Melu- festarit??

Ollaan juuri muutettu Masalaan, ja nyt huomasin et tossa vieressä pidetään jotkut festarit. Onko aikaisemmin pidetty ja millaisia kokemuksia teillä on? Onko ollut epämääräisiä tyyppejä nurkissa pyörimässä tai muuta järjestyshäiriöitä?

Käytiin talvella ekan kerran katsomassa masalan seutua ja silloin oli rauhallista. Nyt ilmojen lämmittyä on täällä pyörinyt ties mitä laitapuolenkulkijaa.

Niin, festareista vielä. Toivottavasti eivät soita liian kovaa ja lopetttavat sovittuun aikaan.
141363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hyvä, että häirintäkuormaa jaetaan sinnekkin.Itse asun keskustassa, ja saan kärsiä melusta useita kertoja kesässä. Yleensä lopettavat tasan 22.00. Jopa pelastusarmeija halusi aikanaan varata ajan 22.00 asti.Tajusivat onneksi lopettaa aikaisemmin.Linnut,eläimet,lapset,vanhukset,vuorotyöläiset yms. kärsivät tästä melusaasteesta eniten.
Melun kylkiäisena tulee nurkkiin kuseskelu,rikkinäiset pullot,huumekauppa yms.
Järjestäjät keräävät roskat yleensä mallikkaasti.
Melu tulee kotiimme, niin että se kuuluu TV.n äänen yli.

Kerran kaupunki järjesti melusta jopa asukaskyselyn. Kysely kaavake jaettiin ovelasti myös niihin talouksiin, jotka eivät ole melun piirissä vaan talon toisella puolella, tai seuraavalla kadulla. Ja kun vastauksen mukaan melu häiritsee vain 40% asukkaista katsoi kaupunki voivansa jatkaa tätä asumisen terrorisointia.

Nykyisin näitä tilaisuuksia jaetaan tosiaankin hiukan tasaisemmin, jopa 10 tunnin jumputusta on kuulunut harvemmin. Viimeksi tosin kolme päivää eli koko viikonlopun yhteen soittoon.

Mielestäni raittiin ilman hengittäminen ja meluton asuminen ovat ihmisen perusoikeuksia. Ulkoilmakonsertit pitäisi järjestää jossain kentällä etäällä asuinrakennuksista.

Äänestä
  • Kertokaa kokemuksia niistä masalan Melu ry:n festareista? Kiitos.

    Äänestä

  • MHM-83 kirjoitti:

    Kertokaa kokemuksia niistä masalan Melu ry:n festareista? Kiitos.

    Me asumme ihan koulun lähellä, jonka koulun pihalla festarit pidetään ja se on ihan mukava koko perheen tapahtuma. Toki iltaa kohden vähän meno villiintyy enemmän ja humalaisia nuoria jonkin verran on liikeellä.
    Ei ole anniskelua, toki kyllähän ihmiset omia juomia sinne varmsasti ottavat jonkin verran.

    Kannattaa nauttia kun tällaisia tapahtumia järjestetään täällä meilläkin päin ja nuoret muusikot pääsevät esiintymään :) !

    Äänestä

  • MHM-83 kirjoitti:

    Kertokaa kokemuksia niistä masalan Melu ry:n festareista? Kiitos.

    Hei MHM-83!

    Tänä vuonna järjestettävä Melu-festari on jo kymmenes laatuaan ja tapahtuma pidetään jo seitsemättä kertaa samaisella paikalla Masalan koulun nurmella. Festivaalimme on pääsääntöisesti sujunut rauhallisissa merkeissä ja järjestyshäiriöitä ei juurikaan ole ollut.

    Huvilupamme päättyy klo 22.00, jolloin myös soitto loppuu ja festivaalivieraat ohjataan pois alueelta. Desibelirajoissa noudatamme yleisiä määräyksiä, mutta koska kyseessä on rock-festivaali, musiikki kuuluu kyllä lähialueille, on tietysti aina yksilöllistä kuinka paljon musiikki sitten häiritsee vai häiritseekö ollenkaan.

    Tiedotamme tapahtumasta aina lähialueiden asukkaita etukäteen, jotta halukkaat voivat viettää kesäpäiväänsä jossain muualla jos kokevat tapahtuman häiritseväksi. Kokemuksemme mukaan monet masalalaiset kuitenkin pitävät tapahtumasta, kevyen musiikin tapahtumia Kirkkonummella ei juurikaan ole.

    Yhdistyksemme toimii hyvässä yhteistyössä Masalan asukasyhdistyksen, Kirkkonummen kunnan ja Kirkkonummen Poliisin kanssa, yleensä Poliisin edustajat ovat käyneet tapahtumassa paikan päällä varmistamassa että kaikki sujuu hyvin ja auttaneet meitä tarvittaessa.

    Mikäli mielessäsi on vielä muita kysymyksiä koskien festivaaliamme tai toimintaamme, voit laittaa hallitukselle viestiä osoitteeseen melury(at)melury.com. Lisää tietoa Melusta ja festarista löytyy myös nettisivuiltamme www.melury.com.

    Hallituksen puolesta,

    Noora Härkönen
    Tiedottaja
    Masalan elävän musiikin unioni ry

    Äänestä

  • Melu ry kirjoitti:

    "Tänä vuonna järjestettävä Melu-festari on jo kymmenes laatuaan ja tapahtuma pidetään jo seitsemättä kertaa samaisella paikalla Masalan koulun nurmella. Festivaalimme on pääsääntöisesti sujunut rauhallisissa merkeissä ja järjestyshäiriöitä ei juurikaan ole ollut."

    Mitä tarkoitetaan ylläolevassa "pääsääntöisesti"? Entäpä ne järjestyshäiriöt?
    Montako suhteessa kävijämäärään? Minkälaisista häiriöistä on kyse?

    "Huvilupamme päättyy klo 22.00, jolloin myös soitto loppuu ja festivaalivieraat ohjataan pois alueelta. Desibelirajoissa noudatamme yleisiä määräyksiä, mutta koska kyseessä on rock-festivaali, musiikki kuuluu kyllä lähialueille, on tietysti aina yksilöllistä kuinka paljon musiikki sitten häiritsee vai häiritseekö ollenkaan"

    Kenen toimesta festivaalivieraat ohjataan pois? Kuka varmistaa ettei vieraat jää aiheuttamaan häiriötä lähiympäristöön?

    "Tiedotamme tapahtumasta aina lähialueiden asukkaita etukäteen, jotta halukkaat voivat viettää kesäpäiväänsä jossain muualla jos kokevat tapahtuman häiritseväksi. Kokemuksemme mukaan monet masalalaiset kuitenkin pitävät tapahtumasta, kevyen musiikin tapahtumia Kirkkonummella ei juurikaan ole."

    Korvaako Melu ry majoituksen jossain muualla jos kokee tapahtuman häiritseväksi? Onko tehty jonkinlaista galluppia siitä,miten Masalalaiset suhtautuvat tapahtumaan?

    Edelleenkin olen skeptinen tapahtumanne suhteen, ja luulen etten ole ainoa...
    Jotta mahdollisimman moni voi osallistua tähän keskusteluun, en lähetä kysymyksiä s-postilla.

    väärään paikkaan.
    Veikkolassa, Lapinkylässä tai siellä päin voisit löytää "meluttoman" paikan.
    Masala on Masala vaikka kuinka irvisit ja viisastelisit. Muuta muualle!

    Äänestä

  • Melu ry kirjoitti:

    Hei MHM-83!

    Tänä vuonna järjestettävä Melu-festari on jo kymmenes laatuaan ja tapahtuma pidetään jo seitsemättä kertaa samaisella paikalla Masalan koulun nurmella. Festivaalimme on pääsääntöisesti sujunut rauhallisissa merkeissä ja järjestyshäiriöitä ei juurikaan ole ollut.

    Huvilupamme päättyy klo 22.00, jolloin myös soitto loppuu ja festivaalivieraat ohjataan pois alueelta. Desibelirajoissa noudatamme yleisiä määräyksiä, mutta koska kyseessä on rock-festivaali, musiikki kuuluu kyllä lähialueille, on tietysti aina yksilöllistä kuinka paljon musiikki sitten häiritsee vai häiritseekö ollenkaan.

    Tiedotamme tapahtumasta aina lähialueiden asukkaita etukäteen, jotta halukkaat voivat viettää kesäpäiväänsä jossain muualla jos kokevat tapahtuman häiritseväksi. Kokemuksemme mukaan monet masalalaiset kuitenkin pitävät tapahtumasta, kevyen musiikin tapahtumia Kirkkonummella ei juurikaan ole.

    Yhdistyksemme toimii hyvässä yhteistyössä Masalan asukasyhdistyksen, Kirkkonummen kunnan ja Kirkkonummen Poliisin kanssa, yleensä Poliisin edustajat ovat käyneet tapahtumassa paikan päällä varmistamassa että kaikki sujuu hyvin ja auttaneet meitä tarvittaessa.

    Mikäli mielessäsi on vielä muita kysymyksiä koskien festivaaliamme tai toimintaamme, voit laittaa hallitukselle viestiä osoitteeseen melury(at)melury.com. Lisää tietoa Melusta ja festarista löytyy myös nettisivuiltamme www.melury.com.

    Hallituksen puolesta,

    Noora Härkönen
    Tiedottaja
    Masalan elävän musiikin unioni ry

    Se on hienoa että joku edes viitsii järjestää tällaisia tapahtumia!!
    Ainahan löytyy joku, jota tapahtuma häiritsee, mutta se porukka on yleensä
    aika markinaalinen...eli 1 tai 2 henkilöä...ei paljon painoa:-)

    Lisää samanlaista toimintaa!!! KIITOS!!!

    Äänestä

  • MHM-83 kirjoitti:

    "Tänä vuonna järjestettävä Melu-festari on jo kymmenes laatuaan ja tapahtuma pidetään jo seitsemättä kertaa samaisella paikalla Masalan koulun nurmella. Festivaalimme on pääsääntöisesti sujunut rauhallisissa merkeissä ja järjestyshäiriöitä ei juurikaan ole ollut."

    Mitä tarkoitetaan ylläolevassa "pääsääntöisesti"? Entäpä ne järjestyshäiriöt?
    Montako suhteessa kävijämäärään? Minkälaisista häiriöistä on kyse?

    "Huvilupamme päättyy klo 22.00, jolloin myös soitto loppuu ja festivaalivieraat ohjataan pois alueelta. Desibelirajoissa noudatamme yleisiä määräyksiä, mutta koska kyseessä on rock-festivaali, musiikki kuuluu kyllä lähialueille, on tietysti aina yksilöllistä kuinka paljon musiikki sitten häiritsee vai häiritseekö ollenkaan"

    Kenen toimesta festivaalivieraat ohjataan pois? Kuka varmistaa ettei vieraat jää aiheuttamaan häiriötä lähiympäristöön?

    "Tiedotamme tapahtumasta aina lähialueiden asukkaita etukäteen, jotta halukkaat voivat viettää kesäpäiväänsä jossain muualla jos kokevat tapahtuman häiritseväksi. Kokemuksemme mukaan monet masalalaiset kuitenkin pitävät tapahtumasta, kevyen musiikin tapahtumia Kirkkonummella ei juurikaan ole."

    Korvaako Melu ry majoituksen jossain muualla jos kokee tapahtuman häiritseväksi? Onko tehty jonkinlaista galluppia siitä,miten Masalalaiset suhtautuvat tapahtumaan?

    Edelleenkin olen skeptinen tapahtumanne suhteen, ja luulen etten ole ainoa...
    Jotta mahdollisimman moni voi osallistua tähän keskusteluun, en lähetä kysymyksiä s-postilla.

    ei kyllä ole sinua varten, Masala kuuluu Kirkkonummen pahimpiin paikkoihin. Ikinä en muuttaisi sinne, tai jos muuttaisin niin en ainakaan koulun lähelle, Hommakseen ehkä, kauemms Masalan keskustasta.
    Semmosta porukkaa kun kunta on siirtäny Masalaan että huhhuh. Jos nyt jotakin kerran järjestetään kerran vuodessa jotakin "xtraa" niin sitten löytyy aina näitä narsistisia narisijoita.
    Jos festarit häiritsee sinua kerran vuodessa, eikä Masalan meno yleensä niin sitten et ole vielä tutustunut Masalaan kunnolla.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Se on hienoa että joku edes viitsii järjestää tällaisia tapahtumia!!
    Ainahan löytyy joku, jota tapahtuma häiritsee, mutta se porukka on yleensä
    aika markinaalinen...eli 1 tai 2 henkilöä...ei paljon painoa:-)

    Lisää samanlaista toimintaa!!! KIITOS!!!

    ehkä kannataisi mieti sitä festivaalin paikkaa kuitenkin uudemman kerran.Ja samaten ajankohtaa, esim kirkkonummipäivien yhteyteen ja keskustaan/lähialueelle, josta löytyy varmasti " narsisteista narisioista" vapaata aluetta. Koeta itse vuorotyöläisenä nukkua kun hipit hilluu ikkunan alla

    Äänestä

  • -hornankattila- kirjoitti:

    ei kyllä ole sinua varten, Masala kuuluu Kirkkonummen pahimpiin paikkoihin. Ikinä en muuttaisi sinne, tai jos muuttaisin niin en ainakaan koulun lähelle, Hommakseen ehkä, kauemms Masalan keskustasta.
    Semmosta porukkaa kun kunta on siirtäny Masalaan että huhhuh. Jos nyt jotakin kerran järjestetään kerran vuodessa jotakin "xtraa" niin sitten löytyy aina näitä narsistisia narisijoita.
    Jos festarit häiritsee sinua kerran vuodessa, eikä Masalan meno yleensä niin sitten et ole vielä tutustunut Masalaan kunnolla.

    Olen nyt asunut Masalassa (tai Nissnikussa) kolme vuotta ja mielestäni Masala on oikein idyllinen pikku lähiö erinomaisin ulkoilu mahdollisuuksin ja liikenneyhteyksin varustettuna. Aiemmin olen asunut mm. 3 vuotta Laurinlahdessa toiset kolme Kauniaisissa ja vuoden Pohjois-Tapiolassa joten nämä hienostoalueetkin on koluttu läpi vertailupohjaksi. Olisi kiva kuulla niitä perusteluja alueen kauheudesta. Toki täälläkin on ns. "ongelmaporukkaa" kuten kaikkialla muuallakin mutta, ei se ainakaan minua mitenkään häiritsevän kun häiriö ei ole ollut ikinä sellaista että siihen yhtään millään tavalla pitäisi puuttua tai osallistua.

    Äänestä

  • MHM-83 kirjoitti:

    ehkä kannataisi mieti sitä festivaalin paikkaa kuitenkin uudemman kerran.Ja samaten ajankohtaa, esim kirkkonummipäivien yhteyteen ja keskustaan/lähialueelle, josta löytyy varmasti " narsisteista narisioista" vapaata aluetta. Koeta itse vuorotyöläisenä nukkua kun hipit hilluu ikkunan alla

    Kyllä on sulla ongelmia jos yhden pvän takia valitat... Miten pärjäät esim. uutena vuotena?

    Äänestä

tulee??????????

Äänestä
  • Valittaisitko itse jos joku liimaletti imppaa sun ikkunan alla?( tapahtui 19.7. klo 19:37) Tai jos joku teini-eini tilittää siideripäissään vaikeaa äiti-suhdettaan kailottaen kännykkään( 19.7 klo 20:07) ei ollut kivaa kuultavaa, kyllä siinä oli "ulkosynnytin" suosittu sana. Entäpä autoralli sitten festarin loppumisen aikoihin, voi he##ett# ! Metelistä puhumattakaan...

    Oli sitten festarit tai ei , mut tää oli yli rajan...

    Uusivuosi on helpompi, pakkanen tappaa örveltäjän..

    Äänestä

  • MHM-83 kirjoitti:

    Valittaisitko itse jos joku liimaletti imppaa sun ikkunan alla?( tapahtui 19.7. klo 19:37) Tai jos joku teini-eini tilittää siideripäissään vaikeaa äiti-suhdettaan kailottaen kännykkään( 19.7 klo 20:07) ei ollut kivaa kuultavaa, kyllä siinä oli "ulkosynnytin" suosittu sana. Entäpä autoralli sitten festarin loppumisen aikoihin, voi he##ett# ! Metelistä puhumattakaan...

    Oli sitten festarit tai ei , mut tää oli yli rajan...

    Uusivuosi on helpompi, pakkanen tappaa örveltäjän..

    perjantai illalta ihan missä vain...
    Noh nyt saat vuoden nauttia "hiljaisuudesta"...
    Ei aina ymmärrä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

MHM-83 kirjoitti:

Ollaan juuri muutettu Masalaan, ja nyt huomasin et tossa vieressä pidetään jotkut festarit. Onko aikaisemmin pidetty ja millaisia kokemuksia teillä on? Onko ollut epämääräisiä tyyppejä nurkissa pyörimässä tai muuta järjestyshäiriöitä?

Käytiin talvella ekan kerran katsomassa masalan seutua ja silloin oli rauhallista. Nyt ilmojen lämmittyä on täällä pyörinyt ties mitä laitapuolenkulkijaa.

Niin, festareista vielä. Toivottavasti eivät soita liian kovaa ja lopetttavat sovittuun aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu