Mikä tämä 'bright' on, jota ateistien keskuudessa viljellään? Luin Vapaa-ajattelijasta Niemelän pääkirjoituksen ja tuntuu jotenkin oudolta. Selittäisikö joku sen tyhmälle uskovalle?
Bright?
Meingott
8116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Bright (englantia, suom. kirkas, vapaasti suomennettuna välkky[1]) on Paul Geisertin ja Mynga Futrellin vuonna 2003 kehittämä uudissana, joka on tarkoitettu myönteissävytteiseksi kattokäsitteeksi kuvaamaan kaikkia ihmisiä, joilla on naturalistinen maailmankuva. Heidän mukaansa ”'Bright' on henkilö, jolla on naturalistinen maailmankuva ilman yliluonnollisia tai mystisiä piirteitä. Bright-henkilön etiikka ja toiminta perustuvat hänen naturalistiseen maailmankuvaansa”.[2]
Ajatuksen julkaisi Richard Dawkins artikkelissa The Guardian -lehteen.
Käsite lähti iloista tarkoittavasta gay-sanasta, jota homoseksuaalit alkoivat käyttää itsestään Yhdysvalloissa. Ajatus perustuu pitkälle meemiteoriaan."
Ajatuksena on kai ollut, että saataisiin käyttöön uudissana, jolta puuttuvat pitkään käytössä olleiden termien herättämät negatiiviset mielikuvat. Vrt. homoseksuaalien termi gay tai miten sanat black tai african-american ovat korvanneet negron, joka koettiin loukkaavaksi. Ajatus ei ole oikein ottanut tuulta purjeisiin, näyttää siltä, että bright ei ole ihan hetikohta tulossa yleiseksi sanaksi.
on melko outoa edes kuvitella, että englanninkielistä sanaa alettaisiin käyttää Suomessa kuvaamaan ateisteja. Ei onnistu.
Ei Suomessa homoistakaan sanota gay.
On muuten ihan hullua tuo jenkkien tyyli puhua "korrektisti" afroamerikkalaisista, kun suurin osa jenkkilän mustista on nimenomaan syntynyt siellä, eikä Afrikassa. Ei ne valkoisistakaan sano, että eurooppalais-amerikkalainen.
kyllä tuo afroamerikkalainen voi tietysti herättää väärän mielikuvan. Mutta onhan meilläkin sana suomenruotsalainen. Eihän he mitään ruotsalaisia ole. Valkoisista muuten käytetään siellä Jenkeissä sanaa caucasian. jostain Kaukaasiasta kai on tutkittu valkoisen rodun levinneen nykyisille asuinsijoilleen.
Tuota brightia pidän aika turhana lisänä suomenkieleen. Parempi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Mutta tuota kaukasialaista en ole kuullut oikeastaan muualla kuin rikossarjoissa kuolinsyyntutkijoiden suusta.
Suomenruotsalainen on myös hämäävä sana. Miksi ei puhuta yksinkertaisesti ruotsinkielisistä? Jörn Donner kerran sanoi, että häntä ärsyttää kun häntä sanotaan suomenruotsalaiseksi, vaikka hänen sukunsa ei ole lähtöisin Ruotsista, vaan Saksasta (muistaakseni).
Kiitos vastauksesta. Minusta bright on jotenkin tekemällä tehty eikä termiä ole ihan loppuun harkittu. Jos sen suomentaa "välkyksi", niin ensimmäisenä tulee mieleen, että uskova on sitten "typerys/mäntti". Vaikka Niemelä toi pääkirjoituksessaan esille sanan 'super' vastakohtana, se tuo silti mielikuvan 'dum' toisella tavalla ajattelevista. Olen itse enemmän tuon dum kannalla, se olisi rehellisempi.
Joten, terveisiä yhdeltä typerykseltä, uskovalta, joka on siis 'dum'.
en oikein ymmärtänyt mitä Niemelä tuolla kirjoituksella haki. Ei Suomi ole Britannia ja onneksi täällä sentään vielä puhutaan suomen kieltä.
Ja mitä tulee noihin sanojen merkityksiin, niin eihän välkky kuvaa millään tavalla sitä, että ihminen ei usko jumaliin.
...tai välkky ovat mielestäni liian arvolatautuneita sanoja, mutta ajatus sinänsä on hyvä. Ateistina saa ihan tarpeeksi kuulla sitä "ismi se on ateismikin"-saivartelua, ja sanalla ateisti on kertakaikkiaan varsinkin vanhempien ihmisten korvissa huono kaiku - tarkoittanee suurinpiirtein nihilististä irstailijaa, ja kommunistiakin vielä lisäksi.
Minusta on myös hassua että minut määriteltäisiin teismin kautta, kun se on nimenomaan jotakin johon en usko ja joka einäyttele kovin suurta osaa elämässäni.
Olen yrittänyt keksiä sopivaa suomenkielistä ilmausta jota alkaisin käyttää ateistin sijasta, mutta en ole vielä keksinyt. Etsiminen jatkuu...
>> Mikä tämä 'bright' on