on ollut minulle henkireikä. Olen periaatteessa aina ihmisten keskuudessa liikkuessani suvaitsevainen ja annan ihmisten kernaasti pitää mielipiteensä ja vakaumuksensa, mutta uskonnollisten ajattelutapojen hullunkurisuus on joskus niin silmäänpistävää ja käsitämätöntä, että sitä on ollut pakko päästä joskus ruotimaan tänne samanmielisten kanssa (tänään viimeksi nyt jo edesmenneessä ketjussa nimimerkki kirkuva nainen ehdotti minulle nokkosissa kieriskelyä, jotta saisin esimakua helvetin tulesta). Ok, olen täällä pelle, rienaaja ja pilkkaaja - puran siinä omia paineitani.
On nyt tullut kyllä täysin selväksi, että joku tai jotkut eivät tätä sulata. Munanjatkulaisuusketjut osuivat hupaisuudessaan varmaan liian lähelle uskovaishermoa, koska nekin järjestään poistettiin. Kahvia ei saa enää keittää eikä piirakkaa tarjoilla. Hähättäminen on kielletty. Kuulumisia ei saa kysellä, jumalaa ei saa kirjoittaa pienellä ja niin edespäin. Homoja ja lesboja kovistellaan parannukseen harva se päivä. Ateismi-palstalla tulisi tanssia uskovaisten pillin mukaan ihan niin kuin kaikkialla muuallakin.
Alan kohta tosissani kiinnostua kristinuskosta, kun se tuottaa näinkin avarakatseisia ihmisiä. Ajattelin aloittaa tutustumiseni se aihepiireihin tuolta Oulun seurakuntayhtymän uudesta projektista. Mikähän sen nimi nyt olikaan - totta.vitussa.fi tai jotain sinne päin
http://www.oulunseurakunnat.fi/nyt
Lestadiolaisseudun keskellä tuo tunnus on hyvinkin ilmaisuvoimainen, suorastaan tyhjentävä.
On nyt tullut kyllä täysin selväksi, että joku tai jotkut eivät tätä sulata. Munanjatkulaisuusketjut osuivat hupaisuudessaan varmaan liian lähelle uskovaishermoa, koska nekin järjestään poistettiin. Kahvia ei saa enää keittää eikä piirakkaa tarjoilla. Hähättäminen on kielletty. Kuulumisia ei saa kysellä, jumalaa ei saa kirjoittaa pienellä ja niin edespäin. Homoja ja lesboja kovistellaan parannukseen harva se päivä. Ateismi-palstalla tulisi tanssia uskovaisten pillin mukaan ihan niin kuin kaikkialla muuallakin.
Alan kohta tosissani kiinnostua kristinuskosta, kun se tuottaa näinkin avarakatseisia ihmisiä. Ajattelin aloittaa tutustumiseni se aihepiireihin tuolta Oulun seurakuntayhtymän uudesta projektista. Mikähän sen nimi nyt olikaan - totta.vitussa.fi tai jotain sinne päin
http://www.oulunseurakunnat.fi/nyt
Lestadiolaisseudun keskellä tuo tunnus on hyvinkin ilmaisuvoimainen, suorastaan tyhjentävä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
ei sentään, kyseessähän on lessuseutu.
Ymmärrän hihujen närkästyksen.......
Mirkaa sitreeratakseni: HEHEHEHEHEHEHEHHEHHHEHEH
kun oli poistettu banni/kahvitarjousaloituksesi, että oliko sitä viipurinrinkeliä pakasteessa?
No, kai ne pian poistaa tämänkin.
olla niin typerä tahallasi, että teet yleistyksiä ihmisryhmistä jonkin anonyymin keskustelupalstan perusteella.
Älä ole niin sinisilmäinen. Ihmiset tekevät paljon pahempiakin asioita kuin sabotoivat anonyymiä keskustelupalstaa.
Etkö ymmärrä, että he saavat juuri sen mitä haluavat esimerkiksi ärsyttämällä sinut.
Tuli vain mieleeni, että oletko tutustunut yhteen Youtube-käyttäjään? Hänen käyttäjätunnuksensa Youtubessa on 'gorilla199' [1]. Hän tuntuu omaavan paljon samoja uskomuksia ja ajattelumalleja kuin sinä.
[1] http://www.youtube.com/user/gorilla199
olen tutustunut myös hänen julkaisuihin.
Nyttemmin olen tutustunut tämmöiseen tuotantoon, joka on aika paljon samaa kuin gorilla199, mutta ehkäpä vielä tarkemmin ja selkeämmin.
"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
http://www.youtube.com/watch?v=0aa1jLiND5g&feature=PlayList&p=BD9A4DFE63E746FB&index=0&playnext=1
on tyypillistä kaikelle uskonnollisuudelle. Toinen silmiin pistävä seikka on dogmaattisuus. Nämä idiootit, jotka ovat hädin tuskin lukutaitoisia, kertovat meille, kuinka meidän tulisi elämämme elää.
Uskovia ihmisiä kuitenkin on hyvin monenlaisia ja useinhan ateistit kiinnittävät huomionsa vain niihin uskoviin joilla on rajoittunein ja ahdasmielisin maailmankuva. Miksi ateistit eivät yleensä kykene näkemään oman ateisminsa ja maailmankuvansa kapeakatseista ja ahdasmielistä luonnetta? Miksi todellisuutta ei kyetä katsomaan sellaisena kuin se on? Jos ihminen ei tiedä onko henkiolentoja ja korkeampia voimia olemassa, niin miksi hänen täytyy uskoa että niitä ei ole olemassa - tai miksi jyrkän ateistin täytyy jopa kieltää niiden olemassaolon mahdollisuuskin? Tämän kaltaisiin kysymymksiin monet ateistit eivät halua ottaa selvää kantaa. Rehellinen vastaushan ei tietenkään ole se, että "todisteiden puuttuessa henkiolentojen olemassaolon kieltäminen on järkeävämpää".
Jyrkällä ateismilla ja jyrkällä fundamentalistisella uskonnollisuudella on joitakin yhteisiä piirteitä. Yhteistä niille on esimerkiksi se, että kapeakatseinen ihminen elää tarkoin rajatussa "ajatusaitauksessa". Aitausta rajoittaa tiedonpuute ja monenlainen puutteellinen ja virheellinen tieto - mutta ennenkaikkea sitä rajoittaa ihmisen pelko.
Hyvästä ja pahasta puhutaan paljon, mutta millä tavoin hyvä ja paha konkreettisesti ilmenevät? Miten siis hyvä ja paha selkeimmin ilmenevät jokapäiväisessä elämässä - ja ilman, että puhutaan niiden äärimmäisistä ilmenemismuodoista? Mielestäni hyvyyteen suuntautuneen ihmisen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu kyky ja halu käsitellä rehellisesti tosiasioita. Monet ihmisethän pyrkivät sovittamaan oman maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevan tiedon jollakin tavalla jo valmiiseen maailmankuvaansa ja totunnaiseen ajatusmaailmaansa. Esimerkiksi ateistit eivät halua uskoa ns. yliluonnollisen olemassaoloon, ahdasmielisimmät uskovat eivät halua uskoa maanulkopuolisen elämän ja ufojen olemassaoloon, auktoriteettiuskovat uskovat aina ns viralliseen totuuteen, tiedeuskovat uskovat tieteen kertovan heille aina totuuden jne. Noin "ajatusaitaus" hallitsee ihmisten elämää usein heidän sitä itsensäkään tiedostamatta.
Totuuden pelko vaikuttaa usein niin, että jotkut ihmiset torjuvat todellisuudesta tiettyjä ja valikoituja puolia. Fundamentalisteillehan on tyypillistä ahdasmielinen ja valikoiva suhtautuminen niihin tosiasioihin jotka ovat ristiriidassa heidän maailmankuvansa ja käsitystensä kanssa. "Ajatusaitauksessa" ihmisen mieli on ikäänkuin aidattuna raameihin, joissa on sopivaa ja turvallistakin ajatella. Jos joskus tapahtuu jotain sellaista mikä ylittää aitauksen totutut rajat, niin se totuus torjutaan, jotta maailmankuvaa ei tarvitsisi tarkistaa ja kyseenalaistaa. Kaikki ihmiset eivät elä tiukasti ajatusaitauksessa, vaan he pyrkivät katsomaan myös opittujen ja totuttujen rajojen tuolle puolen ja niin ollen he ovat totuuden, hyvyyden ja rehellisyyden asialla.
Kun ihminen elää tiukasti ajatusaitauksessaan niin häntä voi verrata kapean maailmankuvan omaavaan sammakkoon joka on elänyt koko ikänsä suljetussa kaivossa, eikä halua uskoa kaivon ulkopuolisen elämän olemassaoloon.
Monilta ihmisiltä selvästikin puuttuu rohkeutta laajentaa mailmankuvansa ja ajattelunsa raameja - ja vaikka tietoa esimerkiksi maanulkopuolisesta elämästä on vaikea saada, niin universumin mittasuhteisiin tutustumalla voi tehdä monia oikeansuuntaisia päätelmiä ja johtopäätöksiä.
Kun pohditaan ihmisen olemassaoloa tällä planeetalla ja kaikki elämän kannalta välttämättömiä "sattumia", niin kumpi on todennäköisempää; se, että me elämme älykkäästi suunnitellulla planeetalla - ja älykkäästi suunnitellussa aurinkokunnassa - vaiko se, että kaikki on syntynyt vain sattumalta evoluution ja luonnonvalinnan seurauksena? Jokainen rehellinen ihminen - olipa uskossa tai ei - päätyy tosiasioihin tutustuttuaan yleensä sille kannalle, että älykäs suunnittelu on todennäköisempi vaihtoehto.
On luonnollista ja järjenmukaista uskoa että ihmiselämällä on korkeampi sielulliseen kehitykseen liittyvä tarkoitus ja merkitys. Useimmat ihmiset uskovat ainakin intuitiivisesti älykkääseen suunnitteluuun laajemminkin - ja koskien muun muassa maaplaneettaa, tätä aurinkokuntaa - ja huomattavasti suurempiakin kokonaisuuksia. Suunnittelun ja suunnitelman koko laajuutta voi olla äärimmäisen vaikea ymmärtää ja hahmottaa, mutta uskonnot ainakin yrittävät ilmasta sen omalla tavallaan.
Mistä se älykäs suunnittelija putkahti?
Etkö ole itsekin jonkin tason älykäs suunnittelija ja luoja? Varmasti siten on olemassa myös korkeamman tason älykkäitä suunnittelijoita ja luoja-olentoja.
Universumin luojaa ajateltaessa tulee vastaan hyvin monia vaikeita ongelmia kuten se, että mistä tuo luoja on saanut alkunsa ja mitä oli olemassa ennen maailmankaikkeutta, vai oliko mitään ja jos ei ollut niin miksi ei ollut ja voiko
olematonta maailmankaikkeutta edes olla olemassa?
Buddhalaisilla on oma näkemyksensä maailmankaikkeuden olemuksesta ja synnystä. Urantia-kirjassakin on aiheesta jotain ja se muuten taitaa olla lähellä kristillistäkin näkemystä.
mutta jättäkää tämä palsta rauhaan! Inhottavaa touhua poistella ihmisten kirjoituksia.
>>"Kun pohditaan ihmisen olemassaoloa tällä planeetalla ja kaikki elämän kannalta välttämättömiä "sattumia", niin kumpi on todennäköisempää; se, että me elämme älykkäästi suunnitellulla planeetalla - ja älykkäästi suunnitellussa aurinkokunnassa - vaiko se, että kaikki on syntynyt vain sattumalta evoluution ja luonnonvalinnan seurauksena? Jokainen rehellinen ihminen - olipa uskossa tai ei - päätyy tosiasioihin tutustuttuaan yleensä sille kannalle, että älykäs suunnittelu on todennäköisempi vaihtoehto.">"On luonnollista ja järjenmukaista uskoa että ihmiselämällä on korkeampi sielulliseen kehitykseen liittyvä tarkoitus ja merkitys. Useimmat ihmiset uskovat ainakin intuitiivisesti älykkääseen suunnitteluuun laajemminkin - ja koskien muun muassa maaplaneettaa, tätä aurinkokuntaa - ja huomattavasti suurempiakin kokonaisuuksia. Suunnittelun ja suunnitelman koko laajuutta voi olla äärimmäisen vaikea ymmärtää ja hahmottaa, mutta uskonnot ainakin yrittävät ilmasta sen omalla tavallaan."
On mielenkiintoista, että sinä nimität rehellisyydeksi juuri sitä täysin kritiikitöntä maailmankuvaasi, joka on rehellisyydestä kaukana.
"Kun pohditaan ihmisen olemassaoloa tällä planeetalla ja kaikki elämän kannalta välttämättömiä "sattumia", niin kumpi on todennäköisempää; se, että me elämme älykkäästi suunnitellulla planeetalla - ja älykkäästi suunnitellussa aurinkokunnassa - vaiko se, että kaikki on syntynyt vain sattumalta evoluution ja luonnonvalinnan seurauksena? Jokainen rehellinen ihminen - olipa uskossa tai ei - päätyy tosiasioihin tutustuttuaan yleensä sille kannalle, että älykäs suunnittelu on todennäköisempi vaihtoehto."
Kun sinä puhut todennäköisyyksistä, sinulla on varmasti esittää ne laskut. Viimeisesti lauseesta huomaa sen, että sinun älyllinen rehellisyytesi on vain älyllistä laiskuutta. Onneksi olkoon, olet nimittänyt älyllisen laiskuuden ja kritiikittömyyden älylliseksi rehellisyydeksi. Olet onnistunut semanttisella kikkailullasi kääntämään asiat päälaelleen omassa pienessä mielessäsi.
on jollain sieraimet herneistä turvoksissa. Niinpä tietysti.
Löntystelin kaupungilla päivän, sitten tulin kotiin mansikoita syömään ja sitten piipahdin baarissa. En siis tiedä mitä täällä on tapahtunut, mutta en tajua tuollaista poistelua.
Taidan ottaa toisen kerran muutaman päivän hermolevon tältä palstalta, kun ihan hulluksi on touhu mennyt. Eikö nuo uskikset voisi viettää sitä aikaansa seuroissa tai pipliaa plaraamalla, miksi niiden on pakko tulla tänne ihan täyspäisiä ihmisiä kiusaamaan.
Jos täysipäisyys määritellään uhoilusi ja herkän hipiäsi mukaan, niin mitä onkaan sitten vajakkius. Suurin osa lukijoista ymmärtää huolesi, jonka leipätyö on todistaa nettiaddiktina omaa ylemmyyttäsi ateistina ja suurena viisautena. Vedä kunnon loma ja irtaudu heikoista ja pahoista tunteistasi. Kasva ihmisenä korkeammalle kuin hiekkalaatiikosi reunat tällä hetkellä ovat. Kasva henkisesti ja lopeta tänne kirjoittelu
se on ainoa keino välttää hernekuuroja.
jos sinä siivoaisit itsesi sinne hellaripalstalle kaltaistesi joukkoon. En tajua mikä hinku teikkä hihuilla on tulla tänne. Ei teistä täällä pidetä. Mutta tuo onkin teiltä silkkaa vittuilua kristillisessä hengessä. Sehän kuuluu teidän uskontoonne.
Niin ja Hannaseni, sano igorille terveisiä.
Kyse on mielenterveydestäsi, ilman uskontoja. Palstalla on myös ihan ammatti-ihmisiä
Otat kuonoon jokaisesta uskovan kommentista, vaikka niillä hiveltäisiin itsetuntoasi, siitä huolimatta etsit aina sen negatiivisimman vaihtoehdon, eli: henkilö on sinua aina vastaan. Näin ei suinkaan ole, mutta jos sinulla on pakkomielteinen suhtautuminen uskoviin silloin he ovat aina pahoja, elleivät sitten pysty paljastamaan jotakin samaa heikkoutta kuin itselläsi. On hyvä ottaa etäisyyttä, että huomaisit myös omat heikkoutesi, et ole todellakaan mikään viisauden perikuva
Olet joko ymmärtänyt minut ihan väärin, tai sitten olet saanut minulta takkiisi. Veikkaan jälkimmäistä.
Ei minulla ole pakkomielteistä suhtautumista uskiksiin. Te olette vaan sellainen osa tätä yhteiskuntaa, jonka vaikutuksen toivoisin katoavan. Voisin kuvailla tuntemuksiani uskiksista lähinnä vastenmielisyydeksi. Ja kun otetaan vielä huomioon se, että te aiheutatte noilla uskomuksillanne lapsille pelkotiloja, niin voisin sanoa myös sen, että minusta on erittäin halveksittavaa väittää lapsille, että on olemassa jumala (se ainoa oikea tottakai) ja taivas ja helvetti ja jos et usko jumalaan, niin joudut kitumaan ikuisesti.
Joten jospa nyt mietit sitä mielenterveyttääsi ihan omalta kohdaltasi.
Tänään kastettiin ystäväni lapsi " kastamattomana " koska on murrosikäinen ja
vanhemmat eivät kuulu kirkkoon, mutta rippikoulu kesken. Liitettiin kirkkoon siis toivomuksestani ja myös toisen vanhemman toivomuksesta.
Tuomiorovasti oli kovinta luokkaa oleva huumorimies. Puhuttiin keskiaikaisista rituaaleista,, jne jne. ja verrattiin niitä tähän päivään.
En voi koskaan kuvitella, että että rehellisesti uskossa olevat aiheuttavat pelkotiloja lapsille. Silloin toinen voima on ottanuta vallan. Kaikki tapahtuu Rakkaudessa.
>>En voi koskaan kuvitella, että että rehellisesti uskossa olevat aiheuttavat pelkotiloja lapsille. Silloin toinen voima on ottanuta vallan. Kaikki tapahtuu Rakkaudessa.
Ei uskovien pahat teot tee kristinuskoa tarpeettomaksi/olemattomaksi/tehottomaksi/aivottomien maailmankatsomukseksi.
Vaan päin vastoin, ne todistavat juuri sen, mitä Raamattu puhuu: ihmiset ovat luonnostaan pahoja ja tarvitsevat parantajaa eli Jeesusta.
on ollut henkireikä meille kaikille, mutta näyttää pahasti siltä, että joku raukkis panee pisteen tälle hauskanpidolle.
Kuka oli kesäkuun ateistivajakki ?
Omasta ja muitten puolesta!
Joskus sitä innostuu, sama kai se on myös sinulla?
Kukaan ei loppujen lopuksi tarkoita pahaa niin sanoakseni, mutta palstalla sanat muuttuvat painostavimmiksi koska tilanne on painostava.
You know?:)
Ateisti puolustaa omaa kantaansa, uskis omaansa, tietenkin, kukaan ei kait luulekkaan muuta.
Tunnet nyt asemasi jotenkin uhatuksi ja alat kapinoimaan vastaan, eli ateismi kasvaa kun saarnataan likaa, eikö?
Samahan se on ateismissa, mitä enemmän siitä jankutetaan, sitä enemmän se saa ihmisiä kääntymään uskon pualeen, kaaoksen laki you know:)
Eli itse en ole huolissani sinusta tai muista tällä palstalla, kyllä te itsekin ymmärrätte tilanteen ja toimitte sen mukaan.
Jumalaa ei kannata hylätä vain siksi että toi sano noin ja ateismia ei kannata hylätä jos taivas ei kiinnosta:)
Jokainen itse valitsee, mutta uskovaisella on tarve päästä kertomaan asioista koska se on hänen tehtävä you know?
Koita kestää!
että palsta yritetään aktiivisesti pilata.
Tuo "totta.vitussa.fi" on kyllä taas sellainen juttu kirkolta, että ei voi kuin nauraa. Seuraavaksi ne varmaan laittavat logoksi keskisormitervehdyksen.
yrittäisi selvittää näille uskon lähettiläille, että ei, en halua ostaa pölynimuriasi, niin eikös aina tule joku selittämään, että "sinullakin on pölynimurin muotoinen tyhjä kohta sielussasi, etkä voi koskaan tulla ehjäksi ilman tätä pölynimuria" tai "pölynimuri kutsuu sinua puoleensa, tunnet sydämessäsi sen kutsun, miksi taistelet vastaan" tai "tunnet olosi uhatuksi, kun tarjoan sinulle tätä pölynimuria" tai jopa että "pölynimuri on lähettänyt minut sinun luoksesi kertomaan sinulle pölynimurin välttämättömyydestä".
Ei, minä en nyt kerta kaikkiaan osta pölynimuria, sielussani ei ole reikää, en tunne itseäni uhatuksi enkä jaksa käsittää, mistä sellaiset kuvitelmat ovat lähteneet. Raamattuopistollako sellaista opetetaan?
Ateistien palstalla näkee usein aggressiivisuutta ja rumaa kieltä. Ateisteilla on todellisuudessa paha olla ja purkavat paineitansa palstalla. Aivan samaan tullut olen itse tullut jo ajat sitten!
onko teistillä paha olla, kun haukut muita?
suljettujen mielenterveyspaikkojen vähentäminen. Ei pysy lääkitys kondiksessa avohoidossa.
Ajatuksia? Sinullako?