Simpsoneiden tekijät - piirrosmaailman suurimpia moralisteja

ahtahi

Simpsonit - jymypaukku kirjan alkuteksti alkaa näin, "Kaikkina näinä vuosina, joita olemme Simpsoneita tehneet olemme saaneet sellaista kiitosta, jota animaation tekijät eniten haluavat: että annamme huonon esimerkin, turmelemme nuorisoa...". Eli Simpsoneita on syytetty nuorison turmelemisesta. Asia ei oikeastaan ole yllättävä. Olisin suht. yllättynyt, jos sellaista kritiikkiä ei olisi esitetty.

Mutta minäpä väitänkin aivan päinvastaista. Simpsonit eivät suinkaan turmele nuorisoa tai nuorison moraalia. Simpsoneiden tekijät päinvastoin ovat piirrosmaailman suurimpia moralisteja. Simpsoneissa on ollut moniakin moralistisia juttuja. Annan muutaman esimerkin:

1. Kerran Lisa ja Bart oli eri mieltä (yllätys). Keskustelu kääntyi tappeluksi siitä, kumman puolella Margie on. Bart käski hänen tulla sen luokse jota eniten rakastaa. Margie meni tv:n luokse ja halasi sitä. Tämähän selvä viesti siitä, että lapset katsoo liikaa televisiota.

2. Tikku ja Takku -animaatioissa tehdään parodiaa piirrettyjen väkivaltaisuudesta. Ovat eräänlaista pilaa Tommista ja Jerrystä. Sinänsä on huvittavaa, että ppiirettyjen tekijät tekee pilaa piirrettyjen tekijöistä.

3. The Simpsons moviessa taas oli ympäristökysymys vahvasti läsnä koko elokuvan ajan.

Simpsonit eivät missään nimessä turmele nuorisoa. He antavat monia moraalisia opetuksia. Joskin tekevät huomattavasti mukavammalla tavalla kuin monet kukkahattutädit.

Tässä oli minun näkökulma asiaan. Kiitän jokaista tämän viestin lukenutta ja odotan innolla vastauksia, joissa minut haukutaan lyttyyn.

1

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :-)

      Ihan tottahan toi on. Ja muuten se on Maggie ei Margie (:

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      128
      11148
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10324
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8040
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      191
      6555
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      53
      5651
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5081
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      148
      4400
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      70
      4067
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3624
    Aihe