Maastoiluongelmat

Koiju

Käyn ratstastamassa yhdellä aika kevyessä käytössä olevalla issikalla, jota ratsastetaan tosi harvoin. Hepo on kuitenkin ihan ok, tai ainakin melkein, eli hoidettaessa oikeen symppis ja ratsastettaessakin, kunhan alkuun päästää.

Tai siis ongelma liittyy just siihen, että hepalla on myös omaa tahtoa. Kenttää ei ole, joten ratsastan maastossa. Siellä heppa (yleensä menomatkalla, kotiin tullaan kyllä kiltisti) niskuroi aina tienhaaroissa, ja joskus alkumatkasta muutenkin. Mitään vikaa ei pitäisi olla, eli varusteet on kunnossa eikä hepalla pitäisi olla mitään vaivoja tms. Se taitaa vaan kokeilla, että kuka on kuka. En ole mitenkään kauhean kokenu ratsastaja, mutta alusta saakka olen tiukasti pitäny siitä kiinni, että minä päätän, mihin suuntaan mennään. Mutta pyörimiseksi meinaa mennä! Joskus tehdään varmaan kymmenen ympyrää ennenkun se suostuu menemään eteenpäin, ja senkin jälkeen se kyräilee pitkään puolelta toiselle, että mistä taas seuraavaksi koukkaisi takasinpäin. Ja kun en anna sen kääntyä, se alkaa peruuttaa. Mitenköhän tommosta ongelmaa vois alkaa ratkomaan? Jotenkin olen aatellu, että mikään "raippalinja" ei ehkä ole paras vaihtoehto, vaikka tietysti jämäkkä täytyy olla. Joskus olen raippaakin käyttäny (hyvin harkiten), mutta hepo vaan lisää kierroksia, eli se ei oikeen tunnu toimivan. Osaako kukaan kertoa, että minkälaisia harjotuksia tommosen hevosen kanssa voisi tehdä, että pääsisi edes pikkuhiljaa ongelmasta eroon?

1

690

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • InLoveWithIcelandics

      Hei Koiju!

      Kuulostaa hyvin tutulta ja issikkamaiselta.. :) Kun issikat ovat niin vahvasti laumaeläimiä, niitä ei aina huvittaisi lähteä pois pihasta kavereiden luota.

      Mitään yksioikoista neuvoa ei pysty antamaan, kun ei hevosta tunne, mutta jotain yleistä voin kertoa, mikä on toiminut ainakin omalla kohdallani "jääräpäisten" heppojen kanssa. :)

      Pidät vaan edelleen päättäväisen linjan. Minulla itselläni vastaavanlainen hevonen, joka alussa testasi tosi rajusti ja jopa ryösti. Nykyään kuitenkin unelmahevonen ja vain joskus kokeilee, että olenko hereillä. :) Vieraita kokeilee aina ja uudelleen. Vaatii vahvan, mutta lempeän johtajan, kuten kaikki hevoset.

      Yksi hyvä keino on teetättää hevosella se, mitä se tahtoo vähän lujemmin mitä se tahtoo eli esim. peruututtaa hevosta vähän kovemmin ja menosuuntaan, kun kerran haluaa peruuttaa ja sitten antaa mahdollisuus mennä oikein päin. Ja aina oikein tehdystä asiasta muistat kiittää ja palkita esim. rapsutuksin ja kehuin ja kun heppa menee kiltisti pois tallilta, käännytkin takaisin siinä vaiheessa kun vielä kaikki hyvin. Tällöin hän oppii, että kun menee kiltisti, saattaa päästä aiemmin kotiin. Välillä on hyvä tehdä tällaisia ihan lyhyitäkin lenkkejä, koulutusmielessä. Seuraavan kerran mennään jo taas vähän helpommin eteenpäin.

      Lisäksi kannattaa tehdä paljon maastakäsin työtä, mikä edesauttaa ratsastuksen sujumista jatkossa. Ja osin temppuilu voi johtua myös vähäisestä käytöstä, eli monipuolista liikuntaa säännöllisesti, mutta kohtuuden rajoissa, niin alkaa toimia todennäköisesti paremmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1967
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1355
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1108
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      103
      930
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      14
      568
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe