Otiin kolmen hengen porukalla ruisrockissa pe-la. Vietettiin melko paljon aikaa paviljonki- ja rantalavan välisellä anniskelualueella. Alueella oli myynnissä (ainakin) kaljaa, siideriä ja lonkeroa tölkeissä..juomat maksoivat kukin 6 euroa ja, kun palautti tyhjän tökin sai siitä takaisin euron pantin..kuulostaa kohtuulliselta ja myyjillekkin suht helpolta yhteen/vähennyslaskulta. Kuitenkin kahdelta meistä laskutettiin selvästi liikaa, kun haettiin juomia ja palautettiin tyhjiä tölkkejä (tajuttin se vasta myöhemmin). Kolmannelta meistä oli yritetty laskuttaa kaksi euroa liikaa, ja kun hän oli huomauttanut asiasta oli (tilanteesta hiukan hätääntynyt) tyttö palauttanut kaverille 7 euroa ylimääräistä. Juteltiin asiasta jälkikäteen ja tämä kuulosti vaan liian härskiltä sattumalta. Sattuika kenellekkään muulle vastaavaa? kuuluuko festarityöntekijöiden huiputtaa humalaista festarikansaa??
ruisrock-huiputus(?)
puutarha-71
1104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hölmöt juntit, että teitä kuuluu kusettaa joka mutkassa ja etenkin festareilla kun olette pikku hönössä, kuljette paita auki kuin maailman omistajat ja muutenkin teistä paistaa läpi, että olette vain pohjasakkaa, ei yhtään ylempää.