Inttimuistoja

Mikä siinä intissä oikein kiinnostaa ensin leikitään ulkona sotaa sitten mennään sisälle leikkimään poikien kesken lastentekoa, ja tätä sitten kutsutaan miesten kouluksi.
Ite kävin sivarin ja jouduin kerran viikossa viemään roskat, muina aikoina lähinnä luin Ankkista.
Aloin jo harkita yhessä vaiheessa vapautusta kun alko tressaamaan toi töihin pakottaminen, vaikka kuinka poisteli niitä palveluspaikkailmoituksia seinästä niin aina niitä tuli vaan lisää.
Mä mitään seniilejen vaippoja vaihtamaan kun on suoritettavana palvelus isänmaalle ja AATE syistä jumalauta, menkööt inttiä käyneet vaippoja vaihtamaan, mutta ei heillä ei ole aikaa kun pitää leikkiä kotia poikien kanssa.
Safkakaan ei ollut mistään kotoisin, onko se niin vaikeaa hankkia tofuksi kylmäsavustettua, eikä mitään basillikassa uitettua, mä inhoon basillikaa, ja jääkaapissakin joku vika kun soijamaito ei ollut koskaan tarpeeksi kylmää.

Porukalla tilattu Jallu kestotilauskin piti peruuttaa kun budjekti ei salli kun Ankiksen ja AKL:n lehen.

Ja saatana mitä simputusta, luulis, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin se onko kello puolituntia yli sovitun ajan vai ei.
Ja ihme linja päihteiden kanssa, talvipakkasella ajetaan ulos pajauttelemaan.
Niin ja kun kerta se yksi vaatekaappi on tyhjä niin mikä kumma siinä on, ettei siellä voi hamppua kasvattaa, valotkin tuli kaupunkin puutarhastakin jo pöllittyä.

En ymmärrä tälläistä fasismimeininkiä, mielummin sitten vaikka inttiin hinttiä leikkimään, ei kai siellä yhtä fasistisesti sorreta, ja pihaleikeissä mä en aina haluu olla länkkäri, edes joskus inkkari.

No, nyt tuo raskas kokemus on historiaa ja olen maksanut velkani veteraaneille, mutta mitä vitun töitä mun pitäis etsiä mä mikään kapitalisti oo.
0158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jarkko K. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu