Onko kuukautiskipuni vastaavaa kuin synnytyskivut?

En ole koskaan synnyttänyt, enkä itseasiassa edes halua lapsia, mutta kiinnostaa kuitenkin uteliaisuudesta se kivun määrä minkä supistuksissa joutuu kokemaan. Vähän niinkuin että jos kestän juuri ja juuri järjissäni omat kuukautiskipuni, niin voisinko kestää supistuksia kun sanotaan että ne sattuu 100 - 100 000 000 kertaa enemmän.

Mun kuukautiskivut on siis sellaiset että alkaa ihan vaan perus kipristelyllä. Nykyään osaan ottaa jo ennen kipristelyä Panacodin, mutta aiemmin kun en vielä tiennyt niin homma alkoi sitten edetä niin, että alkoi tuntumaan kuin kohtu/suolisto olisi täytetty pinkeäksi ilmalla, ja se ilma liikkuisi siellä niin että kipu viilteli pitkin alavartaloa. Siitä se muuttui sellaiseksi, niinkuin joku olisi puukolla tökkinyt kohtua/suolistoa ja se olisi repeämässä ihan minä sekuntina hyvänsä. Tässä vaiheessa olin yleensä jo vessan lattialla, yökkäilin ja kuolasin kun kipu oli niin kova, enkä pystynyt liikkumaan. Tässä vaiheessa myös vaatteet olivat aina jo liimaantuneet vartaloon tuskanhien takia. Loppuhuipentuma kivuille oli sellainen, että tuntui kuin olisin "synnyttänyt" isoa kiveä tai melonia tms. Alavartalossani tuntui järjetön paine alas- ja sivuille päin, kuin joku painaisi ulos peräsuoltani takapuolen kautta ja kohtua alapään kautta voimalla, ja samalla vetäisi kaikkia alapään luita voimallisesti sivuille ja auki. Tässä vaiheessa piti yrittää nousta ylös ja istua esim. tuolin käsinojan päälle, eli jollain tapaa "tukkia" jalkoväli. Vaikka tiesin ettei sieltä mitään ole tulossa ulos niin se tunne ja kipu oli niin voimakas, että loppuvaiheessa heijasin itseäni aina jonkun esineen päällä missä pystyi istumaan. Jos ei ollut mitään, puristin vain käsillä niin kovaa jalkovälistä kuin pystyin.

Tämä homma kesti kaikkinensa noin 20-40 min, sitten oli hetken tauko, ja koko homma alkoi alusta taas.

Onko supistuskipu tai kohdun avautumiskipu jotain tämän tyyppistä?
10774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kovat, varsinkin jos olet yli 20 vuotias. Voi olla esim. endometrioosia mikä kannattaa ehdottomasti hoitaa.

Itse en ole äiti, joten en osaa vastata synnytyskysymyksiin, mutta kuukautiskivut saattoi nuorena olla invalidisoivan kovat välillä mutta iän myötä on rauhoittuneet.

Äänestä
  • Minulla on ollut tuollaiset kuukautiskivut 12-25v ikäisenä. Ne invalidisoivat nuoruuteni. Aina sai pelätä, että kuukautiset alkavat epäsopivaan aikaan ja pyörryn jonnekin kivusta.

    Myöhemmin ajoitin e-pillerit niin, että kuukautiset alkoivat aina lauantaisin, joten pystyin hallitsemaan tilanteen. Muutenkin pillerit auttoivat kipuun, vaikkeivat sitä poistaneetkaan.

    Tuollaiset kuvaamasi kivut saattavat todellakin johtua endometrioosista. Tyttärelläni leikattin vuosi sitten endo 17-vuotiaana ja se oirehti juuri kovin kivuin. Itselläni ei ole ollut endoa, vaan kivut ovat johtuneet taaksepäin kallistuneesta kohdusta.

    Oma gynekologini kertoi, että ne joilla on kovat kuukautiskivut, heillä on myös yleensä kovat synnytyskivut. (tämä ei tietysti koske endo-ihmisiä, vaan niitä joilla on esim. rakeenteellisia syitä kivuille)

    Omat synnytyskipuni olivat hirveän. Kaksi synnytystä olen synnyttänyt (joutunut synnyttämään) ilman epiduraalipuudutusta. Onnístuin synnyttämään kiireaikaan, jolloin anestesialääkärillä oli parempaa tekemistä. Kaksi viimeistä synnytystä sujui aivan ihanasti, kiitos epiduraalin!

    Jos sinulla on synnytyspelkoja jo etukäteen, voin lohduttaa sinua, epiduraali teki minulle ainakin sellaisia ihmeitä, että kaksi viimeistä synnytystä olivat kuin "kakalla" olisi käynyt.

    Äänestä

  • 4:n äiti kirjoitti:

    Minulla on ollut tuollaiset kuukautiskivut 12-25v ikäisenä. Ne invalidisoivat nuoruuteni. Aina sai pelätä, että kuukautiset alkavat epäsopivaan aikaan ja pyörryn jonnekin kivusta.

    Myöhemmin ajoitin e-pillerit niin, että kuukautiset alkoivat aina lauantaisin, joten pystyin hallitsemaan tilanteen. Muutenkin pillerit auttoivat kipuun, vaikkeivat sitä poistaneetkaan.

    Tuollaiset kuvaamasi kivut saattavat todellakin johtua endometrioosista. Tyttärelläni leikattin vuosi sitten endo 17-vuotiaana ja se oirehti juuri kovin kivuin. Itselläni ei ole ollut endoa, vaan kivut ovat johtuneet taaksepäin kallistuneesta kohdusta.

    Oma gynekologini kertoi, että ne joilla on kovat kuukautiskivut, heillä on myös yleensä kovat synnytyskivut. (tämä ei tietysti koske endo-ihmisiä, vaan niitä joilla on esim. rakeenteellisia syitä kivuille)

    Omat synnytyskipuni olivat hirveän. Kaksi synnytystä olen synnyttänyt (joutunut synnyttämään) ilman epiduraalipuudutusta. Onnístuin synnyttämään kiireaikaan, jolloin anestesialääkärillä oli parempaa tekemistä. Kaksi viimeistä synnytystä sujui aivan ihanasti, kiitos epiduraalin!

    Jos sinulla on synnytyspelkoja jo etukäteen, voin lohduttaa sinua, epiduraali teki minulle ainakin sellaisia ihmeitä, että kaksi viimeistä synnytystä olivat kuin "kakalla" olisi käynyt.

    "Jos sinulla on synnytyspelkoja jo etukäteen, voin lohduttaa sinua, epiduraali teki minulle ainakin sellaisia ihmeitä, että kaksi viimeistä synnytystä olivat kuin "kakalla" olisi käynyt."

    Nii-in, jos vain sen epiduraalin aina saisi halutessaan, mutta kun se ei mene niin :(

    Äänestä

  • pelko pöksyssä kirjoitti:

    Kyllä sen saa, jos oikein pelkää. Asiasta voidaan sopia etukäteen esim. pelkopoliklinikalla. Minunkin pelkoihini suhtauduttiin vakavasti, vaikka olin jo siis synnyttänyt 2 lasta ilman epiduraalia. Papereihin tuli merkintä, että tälle synnyttäjälle on annettava puudutus.

    kun kaikkien potilaiden tarpeet / pelot / pyynnöt eivät vaikuta samanarvoisilta?
    Itse kilttinä tyttönä pelkään, että en osaa kuitenkaan "aseella uhaten" vaatia, ja ettei puoliskonikaan, joka on eihän-se-nyt-niin-kummoinen-juttu-ole-synnyttää-mies tee sitä myöskään...

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    En tiedä, onko sairaalakohtaisia eroja, mutta kyllä ainakin itse ja kaikki sisareni (yht. 8 synnytystä), sekä lukuisat ystäväni, kun on puhe ollut synnytyksistä, ovat aina joko saaneet tai olisivat saaneet, jos olisivat halunneet, epiduraalin. Parilla ystävällä on jokin synnytyksistä ollut niin nopea, että epiduraalia ei ole ehditty laittaa, mutta sekin on siis ollut ajasta riippuvaista, eikä siitä, etteikö sitä olisi saanut, jos aikaa olisi ollut enemmän.

    Nämä kaikki ovat tosin tapahtuneet yliopistosairaaloissa, joissa anestesialääkäreitä on koko ajan hollilla, yötä päivää, joten siitä en sitten tiedä, jos pikkusairaaloissa esim yöaikaan ehdotellaan, josko synnytys menisi ilman epiduraalia, jos anestesialääkäri ainoastaan päivystää, eikä ole talossa koko ajan paikalla.

    Mutta tokihan on niinkin, että jos kipusi ovat kovat, niin vaikka et itse osaisi vaatimalla vaatia eikä miehesikään, niin toki hoitohenkilökunta näkee ja kuulee tuskasi ja kun kerran epiduraalia pyydät, niin he sitä sinulle alkavat järjestellä. Usko pois! :)

    Äänestä

kärsin itsekin samanlaisista kuukautiskivuista. Ne parhaillaan salpaavat hengityksen ja estävät liikkumisen puhumattakaan mistään muusta.

(On tosi hauskaa, kun poikaystävä sitten kettuilee, että oletpas sä tänään kiukkuinen, kun olen maannut jossain lattialla ensin puolen päivää enkä välttämättä parhaalla tuulella...)

Äänestä

Hyvänen aika, jos lapsista edes haaveilet niin lääkäriin noiden kipujen kanssa ja heti! Ovat aika selvät pahan endometrioosin oireet. Jos et hoida ajoissa, voi olla lapseton elämä...

Mitä tulee synnytyskipuihin niin supistukset ovat kovin yksilöllisiä. Ei kaikki koe niitä kuukautiskipumaisina. Mielestäni ovat helpompia kestää ja onhan siinä se tauko supistuksien välissä ja saa puudutteita tarvittaessa.

Äänestä

Puudutuksen saannista kyllä annetaan enimmäkseen positiivista palautetta... Mutta harvemmin saa lukea tilanteista, joissa kivunlievitys ei auta. Niitäkin tapahtuu, ja itse pelkään juuri tätä. Kipukynnykseni on hirveän alhainen ja parinkymmenen vuoden lääkkeet (esim juuri koviin kuukautiskipuihin) ovat nostaneet toleranssini korkealle, reseptivapaat lääkkeet eivät auta yhtään ja reseptillisissäkin vahvuus on aikojen kuluessa noussut.

Äänestä
  • auttoi hyvin synnytyksessä. Ja tottahan se on, että synnytyskivut ovat kaikillle yksilöllisiä. Joillakin kolottaa reisiä ja joillakin kipu heijastelee selkään. Itselläni kivut olivat kuukautiskipumaisia eivätkä aivan sietämättömiä. Luulisin, että kun minulla on aina ollut kovat kuukautiskivut niin juuri sen takia kestin niitä supistuksiakin paremmin (esim. synnytyksen käynnistyessä yöllä, nukuin ensimmäisten suppareiden aikana ja heräsin vasta sitten kun väliä oli 5min). En usko että kuukautiskipuihin ottamani lääkkeet heikensivät millään tavalla kivunsietokykyä, sitä paitsi sen kivun kestää paremmin kun tietää että vauveli on tulossa ulos. Kivulla siis on jokin tarkoitus. Ponnistusvaiheessa ei enää ollut varsinaista kipua vaan paineen tunnetta alapäässä, joka pakotti ponnistamaan, joka taas helpotti oloa.
    Luulisin että kestäisin synnytyksen ilman kivunlievitystä jos pakko olisi, mikäli se olisi ihan normaali oppikirjasynnytys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinnepäinkään? kirjoitti:

En ole koskaan synnyttänyt, enkä itseasiassa edes halua lapsia, mutta kiinnostaa kuitenkin uteliaisuudesta se kivun määrä minkä supistuksissa joutuu kokemaan. Vähän niinkuin että jos kestän juuri ja juuri järjissäni omat kuukautiskipuni, niin voisinko kestää supistuksia kun sanotaan että ne sattuu 100 - 100 000 000 kertaa enemmän.

Mun kuukautiskivut on siis sellaiset että alkaa ihan vaan perus kipristelyllä. Nykyään osaan ottaa jo ennen kipristelyä Panacodin, mutta aiemmin kun en vielä tiennyt niin homma alkoi sitten edetä niin, että alkoi tuntumaan kuin kohtu/suolisto olisi täytetty pinkeäksi ilmalla, ja se ilma liikkuisi siellä niin että kipu viilteli pitkin alavartaloa. Siitä se muuttui sellaiseksi, niinkuin joku olisi puukolla tökkinyt kohtua/suolistoa ja se olisi repeämässä ihan minä sekuntina hyvänsä. Tässä vaiheessa olin yleensä jo vessan lattialla, yökkäilin ja kuolasin kun kipu oli niin kova, enkä pystynyt liikkumaan. Tässä vaiheessa myös vaatteet olivat aina jo liimaantuneet vartaloon tuskanhien takia. Loppuhuipentuma kivuille oli sellainen, että tuntui kuin olisin "synnyttänyt" isoa kiveä tai melonia tms. Alavartalossani tuntui järjetön paine alas- ja sivuille päin, kuin joku painaisi ulos peräsuoltani takapuolen kautta ja kohtua alapään kautta voimalla, ja samalla vetäisi kaikkia alapään luita voimallisesti sivuille ja auki. Tässä vaiheessa piti yrittää nousta ylös ja istua esim. tuolin käsinojan päälle, eli jollain tapaa "tukkia" jalkoväli. Vaikka tiesin ettei sieltä mitään ole tulossa ulos niin se tunne ja kipu oli niin voimakas, että loppuvaiheessa heijasin itseäni aina jonkun esineen päällä missä pystyi istumaan. Jos ei ollut mitään, puristin vain käsillä niin kovaa jalkovälistä kuin pystyin.

Tämä homma kesti kaikkinensa noin 20-40 min, sitten oli hetken tauko, ja koko homma alkoi alusta taas.

Onko supistuskipu tai kohdun avautumiskipu jotain tämän tyyppistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu