KL & Kota Kinabalu

Heipähei!
Matkamamma lähtee marraskuun lopulla KL:n kautta Kota Kinabaluun ja haluaisi mieluusti lukea kokemuksia/tärppejä ja muita em. paikkoihin liittyviä juttuja. Lähinnä Kota Kinabalusta kiinnostaa tietenkin ajankohdan vetisyys ja se mistä kannattaa ns. viidakkoretkiä hankkia. Mitkä ne muut "pakolliset" tärpit vois olla..? UM kehottaa välttämään Sabahin alueelle matkustamista, mutta toivon mukaan komiat miehet sitten sieppaavat mamman mukaansa, jos niikseen on tullakseen. ;-)
5597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mahollisuuvet taitava nykysten olla meleko minimaaliset Sabahissa. ehkä kuiten parhaiten kannattee yrittää Lahad Datun aluheela. ainaskin manner Malesiasa liikku huhuja että siläpäin elelee vielä ihan oikeita merirosvoja. toinen hyvä piirre siinä on, että silon palijon Pakistanilaisia siirtolaisia ja nethän on ylheensä kommeita miehiä. toinen paikka, josa kaapatuksi tulemista kannattee yrittä on Selingan Island. sielä tosin mahollisuuksia supistaa entisesthään se että sielä on (tai ainaskin sillon kolomisenvuotta sitten ko met sielä kävimä) ympärivuorokautinen poliisivartio. oli kuulema ollu siittä Jolon kaappausdraamasta saakka. mutta ainahan sitä voipii toivua.

Kuala Lumpurista mie tykkään eniten kaikista niistä kaupungeista, misä oon käyny. ooma käynheet sielä puolenkymmentä kertaa ja koitama järkätä reisua taas ens talavele. molen tällä palstala kirijotellu siittä aika monasti. tuosa ihan satunnaisia linkkejä joihinki kirijotukshiin:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5246307
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4365614
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4244854
ja lissääkii varmasti löytyy.

ja sitte joitaki Sabah-aiheisia tarinointeja
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6649861
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5902959
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5337091
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4680661
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3897378

terkut:
perapappa

Äänestä

Sabah vei sydämen, tais olla 6. kerta kun käytiin
siellä kesäkuussa.
Jos klipit tökkii, anna niiden pyöriä kerran läpi.


http://www.spiritofborneo.com

Äänestä
  • hienoja klippejä ja palijon tuttuja maisemia. tolitta näköjhään päässy junasa ihan matkustajavaunhuun. met hithaina lappalaisina jäimä viimisheen tavaravaunhuun. mutta mukavaa soli silti.

    mutta tuohon alakupertäsheen kysymyksheen niistä ilimoista mulla jäi sanomatta että kuumaa ja kostijaa Sabahisa on. aina. met olima justhiin sillon marras / joulukuusa. pitihänse semmosia ukkoskuuroja sillontällön mutta emmä met kastunheet kertaakaan. sajetakit oli matkasa mutta eipä niitä pääle tarvinnu laittaa. tilastoja täälä:

    http://www.weatherbase.com/weather/weatherall.php3?s=964710&refer=&units=metric

    niija Kuala Lumpurista oikeen kiva kirijotus:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8175112

    terkut:
    perapappa

    Äänestä

Ai niin.
Kolmessa kohdassa on pitemmät versiot
ladattavissa ja katsottavissa Media Playerillä.

Äänestä
  • Matkamamma kiittää oivista linkeistä ja vinkeistä!
    Starttia odotellessa mukava fiilistellä niistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkamamma =) kirjoitti:

Heipähei!
Matkamamma lähtee marraskuun lopulla KL:n kautta Kota Kinabaluun ja haluaisi mieluusti lukea kokemuksia/tärppejä ja muita em. paikkoihin liittyviä juttuja. Lähinnä Kota Kinabalusta kiinnostaa tietenkin ajankohdan vetisyys ja se mistä kannattaa ns. viidakkoretkiä hankkia. Mitkä ne muut "pakolliset" tärpit vois olla..? UM kehottaa välttämään Sabahin alueelle matkustamista, mutta toivon mukaan komiat miehet sitten sieppaavat mamman mukaansa, jos niikseen on tullakseen. ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu