Kaksikielinen suomalainen Euroopassa

Suomenruotsalaiset osaavat täydellisesti myös suomen, mutta suomenkieliset eivät nykyisin juuri koskaan pysty samaan ruotsin kohdalla. Ruotsinpuhujien on helppo oppia muita kieliä, mutta suomenkielisillä ei yleensä ole äidinkielensä lisäksi kunnolla hallussa kuin englanti, jota sitäkin puhutaan ja kirjoitetaan hyvin kökkömäisesti. Ensimmäinen kotimainen kieli ruotsi ei suomea puhuvilta tunnu luonnistuvan millään.

Ruotsinkielinen kielikylpy on suomalaisille lapsille valtava palvelus. Se helpottaa kaikkien muiden germaanisten kielien kunnollista omaksumista myöhemmässä iässä. Nykyoloissa ei menetettäisi mitään, ja hyödyttäisiin erittäin paljon, jos kielikylvystä tulisi enemmän tai vähemmän pakollinen osa suomalaisten esikoululaisten kasvatusta.

Kaksikielisyys on valtava voimavara. Ruotsinkielen menettämisen mukana katoaa olennainen osa suomalaisuuden ydintä, suomalaista kulttuuritraditiota, joka on kaksikielinen ja tulee aina olemaan. Ruotsilla on etusija, koska se on vanhempi kirjakielistämme ja edelleenkin Suomen sivistyskieli, tieteen ja taiteen kieli. Suomen historia vuoteen 1809 on Ruotsin historiaa, yhteistä itämerellistä perinnettä. Olkaamme siitä ylpeitä ja vaalikaamme sitä jatkossakin. Mitäpä muuta suomalaiset ovat kuin ruotsalaisia, jotka vain enimmäkseen ovat jostain historian oikusta vaihtaneet kielekseen suomalais-ugrilaisen murteen. Suomi on kaunis, runollinen, loitsuamiseen ja sanamagiaan hyvin soveltuva kieli, mutta abstraktin ajattelun, tieteen ja tutkimuksen välineeksi tarvitsemme ruotsia.

Englannilla ei eurooppalainen pärjää: saksan ja ranskan pitäisi kuulua sivistyneen ihmisen kielitaitoon sen rinnalla. On huolestuttavaa, etteivät pojat koulussa lue ranskaa. Opetusryhmissä on lähes pelkästään tyttöjä. Myöskin venäjän osaamisesta tulee koko ajan yhä tärkeämpää, ja venäjän opetusta pitäisi siksi lisätä. Kaiken ytimessä tulee kuitenkin pysyä kaksikielinen suomalaisuutemme. Ruotsinkielen vahvistaminen ei ole koskaan suomenkieleltä pois.
60346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Ihan kökköjä löpiset. Ihan yhtä hyvät valmiudet muiden kielten opiskelun pohjaksi se englantikin antaa kuin ruotsikin. Ei ruotsin kieli siihen mikään autuaaksi tekevä asia ole.

Siinäkin puhut pöperöä, että suomenruotsalaisilla olisi kaikilla suomen kieli hallussa. Töitteni puolesta törmään jatkuvasti sellaisiin sepustuksiin, ettei niistä ota kukaan selvää.

Suomalaiset tietenkin opiskelevat niitä kieliä, jotka he kokevat tärkeiksi ja joita tarvitsevat. Ei se sen ihmeempää ole. Suomalainen ei juurikaan ruotsia tarvitse, paljon enemmän tietenkin englantia. Siitä on viisainta aloittaa.

Ja ei siellä Euroopassa muuten ruotsillakaan pitkälle pötki. Ei ne ranskalaiset tai saksalaiset ruotsiakaan ymmärrä, jos eivät suomeakaan.

Ihan turhaan vaahtoat suomen ja ruotsin kielistä, ja suomalaisten kielitaidosta. Suomalaisten kielitaito on parempi kuin se koskaan ei ollut, ja kyllä pärjätään maailmallakin - ihan omiksi tarpeiksi. Sinun ei tarvitse siitä huolta kantaa.

Äänestä
  • johan sen osoittaa nykyinen tilanne. Mitä enemmän englantia luetaan, sitä huonommin osataan sivistyskieliä.

    Äänestä

HURRI PASKA

Äänestä
  • viittasin jo Matti Klingemäiseen asenteesi "suomenruotsalainen" threadissä.

    Olen paljolti samaa mieltä, mutta mielestäni menet liaan pitkälle. Kuten kaikki kansallisuudet euroopassa, on suomalaisetkin assimiloineet vieraita elementtejä, mutta kyllä suomalaisten biologinen perustajapopulaation on selvästi euroopplaisista poikkeava, se on uraalinen, suomalais-ugrilainen väestö. Turha on yrittää kieltää suomalaisten oikeutta uraaliseen identiteettiin. Ruotsalainen on ruotsalainen, ugri on ugri, ei niistä saa samaa kirveelläkään, sivilisaation juuret ovat niin erilaiset. Ruotsalaisuudella on ollut tietenkin valtava sivistyksellinen voima suomalaisiin, aivan kuten venäläisille suomensukuisiin hanteihin.

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    viittasin jo Matti Klingemäiseen asenteesi "suomenruotsalainen" threadissä.

    Sukurutsako on se valtava voimavara?.

    Vanhentunut ja pois muodista. Se oli joskus vain yksi kulttuurin vaihe ja nykyään uudet asiat tulee meille ympäri maailmaa.

    Tätä uutta muualta tullutta kulttuuria meillä on jo paljon enemmän kuin vanhaa ruotsalaista.

    -Tango
    -Rock
    -Urh lajit
    -Vapaa-ajan harrastukset
    -Taide
    -Muoti
    -Ynm

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    viittasin jo Matti Klingemäiseen asenteesi "suomenruotsalainen" threadissä.

    Olen paljolti samaa mieltä, mutta mielestäni menet liaan pitkälle. Kuten kaikki kansallisuudet euroopassa, on suomalaisetkin assimiloineet vieraita elementtejä, mutta kyllä suomalaisten biologinen perustajapopulaation on selvästi euroopplaisista poikkeava, se on uraalinen, suomalais-ugrilainen väestö. Turha on yrittää kieltää suomalaisten oikeutta uraaliseen identiteettiin. Ruotsalainen on ruotsalainen, ugri on ugri, ei niistä saa samaa kirveelläkään, sivilisaation juuret ovat niin erilaiset. Ruotsalaisuudella on ollut tietenkin valtava sivistyksellinen voima suomalaisiin, aivan kuten venäläisille suomensukuisiin hanteihin.

    VAltio-opillisesta kirjallisuudesta löytää suurten ajattelijoiden mielipiteitä, jotka kiistatta tukevat väitteitäsi. Tässä yksi esimerkki:

    "Vahvemman on hallittava, eikä sulauduttava heikompaan uhratakseen sillä tavoin oman suuruutensa. Ainoastaan synnynnäisestä heikosta raukasta tämä voi tuntua julmalta, mutta senpä vuoksi sellainen onkin heikko, ahdasjärkinen ihminen; sillä jollei tämä laki olisi vallitsevana, silloinhan olisi kaikkea elimellisten elävien olentojen kuviteltavissa olevaa edelleen kehittymistä kerta kaikkiaan mahdoton ajatella.

    Tästä luonnossa yleispätevästä rodunpuhtauteen pyrkimisvietistä on seurauksena, ei ainoastaan eri rotujen tarkka rajoittuminen ulospäin, vaan myöskin niiden sisäisen olemuksen samankaltaisuus omassa piirissään." (A.Hitler: Taisteluni, 11. luku.)

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    viittasin jo Matti Klingemäiseen asenteesi "suomenruotsalainen" threadissä.

    Olen paljolti samaa mieltä, mutta mielestäni menet liaan pitkälle. Kuten kaikki kansallisuudet euroopassa, on suomalaisetkin assimiloineet vieraita elementtejä, mutta kyllä suomalaisten biologinen perustajapopulaation on selvästi euroopplaisista poikkeava, se on uraalinen, suomalais-ugrilainen väestö. Turha on yrittää kieltää suomalaisten oikeutta uraaliseen identiteettiin. Ruotsalainen on ruotsalainen, ugri on ugri, ei niistä saa samaa kirveelläkään, sivilisaation juuret ovat niin erilaiset. Ruotsalaisuudella on ollut tietenkin valtava sivistyksellinen voima suomalaisiin, aivan kuten venäläisille suomensukuisiin hanteihin.

    Uraalinen identiteetti? Saitko tuon ajatuksen natsi fasisteilta Carl Linnaeus, Josef Mengele ja Anders Retzius?

    Pelkuri svedu. Tässäpä haaste. Matkusta Israeliin ja aloita Jerusalemissa ihmisten luokittelu ulkonäön tai kielen perusteella.

    Juokset varmasti karkuun kun joku IDF sotilas pyytää sinulta rotu luokituksen vittun fasisti.

    Samaa voisit myös kokeilla Venäjällä, varsinkin Pietarissa, koska ei taida pieterilaisilla olla lämpiä muistoja saksalaisista serkuistasi.

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    viittasin jo Matti Klingemäiseen asenteesi "suomenruotsalainen" threadissä.

    Olen paljolti samaa mieltä, mutta mielestäni menet liaan pitkälle. Kuten kaikki kansallisuudet euroopassa, on suomalaisetkin assimiloineet vieraita elementtejä, mutta kyllä suomalaisten biologinen perustajapopulaation on selvästi euroopplaisista poikkeava, se on uraalinen, suomalais-ugrilainen väestö. Turha on yrittää kieltää suomalaisten oikeutta uraaliseen identiteettiin. Ruotsalainen on ruotsalainen, ugri on ugri, ei niistä saa samaa kirveelläkään, sivilisaation juuret ovat niin erilaiset. Ruotsalaisuudella on ollut tietenkin valtava sivistyksellinen voima suomalaisiin, aivan kuten venäläisille suomensukuisiin hanteihin.

    "aivan kuten venäläisille suomensukuisiin hanteihin."

    Oletko varma, että kirjoitit tuon oikein.

    Tarkoititko "aivan kuten venäläisillä suomensukuisiin hanteihin"?

    Venäläiset kuule sylkevät sinun päällesi saatanan fasisti paska. Kyllä Venäjällä kunnioitetaan henkilöitä kuten Pyotr Blinov joka taisteli ruotsalaisten luomaa ja saksalaisten rakentamaa saatanallista fasismia vastaan.

    Voi helvetti kun serkkusi vetivät Suomen mukaan pelkurimaisella Molotov-Ribbentrop sopimuksella, mutta mitäpä muuta hunniselta Attila germaanilta voi odottaa.

    Suomella ei ole koskaan ollut venäläisten tai juutalaistan murhaamiseen tähtäävää politiikkaa toisin kuin Ruotsilla ja Saksalla.

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    viittasin jo Matti Klingemäiseen asenteesi "suomenruotsalainen" threadissä.

    Olen paljolti samaa mieltä, mutta mielestäni menet liaan pitkälle. Kuten kaikki kansallisuudet euroopassa, on suomalaisetkin assimiloineet vieraita elementtejä, mutta kyllä suomalaisten biologinen perustajapopulaation on selvästi euroopplaisista poikkeava, se on uraalinen, suomalais-ugrilainen väestö. Turha on yrittää kieltää suomalaisten oikeutta uraaliseen identiteettiin. Ruotsalainen on ruotsalainen, ugri on ugri, ei niistä saa samaa kirveelläkään, sivilisaation juuret ovat niin erilaiset. Ruotsalaisuudella on ollut tietenkin valtava sivistyksellinen voima suomalaisiin, aivan kuten venäläisille suomensukuisiin hanteihin.

    Kyllä minä olen nerokas!!!

    tuollaiset vanhentuneet käsitykset suomalaisista ovat 1800-luvun freudenthalistien
    keksintöjä ja kumottu jo aikoja sitten monien ulkomaalaisten tutkijoiden toimesta,
    joiden mukaan suomalaiset ovat hyvin pitkälti samaa euripidistä väestöä esim.
    ruotsalaisten kanssa vain kieli on suomalaisugrilaista perua. Ruotsalaisuudella
    tuskin oli suomalaisiin nähden mitään sivistyksellistä voimaa, koska Ruotsin vallan aikana suomen kielen asema itsessään oli olematon ja suurin osa suomenkielisistä
    lähes lukutaidottmia, koska ruotsalaiset siirtomaaisännät olivat kieltäneet suomalaisilta oikeuden sivistää itseään omalla äidinkielellään. Ota ne hurrilasit
    silmiltäsi pois ja tarkastele asioita kerrankin suomalaisten näkökulmasta Pkg.

    Äänestä

  • suomenkieltä taas sinulla.
    En ihmettele vaikka nuoriso
    häpeääkin kieltämme.
    Nuo "sivistys-sanat" kun on ulkomaalaistenkin
    helppoja ymmärtää ja oppia, niitähän kaikki maailmalla
    hokee, kun kuulevat puhuttavan suomea.

    Äänestä

suomenkielisten tehokkaat kieliopinnot.

Äänestä
  • Helposti sen muita sukulaiskieliä, niin pakkoruotsista ei ole ollut ainakaan mitään hyötyä oppia englantia.

    Päätellen hurreilta tulevasta englannin taito kritiikistä

    hurrien väitteellä ei oo mitään perää ruotsin avusta oppia muita kieliä.

    Äänestä

  • oppia kirjoitti:

    Helposti sen muita sukulaiskieliä, niin pakkoruotsista ei ole ollut ainakaan mitään hyötyä oppia englantia.

    Miksi ei osata kunnolla englantia.

    tyttiintyneiltä suomen kielisiltä suomalaisilta. Netti fennolle on vain niin helvetin vaikeaa käsittää että joku voi inhota hänen "uskonsa" pyhää kieltä. Siksi hän projisoi kritiikin "sielunvihollisensa" tekosiksi.

    Äänestä

  • ON SYY kirjoitti:

    Miksi ei osata kunnolla englantia.

    Jotta voitaisiin entistä tehokkaammin tuhota maamme kulttuuri ja hukata kansallisomaisuus ja luonnonvaray maailmalle ja tuoda jenkkipaskaa ja kiinan krääsää tilalle?

    Äänestä

  • suomenkielisten tehokkaat kieliopinnot.

    Et c'est la vrai vérité!

    Äänestä

Eli siis ruotsalaiset lapset, aikuiset ja vanhukset osaat valtavan montaa eri kieltä koska he ovat ruotsinkielen kautta sivistyneet? Vai eikö ruotsinkieli toimi samoin lahden toisella puolella?

Äänestä
  • Äidinkieli sen päälle voi oppis helposti muita ruotsin suku kieliä.

    Mutta suomenkielisen pitää opetella englantia samaan aikaan kun hän opiskelee ruotsia. Se häiritsee suomenkielisen englannin opiskelua.

    Äänestä

  • ruotsalaisten kirjoitti:

    Äidinkieli sen päälle voi oppis helposti muita ruotsin suku kieliä.

    Mutta suomenkielisen pitää opetella englantia samaan aikaan kun hän opiskelee ruotsia. Se häiritsee suomenkielisen englannin opiskelua.

    muiden kielten opiskelua. Siksi tuon syöpäkielen opetusta pitäisi rajusti vähentää.

    Äänestä

  • joka häiritsee kirjoitti:

    muiden kielten opiskelua. Siksi tuon syöpäkielen opetusta pitäisi rajusti vähentää.

    Meidän englannin ja muiden kielten opiskelua ?

    Onko perusteluja.

    Äänestä

  • hjkkj kirjoitti:

    Meidän englannin ja muiden kielten opiskelua ?

    Onko perusteluja.

    kuin englantiin kyllästymisen aiheuttama demotivaatio ja opiskelijan laiskuus.

    Miten joku voi muuten olla oppimatta kieltä, jota pakkosyötetään joka tuutista, jos on vähänkin lukuhaluja ja kielipäätä?

    Äänestä

  • mikään muu kirjoitti:

    Kokoajan haukkunu

    Kielen oppimista häiritsee joka tuutista tuleva ruotsinkielen pakko syöttö.

    Äänestä

  • sä oot kirjoitti:

    Kokoajan haukkunu

    ja koko kansan vieraaseen identiteettiin pakottamiselle kun ei ole asiaperusteita.

    Äänestä

  • englannin kirjoitti:

    Kielen oppimista häiritsee joka tuutista tuleva ruotsinkielen pakko syöttö.

    missä muka sitä ruotsia saisi kuulla, kun joka tuutista tulee vain jenkkimääkimistä?

    Äänestä

  • irsekkään, kirjoitti:

    missä muka sitä ruotsia saisi kuulla, kun joka tuutista tulee vain jenkkimääkimistä?

    Jonka taso on huono ja samalla halutaan koulu englanti pois

    Siks juuri enkkua opetaa koulussa enemmän, jotta se oitaan hyvin ei jää tuutti englannin tasolle

    Äänestä

  • englantia kirjoitti:

    kunnolla? Kannattaisko sekin aika käyttää suomalaiselle helpomman kielen esim. saksan opiskeluun.

    Tai vaikkapa äidinkielen, sekin kun näkyy jäävän monella pakkoenglannin alla varsin heikolle tasolle...

    Äänestä

  • jota ei opi kirjoitti:

    kunnolla? Kannattaisko sekin aika käyttää suomalaiselle helpomman kielen esim. saksan opiskeluun.

    Tai vaikkapa äidinkielen, sekin kun näkyy jäävän monella pakkoenglannin alla varsin heikolle tasolle...

    Koska koko muu maailma osaa sitä toisena kielenä äidinkielensä lisäksi.

    Eikä täältä suomesta käsin jotkut englannin kielen vastaiset juntit pysty muuttamaan englannin ylivoimaista asemaa maailmassa.

    Äänestä

  • englantia kirjoitti:

    Koska koko muu maailma osaa sitä toisena kielenä äidinkielensä lisäksi.

    Eikä täältä suomesta käsin jotkut englannin kielen vastaiset juntit pysty muuttamaan englannin ylivoimaista asemaa maailmassa.

    uhria, kun noin kiltisti toistelet ulkoa opittuja fraasejasi. Sitä se aivopesu teetättää...

    Äänestä

on sivistyskieli?

Äänestä
  • apinaenglanti.

    Äänestä

Mitä jos laitettaisiin valinnaisiksi kummatkin vieraat kielet, suomi kaksi muuta valinnaista.
Kielikanta kasvaisi nopeasti ja helposti, saataisiin heti motivoituneita ja halukkaita kielten opiskelijoita ja sen seurauksena muutaman vuoden päästä kielten opettajia olisi riittävästi eksoottisillekin kielille.
Kuulostaa hyvältä eikö.

Äänestä
  • te netti fennot aina uhoatte että englanti valitattaisiin kuitenkin 1. vieraaksi kieleksi eikä muiden kielten opetukseen ole yksinkertaisesti resursseja.

    Joten ehdotuksesi on vain pakkoenglannittajan harhautusta, kyllä pakkoenglannin poistoon tarvitaan muita radikaalimpia toimenpiteitä kuin vain vapaavalintaisuuden lisääminen.

    Äänestä

  • ainakaan, miten kirjoitti:

    te netti fennot aina uhoatte että englanti valitattaisiin kuitenkin 1. vieraaksi kieleksi eikä muiden kielten opetukseen ole yksinkertaisesti resursseja.

    Joten ehdotuksesi on vain pakkoenglannittajan harhautusta, kyllä pakkoenglannin poistoon tarvitaan muita radikaalimpia toimenpiteitä kuin vain vapaavalintaisuuden lisääminen.

    Mitäpä tuohon voisi lisätä, vastauksesi kuvastaa täysin sinua.

    Äänestä

  • ..o.. kirjoitti:

    ei asiaperusteita (niitähän ei pakkoenglannille ole, vain yleistä lässytystä kielen merkityksestä) ainoastaan muiden vinoilua.

    Äänestä

  • arvon pakkoenglanittaja kirjoitti:

    ei asiaperusteita (niitähän ei pakkoenglannille ole, vain yleistä lässytystä kielen merkityksestä) ainoastaan muiden vinoilua.

    Miksi sitten lässyttää, vapautetaan kummatkin vieraat kielet valinnaisiksi mutta jostain kumman syystä tämäkään ei tunnu teille kelpaavan.
    Pelkäättekö jotain.

    Äänestä

  • ..o.. kirjoitti:

    Miksi sitten lässyttää, vapautetaan kummatkin vieraat kielet valinnaisiksi mutta jostain kumman syystä tämäkään ei tunnu teille kelpaavan.
    Pelkäättekö jotain.

    englannin alle ja korvautumista englannilla kaikilla elämän aloilla.

    Mutta eihän kaltaisesi suomen kieltä halveksuva, isänmaan petturi, pakkoenglannittaja moista "osaa" pelätä, vaikka selvät merkit vaarasta ovat näkyvissä.

    Äänestä

  • sortumista lopullisesti kirjoitti:

    englannin alle ja korvautumista englannilla kaikilla elämän aloilla.

    Mutta eihän kaltaisesi suomen kieltä halveksuva, isänmaan petturi, pakkoenglannittaja moista "osaa" pelätä, vaikka selvät merkit vaarasta ovat näkyvissä.

    Et sitten tee muuta kuin provoile, menehän nyt siitä pyytämään äidiltä uudestaan lupa tietokoneen käyttämiseen.

    Äänestä

  • ..o.. kirjoitti:

    Et sitten tee muuta kuin provoile, menehän nyt siitä pyytämään äidiltä uudestaan lupa tietokoneen käyttämiseen.

    jatkuu, ei ihmekään kun asiaperusteita koko kansan pakkoenglannitukselle ei ole, eikä tule.

    Äänestä

  • asiaton linja kirjoitti:

    jatkuu, ei ihmekään kun asiaperusteita koko kansan pakkoenglannitukselle ei ole, eikä tule.

    Onko sinulla joku vakava lukihäiriö tai oletko vain yksinkertainen kun et ymmärrä yksinkertaista asiaa, kirjoitin jo ettei pakkokielille ole perusteita joten en näe syytä perustella miksi enemmistö opiskelee englantia.
    Molemmat vieraat kielet pitäisi saada valinnaisiksi mahdollisimman pian.

    asia, pakkoenglannittaja ;).

    Äänestä

  • huomaatta yksi kirjoitti:

    asia, pakkoenglannittaja ;).

    Olen kyllä huomannut pakkomielteesi pakkoenglannittajiin, käy syömässä lääkkeet niin ahdistus paranee heti.

    Äänestä

  • ..o.. kirjoitti:

    Olen kyllä huomannut pakkomielteesi pakkoenglannittajiin, käy syömässä lääkkeet niin ahdistus paranee heti.

    ja äly loppuvat, pistetään ad hominemia peliin.

    Äänestä

Sinä käytät google translator ohjelmaa, etkä osaa puhua ranskaa tai saksaa senkin valehteleva svenne.

Äänestä

suomen kieltä todellisuudessa kuin mitä monet maahanmuuttajat, vaikka suomen kielen osaaminen kuuluisi olla itsestäänselvyys Suomessa asuville henkilöille, koska onhan suomen kieli ainoa suomalaisia laajalti yhdistävä tekijä toisin kuin
rannikkoseutujen marginaalinen rantaruotsi. Suomenruotsalaiset polveutuvat
alunperin suomenkielisistä suvuista, jotka vaihtoivat satoja vuosia sitten
kielensä ruotsiksi Ruotsin vallan aikana, jotta olisivat saaneet yhteiskunnallista arvostusta, mutta nykypäivän Suomessa kuuluisi suomenruotsalaisten ehdottomasti opetella suomen kieltä jo päiväkodista lähtien, koska mitäpä muuta suomenruotsalaiset ovat kuin kielensä aikoinaan vaihtaneita suomalaisia, joten
suomen kieleen takaisin palaaminen on heille mahtava lahja, jonka avulla he oppivat tuntemaan suomalaisen kulttuurin. Ruotsin kieli on hauska ja soljuvan kuuloinen kieli, joka sopii esim. Peppi Pitkätossun ja Muumien kieleksi, mutta
tieteelliseen tutkimukseen ja kaunokirjallisuuteen käytämme ehdottomasti rakasta suomen kieltämme, jonka ilmaisuvoima rantaruotsiin verrattuna on ylivoimainen onhan kansalliseepoksemme Kalevalakin kirjoitettu alunperin suomeksi, koska olisi suorastaan mahdotonta kuvitella Kalevalaa ruotsinkielisenä.

Ruotsilla ei eurooppalainen yksistään pärjää, koska kyseistä minikieltä puhuu vain
10 miljoonaa ihmistä sen sijaan Suomen kouluissa kuuluisi panostaa suuriin
eurooppalaisiin kieliin kuten saksaan, venäjään, ranskaan, espanjaan eikä
pakkoruotsiin. Kaiken ytimessä on kuitenkin suomenkielinen suomalainen, joka
on ylpeä suomenkielisyydestään ja omasta kotimaastaan myöskään suomenruotsalaisille suomen kielen opiskelu ei ole koskaan suomenruotsalaisilta
itseltään pois. Suomen kieli on yksi tärkeimpiä suomalaisuuden peruspilareita ilman suomen kieltä ei ole suomalaista kulttuuria eikä Suomea.

Äänestä
  • joku jaksaakin lukea tommosia sössötyksiä????

    Äänestä

  • lässyn lässyn,,,, kirjoitti:

    joku jaksaakin lukea tommosia sössötyksiä????

    tiukkaa asiaa jota et näemmä pysty hyväksymään.

    Äänestä

  • S&M-Kari kirjoitti:

    tiukkaa asiaa jota et näemmä pysty hyväksymään.

    Löysää ennakkoluuloista kasattua paskaa...

    Äänestä

  • Ensiksi Suomen kulttuuri pohjautuu
    Ruotsinvallan aikaiseen sivistykseen,
    Suomella ei olut edes kirjoitettua kieltä.
    Toiseksi, ei suomenkielellä pärjää kuin
    Suomessa. Ruotsilla selviää sentään koko
    Skandinaviassa.
    Että sellainen tärkeä "kulttuurikieli"
    se suomi oli, sillä nythän se onkin jo
    rapautettu englantiin.

    Äänestä

  • kulttuurin? kirjoitti:

    Ensiksi Suomen kulttuuri pohjautuu

    Haista p...a, minä ja sukuni olemme sivistynet ja vaurastuneet omin ponnistuksin, ilman pienintäkään apua ruotsinkieliseltä "sivistyneistöltä"!!!

    Ruotsinkielinen herrakansa päinvastoin kaikin keinoin jarrutti ja esti suomenkielisten sivistymistä. Veroja kerättiin Ruotsin kuninkaalle ja ruotsinkieliselle aatelistolle, mutta suomenkielinen rahvas ei saanut omia kouluja, ei kirjoja, ei yliopistoja, ei mitään!

    Ja on se kummallista, miksi puolalaiset tai italialaiset eivät opiskele ruotsia, jos se niin kovasti auttaa muiden kielten oppimisessa. Miten ranskalaiset ja saksalaiset ovatkaan sivistymättömiä, kun eivät ymmärrä opiskella ruotsia!

    Voi herra isä teitä rkpläisiä, että viitsitte esittää järjettömiä väitteitänne, ensimmäistäkään järkevää perustetta ei yksikään teistä ole tällä palstalla esittänyt pakkoruotsin puolustamiseksi!

    Äänestä

  • ella4 kirjoitti:

    etpä ole koulussa mitään oppinut (etkä sen jälkeenkään), kun tuollaista tuubaa suustasi päästelet.

    Äänestä

  • sinua ella4 paha kirjoitti:

    etpä ole koulussa mitään oppinut (etkä sen jälkeenkään), kun tuollaista tuubaa suustasi päästelet.

    Koulussa opin paljon, mm ruotsista sain kirkkaan laudaturin! Ja vielä sen jälkeen opiskelin ruotsia monta vuotta. Mutta ikipäivinä en ole oikeasti tarvinnut ruotsia, en Suomessa, enkä maailmalla!

    Ruotsin pakotus suomalaisille on täyttä huijausta ja kusetusta!

    näyttää sinulta unohtuneen jälkiä jättämättä. Tai sitten vain, tyypilliseen netti fenno tyylin, valehtelet.

    Äänestä

  • sinulla mitään todistetta villeille fennomaani teorioillesi suomenruotsalaisten alkuperästä? Ne nimittäin ovat täyttä roskaa. Fennomaanien kehittämä tarina, jossa jopa geneologia vääristeltiin.

    Suomenruotsalaisten biologinen perustajapopulaation on ruotsalaiset, mikä näkyy selvästi populaatiogeneettisissä tutkimuksissa.

    "Clear East-West duality was observed when when the Finnish individuals were clustering using Geneland.

    Individuals from the Swedish-speaking part of Ostrobotnia clustered with Sweden when a joint analysis was performed on Swedish and Finnish autosomal genotypes".

    Population genetic association and Zygosity testing on preamplified Dna. 2008

    tässä muutaman fennomaanin sukutaustat, enjoy.

    Snellman, kanta-isä Ruotsista Itämaahan 1650-luvulla.
    Arwiddsson, Kanta-isä, Itä-Göötanmaa
    Yrjo-Koskinen (Formsman), kanta-isä, Ångermanland, Ruotsi.

    Entäs Suomen kaksi aatelispresidenttiä.

    Mannerheim, kanta-isä, Gävle, Ruotsi. Äiti (von Julin) Södermanland, Ruotsi.
    Svinhufvud af Qvalstadt, Taalainmaa, Ruotsi.

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    sinulla mitään todistetta villeille fennomaani teorioillesi suomenruotsalaisten alkuperästä? Ne nimittäin ovat täyttä roskaa. Fennomaanien kehittämä tarina, jossa jopa geneologia vääristeltiin.

    Eikö sinulla ole luotetavampia, sivistyskielisiä, lähteitä?

    Äänestä

  • ella4 kirjoitti:

    Haista p...a, minä ja sukuni olemme sivistynet ja vaurastuneet omin ponnistuksin, ilman pienintäkään apua ruotsinkieliseltä "sivistyneistöltä"!!!

    Ruotsinkielinen herrakansa päinvastoin kaikin keinoin jarrutti ja esti suomenkielisten sivistymistä. Veroja kerättiin Ruotsin kuninkaalle ja ruotsinkieliselle aatelistolle, mutta suomenkielinen rahvas ei saanut omia kouluja, ei kirjoja, ei yliopistoja, ei mitään!

    Ja on se kummallista, miksi puolalaiset tai italialaiset eivät opiskele ruotsia, jos se niin kovasti auttaa muiden kielten oppimisessa. Miten ranskalaiset ja saksalaiset ovatkaan sivistymättömiä, kun eivät ymmärrä opiskella ruotsia!

    Voi herra isä teitä rkpläisiä, että viitsitte esittää järjettömiä väitteitänne, ensimmäistäkään järkevää perustetta ei yksikään teistä ole tällä palstalla esittänyt pakkoruotsin puolustamiseksi!

    vaikutatkin, ainakin sinulla on nuo
    suomenkieliset "sivistys-sanat"
    hallinnassa aivan netti fennomaiseen
    tyyliin.

    Äänestä

  • Pkg kirjoitti:

    sinulla mitään todistetta villeille fennomaani teorioillesi suomenruotsalaisten alkuperästä? Ne nimittäin ovat täyttä roskaa. Fennomaanien kehittämä tarina, jossa jopa geneologia vääristeltiin.

    Suomenruotsalaisten biologinen perustajapopulaation on ruotsalaiset, mikä näkyy selvästi populaatiogeneettisissä tutkimuksissa.

    "Clear East-West duality was observed when when the Finnish individuals were clustering using Geneland.

    Individuals from the Swedish-speaking part of Ostrobotnia clustered with Sweden when a joint analysis was performed on Swedish and Finnish autosomal genotypes".

    Population genetic association and Zygosity testing on preamplified Dna. 2008

    tässä muutaman fennomaanin sukutaustat, enjoy.

    Snellman, kanta-isä Ruotsista Itämaahan 1650-luvulla.
    Arwiddsson, Kanta-isä, Itä-Göötanmaa
    Yrjo-Koskinen (Formsman), kanta-isä, Ångermanland, Ruotsi.

    Entäs Suomen kaksi aatelispresidenttiä.

    Mannerheim, kanta-isä, Gävle, Ruotsi. Äiti (von Julin) Södermanland, Ruotsi.
    Svinhufvud af Qvalstadt, Taalainmaa, Ruotsi.

    freudenthalistitutkijoiden valheiden suoltaminen tällä palstalla. Suomenruotsalaisista
    vain harvoilla on sukujuuret Ruotsissa joten on täysin perusteltua sanoa, että
    kyseessä äidinkieltään aikoinaan vaihtanut suomalaisten vähemmistö.

    Äänestä

  • kulttuurin? kirjoitti:

    Ensiksi Suomen kulttuuri pohjautuu
    Ruotsinvallan aikaiseen sivistykseen,
    Suomella ei olut edes kirjoitettua kieltä.
    Toiseksi, ei suomenkielellä pärjää kuin
    Suomessa. Ruotsilla selviää sentään koko
    Skandinaviassa.
    Että sellainen tärkeä "kulttuurikieli"
    se suomi oli, sillä nythän se onkin jo
    rapautettu englantiin.

    kuten esim. norjalaiset ja tanskalaiset takuulla loukkaantuvat jos väität norjan ja
    tanskan olevan sama kieli kuin ruotsi, vaikka kyseiset kielet poikkeavat ruotsista
    ääntämyksellisesti ja sanastollisesti ihan selkeästi. Islantia ei ymmärrä ruotsin kielen avulla puolestaan yhtään sen verran kaukainen ruotsin sukulaiskieli on kyseessä. Tyypillinen svekovalhe onkin nimenomaan väittää ruotsin olevan
    jokin yhteispohjoismainen kieli, vaikka todellisuudessa ruotsia puhutaan ainoastaan
    Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Håkan Wiik kirjoitti:

Suomenruotsalaiset osaavat täydellisesti myös suomen, mutta suomenkieliset eivät nykyisin juuri koskaan pysty samaan ruotsin kohdalla. Ruotsinpuhujien on helppo oppia muita kieliä, mutta suomenkielisillä ei yleensä ole äidinkielensä lisäksi kunnolla hallussa kuin englanti, jota sitäkin puhutaan ja kirjoitetaan hyvin kökkömäisesti. Ensimmäinen kotimainen kieli ruotsi ei suomea puhuvilta tunnu luonnistuvan millään.

Ruotsinkielinen kielikylpy on suomalaisille lapsille valtava palvelus. Se helpottaa kaikkien muiden germaanisten kielien kunnollista omaksumista myöhemmässä iässä. Nykyoloissa ei menetettäisi mitään, ja hyödyttäisiin erittäin paljon, jos kielikylvystä tulisi enemmän tai vähemmän pakollinen osa suomalaisten esikoululaisten kasvatusta.

Kaksikielisyys on valtava voimavara. Ruotsinkielen menettämisen mukana katoaa olennainen osa suomalaisuuden ydintä, suomalaista kulttuuritraditiota, joka on kaksikielinen ja tulee aina olemaan. Ruotsilla on etusija, koska se on vanhempi kirjakielistämme ja edelleenkin Suomen sivistyskieli, tieteen ja taiteen kieli. Suomen historia vuoteen 1809 on Ruotsin historiaa, yhteistä itämerellistä perinnettä. Olkaamme siitä ylpeitä ja vaalikaamme sitä jatkossakin. Mitäpä muuta suomalaiset ovat kuin ruotsalaisia, jotka vain enimmäkseen ovat jostain historian oikusta vaihtaneet kielekseen suomalais-ugrilaisen murteen. Suomi on kaunis, runollinen, loitsuamiseen ja sanamagiaan hyvin soveltuva kieli, mutta abstraktin ajattelun, tieteen ja tutkimuksen välineeksi tarvitsemme ruotsia.

Englannilla ei eurooppalainen pärjää: saksan ja ranskan pitäisi kuulua sivistyneen ihmisen kielitaitoon sen rinnalla. On huolestuttavaa, etteivät pojat koulussa lue ranskaa. Opetusryhmissä on lähes pelkästään tyttöjä. Myöskin venäjän osaamisesta tulee koko ajan yhä tärkeämpää, ja venäjän opetusta pitäisi siksi lisätä. Kaiken ytimessä tulee kuitenkin pysyä kaksikielinen suomalaisuutemme. Ruotsinkielen vahvistaminen ei ole koskaan suomenkieleltä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu