Minä uskon kuolemaansa ei edes tajua..Sitten kun kuolee niin kaikki on ohi...
kuolema
Death
12774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Elämä ei pääty kuolemaan. Ihmisellä on iankaikinen sielu, jonka kohtalosta paras kuvaus on Raamatussa Luukas 16:19-31.
Jeesus heräsi kuolleista ja tapahtumalla oli yli 500 todistajaa. Hän on nyt taivaassa, josta kertovat Ilmestyskirjan loppuluvut.
Kuoltuaan ihminen siirtyy joko Paratiisiin, minkä Jeesus lupasi ristillään vierellään riippuneelle ja pelastusta pyytäneelle ryövärille - tai tuonelaan (ks. em. Luukas 16).
Kumpaan paikaan ihminen joutuu, riippuu siitä, miten on eläessään suhtautunut Jeesukseen, joka sanoi "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Johannes 14:6).
Taivas on ihana paikka ja se on valmistettu jokaiselle ihmiselle, joka haluaa sen ottaa vastaan Jeesuksen kautta. Sinne ei nimittäin voi päästä mikään synti ja siksi tarvittiin Vapahtajan sovitustyö, jolla syntimme sovitettiin. Kun otamme Jeesuksen elämämme Herraksi pyydämme anteeksi syntimme ja seuraamme Häntä, meitä odottaa iankaikkisuus taivaassa. Jotkut ihmiset ovat päässeet käymään taivaassa, esimerkiksi Paavali Apostolien tekojen mukaan. Se on todella upea paikka. Uudempi kuvaus taivaasta löytyy kirjasta:
JUKKA ROKKA, VALTAISTUINSALISTA, KUVA JA SANA 2003 ss. 191-200.
Tervetuloa joukkoon! Uskovan elämä on elämisen arvoista jo täällä maan päällä ja kerran taivaassa!
Elämä ei pääty kuolemaan, se jatkuu siitä missä se tavallaan sammutettiin kun se vangittiin materiaaliseen ruumiiseen. Eli elämä tavallaan vasta alkaa kuolemassa.
Taivas ei ole paikka jossakin vaan tajunnan tila. Se ei ole missään ja se on kaikkialla. Siellä ei ole paikalla mitään merkitystä.
Ette viitsisi käyttää etuliitettä "minä uskon että- ..." ?
Sillä tavalla saisi hieman kunnioittavamman ilmapiirin puolin ja toisin...
En viitsi käyttää koska se on itsestään selvyys. Näissä asioissa mielipiteet (vankatkin) perustuvat uskoon, mihin muuhun? Vai väitätkö todella tietäväsi? Ne jotka todella tietävät (jos heitä on), heitä ei kukaan usko. Nimenomaan usko.
Ateistikin uskoo, omalla laillaan. Ateistin Jumalan kieltämisen perusteet ovat yhtä vankat kuin todiste siitä että jo muinaisessa Egyptissä käytettiin langatonta viestintää. Todiste: lankoja ei ole löytynyt.
On totta, että se on itsestäänselvyys, ja siksi viittasinkin kunnioittamiseen,.. toisaalta, yhtä tyhjän kanssa sekin!
Mutta mitä järkeä tässä on, kun kaikki kertovat että näin on ja näin on: kumoavat vain toisiaan, kun kuitenkin on myös hyvin tiedossa, että on erilaisia näkemyksiä esim. kuoleman jälkeisestä "elämästä"...? Itse asiassa aika kiehtovaa sellainen tarve kertoa oma kantansa...
No ja eihän se mitenkään kiellettyä ole, mutta mielestäni aika hyödytöntä, ellei sitten nimenomaan yritä "käännyttää" toisia...
Haluaisin vielä lisätä: Väitän todella tietäväni, etten tunne minkäänlaista Jumalan läsnäoloa elämässäni tai näe minkäänlaisia todisteita siitä. Siksi tunnen myös eräänlaista syyllisyyttä siitä, että minut on kastettu kristillisen seurakunnan jäseneksi. Joskus kirkossa istuessani koen myös loukkaavani muita siellä olijoita "tapa-uskovuudellani", joka ei sekään ole edes todellista...
Olen samaa mieltä että näiden asioiden jauhaminen on hyödytöntä. Olen vain pitkän ikäni aikana pikku hiljaa kehitellyt oman suhtautumiseni ns. yliluonnollisiin asioihin sellaiseksi että en kiistä enkä väitä mitään jos en pysty kantaani perustelemaan. Yritän vain eri tilanteissa tuoda esiin erilaisia näkemyksiä. Koska jos on olemassa ihmisjärjelle käsittämättömiä asioita niin eihän niistä kannattaisi edes keskustella. Kun ei niitä käsitä kuitenkaan.
Mutta tuosta Jumalan läsnäolosta. Väität ettet tunne sitä elämässäsi. Kysynkin että jospa se läsnäolo ilmenee niin ettet osaa sitä sellaiseksi mieltää. Niin sanottuina arkisina asioina. Jospa se näkyy siinä että yleensä olet olemassa. Siinä että kun menet illalla nukkumaan sinun ei tarvitse miettiä että tuleeko yön jälkeen taas aamu.
Jospa tämä kaikki on Jumalan läsnäoloa. Voitko johonkin argumenttiin nojaten väittää että ei ole? Minä en voi. Enempää kuin sitäkään että näin olisi. Minä en tiedä. Mutta uskon (huom! uskon) että on olemassa paljon sellaista mistä ihminen ei tiedä mitään (vaikka luuleekin olevansa älykäs olento). Sitä voin perustella sillä että aina, kautta aikain on tullut esiin asioita joita ei siihen mennessä ole osattu ajatellakaan. Miksi tämä kehitys olisi nyt pysähtynyt?
No niin, tässä juuri on uskovan ja epäuskovan ero. Koska en usko (
Korkeamman voiman olemassaolon kieltäminen istuu aivan yhtä hataralla pohjalla kuin siihen sokeasti uskominenkin. Kummallekaan ei ole faktista perustetta. Kumpikin suhtautumistapa on tunnepohjainen. Minusta tämän asian tieteellisin lähestymistapa on nimenomaan jättää kaikki vaihtoehdot avoimiksi niin kauan kun jotain on pitävästi ja vastaansanomattomasti todistettu.
En sanonut uskovani että ”tämä kaikki on Jumalan läsnäoloa”. Esitin hypoteesin että jospa näin on.. En usko siihen yhtään enempää kuin siihenkään että näin ei ole. Mutta JOS näin on niin uskon (!) että Jumalan läsnäolo esiintyy nimenomaan itsestään selvissä arkisissa asioissa joita ihmiset eivät osaa pitää Jumalan ilmentyminä. Siinä että olemassaoloa yleensä on. Miksi Jumalan pitäisi tehdä jotain ihmetekoja todistaakseen meille olevansa olemassa? Jos me Hänet kiellämme niin hetkauttaako se Häntä mihinkään suuntaan? (Jumalan nimen kirjoittaminen isolla kirjaimella kuuluu hyviin tapoihin jotka muuten saattavat olla Jumalan läsnäoloa.)
Minä en ole uskovainen, en usko mihinkään dogmeihin. Raamatunlauseita viljelevät ihmiset ovat minusta ahdasmielisiä ja ahdistavia. Toisaalta ateistitkin ovat jollain lailla hymyilyttäviä, he ovat oman sorttinsa uskovaisia, he vain eivät ole sitä huomanneet. He kun ovat asioista vain tiettyä ”mieltä” eivätkä hoksaa että tämä mieltä oleminen on sitä uskomista.
Kuten jo alussa totesin asioihin pitää suhtautua avoimin mielin, hötkyilemättä. Kunnes toisin todistetaan.
("En sanonut uskovani että ”tämä kaikki on Jumalan läsnäoloa”. Esitin hypoteesin että jospa näin on.." Lukiessasi edellisen vastaukseni huolellisemmin, huomaat, että käytin nimenomaan ilmaisua JOS itse uskot tähän... Mutta se siitä...)
"Siinä että olemassaoloa yleensä on. "
Pyytäisin selvennystä, puhummeko Jumalan läsnäolosta, vai kaikesta, mitä hänen kerrotaan tehneen? Eli pelkkään jonkinlaiseen korkeampaan voimaan, vai "Jumalaan, joka on luonut tämän maailman ja ihmiset ja on kaikessa jne." uskominen...
"Jos me Hänet kiellämme niin hetkauttaako se Häntä mihinkään suuntaan?"
JOS Hän on olemassa, niin luulisin, että Hän tulisi hyvin surulliseksi, kun kerran rakastaa meitä kaikkia omina lapsinaan... Ei kai kukaan isä haluaisi omia lapsiaan Helvettiin passittaa?
Niin, no ja entä kun ei usko Helvettiin? Onhan se aika raivostuttavaa ja hämmentävää saada kuulla "tuomioita", että jos ei usko tiettyyn asiaan, niin joutuu paikkaan jonka olemassaoloon ei usko!
"(Jumalan nimen kirjoittaminen isolla kirjaimella kuuluu hyviin tapoihin jotka muuten saattavat olla Jumalan läsnäoloa.)"
(edelleen->) JOS Jumalan kieltäminen ei Häntä Itseään hetkauta, niin miten sitten Häneen viittaavan pronominin (Jumalahan lasketaan myös nimeksi, joten siihen en kajoa) kirjoittaminen pienellä kirjaimella voisi moista tehdä? Ja JOS ei se Häntä Itseään hetkauta, niin ei sen pitäisi myöskään Häneen uskovia hetkauttaa... Joten heitänpä ilmaan vielä kysymyksen Miksi keksiä moinen käytössääntö kaikkien noudatettavaksi ja nähdä vaiva?)
"Raamatunlauseita viljelevät ihmiset ovat minusta ahdasmielisiä ja ahdistavia."
Uskovan näkökulmasta tarkastellen: jos itse todella uskoisin täysin ja ehdottomasti Jumalaan, niin eroaisin kirkosta, enkä lukisi Raamattua, tai muita tekstejä. Mielestäni usko olisi "puhtainta" niillä, jotka eivät käytä siinä ihmisten luomia elementtejä. Uskovat yksinkertaisimmin, eivätkä tarvitse lisämateriaaleja sen siivittämiseksi.
"Toisaalta ateistitkin ovat jollain lailla hymyilyttäviä, he ovat oman sorttinsa uskovaisia, he vain eivät ole sitä huomanneet. He kun ovat asioista vain tiettyä ”mieltä” eivätkä hoksaa että tämä mieltä oleminen on sitä uskomista."
Varmasti kaikki ateistit
-ennen kuin ovat ateisteiksi tunnustautuneet- ovat miettineet uskoa (Jumalaan) ja tulleet esim. sellaiseen tulokseen, että se on naurettavaa...
Tarkoitatko, että ateisti on ihminen, joka ei usko mihinkään "korkeampaan voimaan"? He ovat siis sitä mieltä, ettei ole minkäänlaista "korkeampaa voimaa". (=uskovat, ettei ole minkäänlaista...) Ja näin ollen uskovat johonkin...
Itse taas et siis usko mihinkään, ennen kuin sen perusteet ei kiistatta voi kumota? (Et edes "epäuskomiseen") Eikö se revi ihmisen ja henkilön kappaleiksi, varsinkin, jos uskon asioita sen verran miettii, että niistä foorumissa keskustelee?
"Jumala on olemassa" tai "Jumalaa ei ole olemassa"; kummallakin väitteellä on 50% todennäköisyys eikä kukaan voi koskaan todistaa, kumpi väite pitää paikkansa. Näin ajattelin lukiovuosina, enkä pähkäillyt asiaa sen enempää. Mutta opiskeluvuosina jouduin niin suurten vaikeuksien eteen, että ajattelin: Vain Jumala voisi tässä auttaa. Etsiydyin ylioppilaiden kristillisen liikkeen pariin. Siellä havaitsin, että näillä opiskelijoilla oli jotakin sellaista, mitä minulta puuttui. Se sai minua jatkamaan etsintääni, joka jatkui pitkään. Kouluaikaisen ystäväni johdattamana tutustuin erääseen seurakuntaan; siellä kävin pitkään ja ihmettelin, mikä minulta puuttui - kaikki ei ollut kohdallallaan, vaikka tunsin siellä Jumalan läsnäolon. Yhden puheen aikana ymmärsin, että se mikä puuttui, oli "kyllä" -sanan sanominen Jeesukselle. Se tuntui vaikealta, aivan kuin hypyltä tuntemattomaan. Lisäksi pelotti epäonnistuminen toivottaman pitkän etsimiskauden ja sen epäonnistumisten jälkeen.
Kuitenkin päätin hypätä: sanoin vain hiljaa ajatuksissani "kyllä" Jeesukselle. Sitä seurasi välittömästi ihmeellinen, ainukertainen, lähes fysiologinen kosketus sisälläni. Koin , että repliikkiini oli vastattu. Menin eteen ja tunnustin kaiken mikä painoi omaa tuntoani ja puolestani rukoiltiin. Liityin kyseiseen seurakuntaan.
Tämän tapahtuman jälkeen on Jumala ollut käsittämättömän uskollinen. Olen usein ajautunut harhateille, mutta aina olen saanut palata armahtavan Taivaallisen Isän käsivarsille. Olen myös saanut kokea elävän yhteyden Jeesukseen Kristukseen ja tiedän varmasti että hän elää, yhtä varmasti kuin tiedän itse eläväni tai sen, että Helsinki sijaitsee n. 40 etelään kotikaupungistani Järvenpäästä.
En lue sitä omaksi ansiokseni, että sanoin "kyllä" Jeesukselle - se oli Pyhän Hengen työtä sisälläni. Hän itse veti minut Jumalan puoleen, sisälle jo avatusta ovesta.
Kristittynä minulle Raamattu on tullut korvaamattoman arvokkaaksi. Se on Luojan ilmoitus luomalleen ihmiskunnalle. Vaatii paljon suurempaa uskoa, uskoa luomakuntaan ilman "järkevää" luojaa kuin uskoa älykkääseen suunnitelmaan kaiken meissä ja ympärillämme olevan elämän sekä makro- ja mikrokosmoksen takana. Ja jos Luoja on kaikena takana on luonnollista että hän on toimittanut ohjekirjan elämää varten luoduilleen. Raamattu on kuitenkin vain kirja - itse ydin on Kristus, hänen sovitustyönsä, kaikkivoipa rakkautensa ja armonsa - siitä Raamattu haluaa todistaa. Inhimillinen ymmärrys on niin rajattu ja ailahtelevainen - Raamattu tarjoaa luotettavan tien kaiken inhimillisen kirjavuuden keskellä. "Rakasta Jumalaa (so. Luojaasi) yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" - siinä lyhyesti Raamatun osoittama tienviitta ja siihen on järjenkin helppo yhtyä.
Onnea etsintään!
tv
Talmid
Totisesti, olet onnellisten kirjoihin luettu!
Tuo kertomasi oli yksinkertaisesti kauneinta, mitä vähään aikaan olen "kuullut". Ja jos kokemuksesi ja edelleen autuas uskosi ovat totta, niin en voi muuta kuin kadehtia.
Totisesti, olet onnellisten kirjoihin luettu!
Itse en tuohon pysty. En pysty "sanomaan kyllä", en nyt, enkä usko pystyväni siihen tulevassakaan. (-Ja mikä ironisinta, muistaakseni pikkusiskoni nimesi minut kerran Matteus Passioksi-) Siksi luovuin etsinnästä.
Totisesti olet onnellisten kirjoihin luettu!
Ja toivon puolestasi, että nimesi niissä pysyy.
vilpittömästi,...
no näin se mennee kattos kuule. erkki pappa kuoli ja haudattiin mutta sitte se oliki jo seuraavana päivänä pellaamasa naapurin seleman kansa ginirommia. eihän miun iskä voinu tietää että erkki-pappa oliki vahingosa hauattu lemmikkidekkarien hautausmaale. ja sielähän ei tartte kauaa mullan alla kitua. mie voitin lotosa