Minua on aina ihmetyttänyt se, että kristinuskon tärkein symboli on risti. Sehän on vanha kidutuslaite, jolla mestattiin rikollisia/toisinajattelijoita ainakin Rooman vallan aikana. Eikö osoita huonoa makua kumarrella ja palvoa sellaista esinettä? Jos Jeesus olisi mestattu giljotiinilla, niin olisiko nyt kaikkien kirkkojen katolla pieni giljotiini?
Miksi risti
Laz
7351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jospa se onkin joillekkin puinen jumala ?
kristityt palvo ristiä vaan Jeesusta joka ristinkuoleman kautta sovitti meidän syntimme.
Kuka Jeesusta käski palvoa?
Ristinpalvonta otettiin käyttöön vasta katolisen kirkon toimesta kristittyjen keskuudessa, sillä sitä ennen se oli kauhistus ka iljetys ja sanoopa kirjoitukset sitä suoraan Pedon Merkiksi.
meitä Herramme meidän puolesta tekemästä uhrauksesta.
muiinaisuudesta, Onhan Auringon palvonta ollut yksi mailman vanhimmista uskoista, Nimrood metsästi ihmis sieluja Aurinko uskoonsa. Näin taru
kertoo, Aurinko on ollut monien kansojen Suuri
Jumala, Auringolle on uhrattu, niin paljon,ettei
kukaan tiedä oikeata lukumäärää, Vanhan Rooman
Valtakunnan pääuskonto oli Auringon palvonta.
Jeesuskin Uhrattiin Auringolle, Tämän kultin Sympoolina on aina ollut risti. Tosiasiassa uhrit
olivat uhreja Saatanalle. Kuitenkin Jeesus ei
ollutkaan lopullinen uhri vaan hän nousi ylös .
Ystävyydellä Aramis ::
Jos sanotaan, että risti on pakanallinen merkki
sen vuoksi, että joskus on jokin pakanallinen
uskonto pitänyt sitä merkkinään, silloin pitää
seurata tuota logiikkaa loppuun saakka:
Eli silloin samalla tavalla: kun kerran
joskus on jossain ollut pakanallinen uskonto,
jossa jollakin jumalaksi sanotulla on ollut
poika, sanotko sitten kristinuskoa pakanalliseksi
sen vuoksi, että siinä on Jumala, jolla on Poika?