Nimittäin se, että suomen pitäisi virallisesti julistautua rasistiseksi maaksi, jolla on rasistinen kulkttuuri. Tätähän ovat toitottaneet maahanmuuttajia haalivat itsekin.
Mutta mikäli rasismi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, niin siinä tapauksessahan rasismi on hyväksyttävää, ja yhtä arvokasta kulttuuria kuin mikä tahansa muukin. Kulttuurirelativismin mukaanhan kaikki kulttuurit ovat ehdottomasti yhtä hyviä, ja mikäli johonkin kulttuuriin kuuluu lasten sukuelinten leikkely pullonsirpaleilla, niin sitä ei saa arvostella, sillä kulttuurin osana se on yhtä arvokasta ja hyvää kuin toisen maan kulttuurin vaikkapa oopperalaulelu.
Kulttuurirelativismin OMIEN oppien mukaanhan rasismi on siis arvokasta ja hyväksyttävää, mikäli se kuuluu osana kulttuuriin, ja tätähän kulttuurirelativistit ja vastaavanlaiset ITSE suomalaisesta kulttuurista tämän tästä kertovat.
Suomi pääsisi todella maailmankartalle julistautumalla rasismikulttuurin edustajamaaksi. Presidentti voisi olla paitsi valtionpäämies ja armeijan ylipäällikkö, myös rasismivaltikan ylin kantaja. Raiskuujengejä takaa-ajavat soihduin ja talikoin varustetut militiat voisivat olla suurta kansanhuvia ja loistava turistinähtävyys. Ja mitä turisteihin tulee.. Moni rehdein aikein suomeen tuleva mustaihoinenkin turisti voisi olla hämmästynyt siitä, kuinka ystävällisiä ovat julkisesti rasisteiksi tunnustautuvat suomalaiset.
Nimittäin kun kansaa lakattaisiin pakottamasta suvaitsemaan rikollisia, raiskaajia ja murhamiehiä vain IHONVÄRIN perusteella, niin valtaosa kansasta suhtautuisi taas rehelliseen mustaihoiseen paljon suvaitsevammin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No toi kulttuurirelativismi koskee vain muita kuin puhtaita euripidikansoja.
Pitää olla vähintään muutama prosentti negridigeenejä (portugalilaisten 2-3 % , joka tulee siitä kun portugalilaiset ainoina eurooppalaisina toivat Afrikasta orjia myös omalle maaperälleen, ja onnistuivat romahduttamaan mahtiasemansa, ei vielä riitä) ja/tai muslimiuskonto.