Otsikko oli huomion herättämiseksi... No niin, asiaan.
Elikkäs, olen 15-vuotias tyttönen Lempäälän perämettistä. Kaksi viikkoa sitten tulin rippileiriltä mieli täynnä ajatuksia Jumalasta ja Jeesuksesta. Haluaisin kertoa tarinani, ja olen kiitollinen jos joku lukee tämän.
(Jumala/Jeesus)
Noin viikko sitten yöllä, kellon ollessa jo paljon, en saanut unta ja aloin jälleen miettiä Jumalaa. Olin hetki sitten rukoillut Jumalalta että saisin nukuttua yöni hyvin, sillä seuraavana päivänä minulla olisi konfirmaatio. Yhtäkkiä, sitä sen enempää miettimättä, laitoin käteni ristiin ja lausuin mielessäni:
- Herra, jos olet olemassa, näyttäydy minulle.
Samassa, sillä sekunnin sadasosalla, cd-soittimeni alkoi... No, tiedätte varmaan sen äänen kun kännykkä soi samaan aikaan, kun vanha soitin on päällä. Sellainen rätinä. Niin, soittimeni alkoi rätistä, todella kovaa. Sellaista se ei ole koskaan ennen tehnyt. Säikähdin, että oliko se vain hullua sattumaa vai...
Ristin käteni uudelleen, ja kuiskasin mielessäni:
- Herra, Sinäkö sen teit?
Sitten pelästyin ja kunnolla. Pimeässä eteisessä välähti parin sekunnin ajaksi sinisen kuultava, hopeinen valo. En houraillut, en ollut niin väsynyt että näin omiani, vannon sen. Näin sen aivan selkeästi, olin aivan virkeä, katsoin vain sitä. Mikään keinotekoinen valo se ei voinut olla, ei autonvalo, ei mikään sellainen. Valon sammuttua laskin pääni tyynyyn, ja nukahdin.
(Paholainen)
Kaksi yötä sitten, kun en taaskaan saanut unta, aloin (yllätys, yllätys) taas miettiä tiedättekyllämitä-asioita. Tällä kertaa en kuitenkaan ristinyt käsiäni, vaan sanoin mielessäni:
- Paholainen, jos sinä olet olemassa, näyttäydy minulle.
Siinä samassa huoneeni edessä oleva lamppu, joka oli unohtunut päälle, sammui. No, kuulin että se oli äitini joka sen sammutti. Mutta sitten kuulin jonkun kähäisevän nimeni epäselvästi ja huoneeni edessä oleva ovi sulkeutui itsestään.
Minua alkoi hermostuttaa, sillä... No, sen enempää kiertelemättä... Pelkään pimeää sydämeni kyllyydestä, ja sen valon olin huomannut aikaisemmin olevan päällä, mutta "unohdin" mennä sammuttamaan sen. Rukoilin Jumalalta unta, ja Hän antoi minun nukkua.
Aamulla kun heräsin, huomasin lampun, jonka voi sytyttää vain jos iho koskettaa sen kullattua metallikehää, olevan päällä.
Kysyin aamulla äidiltäni, mitä asiaa hänellä oli ollut minulle yöllä, mutta hän kertoi ettei ollut sanonut yöllä mitään, eikä ollut käynyt laittamassa valoa päälle.
(Jumala/Jeesus)
Minulla on todella paha keskittymishäiriö ja muistihäiriö. Jälkimmäisessä ovat lääkäritkin todenneet olevan jotain kummallista. Muistan joitakin asioita, jotka muut ovat täysin unohtaneet.
Muistan esimerkiksi 14 vuotta sitten itsemurhan tehneen isäni äänen. En koskaan ennen ollut kuullut sitä, ennen kuin näin pienen videonpätkän hänestä.
Ja muistan kun nelivuotiaana katselin kaapin takana, kun perheenjäseneni hakkaavat toisiaan kasvot verillä.
Ja monia muitakin asioita, joita en nyt ala sen enempää kertomaan.
Sanonpa vielä kuitenkin tämän: muistan myös kun viisivuotiaana menin nukkumaan, (miksi kaikki kertomani liittyy jotenkin nukkumiseen...?) kuulin matalan, HYVIN matalan ja kaamean äänen huutavan minulle. Se huusi, se kirosi, tuntui kuin se olisi lyönyt minua. Se ei kuitenkaan ollut kukaan silloisista perheenjäsenistäni. Ei kukaan henkilö. Tuo taisi olla ensimmäinen kerta kun rukoilin.
Tämän jälkeen kuulin pehmeämmän äänen. Se oli selkeä ja kysyi "Rosa, onko kaikki hyvin?" Se oli äitini. Niin rakastava, niin hyvä ihminen, tuli viereeni ja halasi minua. Hän sanoi "Ei hätää, ei mitään hätää."
Oli kuin Jumala olisi lähettänyt enkelin luokseni.
Nopeasti vielä sanon, että kun anoin apua keskittymishäiriööni, minulle sanottiin että psykiatri ei millään voi ottaa minua vastaan pariin vuoteen. Olisin joutunut käymään kymppiluokan kahteen kertaan. Rukoilin monta kertaa, että saisin jonkin ratkaisun ongelmaani. Kappas! Seuraavalla viikolla minulle soitettiin ja sanottiin että pääsisin ensi kuussa psykiatrille.
Tällä hetkellä, kun olen parin kuukauden ajan käynyt kuntoutuksessa, tuntuu että pääsen jo ysiluokalta suoraan lukioon, mikä olisi elämäni huippuhetkiä.
Halusin vain kertoa omat kokemukseni niin Jumalan kuin paholaisenkin läsnäolosta. Kaikki kertomani on totta, mitään en ole liioitellut. Hieman pitkä teksti tuli mutta kiitos ja kumarrus Sinulle joka luit tämän loppuun asti.
Kiitos.
Elikkäs, olen 15-vuotias tyttönen Lempäälän perämettistä. Kaksi viikkoa sitten tulin rippileiriltä mieli täynnä ajatuksia Jumalasta ja Jeesuksesta. Haluaisin kertoa tarinani, ja olen kiitollinen jos joku lukee tämän.
(Jumala/Jeesus)
Noin viikko sitten yöllä, kellon ollessa jo paljon, en saanut unta ja aloin jälleen miettiä Jumalaa. Olin hetki sitten rukoillut Jumalalta että saisin nukuttua yöni hyvin, sillä seuraavana päivänä minulla olisi konfirmaatio. Yhtäkkiä, sitä sen enempää miettimättä, laitoin käteni ristiin ja lausuin mielessäni:
- Herra, jos olet olemassa, näyttäydy minulle.
Samassa, sillä sekunnin sadasosalla, cd-soittimeni alkoi... No, tiedätte varmaan sen äänen kun kännykkä soi samaan aikaan, kun vanha soitin on päällä. Sellainen rätinä. Niin, soittimeni alkoi rätistä, todella kovaa. Sellaista se ei ole koskaan ennen tehnyt. Säikähdin, että oliko se vain hullua sattumaa vai...
Ristin käteni uudelleen, ja kuiskasin mielessäni:
- Herra, Sinäkö sen teit?
Sitten pelästyin ja kunnolla. Pimeässä eteisessä välähti parin sekunnin ajaksi sinisen kuultava, hopeinen valo. En houraillut, en ollut niin väsynyt että näin omiani, vannon sen. Näin sen aivan selkeästi, olin aivan virkeä, katsoin vain sitä. Mikään keinotekoinen valo se ei voinut olla, ei autonvalo, ei mikään sellainen. Valon sammuttua laskin pääni tyynyyn, ja nukahdin.
(Paholainen)
Kaksi yötä sitten, kun en taaskaan saanut unta, aloin (yllätys, yllätys) taas miettiä tiedättekyllämitä-asioita. Tällä kertaa en kuitenkaan ristinyt käsiäni, vaan sanoin mielessäni:
- Paholainen, jos sinä olet olemassa, näyttäydy minulle.
Siinä samassa huoneeni edessä oleva lamppu, joka oli unohtunut päälle, sammui. No, kuulin että se oli äitini joka sen sammutti. Mutta sitten kuulin jonkun kähäisevän nimeni epäselvästi ja huoneeni edessä oleva ovi sulkeutui itsestään.
Minua alkoi hermostuttaa, sillä... No, sen enempää kiertelemättä... Pelkään pimeää sydämeni kyllyydestä, ja sen valon olin huomannut aikaisemmin olevan päällä, mutta "unohdin" mennä sammuttamaan sen. Rukoilin Jumalalta unta, ja Hän antoi minun nukkua.
Aamulla kun heräsin, huomasin lampun, jonka voi sytyttää vain jos iho koskettaa sen kullattua metallikehää, olevan päällä.
Kysyin aamulla äidiltäni, mitä asiaa hänellä oli ollut minulle yöllä, mutta hän kertoi ettei ollut sanonut yöllä mitään, eikä ollut käynyt laittamassa valoa päälle.
(Jumala/Jeesus)
Minulla on todella paha keskittymishäiriö ja muistihäiriö. Jälkimmäisessä ovat lääkäritkin todenneet olevan jotain kummallista. Muistan joitakin asioita, jotka muut ovat täysin unohtaneet.
Muistan esimerkiksi 14 vuotta sitten itsemurhan tehneen isäni äänen. En koskaan ennen ollut kuullut sitä, ennen kuin näin pienen videonpätkän hänestä.
Ja muistan kun nelivuotiaana katselin kaapin takana, kun perheenjäseneni hakkaavat toisiaan kasvot verillä.
Ja monia muitakin asioita, joita en nyt ala sen enempää kertomaan.
Sanonpa vielä kuitenkin tämän: muistan myös kun viisivuotiaana menin nukkumaan, (miksi kaikki kertomani liittyy jotenkin nukkumiseen...?) kuulin matalan, HYVIN matalan ja kaamean äänen huutavan minulle. Se huusi, se kirosi, tuntui kuin se olisi lyönyt minua. Se ei kuitenkaan ollut kukaan silloisista perheenjäsenistäni. Ei kukaan henkilö. Tuo taisi olla ensimmäinen kerta kun rukoilin.
Tämän jälkeen kuulin pehmeämmän äänen. Se oli selkeä ja kysyi "Rosa, onko kaikki hyvin?" Se oli äitini. Niin rakastava, niin hyvä ihminen, tuli viereeni ja halasi minua. Hän sanoi "Ei hätää, ei mitään hätää."
Oli kuin Jumala olisi lähettänyt enkelin luokseni.
Nopeasti vielä sanon, että kun anoin apua keskittymishäiriööni, minulle sanottiin että psykiatri ei millään voi ottaa minua vastaan pariin vuoteen. Olisin joutunut käymään kymppiluokan kahteen kertaan. Rukoilin monta kertaa, että saisin jonkin ratkaisun ongelmaani. Kappas! Seuraavalla viikolla minulle soitettiin ja sanottiin että pääsisin ensi kuussa psykiatrille.
Tällä hetkellä, kun olen parin kuukauden ajan käynyt kuntoutuksessa, tuntuu että pääsen jo ysiluokalta suoraan lukioon, mikä olisi elämäni huippuhetkiä.
Halusin vain kertoa omat kokemukseni niin Jumalan kuin paholaisenkin läsnäolosta. Kaikki kertomani on totta, mitään en ole liioitellut. Hieman pitkä teksti tuli mutta kiitos ja kumarrus Sinulle joka luit tämän loppuun asti.
Kiitos.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Viestisi oli yllättävän asiallinen miettien muita ikäistesi nuorten kirjoittamia viestejä. Kohdat missä kerroit isäsi kuolemasta ja perhetappeluista olivat hyvinkin koskettavia. Siunausta sinulle elämääsi.
Tosi hyvä kikka tuo otsikkosi. Varmasti kaikki lukevat.
Olen iloinen, että rohkenit kirjoittaa näistä asioista ja juuri niin kuin itse olet ne kokenut.
Olen iloinen, että rukoilet joka päivä. Jeesus kyllä ilmestyy sinulle tavalla tai toisella, kun sitä pyydät. Jeesus puhuu sinulle ihan henkilökohtaisesti, kun sitä pyydät.
Jeesuksen läsnäolo on syvää rauhaa ja iloa. Jeesuksen läsnäolossa ei ole mitään pelättävää eikä pelottavaa. Tunnet, että sinua rakastetaan ja tamä rakkaus karkottaa kaiken pelon. Et pelkää enää paholaistakaan, koska hänellä ei ole osaa sinuun.
On paljon ihmisiä, jotka sanovat, että kukaan ei rakasta minua, mutta se ei ole totta.
Niin paljon Jumala maailmaa rakastaa, sinua ja minua, että Hän antoi ainoan Poikansa kuolemaan meidän tähtemme, meidän sijastamme. Hän otti kaikki meidän syntimme päällensä ja myös kaikki tulevatkin synnit, aivan kaikki.
Oliko nimesi Rosa. Minulla on Roosa niminen tyttö, vielä alle kouluikäinen.
Olen iloinen, että etsit Jeesusta ja kun etsit, niin varmasti löydät, koska sinun ei tarvi Häntä löytää, vaan Jeesus kyllä löytää sinut, kun sydämesi on vain auki Jeesukselle.
Rukoilen puolestasi.
Kirjoittelehan edelleen. Äläkä hämmenny, jos tulee tuomitsevaa tai rakkaudetonta kommenttia. Meitä on täällä moneksi.
Jeesus sinua siunatkoon.
kyllä uskon että jotain muutakin on kuin vaan elämä! olen kokenu sen mutta en sano miten!!!
Kiitos tähän mennessä vastanneille. :) Viime aikoina olen tuntenut oloni vähän levottomaksi, mutta nyt kun kirjoitin ne tuohon mustaa valkoiselle, olo helpottui ja voin taas hengittää vapaammin. Tunnen Jumalan läsnäolon jälleen ja tiedän että aina on olemassa Joku, joka rakastaa.
Ps. 4
6. Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.
7. Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä.
8. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua
ilonen sun puolesta! Luin sun jutun ja minulle tuli hyvä olo: sinä rohkenit kertoa tarinasi! Ihanaa kuulla, et sinä sait kohdata Jumalan! Mää oon 14 ja on tosi hienoo, et joku lähelle mun ikänen kirjottaa omia uskonkokemuksiaan!
Siu siu sulle!
Toi on oikeesti aika hyvä kikka, toi otsikko, niin ku tossa tokassa vastauksessa jo sanottiinkin.
Näytät kokeneen jo mielenpainuvan elämän, vaikka oletkin vasta elämäsi alussa ja vielä lapsi. Hienoa, että turvaudut Jumalaan hädän hetkellä ja että olet saanut vastauksiakin.
Kysyn sulta jotakin: Miksi se valo ei olisi voinut olla lampun tapainen valo? Olishan se voinut välähtää vaikka kännykästä.
Koska kaikki ikkunat olivat kiinni, eikä autonvalo tai muu vastaava olisi voinut heijastua sinne kattoon. Lampusta ei tule sinisen kuultavaa, hopeista valoa ja kännykkä oli yläkerrassa.
Siksi ei.
kirjoitus sinulta. Aika paljon olet elämässäsi läpi käynyt jo nyt ja kaipa se on jättänyt jälkensä sinuun niinkuin elämämme jättää meihin jokaiseen.
Uskoisin että ihmisen pahin vihollinen on hänen oma pelkonsa - se voi hallita elämää enemmän tai vähemmän täydellisesti. Siksi on hyvä jos pääsee eroon kaikista turhista peloista, mielikuvituksen tuottamista ja sellaisita mille ei kuitenkaan mitään voi tehdä. Kun ihminen on nuori ja ikäänkuin seisoo tuntemattoman tulevaisuutensa edessä ja mielessä on kaikenlaisia odotuksia, toiveita ja mielikuvia jotka lisäävät paineitta.. jos siihen pannaan sitten vääristynyt Jumalakuva ja vaikka sarvipää paholainen niin voi helposti tapahtua että paineet menevät yli sen rajan millä ihminen on ikäänkuin varustettu..
Jumalasta sen verran että minä uskon Jumalaan mutta en näihin kiihkolahkoihin joita sinunkin tulisi mielestäni varoa, muuten saattaa käydä niin että alat uskoa tunnekuohuissa saatuihin kokemuksiin joissa ei ole paljoakaan juurta. Jumala on aivan eri luokkaa oleva elämä kuin jokin voima joka panisi ihmisen konttaamaan kokous salin lattialla tai kaatuilemaan kuin huumeessa. Varo sellaisia seuroja.
Jos olet kiinnostunut Jumalasta lue Raamattua - mutta älä anna kenenkään tulla sitä itsellesi tulkkaamaan jo ennenkuin olet edes lukenut asian. Paras tapa on lukea alusta aivan samaan tapaan kuin muitakin kirjoja ja lukea pikkuhiljaa läpi koko kirja. Jos alussa tuntuu vähän ihmeellisltä niin kyllä se sitten siitä selviää ajan mittaan jos jatkat lukemistasi. Sen voin sanoa Raamatusta että vaikka se on kirjoitettu yli tuhannen vuoden aikana se on silti yksi kirja (yksi kokonaisuus) mikä on hyvä pitää mielessä.
Toivon että elämäsi menee hyvin vastaisuudessa ja löydät etsimäsi..
Otto
Tiedän mitä tarkoitat, oon tutustunut kyllä näihin "kiihkoilijoihinkin", enkä oikein välitä kuulla juuri noita "konttaamisia kokoussalin lattialla"-juttuja... ;) Nämä omat kokemukseni vain ovat olleet niin... vahvoja ja selkeitä. Koska mikään ei ole ollut mielikuvituksen tuottamaa, olen varma siitä. Jumalaan uskon ja Häneen turvaudun ahdistuksen hetkinä. Kun taas Saatana... Enpä tiedä, en oikein usko juuri noihin sarvipäisiin paholaisiin. Enemmänkin voimaan, joka luo kateutta, masennusta ja ahdinkoa. Tuolloinkin, kun pienempänä kuulin sen äänen huutavan, kuulin sen aivan selkeästi. Mutta en edes kuvitellut, että itse Saatana se siinä rähinöi huvikseen tällaiselle pikkulapselle. En tiedä, mitä mietin siinä vaiheessa, mutta... En tiedä. Sen ainakin tiedän, että heti rukoiltuani sain apua.
sydämessäsi, että valo oli varmasti Jumala, niin älä ikinä epäröi! Luota vaan näkyysi ja anna Jumalan ohjata elämääsi. Älä anna paholaisen kiusata ja kuiskutella korvaasi: "se näkysi oli harhaa". Älä kuuntele selityksiä, vaan luota täysillä Jumalaan!
Se on juuri totta että kaikki epäoikeudenmukaisuus ja rakkaudettomuus mitä me osoitamme ei ole Jumalasta - se on vajavaisuutta, Jumala on täydellinen ja jos me halyúamme tehdä hyvää ja oikein, seuramme Jumalaa enemmän kuin pahuutta.
Saatanasta Raamattu sanoo että hän on kaunis Jumalan mestari työ joka luopui Luojastaan - ja halusi tulla Jumalansa vertaiseksi, saatana ei siis ole mikään 'sarvipää', ne on vain sellaisia uskomuksia.
On kolme asiaa: Oikeudenmukaisuus, rakkaus ja vapaus Jumalassa.
Tunsin että valo oli todellakin Jumalan aikaansaannos... Mutta epäilin sen olevan jokin muu, kuten enkeli. Olen kuullut joidenkin kokemuksia enkeleistä ja kuvailut osuivat yhteen näkemäni kanssa...
Mutta Jumalaan luotan täysillä, siitä ei ole epäilystäkään.