65% EI HYVÄKSY EU:N

EU:n perustuslain säätämistä vastustaa enemmän väkeä kuin sotkusta sotkuun ja vaalitappiosta toiseen korvessa vaeltavia kokoomuslaisia on koskaan äänestetty yhtenlaskettunakaan.

Keväällä 2003 EU:n ja Suomen valtion rahoittama Eurooppalainen Suomi-yhdistys teetätti Taloustutkimuksella kyselyn "tulisiko Euroopan unionille säätää perustuslaki, jossa määriteltäisiin unionin, jäsenvaltioiden ja sen alueiden toimivalta".

Suomalaisista vain 35 prosenttia vastasi myöntävästi.

Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto tilasi kesällä 2003 Suomen Gallupilta tutkimuksen. Sillä kertaa kysyttiin, pitäisikö Suomen estää perustuslaki, joka ei ole sisällön kannalta Suomen hyväksyttävissä. Vastaajista 78 % sanoi että kyllä pitäisi estää.
4218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onkin tärkeää,että ihmisiset kävisivät allekirjoittamassa nimen adressiin www.kansanaanestys.fi. Jotta saataisiin perustuslaista äänestys jossa taasen äänestettäisiin EI!!!!!

Äänestä
  • Jäsenmaat eivät päässeet sopuun HVK:ssa EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta ja asia jäi auki.
    - Se merkitsi nimenkeräysaikaa lisää kansalaisadressiin, jossa vaaditaan, että Suomessakin on järjestettävä kansanäänestys EU:n perustuslaista - koska se syrjäyttää oman perustuslakimme.

    Tulosta nimenkeräyslista ja ohjeet ja lähde töihin.

    www.kansanaanestys.fi

    Äänestä

Suomen Gallup on tehnyt toisenkin gallupin.

www.eskoseppanen.net

Katso siitä huolimatta, että Seppänen on kommunisti!

Äänestä

Entä sitten? Eipä sen paljon päättäjien käsiä sido. Kyllä nämä asiat päätetään kabineteissa, koska "kansa on niin tyhmää" ettei tajua omaa parastaan. EU:lla ja demokratialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mielestäni kaikista paras tapa olisi vaan olla tottelematta ja kieltäytyä kaikenlaisesta yhteistyöstä viranomaisten ja poliitikkojen kanssa. Ei pidä aliarvioida kapinoinnin voimaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PERUSTUSLAKIA kirjoitti:

EU:n perustuslain säätämistä vastustaa enemmän väkeä kuin sotkusta sotkuun ja vaalitappiosta toiseen korvessa vaeltavia kokoomuslaisia on koskaan äänestetty yhtenlaskettunakaan.

Keväällä 2003 EU:n ja Suomen valtion rahoittama Eurooppalainen Suomi-yhdistys teetätti Taloustutkimuksella kyselyn "tulisiko Euroopan unionille säätää perustuslaki, jossa määriteltäisiin unionin, jäsenvaltioiden ja sen alueiden toimivalta".

Suomalaisista vain 35 prosenttia vastasi myöntävästi.

Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto tilasi kesällä 2003 Suomen Gallupilta tutkimuksen. Sillä kertaa kysyttiin, pitäisikö Suomen estää perustuslaki, joka ei ole sisällön kannalta Suomen hyväksyttävissä. Vastaajista 78 % sanoi että kyllä pitäisi estää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu