai fyysiseti. Pankin tiliotteessasi näkyy maksutapahtuma numero, jolla voidaan jäljittää minne maksu on menyt, jos ei oikeaan paikkaan.
-Tarkista-
Jos sinulle on tullut haaste, niin tottekai siihen vastaan ja ilmoitat, että se on aiheeton ja toimitat kuitin maksusta käräjäoikeuteen!
Jos et haasteeseen regoi, niin tulee yksiöuolinen tuomio, merkintä luottotietoihin ja sitten saat selittää ulosottomiehelle, että maksettu on.
Tai jos välttämättä haluut niin voithan toki maksaa toiseen kertaan kuluineen...