Juho pitää Halla-Ahosta ja Mamuista

Hauskoja juttuja Kymensanomia myöten.

Voi hyvä luoja!
August 23 2006 at 12:15 AM Juho Eerola (no login)

Vaikka en itse olisikaan Kymen piirissä ehdokkaana ja vaikka sydämessäni diggaan Halla-ahosta, niin tämä on oikeasti ihan naurettavaa! Oletteko kaikki oikeasti jotain stallareita, vai miksi koetatte tehdä koko hommasta epätoivoisen ja naurettavan? Panostakaa kampanjaan siellä Helsingissä ja valitkaa Halla-aho ihan oikeasti eduskuntaan. Ei tämä ole mikään Lordin euroviisu-äänestys. Miettikää nyt Halla-ahon uskottavuutta, jos hän muuttaisi kirjojaan sen mukaan, missä vaalipiirissä milloinkin on vankin kannatus?
Timo Soini on itse pyytänyt, että hänen puolueensa ehdokkaat olisivat tällä kertaa ihan kunnollisia, ilman ylimääräisiä lööppiaineksia.
Perussuomalaiset saavat joka vaalipiirissä listoilleen uskottavia ehdokkaita. Sanoisin näin, vaikka en itse ehdokas olisikaan. Läpi maan yltävä kannatus on tärkeää. En ollenkaan kiistä, etteikö Halla-aho olisi Pesun miehistä oppinein ja kyvykkäin, mutta etteivät vain nyt kannattajat tekisi sitä, mitä Halmeen kannattajien ei tarvinnut tehdä. Miettikää ennen kaikkea sitä, mistä saadan uusia äänestäjiä. Älkää miettikö Sisun palstaa.

Onhan niitä jo
August 23 2006 at 9:00 PM Juho Eerola (no login)

Onhan eduskunnassa jo ainakin yksi toisen polven mamu. Puolue on Kokoomus ja etunimi Ben. Sukunimeä en osaa kirjoittaa. Yhtä vaikea, kuin Kalifornian kuvernöörilläkin. Joku neggeri.. Maahanmuuttaja sekin.

Halla-aho saa syytteen nettikirjoituksistaan
julkaistu 27.03. klo 13:05

Jussi Halla-ahon katsottiin syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Halla-ahon katsottiin laatineen kesällä 2008 nettiin kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan. Nettikirjoituksessa esitettiin myös, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre.

Syyte nostettiin Helsingin käräjäoikeudessa.
Soini: Kiusallista

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää kiusallisena sitä, että puolueen listoilla oleva henkilö on syytteessä kyseisistä asioista. Soini ei halua ottaa kantaa siihen, vaikuttaako syyte Halla-ahon mahdolliseen eurovaaliehdokkuuteen.

- Ehdokkaista päättäminen on puoluehallituksen tehtävä ja hallitus päättää siitä huomenna, hän sanoi.

Halla-ahon kannattajat ovat suunnitellet keräävänsä nimiä valitsijayhdistyksen perustamista varten. Soini pitää tätä painostusyrityksenä puoluetta kohtaan eikä voi sitä hyväksyä.

YLE Uutiset
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

(enää) eikä muutkaan persu funnyt, ainakaan julkisuudessa.
Suomen Sisu, sauna ,sibelius

Äänestä

osan suosikeistaan. Tai ei kysytty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Media Konsuli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu