Mitä on

jossa suulla kerrotaan uskottavan, mutta kun tapahtuu jotakin, joka ei itseä miellytä ollaan heti pelkäämässä ja valittamassa?

Miksi usko ei tee kaikissa sitä hedelmää, että ihmiseen syntyy luottamus ja rauha, ei vaikka ihminen yrittäisi uskoa ja tunnustaisi kuinka uskoa.

Tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat uskossa ja kertovat uskovansa, mutta hedelmät eivät ole sellaisia, kuin niiden tulisi olla. Johtuuko se siitä, että kaikki eivät kykenen luopumaan kaiksesta Jeesuksen takia?

Olen tätä usein ihmetellyt ja kyselen sen vuoksi, jos jollakin olisi ajatusta ja viisautta tälläisestä asiasta.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei me enää täällä maailmassa olisikaan, oltais muutettu jo aikaa sitten taivaaseen. Jeesus olisi tullut ja evankeliumi olisi viety kaikkeen maailmaan. Valitettavasti me ihmiset olemme niin epätäydellisiä ja juuri siksi me tarvitsemmekin Jeesusta, jonka ristinkuoleman ja täydellisen elämän vuoksi meilläkin on mahdollisuus. Näin ollen myöskään ei ole lukijalle ja kysyjällekään kynnys korkealla:)

Tänäkin päivänä sinä, joka luet tätä olet tervetullut Jeesuksen seuraan. Sinun ei tarvitse alkaa parantelemaan itseäsi ensin, vaan tule Jeesuksen luo ja anna Jeesuksen tehdä se (niin, ettet sitä itse huomaa).

Maailman ihmiset odottavat uskovaisten olevan lähes enkeleitä. Siinä moni sitten pettyykin. Petymme, kun katsomme itseemme ja toisiimme, siksi meitä kehoitetaankin katsomaan Jeesukseen. Hän on uskon Alkaja ja Täyttäjä.

Äänestä

Kristus antoi aikoinaan vain opetuslapsille tiukat ohjeet ja säännöt, joidenka mukaisella tavalla heidän piti toimia kaikessa. Tavalliset uskovaiset ihmiset ovat sitten aivan eri asia kuin nuo varhaiset opetuslapset, jotka usein myös tapettiin vakaumuksensa vuoksi. Nythän meidän täytyisi osata elää sovussa toistemme ja luomakunnan muiden elävien kanssa. Eikä se ole mahdoton tehtävä ihmiselle.

Äänestä

kehittymättä lujuuteen, jossa on täysi luottamus Jumalaan.

Olenkin sitä mieltä, että ihmiset, jotka on jo käytetty niin syvällä, että heillä ei ole ollut mistään apua ja varsinkin oman itsen rajottuneisuus on tullut selväksi, ovat heitä, jotka murenivat kuin savi ja oppivat luottamaan kaikessa vain Jumalaan.

Jeesus on päästettävä kaikessa etummaiselle sijalle, sillä vain Jeesus tuo rauhan ja tasapainon kaiken keskellä. Vaikka maailma miten pahasti melskaa, ei se voi koskea uskovaisen rauhaan.

Se, että kaikki eivät kasva siihen tässä ajassa on varmasti vaikeaa heille itselleen ja usein heitä tukeville uskon sisarille ja veljille, mutta kun muitamme, että Jumala käskee suojella ja varjella sitä heikointa jäsentä, niin taivumme siihen ja teemme sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sellainen usko kirjoitti:

jossa suulla kerrotaan uskottavan, mutta kun tapahtuu jotakin, joka ei itseä miellytä ollaan heti pelkäämässä ja valittamassa?

Miksi usko ei tee kaikissa sitä hedelmää, että ihmiseen syntyy luottamus ja rauha, ei vaikka ihminen yrittäisi uskoa ja tunnustaisi kuinka uskoa.

Tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat uskossa ja kertovat uskovansa, mutta hedelmät eivät ole sellaisia, kuin niiden tulisi olla. Johtuuko se siitä, että kaikki eivät kykenen luopumaan kaiksesta Jeesuksen takia?

Olen tätä usein ihmetellyt ja kyselen sen vuoksi, jos jollakin olisi ajatusta ja viisautta tälläisestä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu