Typerää jaarittelua

Tämä palsta on tympeää juupas-eipäs -inttämistä. Sen voisi poistaa kokonaan, mutta sen sijaan se on kunniapaikalla. Lienee ainoa palsta, joka on sekä tiede- että uskonto- kategorioissa.

Ovatkohan tämän weppisysteemin tekijät sitä mieltä että ateismi on puuttuva lenkki tieteen ja uskonnon välillä. Ateismi kuuluu tieteen syvimpään olemukseen, mutta sillä on kuitenkin uskonnollinen luonne. Voitaisiin sanoa että se on uskonto muiden joukossa.

Teologia puuttuu tiedeosastolta ja tulee varmaan aina puuttumaan. Ei sillä väliä, pimeää potaskaa sekin olisi täynnä kuten kaikki muukin täällä. Hyvää kesän jatkoa.
15161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siinä järkipuhetta meille apinoille

Äänestä

on joskus ihan mukavia keskusteluja.

Useat täällä keskustelevista henkilöistä ovat persoonia,
joiden kommentteja on mukavaa lukea.
(Harmillista, että Kössönöm-nimimerkillä kirjoittava henkilö poistui palstalta.
Siinä esimerkki karismaattisesta, sydämellisestä ja temperamenttisesta persoonasta).

Osa keskustelijoista on fiksuja ja lukeneita, ja tietoa heiltä riittää ihan jakamiseen saakka.
Osa on fiksuja ja maalaisjärjellä pelaavia.
On uskovia ja ei-uskovia. Vauhdikasta väittelyä.
Osa taas sitten näitä harmillisia, lapsekkaita terroristeja...
...mutta meitähän on monenlaisia.

Aitoa ja mielenkiintoista keskusteluakin on aika ajoin.
Siksipä minäkin usein käyn täällä lukemassa ja joskus jopa kommentoimassa.

Älähän ole pessimisti. Positiivinen asenne on niin paljon mukavampaa.
Hyvää kesää sinullekin... hymyillään, kun tavataan! :)

Äänestä
  • ovat se moottori, joka pitää mielenkiintoa palstaa kohtaan yllä. Mutta kun hyvin monet, uskaltaisiko sanoa suurin osa palstan ateisteista, ei sallisi sitä, vaan uskovia ollaan ajamassa alinomaa omille palstoilleen. No omia palstojahan täällä ei ole kenelläkään. Ei Ateismi-palsta tarkoita sitä että vain ateistit täällä saa kirjoittaa. Tätäkin on jauhettu ties koko palstan historian ajan, mutta ei se vaan tunnu avautuvan kaikille, ei edes kehumallesi Kössönömille.

    Itse olen sitä mieltä, että Kössölle tekee vaan hyvää olla pois palstalta. Alkoi tuntua ja näyttää siltä, vaikken kovin aktiivisesti palstaa seuraakaan, että hänellä alkoi vaivata palstasokeus tai -riippuvuus. Ja kovin kovin jankkaavaa tyyliä hän esitti, keskustelut ei siltä osin kovin hedelmällisiä olleet. Tietty ateistien kanssa hän höpötteli ihan asiallisesti, mutta uskovia hän inhosi syvästi, se kyllä tuli ilmi aivan selvästi. Ei siis mielestäni osoita >esimerkkiä karismaattisesta, sydämellisestä ja temperamenttisesta persoonasta.<

    Ateistit ovat ottaneet palstan henkilökohtaiseksi sisäpiiriareenakseen, mikä on sekoittanut palstan rakennetta ja sisältöä ja aiheuttanut turhaa kinaa ja ärsyttävää sananvaihtoa puolin ja toisin.

    Kukapa tietää jos vaikka Kössönömiä Jumala olisi alkanut vetää puoleensa ja vuoden päästä Kössö palaisi palstalle ja ilmoittaisi: 'Rakkaat ateistiveljet ja -siskot. Olen tullut uskoon. Se on parasta mitä palstalla oloaikana tai koko elämässäni olen kokenut.'

    :)))

    Äänestä

  • mielipiteet kirjoitti:

    ovat se moottori, joka pitää mielenkiintoa palstaa kohtaan yllä. Mutta kun hyvin monet, uskaltaisiko sanoa suurin osa palstan ateisteista, ei sallisi sitä, vaan uskovia ollaan ajamassa alinomaa omille palstoilleen. No omia palstojahan täällä ei ole kenelläkään. Ei Ateismi-palsta tarkoita sitä että vain ateistit täällä saa kirjoittaa. Tätäkin on jauhettu ties koko palstan historian ajan, mutta ei se vaan tunnu avautuvan kaikille, ei edes kehumallesi Kössönömille.

    "Ei Ateismi-palsta tarkoita sitä että vain ateistit täällä saa kirjoittaa. "

    Mutta ei tämä ole mikään lähetystyön harjoitussimulaattorikaan.

    "Mutta kun hyvin monet, uskaltaisiko sanoa suurin osa palstan ateisteista, ei sallisi sitä, vaan uskovia ollaan ajamassa alinomaa omille palstoilleen. "

    Olen sanonut usein torakoiksi kultsumilleni uskovaisille, että he ovat väärässä paikassa toistaessaan muutamaa vakiolausetta, mikä ei ole keskustelua. Nämä torakat eivät tule palstalle keskutelemaan, vaan lähetystyötä tekemään. Hyvin usein he vain kirjoittavat jonkun julistavan aloituksen, eivätkä vastaa, jos joku kommentoi. Osalla torakoista on jo heti palstalle tulleessaan vihamielinen ja halveksuva asenne ateisteja kohtaan, mikä viittaa siihen, että he ovat tulleet palstalle pelkästään riitaa herättelemään. Torakoiden ansiosta asialliset uskovaiset keskustelijatkin saavat joskus aiheetta köniin.

    Keskutelutaitoiset uskovaiset ovatkin jo ihan eri juttu. Esimerkiksi Tähtistä en ole kehottanut vaihtamaan palstaa, koska hän on tullut palstalle nimenomaan keskustelemaan, eikä hän haasta riitaa.

    Äänestä

  • mielipiteet kirjoitti:

    ovat se moottori, joka pitää mielenkiintoa palstaa kohtaan yllä. Mutta kun hyvin monet, uskaltaisiko sanoa suurin osa palstan ateisteista, ei sallisi sitä, vaan uskovia ollaan ajamassa alinomaa omille palstoilleen. No omia palstojahan täällä ei ole kenelläkään. Ei Ateismi-palsta tarkoita sitä että vain ateistit täällä saa kirjoittaa. Tätäkin on jauhettu ties koko palstan historian ajan, mutta ei se vaan tunnu avautuvan kaikille, ei edes kehumallesi Kössönömille.

    Itse olen sitä mieltä, että Kössölle tekee vaan hyvää olla pois palstalta. Alkoi tuntua ja näyttää siltä, vaikken kovin aktiivisesti palstaa seuraakaan, että hänellä alkoi vaivata palstasokeus tai -riippuvuus. Ja kovin kovin jankkaavaa tyyliä hän esitti, keskustelut ei siltä osin kovin hedelmällisiä olleet. Tietty ateistien kanssa hän höpötteli ihan asiallisesti, mutta uskovia hän inhosi syvästi, se kyllä tuli ilmi aivan selvästi. Ei siis mielestäni osoita >esimerkkiä karismaattisesta, sydämellisestä ja temperamenttisesta persoonasta.<

    Ateistit ovat ottaneet palstan henkilökohtaiseksi sisäpiiriareenakseen, mikä on sekoittanut palstan rakennetta ja sisältöä ja aiheuttanut turhaa kinaa ja ärsyttävää sananvaihtoa puolin ja toisin.

    Kukapa tietää jos vaikka Kössönömiä Jumala olisi alkanut vetää puoleensa ja vuoden päästä Kössö palaisi palstalle ja ilmoittaisi: 'Rakkaat ateistiveljet ja -siskot. Olen tullut uskoon. Se on parasta mitä palstalla oloaikana tai koko elämässäni olen kokenut.'

    :)))

    Meille kaikille, erityisesti minulle tekisi oikein hyvää olla pois näiltä, ja muiltakin palstoilta.
    Liika on liikaa, jopa pullataikinaa voi syödä humaltumiseen asti... ja se on jo liikaa.

    En mielestäni erityisesti kehunut tätä nimimerkki 'Kössönömiä'.
    Hän vain on mielestäni karismaattinen, sydämellinen ja erittäin temperamenttinen persoona täällä, muiden joukossa.
    Tämä on siis oma mielipiteeni.

    Täällä on näsäviisaita, tietäjiä, selvästi huumorintajuttomia, tiukasti asiallisia, höpöttäjiä, nipottajia, humoristeja, mielistelijöitä, uteliaita, pikkusieluisia, ilkeilijöitä, ns. lappusilmäisiä, äkkipikaisia...
    Kaikenlaisia kirjoittajia, kuten kuuluukin.

    En ole huomannut, että hän erityisesti inhoaisi uskovia.
    Hän taitaa vain usein ärsyyntyä, ellei joku uskova ns. 'ymmärrä pointtia', kuten usein käy.
    Ymmärrän myös hyvin, että räiskyvällä luonteella on vaikea keskustella rauhallisesti, sanojaan pyöritellen... ikäänkuin jaaritellen asiaansa. Suorat sanat ovat monesti harkitsevalle ja jaarittelevalle vastaanottajalle kuin sangollinen vettä suoraan päin naamaa!

    Se ei mielestäni kuitenkaan tarkoita sitä, että vastaanottajaa inhottaisiin
    (tai mistä minä tiedän inhoaako hän vai ei, en vain ole sellaista kuvaa saanut).

    Minäkin (vaikka olen ateisti) olen osani saanut Kössönömin läksytyksestä... ja ihan syystäkin! Sangollinen vettä, tarvittaessa, ei ole pahaksi meistä kenellekään:)

    > "Kukapa tietää jos vaikka Kössönömiä Jumala olisi alkanut vetää puoleensa ja vuoden päästä Kössö palaisi palstalle ja ilmoittaisi: 'Rakkaat ateistiveljet ja -siskot. Olen tullut uskoon. Se on parasta mitä palstalla oloaikana tai koko elämässäni olen kokenut.'"

    Jaaha... vaikka tämä 'Kössö' joskus saisi erittäin vakavan aivovaurion ja hänelle tehtäisiin lobotomia, uskallan lyödä vetoa, ettei tuota tule koskaan tapahtumaan.
    Vedonlyönnin panoksena lupaan syödä hatullisen 'sitä itseään', juoksen perse edellä puuhun ja töräytän 'Ystävä sä lapsien'-virren pieremällä... nuotilleen!
    Ja nämä kaikki yhtäaikaisesti! :D

    Äänestä

  • Taino Niinno kirjoitti:

    vedonlyöntikisa päälle! Vai onkohan tämä nyt laillista? Uskoisin, koska panoksena on kaikkea muuta kuin rahaa!

    Eli, jos Kössö palaa tälle palstalle uskovana, ja Sinä lupaat ja vannot tekeväsi panoksesi eteen kaiken tuon luettelemasi. Niin eikös tapahtuman kunniaksi voisi järjestää sellaisen ihan live -tapahtuman, jossa tämä kaikki ihan julkisesti Kössön puolelta esiintuotaisiin ja Sinä puolestasi 'lunastaisit' panoksesi?!

    Lupaan osallistua kyseiseen tilaisuuteen. Tosin ensin pitää miettiä näitä omia panoksiaan!

    Äänestä

  • Tähdenlento77 kirjoitti:

    Te ootte kuitenkin sopineet jotain Kössin kanssa, ja sanotte jälkeenpäin, että aprillia mayakalenterin mukaan.

    Lupaan ja vannon, käsi Raamatulla! ;)

    Siis... live-tapahtuma, jossa lunastan lupaukseni.
    Selvä.

    Mitkä ovat sinun panoksesi?
    Muista, että mitkään lälläripanokset eivät kelpaa... kuten esimerkiksi
    'Juon kaksitoista litraa vettä'
    tai
    'Uin Ruotsiin ja takaisin'

    Panoksia on tapana aina korottaa, kuten tiedät.
    Voin auttaa sinut alkuun, ellet keksi mitään tarpeeksi mahdotonta.
    Miten olisi esimerkiksi 'Muutan Suomenlahden olueksi' tai 'rengastan Suomen jokaisen lokin'...
    Siinä vain jotain esimerkkejä, valintahan on tietenkin sinun.

    Äänestä

  • Peikkojen kaveri kirjoitti:

    sinä, tai kukaan muukaan ei voi olla varma! ;)

    Riski on näennäisesti suuri...
    mutta todellisuudessa mitättömän pieni.
    En aio aloittaa treenejä...

    Äänestä

  • Taino Niinno kirjoitti:

    Lupaan ja vannon, käsi Raamatulla! ;)

    Siis... live-tapahtuma, jossa lunastan lupaukseni.
    Selvä.

    Mitkä ovat sinun panoksesi?
    Muista, että mitkään lälläripanokset eivät kelpaa... kuten esimerkiksi
    'Juon kaksitoista litraa vettä'
    tai
    'Uin Ruotsiin ja takaisin'

    Panoksia on tapana aina korottaa, kuten tiedät.
    Voin auttaa sinut alkuun, ellet keksi mitään tarpeeksi mahdotonta.
    Miten olisi esimerkiksi 'Muutan Suomenlahden olueksi' tai 'rengastan Suomen jokaisen lokin'...
    Siinä vain jotain esimerkkejä, valintahan on tietenkin sinun.

    tulee myös vannoa, käsi Raamatulla, että hänestä on tullut uskova! Vakuutus ei kelpaa!

    Alkupanokseni:

    1. Juon pullon, eikun kaksi pulloa Ateisti -olutta

    2. Kiipeän puuhun perinteisellä tyylillä, vähintään kolmen metrin korkeuteen

    3. Laulan ihan perinteisesti kappaleen: Yön likaiset legendat.

    Niin, ne korotukset, ne menevät alkuperäisestä aina hivenen korkeammalle!

    Sinä nyt sitten repäisit oikein kunnolla!
    Panoksesi on hyväksytty!
    :D

    Äänestä

  • Taino Niinno kirjoitti:

    Sinä nyt sitten repäisit oikein kunnolla!
    Panoksesi on hyväksytty!
    :D

    sanaa Hui, vielä vähempi Hai! Okei, odotan korotuksia!

    Näemmä KössöNöm itsekkin on palannut areenalle, joten anna palaa. Kaiketi muutkin saavat osallistua tähän kisaan?

    Äänestä

  • Tähdenlento77 kirjoitti:

    sanaa Hui, vielä vähempi Hai! Okei, odotan korotuksia!

    Näemmä KössöNöm itsekkin on palannut areenalle, joten anna palaa. Kaiketi muutkin saavat osallistua tähän kisaan?

    olla täysin sinun päätettävissäsi, siis tuo osallistujien määrä tms.
    Sinähän se taisit tästä valtakunnallisen kisan tehdä! :)

    Mitä vikaa on muuten sanassa 'hui'?
    Hai on merenelävä, sen tiedän, mutta hui?

    Äänestä

  • Taino Niinno kirjoitti:

    olla täysin sinun päätettävissäsi, siis tuo osallistujien määrä tms.
    Sinähän se taisit tästä valtakunnallisen kisan tehdä! :)

    Mitä vikaa on muuten sanassa 'hui'?
    Hai on merenelävä, sen tiedän, mutta hui?

    on Kiinan laiskin mies, joka ei tykkää, että sen nimeä mainitaan liian usein.

    Äänestä

  • Peikkojen kaveri kirjoitti:

    on Kiinan laiskin mies, joka ei tykkää, että sen nimeä mainitaan liian usein.

    Vannon, että tuo oli viimeinen kerta,
    kun mainitsen kyseisen henkilön nimen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eino Jaano kirjoitti:

Tämä palsta on tympeää juupas-eipäs -inttämistä. Sen voisi poistaa kokonaan, mutta sen sijaan se on kunniapaikalla. Lienee ainoa palsta, joka on sekä tiede- että uskonto- kategorioissa.

Ovatkohan tämän weppisysteemin tekijät sitä mieltä että ateismi on puuttuva lenkki tieteen ja uskonnon välillä. Ateismi kuuluu tieteen syvimpään olemukseen, mutta sillä on kuitenkin uskonnollinen luonne. Voitaisiin sanoa että se on uskonto muiden joukossa.

Teologia puuttuu tiedeosastolta ja tulee varmaan aina puuttumaan. Ei sillä väliä, pimeää potaskaa sekin olisi täynnä kuten kaikki muukin täällä. Hyvää kesän jatkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu