Selvät ovat merkit, kun ns. kirkkovene tuli nyt kirkon syboliksi, ja ihmiset virtsaavat uima-altaisiin täysin silmittömästi. Rietastelulla ei ole mitään rajaa. Iran hyökkää ydinaseella Israeliin jollei Israel iske ensin. Tämä on nyt totinen merkki siitä, että tempaus tulee maanantaina 20.7.
Nyt se alkaa
Ylkä tulee
14583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aivan.
Lukemattomat merkit suorastaan huutavat ja saavat merkittävästi lisäystä ja vahvistusta tällä viikolla sille, että Jumalalle uskollisten sekä Jumalan ja Kristuksen vihollisten yhdessäolon aika näissä porttohengellisissä sekoituksen yhteiskuntajärjestelmissä on kertakaikkiaan loppu.
Tästä viikosta ja sen päätyttyä vaikuttaisi alkavan tuo 3,5 vuoden lisät (1260, 1290, 1335 päivää) ajanjakso.
Ja he antoivat vallan pedolle. Katsokaa ja lukekaa uutisista, kuinka tuo johtoasema on petattu valmiiksi Obamalle jo kuluvan viikon tapaamisten perusteella: maanantaina-tiistaina Venäjän johtajat, keskiviikko-torstai G8-maiden kokous ja perjantaina iltapäivällä paavi, joka muutti omia perinteisiä tapaamisaikojaankin Obaman takia.
Ainoa nihkeä tapaaminen vaikutti olleen Putinin kanssa, mutta Medvedevin kanssa yhdessäolo sujuikin paljon rattoisammin. Eikä ihme, saihan Obama luvan Medvedeviltä käyttää Venäjän ilmatilaa sotatarvikkeiden kuljettamiseen pastujen murhaamiseksi - joiden joukosta löytyy paljonkin oikeita israelilaisia ja juutalaisia.
Maailman valtaeliittien ponnisteluista merkittävä osa on mennyt viime vuosina ja yhä menee pashtujen eli Bani Israelin eli oikeiden Israelin poikien johtaman Mahdin armeijan nousun ja liikkeellelähdön estämiseen. Siksi myös Iranin kimppuun ja alueelle halutaan.
Öljy on tässä pelissä pelkkä tekosyy ja sivuseikka. Maanpiirin hallinta on se pääasia eikä sitä ole uskottomille väärintekijöille annettu.
mieleen, mikä on oikeaa ja mikä väärää tietoa ja mihin lopulta itse joutuu??? Toivoisin rukousta, kiitos!
Jenkin ovat saaneet kuljettaa sotakalustoaan Venäjän läpi jo iät ja ajat maanteitse ja rautateitse. Uusi lupa tuli vain lentokuljetuksiin. Eli ei mitään uutta tältäkään "profeetalta"... Taaskaan. Muu osa tekstistä olikin sitten fundamentalistista sontaa.
Sinähän olet luvannut Antikristuksen paljastuvan viimeistään 11.7. Kun niin ei käykään, et kuitenkaan kadu Jumalan edessä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8276548
Kyseisestä linkistä löytyvä viesti ei ole minun kirjoittamani, joten osoitat väärää henkilöä.
Mutta tuo ennustus ei sinänsä juuri pielessä ole.
Voin nimittäin osoittaa viime viikon kokousten ja tapaamisten aivan uskomattoman okkultismin päivämäärineen, mikä tähtäsi perjantaina-lauantaina feeniks-linnun kuolemaan (Obaman ilmoittama levonpäivä 172. työpäivän jälkeen) auringonkaupungissa (Heliopolis-Rooma) ja tuon Luciferin uudistumista kuvaavan, kotkaa muistuttavan linnun uudelleen syntymiseen kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen Kristuksen ylösnousemista matkien.
Tätä näytelmää varten Endeavour-avaruussukkulakin - tosin lähtö on myöhästynyt - piti lähettää ISS-avaruusasemalle, jossa se kohtaa venäläisen Progress 33 (vapaamuurauriuden ylin aste) -huoltoaluksen.
Tämä on äärimmäisen pitkälle vietyä noituutta maailman valtaeliiteiltä, jotka tähtäävät Uuden Maailmanjärjestyksen liikkeellelähtöön ja sen Antikristuksen esiintuomiseen ensi viikon alussa!
Kukahan tämä mahtaa olla?
Niin mikä tarkkaan ilmaistuna ja selvennettynä alkaa vaikkapa Suomen kohdalla?Mutta hei,nyt minä sen hokasin!Kaupoissa alkaa varmaan kohta kesä-ale!Eli lähes kaikki tuotteet puoleen hintaan alv!Ja on aivan itsestään selvää,että kun (taas kerran) ylöstempaus tapahtuu 20.7.2009 klo ??????,niin kauppojen täytyy päästä eroon kaikesta maallisesta.Myös grillimakkarasta mikä on suurinta herkkuani!
Pilkkaajat ovat kohta itse grillimakkarana eräässä paikassa...
Jos tässä meikäläinen on kohta joskus ehkä pikapuoliin tai ei ehkä sittenkään tai sitten ehkä erittäin suurella todennäköisyydellä muiden pilkkaajien mukana grillattavana jossain huitsin Nevadassa,niin nauttivatko jotkut sitten meidät suupalaksi vaikkapa sinapin ja ketsupin kera..?
nyt kun kerran olet poijes lähdössä.
teidän vitsit-ei tiedä itkiskö vai nauraisko,
siispä nauran ensin ja itken sitten,koska
sydämestäni toivon,että teillekin tulisi
henkilökohtainen usko Jumalalta ja
olisitte siinä joukossa,joka pelastuu-
tiedätte mistä!
Kyllä niitä lähinnä hupijutuiksi luonnehdittavia tarinoita on luettavissa aika paljon.Eikä pelkästään vain joidenkin toimesta.Ja niin siinä aina lähes päääsääntöisesti käy,että jossain vaiheessa tuodaan esille se,että kyllä tekin voitte pelastua (mistä?)ja muuta sellaista...
mitä pelastus tarkoittaa?
Etkös sinä jo lopullisesti lopettanut tänne kirjoittelun?
... ja halkofirmoja nousee kuin sieniä sateella.(tuli äsken TVstä) niin mulle tuli heti mieleen se EMP . onhan täällä tolle makkaranpaistajallekin sitten yks kaveri joka tykkää kertoilla paimentolaiskansoista "tarinoita" nuotiotulilla. ;)