Henrik on ollut jo viikkoja vapaana, mutta ei ole paljoa miehestä kuulunut. Onko jo luopunut aatteesta jupiterilaisten painostuksen alla?
Missä Holappa?
holapoidi
13261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
palstalla on pyörinyt jo aamuvarhain julistamassa islamin ilosanomaa otolliselle yleisölle: kolmelle punatroliille, Olivialle ja talkkarille.
varma tieto.
jo alkumetreillä. Trolleilla ja talkkarilla on massaan perustuva murskaava ylivoima, jota ylimyrskyjohtaja Olivia Rosenberg käskyttää piiskallaan.
Varma tieto on nyt, että Holappa on ns. "varmassa tallessa". Niin siinä käy kun lähtee soitellen sotaan vanhojen kettujen kanssa!
asiaan??? Ihme Tyrvään tumppiugrikoijari, sano!
Eva Jaloselle voi lähettä postia osoitteeseen: [email protected]
Vaikka Holappa onkin kuulemma "turha mies" ja "pelle", niin jostain syystä neohumanisteja, sisupoikia ja hommailijoita tuntuu kyseisen veijarin edesottamukset kiinnostavat kovasti. Miksi näin? Onko kiinnostuksellenne kenties olemassa seksuaalinen motiivi? Taitaa olla. Teikäläisillä kun ei tiedetä koskaan olleen tyttöystäviä, joten lienette homofiilejä koko joukko?
takia häntä seuraamme. Meitä peräkammarinpoikia kovasti kiinnostaa, että mikä se Henrikin salaisuus on, kun ne kauniit naiset vain tuntuvat pörräävän ympärillä vuodesta toiseen. Onko se jokin preka-Eetu -ilmiö, että pöhöttyneille virkamiehille vittuilevat nuoret miehet saa paremmin naista, kuin mäkkärihommilla opintonsa rahoittavat insinööriopiskelijat?
Pitäisi varmaan itsekin alkaa pykäämään blogia, jossa kylvän "kuolemaa Israelille ja kylmiötä Seiskan kustantajalle". Alkaisiko flaksi käydä? Tytöiltä herua lemmentunnustuksia?
Jokin Höglund-look ei väistämättä toimi ja peseytyminen useammin kuin kerran kuukaudessa on suotavaa.
Isänmaallisten mukamas olemattomat tyttöystävät ovat panettelua. Minullakin on tyttöystävä. Emme tosin puhu politiikkaa vaan teemme jotain aivan muuta.
mutta vain sinä olet kyllin junttura kutsuaksesi sitä tyttöystäväksesi. Ja kauko-ohjauksellako aiot sillä "tyttöystävälläsi" Suuren Romahduksen aikana ammuskella - noilla räpylöillä kun ei pieneen liipaisimeen tartuta?
Jopa tämän projektioihin keskittyvän keskustelun mittapuiden mukaan.
että Holappa on homostelemassa parhaillaan jossain päin Suomea muiden homonatsien kanssa.
Huhut kertovat että Ylikiimingin metsäaukiolla on taas vipinää, nyt kun Holappa on juuttunut sinne korvistaan kiinni.
Siinä on kaljamahaisten skinien vatsarintaliike!
ei saa edes itsensä silmissä kapinallisen statusta vaikka juuri sitä hän eniten halajajaisi! Hyysärivaltion suosimaa nettipunakaartia vituttaa ihan tosissaan se, että heikäläiset eivät ole romanttisessa mielessä entisten punikkien tapaan järjestelmän kapinallisia vaan osa systeemiä ja sen sortoa!! Rokkaavan kapinallisuuden menettäminen pahimmille vihollisille syö miestä ja sex appealia ha ha haaa!