Harvinainen

Useillakin eläimillä, yleensä uroksilla, on erilaisia fyysisiä tehokeinoja osoittaa kuntoaan, terveyttään ja voimiaan naaraille. Vaikka nyt riikinkukon pyrstö. Tuntuu helpolta, että näinhän se tietysti menee mutta ei ole ihan yksinkertainen juttu.

Lähtökohta on se, että jossain laumassa alkaa jollain uroksella väritys tai vaikka pyrstö muuttumaan fyysisen kunnon myötä komeammaksi tai isommaksi kuin uroksilla keskimäärin. Nyt tulee vain pieni propleemi siinä, että mites evoluutio saa naaraat tajuamaan vaistollaan tämän. Että tuo on nyt sellainen merkki, tuon uroksen kanssa kannattaa paritella.

Siis ensin tapahtuu lauman jollain uroksella geenimutaatio. Mutta sitten pitää näköetäisyydellä olevalla naaraalla samaan aikaan tapahtua siihen sopiva mutaatio, joka saa naaraan vaistomaisesti reagoimaan tietyllä tavalla nähdessään uroksesta aivan tietyn yksityiskohdan.

Tässä mennäänkin jo sattuman rajan yli ja ylitetään se mitä sattumalta voi kohtuudella vaatia ja edellyttää. Kaksi näin yhteensopivaan mutaatiota samassa laumassa samaan aikaan ei ole mahdollista. Kun vielä otetaan huomioon se, että tämä on aika yleistä eläinkunnassa niin takana täytyy olla jonkin muun voiman kuin satunnaiset geenimutaatiot.
6103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tiede on patologinsten selittäjien kerho.
he eivät voi sietää ilmiöitä ilman, että esittäisivät sille selitysehdotuksensa.
ei siltikään, että kymmenestä ehdotelmasta ei löytyisi varmuudella oikeata.
totuus kun tuppaa olemaan luomakunnassa sellainen, ettei sille voi yhträ selitystä edes antaa, sillä jokaisessa valinnantilanteessa ovat eri asiat punnittavina.
eihän ihmistenkään mieli tee valintoja vain yhdellä tavalla samassa tilanteessa!

Äänestä

Sukupuolivalinnasta on kirjoitettu kirjahyllyittäin kirjoja ja tutkimuksia, joten jos haluaisit niin voisit ottaa selvää.

Käsityksesi vaadittavasta kahdesta samanaikaisesta mutaatiosta on väärä.

Juttu menee yksinkertaistetusti niin, että lajeilla joilla naaraat valitsevat parittelukumppaninsa, kaikkien naaraiden "maku" ei ole välttämättä identtinen, vaan ne kiinnittävät eri asioihin huomiota ja jotkut ovat myös krantumpia kuin toiset.

Ne naaraat, joita erityisesti viehättää ominaisuudet, jotka korreloivat koiraan terveyden ja elinvoimaisuuden kanssa saavat poikasilleen parhaat geenit koiraan puolelta. Esimerkiksi tällainen ominaisuus voi olla kirkkaat värit ja pitkä pyrstö. Näin niiden naaraiden poikasilla on paremmat mahdollisuudet selvitä itse lisääntymiskykyisiksi, koska saavat esimerkiksi keskimääräistä paremman immuunijärjestelmän tms.

Jos naaraan "miesmaku" on periytyvää (tai vaikka opittua tyyliin "isä on miehen malli"), niin kirkkaista väreistä ja pitkäpyrstöisyydestä pitävien naaraiden osuus kasvaa, jolloin terveistä ja hyvinvoivista koiraista paras flaksi käy taas niillä, jotka investoivat energiaa ja resursseja juuri näihin oikeisiin ominaisuuksiin.

Koiraissakin on perinnöllistä kirjavuutta eikä kaikki panosta yhtä paljoa esimerkiksi kirkkaaseen höyhenpukuun ja pyrstöön. Ei kuitenkaan riitä että on terve ja hyvinvoiva, vaan pitää myös osoittaa se oikealla tavalla, jotta siitä olisi hyötyä parinvalintamarkkinoilla. Tällöin taas "oikealla tavalla" terveen näköiset koiraat saavat enemmän jälkeläisiä kuin yhtä terveet, mutta sitä vähemmän mainostavat lajikumppaninsa.

Näin tämä on itseään voimistava takaisinkytkentä, jonka rajat asettaa muut elämisen edellytykset kuin parinvalinta. Jossain tulee esimerkiksi raja vastaan, jossa parinvalinnassa saatava hyöty pitkästä pyrstöstä on pienempi kuin pitkän pyrstön aiheuttama riski jäädä petojen saaliiksi.

Taaskaan ei tarvittu kuin satunnaista muuntelua ja jälkeläisten ylitarjontaa, niin saatiin aikaan luonnonvalinta.

Äänestä
  • kirjoitukset ovat pewlkkiä mieliåpiteitä.
    Ei ole mitään yhtä perustetta sukupuolivalinnoille.
    Jopa ihmisten sulkupuolivalinnat ovat yksilöllisiä.
    Eikä ne mitenkään kuvaa sitä, miten valintojen eri käytännöt ovat aluunperin syntyneet.
    Eikä käytäntö ole vältt'ämättä olut suoraviivaisewn kehityksen tulosta koskien kaikkia lajin jäseniä.
    Ihmiset ovat hulluja kun edes yrittävät luokitella kaikki muka olettaen, että he olisivat päätelmissään likikään oikeassa.
    Ihminen on röyhkeä ja omahyväinen luullen itsestään liikoja, Erityisesti tieteeseen sortuneet!

    Äänestä

  • ei päde kirjoitti:

    kirjoitukset ovat pewlkkiä mieliåpiteitä.
    Ei ole mitään yhtä perustetta sukupuolivalinnoille.
    Jopa ihmisten sulkupuolivalinnat ovat yksilöllisiä.
    Eikä ne mitenkään kuvaa sitä, miten valintojen eri käytännöt ovat aluunperin syntyneet.
    Eikä käytäntö ole vältt'ämättä olut suoraviivaisewn kehityksen tulosta koskien kaikkia lajin jäseniä.
    Ihmiset ovat hulluja kun edes yrittävät luokitella kaikki muka olettaen, että he olisivat päätelmissään likikään oikeassa.
    Ihminen on röyhkeä ja omahyväinen luullen itsestään liikoja, Erityisesti tieteeseen sortuneet!

    paiti uskovainen joka on nostanut itsensä ja uskontoverinsa kaiken muun yläpuolelle. Vaikka kuinka pistät kädet korviin ja silmät kiinni ja huudat että plääplääplääplääplää niin sinun uskonnollinen selitys ei ole yhtään sen parempi.

    Mielipiteitä? Mielestäni nuo olivat faktoja seksuaalivalinnasta. Ei sen kummallisempaa. Ihmisen sukupuolivalinnat ovat enemmänkin yhteisöllisiä, parinmuodostus tapahtuu pääasiallisesti yhteiskuntaluokan sisällä. Samanlaiset linnut ne yhdessä lentelee, niinsanotusti. Yhteisöllinen paine vaikuttaa myös, samoin kuin monilla muillakin laumaeläimillä. Lauman etu on yksilön etu.

    Jokaisella lajilla on omat variaationsa seksuaalivalinnasta, mutta jokaisella lajilla on jonkinlainen keino. Eräskin lintulaji, soidinkäyttäytymisessä naaraat ja urokset ovat vaihtaneet "puolia", eli urokset valkkaavat naaraista sen, jonka hedelmöittää, ja sitten myöhemmässä vaiheesssa naaras munii munat, ja uros hoitaa haudonnan yms. ja naaras ryhtyy uudestan soitimelle, etsimään uutta urosta joka hedelmöittäisi munat ja hautoisi ne. Lajia en muista, tarkentakaa joka muistaa.

    Miten kreationismi, ja juutalaisten kansalliseepos ja jeesuskristus sperstar sitten moisen asian selitävät? Heh, ei mikää ihme, että pimeä keskiaika alkoi sitä, kun kristinusko alkoi leviämään, ja egyptin, kreikan, ja rooman uskomattomat saavutukset ja tekninen sekä luonnontieteellinen tietotaito unohdettiin 1500 vuodeksi kun ihminen keksi KRISTINUSKON!

    Äänestä

  • Mikä takaa, että komeapyrstöinen koiras aikaansaisi parhaita poikasia? Pyrstön esittely lisää riskiä joutua saalistajan suuhun. Lisäksi rerurssien sitominen pyrstön kasvattamiseen on linnun muusta fysiikasta pois. Missä on siten sanottuna, että komeapyrstöisin on paras? Ei missään. Jonkun toisen ulkonäön omaava voi olla paljon hedelmällisempi ja/tai saada muutoin terhakampia jälkeläisiä.

    Eikä ole missään muussa kuin sadussa kerrottua, että lintunaaras tai naaras yleensä joskus aikojen ja evoluution alussa olisi kiinnittänyt huomiotaan johonkin uroksen ominaisuuteen. Sekin on keksitty itsestään selvyytenä tukemaan seksuaalivalinnan evotarinaa.

    Ihmisilläkin toimii juuri päinvastoin. Rentut ja retkut, joilla on lapsia joka kylässä ja kaupungissa ja jotka eivät välitä vähääkään lapsistaan mutta joilla on hyvä supliikki saavat eniten naisseuraa. Naiset suorastaan kilpailevat kuka pääsee eniten parittelemaan rentuimpien kanssa. Joten menee seksuvalinta eri tavalla kuin evoluution mukaan kuuluisi mennä. Jotain muuta on takana mutta mitä.

    Äänestä

  • helppoa kirjoitti:

    Mikä takaa, että komeapyrstöinen koiras aikaansaisi parhaita poikasia? Pyrstön esittely lisää riskiä joutua saalistajan suuhun. Lisäksi rerurssien sitominen pyrstön kasvattamiseen on linnun muusta fysiikasta pois. Missä on siten sanottuna, että komeapyrstöisin on paras? Ei missään. Jonkun toisen ulkonäön omaava voi olla paljon hedelmällisempi ja/tai saada muutoin terhakampia jälkeläisiä.

    Eikä ole missään muussa kuin sadussa kerrottua, että lintunaaras tai naaras yleensä joskus aikojen ja evoluution alussa olisi kiinnittänyt huomiotaan johonkin uroksen ominaisuuteen. Sekin on keksitty itsestään selvyytenä tukemaan seksuaalivalinnan evotarinaa.

    Ihmisilläkin toimii juuri päinvastoin. Rentut ja retkut, joilla on lapsia joka kylässä ja kaupungissa ja jotka eivät välitä vähääkään lapsistaan mutta joilla on hyvä supliikki saavat eniten naisseuraa. Naiset suorastaan kilpailevat kuka pääsee eniten parittelemaan rentuimpien kanssa. Joten menee seksuvalinta eri tavalla kuin evoluution mukaan kuuluisi mennä. Jotain muuta on takana mutta mitä.

    ei kukaan ole oikeasti tutkinutkaan mitkä saavat jälkeläisiä.
    ja vaikka olisi koivun klooni, eivät kaikki taimet ole yhtä elinkelpoisia.
    elinolot ja paikka ratkaisevat paljon enemmän kuin perimä.
    lisäksi luonnossa esim. metsässä kaikki taimet joutuvat kilpailemaan jo aikuisiässä olevia puita vastaan.
    täällä esitetyt mukatieteelliset selittelyt ovat täyttä hevonpaskaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapahtuma kirjoitti:

Useillakin eläimillä, yleensä uroksilla, on erilaisia fyysisiä tehokeinoja osoittaa kuntoaan, terveyttään ja voimiaan naaraille. Vaikka nyt riikinkukon pyrstö. Tuntuu helpolta, että näinhän se tietysti menee mutta ei ole ihan yksinkertainen juttu.

Lähtökohta on se, että jossain laumassa alkaa jollain uroksella väritys tai vaikka pyrstö muuttumaan fyysisen kunnon myötä komeammaksi tai isommaksi kuin uroksilla keskimäärin. Nyt tulee vain pieni propleemi siinä, että mites evoluutio saa naaraat tajuamaan vaistollaan tämän. Että tuo on nyt sellainen merkki, tuon uroksen kanssa kannattaa paritella.

Siis ensin tapahtuu lauman jollain uroksella geenimutaatio. Mutta sitten pitää näköetäisyydellä olevalla naaraalla samaan aikaan tapahtua siihen sopiva mutaatio, joka saa naaraan vaistomaisesti reagoimaan tietyllä tavalla nähdessään uroksesta aivan tietyn yksityiskohdan.

Tässä mennäänkin jo sattuman rajan yli ja ylitetään se mitä sattumalta voi kohtuudella vaatia ja edellyttää. Kaksi näin yhteensopivaan mutaatiota samassa laumassa samaan aikaan ei ole mahdollista. Kun vielä otetaan huomioon se, että tämä on aika yleistä eläinkunnassa niin takana täytyy olla jonkin muun voiman kuin satunnaiset geenimutaatiot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu