JUMALAA EI OLE!!

Koittakaa nyt jo kaikki hihhulit sun muut uskoa että mitään jumalia ei ole. Jumala on ihmisen keksintö.
531916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

No miksi maailma on sitten täynnä jumalia jos
kerran niitä ei ole. Oletko kenties lukenut
liikaa aku ankkaa ja tex willeriä ? Punikki .

Äänestä
  • Ne ovat jumalankuvia. Palvonnan kohteita. Toki jumalia siis on, muttei oikeaa jumalaa.

    Äänestä

  • Nupo kirjoitti:

    Ne ovat jumalankuvia. Palvonnan kohteita. Toki jumalia siis on, muttei oikeaa jumalaa.

    Jos jollekkin ihmiselle esimerkiksi jokin kuva
    on jumala, niin silloin se sitä on, eikä muuksi
    muutu, olimma sitten me muut mitä mieltä vaan
    koko asiasta.
    Ja kyllä niitä riittää jokaiselle jotakin, vaikka
    itse kristinuskon perimmäinen tarkoitus olikin
    saada ne kuvien ja patsaiden palvominen lopetettua
    ja saada yhtenäinen näkemys oikeanlaisesta kunnon ihmisestä esille, ja saada aikaiseksi kattavat
    säännöt sekä kestävä moraalinen pohja jokaisen
    ihmisen elämälle.
    Mutta ehkä tässä vähän epäonnistuttiin ja työ on
    jäänyt hieman kesken, mene ja tiedä sitä sitten.

    Äänestä

  • ...luetun omaksumisen ymmärtämisen mieltäminen lienee kohdallasi negaatio,kö ?!?
    p.s. mikä vika Naku Ankassa ja Sex Willerissä on ?!?
    Eikö nekin liene mielen(?) tuotosta,kö ?!?
    lol
    ;-)

    Äänestä

  • Saddu ;-) kirjoitti:

    ...luetun omaksumisen ymmärtämisen mieltäminen lienee kohdallasi negaatio,kö ?!?
    p.s. mikä vika Naku Ankassa ja Sex Willerissä on ?!?
    Eikö nekin liene mielen(?) tuotosta,kö ?!?
    lol
    ;-)

    köh köh kismii kö?lö lol lol lollopoika

    Äänestä

  • sikuri kirjoitti:

    köh köh kismii kö?lö lol lol lollopoika

    ...hieman vajaavainen,kö ?!?
    Tai jos välttämättä haluat(?) nähdä tässä (?) nasupoikasen,niin mikäs siinä,nöf,nöf...jos se sinua viihdyttää/kiihdyttää/kiihotta...lol ;-)
    Suosittelisin kuitenkin joko optikkoa tahi n.s. lanttumaakaria tai jopa omien aivosokuloittesi aktiivista käyttöä,kö ?!?
    Heh...
    ;^D

    Äänestä

joo uskostahan tässä näkyy puolin ja toisin olevan kysymys...

Äänestä
  • Jos nyt kuitenkin on niin, että:

    Jumaliin uskominen edellyttää uskoa jumalien olemassaoloon. Jos uskoa jumalien olemassaoloon ei ole, niin uskoa jumaliin ei tietenkään tarvita. Silloin ei tarvita myöskään uskoa jumalien olemassa olemattomuuteen.

    Nyt ei sitten puhuttu mistään *ismeistä. Siinä vaiheessa, kun asioille annetaan nimiä, alkavat kaikki ymmärtää niitä haluamallaan tavalla. Nimiä tarvitsee lähinnä vastapuoli, joka tietenkin tulkitsee se oman etunsa mukaisesti. Ei Jahven kannattaja tee mitään nimityksellä "teisti". Hänen mielestään "asia on selvä", Jahve on Jumala ja siinä on totuus. Tällaisen kulttuurin sisällä puhuminen Jumalan olemattomuudesta on järjenvastaista. Kun sitten osoittautuu, että joku ei ole samaa mieltä, niin tietysti jahvisti ajattelee hommaa oman ajatusfiltterinsä läpi. Hän käyttää oppimiaan nimityksiä ja lähtee tietenkin siitä, että joku hullu _uskoo_, että Jahvea ei ole olemassa.

    Homma menee eri tavalla, kun on kyseessä henkilö, jolla ympäröivästä kulttuurista huolimatta ei ole jahvistin uskoa Jahveen. Silloin siis EI ole kysymys uskomisesta eikä sen enempää uskon puutteestakaan, kun asiaa tarkastellaan henkilön omasta näkökulmasta.

    ps.
    Jahve oli vain esimerkkinä, koska se on meille se tutuin juttu.

    Äänestä

  • Tietohan on vain koeteltuja uskomuksia. Kaikkea tietoakaan ei voida perustaa empiiriseen evidenssiin. Tietoa voidaan kyllä tavoitella erityisen prosessin ja keskustelun kautta. Sitä kutsutaan tieteeksi.

    Äänestä

"Jumala on ihmisen keksintö."
Todellisuus on päinvastainen. Jumala on kaiken Luoja, myös ihmiskunnan. Tämä on ainoa järkevä vaihtoehto.
Millainen tämä Jumala sitten on ?
Lue joitakin ajatuksia ja näkemyksiä :
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / Jumala

Äänestä
  • >>>Jumala on ihmisen keksintö."
    Todellisuus on päinvastainen. Jumala on kaiken Luoja, myös ihmiskunnan. Tämä on ainoa järkevä vaihtoehto

    Äänestä

  • Voisitko selittää nimimerkki ateisti?

    Äänestä

  • Jakob kirjoitti:

    Voisitko selittää nimimerkki ateisti?

    joku Jeesus niminen mies?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>>Jumala on ihmisen keksintö."
    Todellisuus on päinvastainen. Jumala on kaiken Luoja, myös ihmiskunnan. Tämä on ainoa järkevä vaihtoehto

    " järjetön vaihtoehto, jos katsoo Maailmankaikkeuden kokoa, elämän runsautta ja monipuolisuutta ja sen toimimista."

    miten maailmankaikkeuden koko ja elämän runsaus tekee Jumalan olemassaolon järjettömäksi?

    Äänestä

  • tutkija kirjoitti:

    >>>miten maailmankaikkeuden koko ja elämän runsaus tekee Jumalan olemassaolon järjettömäksi?<

    että, väitetään "Jumalan" luonneen ja saanneen valmiiksi maailmankaikkeuden ja luodut elämät?

    Maailmankaikkeus muuttuu, laajenee ja siihen syntyy ja kuolee kokoajn uusia tähtiä, Aurinkokuntia ja galagseja.
    En myöskään näe mitään järkeä siinä, että "Jumala" olisi luonnut esm, useita tuhansia, hieman erilaista Rukoilija sirkaa maailmaan?
    Miksi saman lajin eri muotoja pitää olla tuhansia, miksei "Jumalalle riittänyt yksi, kymmenen, sata tai tuhat erilaista Rukoilija sirkaa?
    Selitä tuo järkevästi?

    no mutta hyvänen aika eihän tuo lajien runsaus Jumalan olemassaoloa vastaan todista.

    Jotain muuta sinulta odotin.

    Rukoilijasirkkain runsauteen voi vastata vaikka vanhalla sanonnalla "tutkimattomat ovat herran tiet..."

    Jumalan olemukseen kuuluu, että hän on kaikkea ymmärrystä ylempi, joten ei hänen tekojaan/tarkoitusperiään voi ihmisjärjellä selittääkään.

    Äänestä

  • ei esitä tosissaan "ajatuksia" ja "näkemyksiä" sellaisesta mistä ei mitenkään tietää! Luulojen ja olettamuksien esittäminen faktana on joko tyhmyyttä tai epärehellisyyttä!

    Oletko tyhmä vai oletko valehtelija?

    Äänestä

  • tutkija kirjoitti:

    no mutta hyvänen aika eihän tuo lajien runsaus Jumalan olemassaoloa vastaan todista.

    Jotain muuta sinulta odotin.

    Rukoilijasirkkain runsauteen voi vastata vaikka vanhalla sanonnalla "tutkimattomat ovat herran tiet..."

    Jumalan olemukseen kuuluu, että hän on kaikkea ymmärrystä ylempi, joten ei hänen tekojaan/tarkoitusperiään voi ihmisjärjellä selittääkään.

    >>>no mutta hyvänen aika eihän tuo lajien runsaus Jumalan olemassaoloa vastaan todista.>>Rukoilijasirkkain runsauteen voi vastata vaikka vanhalla sanonnalla "tutkimattomat ovat herran tiet..." >Jumalan olemukseen kuuluu, että hän on kaikkea ymmärrystä ylempi, joten ei hänen tekojaan/tarkoitusperiään voi ihmisjärjellä selittääkään.

    Pakollinen, arvatenkin turha kitinä alkuun: Mitä jos siirtäisitte tappelunne evoluutiosta vaikkapa evoluutiopalstalle? Tämän palstan taso, kun ei muutenkaan päätä huimaa.

    Sekä uskovaisten että ateistien leireissä ollaan modernin käsityksen mukaan sitä mieltä, ettei evoluutioteoria ole ristiriidassa luomisteorian kanssa eikä evoluutioteoria todista mitään jumalan olemattomuudesta/olevaisuudesta.

    Ateistina ja softa-arkkitehtinä, kastelisin housuni, jos voisin luoda tilanteeseen sopeutua järjestelmiä, kuten luonto on, joten ateismia ei kannata alkaa lokaamaan evoluutio/kreationismi-lässytykseen. Jokainen uskonnollinen teksti -- Raamattu mukaanlukien -- on vertauskuvallista. Kuka sanoo, vaikka luominen kestäisi miljoonia vuosia?

    Jumalan olemattomuudesta ei tieteen varjolla voi sanoa mitään, voisitte jo uskoa moisen FAKTAN. En tunne jumalaa sisimmässäni, joten olen ateisti. Ei-uskoa. Piste.

    Äänestä

  • hacker kirjoitti:

    kylläpäs sitä ollaan äkeissään?

    >>Mitä jos siirtäisitte tappelunne evoluutiosta vaikkapa evoluutiopalstalle? Tämän palstan taso, kun ei muutenkaan päätä huimaa.Sekä uskovaisten että ateistien leireissä ollaan modernin käsityksen mukaan sitä mieltä, ettei evoluutioteoria ole ristiriidassa luomisteorian kanssa eikä evoluutioteoria todista mitään jumalan olemattomuudesta/olevaisuudesta.>Raamattu mukaanlukien -- on vertauskuvallista. Kuka sanoo, vaikka luominen kestäisi miljoonia vuosia? >Jumalan olemattomuudesta ei tieteen varjolla voi sanoa mitään, voisitte jo uskoa moisen FAKTAN. En tunne jumalaa sisimmässäni, joten olen ateisti. Ei-uskoa. Piste.

    Olen vain aika väsynyt ja vittuuntunut. Avauduin ehkä hiemankin kärkkäästi. Täällä vain jaksetaan vatvoa juupas-eipäs-kinastelua loputtomiin.

    Järkevyydestä voidaan aina keskustella ja siinä auttaa tiede. Tappelu on vain molemmilla puolilla välillä niin lapsellista ja hurmoshenkistä, että puistattaa. Noh, kattomaan ystäviä kahvikupposen ääreen.

    Äänestä

  • ...lienee tiedon omaavien yksinoikeus...ei luulojen ja uskomusten,kö ?!?
    Jos ei asioiden todenperäisyyttä osaa/pysty/voi kyseenalaistaa perustellusti,ei liene luotettavaa ominaisuutta esitää vastaväitteitä,kö ?!?
    Ja se taasen uskiksia kismittää,kö ?!?
    lol
    ;-)

    Äänestä

  • tutkija kirjoitti:

    no mutta hyvänen aika eihän tuo lajien runsaus Jumalan olemassaoloa vastaan todista.

    Jotain muuta sinulta odotin.

    Rukoilijasirkkain runsauteen voi vastata vaikka vanhalla sanonnalla "tutkimattomat ovat herran tiet..."

    Jumalan olemukseen kuuluu, että hän on kaikkea ymmärrystä ylempi, joten ei hänen tekojaan/tarkoitusperiään voi ihmisjärjellä selittääkään.

    että Jumalalla on järjen lisäksi myös rakkautta. Minusta tuntuu, että rukoilijasirkat selittyvät yksinkertaisesti sillä, että Jumala pitää rukoilijasirkoista ja hänestä on ollut kiva suunnitella niitä. Sama pätee melko varmasti myös trikiineihin.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    >>>että Jumalalla on järjen lisäksi myös rakkautta>>Minusta tuntuu, että rukoilijasirkat selittyvät yksinkertaisesti sillä, että Jumala pitää rukoilijasirkoista ja hänestä on ollut kiva suunnitella niitä. Sama pätee melko varmasti myös trikiineihin.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    mikäli jumala olisi, niin eiköhän hänen ominaisuuksistaan voisi päätellä jotakin tutkiskelemalla hänen väitettyjä töitänsä.

    Kysymykseen, miksi jumala loi ihmisen, näin luovan vastauksen eräältä teol. trilta. Syynä oli se, että jumala rakasti ihmistä niin paljon, että hän halusi lahjoittaa ihmiselle olemassaolon. Eiköhän samaa ajattelua voi soveltaa muihinkin elämänmuotoihin? Tai ovatkohan trikiinit jumalan rakkautta ei trikiinejä vaan ihmisiä kohtaan?

    Jos ajatellaan, että hyvä on sitä, mitä jumala tekee, niin silloin jumala ei voi tehdä mitään pahaa? Jos taas jumala pyrkii tekemään sitä, mikä on hyvää, niin silloin hyvyyden normit ovat ikäänkuin jumalan yläpuolella, vai? Jos sekoilen tässä, otan kohtalaisen nöyrästi oikaisua vastaan.

    Nämä ravintoketjut ovat muuten minulle henk.koht. yksi ateismiin innostava tekijä.

    >>>mikäli jumala olisi, niin eiköhän hänen ominaisuuksistaan voisi päätellä jotakin tutkiskelemalla hänen väitettyjä töitänsä. >Kysymykseen, miksi jumala loi ihmisen, näin luovan vastauksen eräältä teol. trilta. Syynä oli se, että jumala rakasti ihmistä niin paljon, että hän halusi lahjoittaa ihmiselle olemassaolon. >>Jos ajatellaan, että hyvä on sitä, mitä jumala tekee, niin silloin jumala ei voi tehdä mitään pahaa? Jos taas jumala pyrkii tekemään sitä, mikä on hyvää, niin silloin hyvyyden normit ovat ikäänkuin jumalan yläpuolella, vai?

    >>>Jumala voisi olla skitsofreeninen, niin paljon ominaisuudet vaihtelee laidasta laitaan, jos Raamattuun on uskominen?>Mielenkiintoista, rakasti siis jo ennen kuin edes koko oliota oli olemassa?
    No tuohan avaa tietysti mielenkiintoisia ajatuksia, jos ajatellaan, että loi omaksi kuvakseen, silloin voidaan ajatella, että rakasti itseään, oli siis narsistinen?
    Mutta mites sitten näitä muita elämän muotoja, miten niihin tuon soveltaisit?
    Rakasti mielikuvitustaan vai? >Saaliiksi joutuminen ja saalistaja siis tekisi vain hyvää, eli tappaminenkin olisi vain hyvä teko?
    Tarviiko "Jumalan" sinusta vain "pyrkiä" johonkin, eikö tuon pitäisi kaikkivoipaisena pystyä siihen mihin pyrkiikin?

    >>>Missä piileskelevät taas kaikki uskikset, jotka voisivat selittää äskeisiä kysymyksiä?

    Äänestä

  • hacker kirjoitti:

    Olen vain aika väsynyt ja vittuuntunut. Avauduin ehkä hiemankin kärkkäästi. Täällä vain jaksetaan vatvoa juupas-eipäs-kinastelua loputtomiin.

    Järkevyydestä voidaan aina keskustella ja siinä auttaa tiede. Tappelu on vain molemmilla puolilla välillä niin lapsellista ja hurmoshenkistä, että puistattaa. Noh, kattomaan ystäviä kahvikupposen ääreen.

    hyväksytty.

    Äänestä

  • Saddu ;-) kirjoitti:

    ...lienee tiedon omaavien yksinoikeus...ei luulojen ja uskomusten,kö ?!?
    Jos ei asioiden todenperäisyyttä osaa/pysty/voi kyseenalaistaa perustellusti,ei liene luotettavaa ominaisuutta esitää vastaväitteitä,kö ?!?
    Ja se taasen uskiksia kismittää,kö ?!?
    lol
    ;-)

    köh köh kismii kö?lö
    lol lol lollopoika

    Äänestä

  • Jakob kirjoitti:

    Voisitko selittää nimimerkki ateisti?

    ateisti -yksi heistä- kerron oman mielipiteeni: Jeesus oli juutalainen joka uskoi itsellään olevan jonkin jumalaisen tehtävän. Tämän ajatuksen hän perusti oman kansansa pyhiin teksteihin ja siihen uskonnolliseen ja poliittiseen liikehdintään jota Palestiinassa hänen aikanaan oli.
    Jeesuksen kuoltua hänen opetuslapsensa ja myöhemmin muut alkoivat palvoa häntä jumalolentona niin että syntyi uusi Jeesukseen perustuva uskonto.

    Äänestä

Olento, jolla ei ole yhtään edes periaatteessa havaittavaa ominaisuutta, eikä myöskään vaikutusta yhtään mihinkään, on yksinkertaisesti olematon.

Äänestä
  • minulla ei voi olla mitään tietoa sinun ajatuksistasi tai mielikuvistasi, silti uskon, että niitä on olemassa, vaikka en pysty niitä mitenkään havaitsemaan, ainoastaan uskomaan sen perusteella, että itsellänikin on niitä, ainakin mielikuvia.

    Äänestä

  • ajatus kirjoitti:

    minulla ei voi olla mitään tietoa sinun ajatuksistasi tai mielikuvistasi, silti uskon, että niitä on olemassa, vaikka en pysty niitä mitenkään havaitsemaan, ainoastaan uskomaan sen perusteella, että itsellänikin on niitä, ainakin mielikuvia.

    ajatusteni tuottamaa toimintaa, kuten tämän viestin. Tälle viestille voi olla muitakin selityksiä, mutta olisivatko ne uskottavampia? 100%:n varmuutta on vaikeata saada, mutta johonkin järkevän epäilynkin raja on laitettava.

    että olet filosofinen zombi, elikkäs olet tarkoituksenmukaisesti toimiva robotti, mutta sehän ei olisi järkevää, koska minulla on selkeä kokemus siitä, että olen tunteva (tarkoitushakuinen robotti?) olento ja koen mielikuvia ja olen mielihyvähakuinen nisäkäs. Entäs ne joille jumala tuntuu olevan olemassa yhtä varmasti kuin tuntuu olevan päässä pikku-ukko karteesiolaisessa tetterissa. Eikö heidän tapauksessa ole järkevää uskoa, että jumala on todellakin olemassa, vaikka sitä ei voi havaita muuten kuin omakohtaisena kokemuksena, itrospektiona. Heidän näkökulmastaan ei ole järkevää epäillä jumalan olemassaoloa. Elikkäs uskonnollisten kokemusten kokija voi ihan hyvin perustella uskoaan jumalaan näillä kokemuksilla, joita ei ole niillä, joilta tämä usko puuttuu.
    Ateistisen skeptikon näkökulmasta on tietysti kysymys vain tunne-elämän häiriöstä.

    Äänestä

  • näkökulmaero kirjoitti:

    jos tuntee "noidannuolen" selässään, merkitseekö se sitä, että noitia on olemassa?

    Äänestä

että jumalaa ei ole tai että jumala on, niin annetaan ihmisten uskoa kunkin tavallaan.

Jos joku haluaa puhua korrektia kieltä, niin hän ei käytä halventavaa sanaa hihhuli kenestäkään, on sitten uskovista mitä mieltä tahansa. Ei ateistejakaan kukaan sano asiallisessa keskustelussa ateistihölmöiksi, vaikka se hihhulia vastaava sana olisikin.

Äänestä
  • olisi sinusta riittävä osoittamaan, että Jumalaa ei ole?

    Olemassaolohan on periaatteessa helppo todistaa havaintojen avulla (presidentti Bush, kirahvit jne).

    En minä yritä kenenkään uskonvapauksia kaventaa. Olen vain kiinnostunut näistä olemassaolokysymyksistä.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    olisi sinusta riittävä osoittamaan, että Jumalaa ei ole?

    Olemassaolohan on periaatteessa helppo todistaa havaintojen avulla (presidentti Bush, kirahvit jne).

    En minä yritä kenenkään uskonvapauksia kaventaa. Olen vain kiinnostunut näistä olemassaolokysymyksistä.

    jos sotket kirahvit ja presidentti Bushin mukaan tähän yhteyteen, niin naiiviksi menee koko keskustelu. Voisit tuolla alentuvalla tyylillä käydä lastentarhassa valistamassa lapsukaisia.

    Puhutaan, jos yleensä puhutaan, mieluummin jostain muusta, vaikkapa siitä, mitä arvoja sinä pidät tärkeinä. Ajatteletko esim. samalla tavalla kuin satanistit, joiden mielestä, sikäli kuin olen oikein käsittänyt, egoismi ja hedonismi ovat hyvin tärkeitä?

    Äänestä

  • Yleisesti ottaen nimittely osoittaa ko persoonan
    kyvyttömyyttä keskusteluun.
    Toisaalta joskus voi kevyempiä "leimoja" käyttää
    tehostekeinoina jotta viesti menee perille.
    Mutta liiallinen haukkuminen taas toimii siten että viesti ei mene perille.

    Joillain kreationistien/uskovaisten sivuilla saavat ateistit kaikki negatiiviset leimat päälleen mitä maa päällään kantaa. Itseäni kyllä vain naurattaa kun ateisteja nimitellään kommunisteiksi, homoiksi, natseiksi yms.

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    jos sotket kirahvit ja presidentti Bushin mukaan tähän yhteyteen, niin naiiviksi menee koko keskustelu. Voisit tuolla alentuvalla tyylillä käydä lastentarhassa valistamassa lapsukaisia.

    Puhutaan, jos yleensä puhutaan, mieluummin jostain muusta, vaikkapa siitä, mitä arvoja sinä pidät tärkeinä. Ajatteletko esim. samalla tavalla kuin satanistit, joiden mielestä, sikäli kuin olen oikein käsittänyt, egoismi ja hedonismi ovat hyvin tärkeitä?

    elli esitti ihan asiallisen kysymyksen, "millainen pitäisi olla se todiste jolla uskottaisiin, ettei "Jumala" ole"?
    Minulla olemassa ololle todisteeksi ainakin riittää, selvä kaikenkattava havaittavuus joka ei ole pelkästään uskonvarainen asia.
    Luulisi kaikkivoipan siihen pystyvän?

    blikit ovat asioita, joita ei kyseenalaisteta, eräänlaisia perusvarmoja asioita, näin ollen jumalan olemassaolo on tämä blik uskovaiselle, sitä ei voida todistaa oikeaksi, mutta ei myöskään vääräksi. Siitä huolimatta jumalan olemassaolo antaa informaatioita siihen uskovalle. Uskovainen voi ajatella, että hänen blik'nsä varmistuu tuonpuoleisessa, siihen asyi sitä ei voida todentaa, mutta ei myöskään kumota.

    Äänestä

  • blik kirjoitti:

    käytän usein..
    >>blikit ovat asioita, joita ei kyseenalaisteta, eräänlaisia perusvarmoja

    Äänestä

  • Kognitiivinen uskontotiede voi selittää uskonnolliset uskomukset ja kokemukset ihmisen ajattelun ominaisuuksiksi. Niihin ei siis tarvita ulkopuolista, transsendenttia nk. jumalaa. Eli tässä tapauksessa jumalan rooli pitäisi siis pystyä todistamaan.

    Äänestä

Mikä ihme muiden uskomuksissa sua rassaa?! ei mua ainakaan paina pätkääkään sun uskontosi, joka on epäuskoa, ateismia. Kaikkein fanaattisimpia uskovaisten joukosta, kaikkein innokkaimpia ja hyökkäävimpiä tuntuu olevan just ateistit, sun kaltaset. Anna ihmisten elää rauhassa, jookos?

Äänestä

mistä tiedät?

Äänestä

Haluaisin että perustelet väitteesi.

Äänestä
  • Koska jumala on ihmisen ajattelun tuotos...

    "uskonto pohjautuu viime kädessä ihmismielen arkkitehtuuriin"...

    Lisätietoja:

    Pascal Boyer: Religion Explained
    Ilkka Pyysiäinen: How Religion Works

    Äänestä

ETTÄS KEHTAATKIN VÄITTÄÄ TOMMOSTA
SYÖ MYRKKYÄ JA KUOLE!

Äänestä

Ihminen on Jumalan keksintö :)

Äänestä
  • >>>Ihminen on Jumalan keksintö :)

    Äänestä

Ethän edes tunne itseäsi jos olet rehellinen itsellesi. Selvitä ensin kuka itse olet. Mekö liha- ja luukasoja vain??? Vai jotain muutakin???

Äänestä
  • >>Ethän edes tunne itseäsi jos olet rehellinen itsellesi. Selvitä ensin kuka itse olet. >Mekö liha- ja luukasoja vain??? Vai jotain muutakin???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateisti kirjoitti:

Koittakaa nyt jo kaikki hihhulit sun muut uskoa että mitään jumalia ei ole. Jumala on ihmisen keksintö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu