Ja kaatuu

Pasi Turunen: Vartiotorni - valtakunta uudessa valossa

Toinen, uudistettu painos!

VARTIOTORNI-SEURAN UUSI VUOSITUHAT ALKOI KRIISIEN MERKEISSÄ?

Ristin symboli on Jehovan todistajille nykyään kauhistus. Tiedätkö, että ristiä käytettiin vuosikausia Vartiotorni-lehden kannessa? Miksi järjestö kieltää jäseniltään elämää pelastavat verensiirrot?

Jehovan todistajat tunnetaan parhaiten monista täyttymättömistä "maailmanlopun" ennustuksista. Liikkeen historia kätkee sisälleen useita järjestön kannalta epämieluisia asioita, joiden kaivelemisesta kuka tahansa Jehovan todistaja voisi joutua erotetuksi. Tässä kirjassa tuodaan esille asioita kulissien takaa. Kirjan sivuilla on harvinaisia ja ainoalaatuisia alkuperäisdokumentteja valokopioina. Kirjan monipuolisuus käy ilmi pelkästään sisällysluetteloa selaamalla.

Pasi Turusen huolellinen tutkimustyö herätti jo kirjan ensimmäisen painoksen ilmestyttyä suurta mielenkiintoa aina mediaa myöten. Siitä muodostui nopeasti alansa kysytty perusteos, joka myytiin pian loppuun. Nyt kirja on viimein saatavana toisena, uudistettuna painoksena. Kirjan tiedot on saatettu ajan tasalle ja sen sivuille on lisätty uutta aineistoa.

Jokaisen Jehovan todistajien järjestöstä kiinnostuneen tulisi tutustua tämän kirjan sisältöön. Se tarjoaa toisenlaisen, kriittisen näkökulman Jehovan todistajista. Verraton apu evankelioinnissa ja jokaiselle, jolla on läheisiä Jehovan todistajien vaikutuspiirissä.

Kustantaja: Kuva ja Sana, 2005
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


läheltä seurannut kirjoitti:

Pasi Turunen: Vartiotorni - valtakunta uudessa valossa

Toinen, uudistettu painos!

VARTIOTORNI-SEURAN UUSI VUOSITUHAT ALKOI KRIISIEN MERKEISSÄ?

Ristin symboli on Jehovan todistajille nykyään kauhistus. Tiedätkö, että ristiä käytettiin vuosikausia Vartiotorni-lehden kannessa? Miksi järjestö kieltää jäseniltään elämää pelastavat verensiirrot?

Jehovan todistajat tunnetaan parhaiten monista täyttymättömistä "maailmanlopun" ennustuksista. Liikkeen historia kätkee sisälleen useita järjestön kannalta epämieluisia asioita, joiden kaivelemisesta kuka tahansa Jehovan todistaja voisi joutua erotetuksi. Tässä kirjassa tuodaan esille asioita kulissien takaa. Kirjan sivuilla on harvinaisia ja ainoalaatuisia alkuperäisdokumentteja valokopioina. Kirjan monipuolisuus käy ilmi pelkästään sisällysluetteloa selaamalla.

Pasi Turusen huolellinen tutkimustyö herätti jo kirjan ensimmäisen painoksen ilmestyttyä suurta mielenkiintoa aina mediaa myöten. Siitä muodostui nopeasti alansa kysytty perusteos, joka myytiin pian loppuun. Nyt kirja on viimein saatavana toisena, uudistettuna painoksena. Kirjan tiedot on saatettu ajan tasalle ja sen sivuille on lisätty uutta aineistoa.

Jokaisen Jehovan todistajien järjestöstä kiinnostuneen tulisi tutustua tämän kirjan sisältöön. Se tarjoaa toisenlaisen, kriittisen näkökulman Jehovan todistajista. Verraton apu evankelioinnissa ja jokaiselle, jolla on läheisiä Jehovan todistajien vaikutuspiirissä.

Kustantaja: Kuva ja Sana, 2005

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu