Jeesus oli Krishnan plagio

Kuten tunnetua VT:n myyttiset tarinat ovat pääosin peräisin assyyrilais-babylonialaisista lähteistä.

Mutta myös UT on saanut vaikutteita useista myyteistä, tässä yksi:

Kuten kaikki tiedämme Krisha on Hindulaisuuden Vishnun inkarnaatio. KRISHNA ON MYÖS TOINEN PERSOONA HINDUJEN KOLMINAISUUDESSA.

Krishna oli pitkälle esikuvana essalaisille, heidän pohtiessaan Jumalan olemusta. Siksi Jeesuskin on saanut melkein täsmälleen Krishan ominaisuudet. Tässä muutama näyte Krishnan opeista n. 500 eaa (siis paljon ennen UT:n kirjottamista). Tuntuvatko tutuilta?

” Minä olen koko maailman alkusyy. Minun kauttani se on luotu ja minun kauttani se hajoaa. Minun kauttani kaikki olevainen on yhdistetty aivan kuin helmet nauhassa. Minä olen maailman ylläpitäjä, sen ystävä ja herra. Minä olen sen tie ja turva.”

”Se joka tahtoo tulla, syvästi tuntemaan jumalan, luopukoon omaisuudestaan ja toiveistaan, menköön johonkin yksinäiseen paikkaan ja kiinnittäköön ajatuksensa yksinomaan jumalaan.” (Williams: Hinduism, s. 2-11)

”Mitä tahansa teetkin; mitä syötkin, mitä ikinä annat köyhille, mitä uhrannetkin, mitä antanet pyhäksi lahjaksi, tee se kaikki aivan kuin jos minulle tekisit.”

Jeesuksen elämänkerrankin essealaiset kopioivat suoraan Krishnalta. Heiltä näemmä puuttui oma luovuus.

- Krishna syntyi viattomasta neitseestä, jonka Jumala oli valinnut
- Krishna syntymää ilmoitti taivaalla hänen tähtensä
- Krishna vaikka olikin kuninkaallista sukua, syntyi alhaisissa ja puutteellisissa oloissa; luolassa
- Karjapaimenet tunsivat Jumalallisen lapsen ja palvelivat häntä; lankesivat maahan tämän edessä
- Krishnalle lahjoitettiin sandelipuuta ja hyvänhajuista voiteita
- Krishnan isää kehotti ääni taivaasta pakenemaan lapsen kanssa Gakoliin, Junma-virran yli sen tähden, että maan kuningas väijyi hänen henkeänsä
- Sen maan kuningas, missä Krishna syntyi, kuultuaan hänen syntymästään, koetti surmata hänet. Hän käski tappaa kaikki poikalapset koko valtakunnassaan, jotka olivat syntyneet sinä yönä
- Krishna kuoli ristillä, ja hänet on kuvattu kädet ojennettuina riippumassa ristinpuussa. (Guigniaunt: Religion de Antiquite)
- Krishnan kuollessa sattui suuria onnettomuuksia ja näkyi pahoja enteitä
- Krishna astui alas helvettiin. (Asiatic Researhes 1, s. 237)
- Krishna nousi ylös kuolleista
- Krishna nousi ruumiillisessa muodossa ylös taivaaseen ja monet näkivät hänen nousevan. (Asiatic Researches 11 s. 142-145) 30)
- Krishna on tuleva jälleen maan päälle viimeisinä päivinä
- Hän tulee sotasankarina ratsastaen valkoisella hevosella
- Hänen lähestyessään aurinko ja kuu pimenevät, maa vapisee ja tähdet putoilevat alas taivaalta
- Krishna on tuomitseva kuolleita viimeisenä päivänä. (Johnson: Oriental. Religions s. 504)
- Krishna on kaikkien luontokappaleiden luoja, näkyväisten ja näkymättömäin, koko maailmankaikkeus tuli hänen kauttaan, iankaikkisen luojan

Hän torjuu tavattomia vaaroja, tekee kaikenlaisia ihmeitä herättäen kuolleita, parantaen sairaita, rampoja, kuuroja ja sokeita, kaikkialla pitäen heikkojen puolta vahvoja vastaan, sorrettujen puolta mahtavia vastaan. Ihmiset tunkeilivat hänen ympärillään, kun hän kuljeskeli ja kunnioittavat häntä jumalana.

Krishnalla oli rakastettu opetuslapsi - Arjuna. Krishna kirkastettiin opetuslapsensa Arjunan nähden. Hän saarnasi erinomaisen jalosti ja ylevästi. Hän oli puhdas ja siveä ja nöyryyden merkiksi hän suostui pesemään bramiinien jalat. Krishna on totinen Brahma, vaikka se onkin salaisuus, miten jumala voi ottaa ihmisen muodon.
13447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Helluntalaiset on perseestä!!!! Haistakaa pitkä paska!!!!

Äänestä

tuo roinas pois,tämä on "Helluntailaisuus" palsta!!!

Jeesus oli Krishnan plagio
Kirjoittanut: Totuuden torvi, 5.3.2004 klo 22.06

  • toisten tekstejä?

    Tuo teksti on muuten ihan oikeassa paikassa; te "psyykatut" tarvitette vähän uutta verta ajutuksiinne, etteivät ne kierrä sitä samaa kehää;

    Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-rakkaus-Jeesus-

    Äänestä

Linkkejä totuuksiin…

Jeshuan/Jeesuksen valoa sekä sovintoveren voimaa syntisille (Ei itse valaistuneille ”Lihoille”! Jotka ei peri Jumalan valtakuntaa.) Toki näistäkin lohkoista ihmisiä pelastuu! Tutki aina raamatun valossa. Jeshuaa voit aina pyytää avuksi…hän on ainoa joka rukouksiin vastaa…muut ovat epäjumalia. Meillä on pääsy Abba isän luokse Jeshuan sovintoveren ansiosta! Kiitos Jeshua. Amen. Olen seurannut useita kuukausia eripalstoja…joka lohkossa ja lahkossa on valheen ja eksytyksen tuputtajia…Aika on paha!

Matteus:

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden NE PÄIVÄT LYHENNETÄÄN.

(Paratiisin omaisen ilmaston ennalleen asettaminen alku...päivät lyhenee...kiertorata lähemmäs aurinkoa...tietyn hetken täysikaaos maassa...yksi suurehko manner...maanjäristyksiä...atomipommeja...sotaa...jumalattomat sortuvat...Jeshuan seurakunta, kun näitä näette on vapautuksenne hetki lähellä/koittanut.)

Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. (maitreya yms.)

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Pelasta meidät seuraavista lohkoista ja lahkoista!

Ateismi Buddhalaisuus Helluntailaisuus Herätysliikkeet Hindulaisuus Idän uskonnot Islam Jehovan todistajat Juutalaisuus Katolilaisuus Lestadiolaisuus Luonnonuskonnot Luterilaisuus Magia Mormonismi Ortodoksisuus Satanismi Skientologia Taikausko Wiccalaisuus Yliluonnolliset ilmiöt ja monet tuhannet ihmisten luomat uskonnot...

MAAILMASSA ON 1. JUUTALAISIA JA ON 2. PAKANOITA TUHANSISSA ERI LOHKOISSA JA LAHKOISSA YMPÄRI MAAILMAN.(ISLAM, KATOLILAISUUS ("ROOMALAISET"), HINDUT, HELLUNTALAISET, LUTERILAISET JNE. SIIS KAIKKI MAAILMAN [Noin 4000 kpl uskontoja, uusin tieto] USKONNOT!)

JESHUA TULEE KOKOAMAAN YMPÄRIMAAILMAN 3. JUUTALAISUSKOVAT JA 4. PAKANAUSKOVAT YHTEEN SYDÄNTEN TASOLLA 5. JESHUAN SEURAKUNTAAN JA PIAN ALKAVIIN HÄIHIN SEKÄ 1000 VUOTISEEN VALTAKUNTAAN.

VAIKKA OLISI KRISTITYN NIMI...EI KAIKKI SILTI OLE JESHUA PAIMENEN LAMPAITA. VAROKAA SUSIA "VALEKRISTITTYJEN" VAATTEISSA.

OSA JÄÄ LOHKOIHIN JA LAHKOIHIN YMPÄRI MAAILMAN YHDISTYEN 6. BABYLONIAN 666 PORTON "PAAVIN" MAAILMAN KIRKKOON

http://members.surfeu.fi/reinosav/Jeesus_tulee.htm

http://members.surfeu.fi/reinosav/lipkin.htm

http://www.helsinki.fi/~papinnie/islam/islam.html

http://wwnet.fi/users/veijone/islam_fundamentalismi.txt

http://www.varo666siru.net

http://cuttingedgefinland.tripod.com/cef1874.html

http://www.kolumbus.fi/gematria/baabel.htm

http://www.kolumbus.fi/gematria/baabel2.htm

http://members.surfeu.fi/reinosav/jesuiitta.htm

Onneksi ajat ja lait ennalle asetetaan. Joulu poistetaan (24-25.12) ja La on lepopäivä

http://members.surfeu.fi/israelapu/joulu.html

http://members.surfeu.fi/israelapu/1srk.html

http://members.surfeu.fi/israelapu/

http://www.ajanteos.com/kolumni.htm

http://wwnet.fi/users/veijone/

http://members.surfeu.fi/reinosav/

http://www.mantta.fi/~patato/cef.html

http://www.helsinki.fi/teol/steol/oppimateriaalit/sanakirja/TOC.pdf

http://www.sunpoint.net/~nesara/

Raamatun tekstin etsimiskone: http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku

Raamatun tekstin vertailu 33/92 http://www.netlab.hut.fi/u/puhuri/Rttu/v33vs92/

T:Sananvapaus Pori / Jeshuan/Jeesuksen uskova globaalinen seurakunta ruumis/morsian...Kirkosta ulos kutsuttu.

http://www.promenadi.net/2000/keskustelu/messages/562/834.html?1078511086

Äänestä

Uskovaiset eivät tiedä mistä uskonnoissa on oikeastaan kysymys. Se johtunee siitä , etteivät he lue muuta kuin Raamattua ja siitäkin vain "sopivat" kohdat.

Minua on aina kovasti huvittanut nämä sakramenttien "etukäteen" varastamiset. Tämä on hyvä esimerkki uskovaisten hyvästä selittelytaidosta:

Kristinuskon syntyessä, kristityt pyrkivät tuhoamaan kaiken mithralaisuuteen viittaavaan, koska heitä ärsytti samankaltaisuudet sen kanssa. Esimerkiksi Tertullianus ja Justinus Marttyyri väittivät paholaisen varastaneen kristilliset sakramentit ja antaneen ne etukäteen mithralaisille, jotta ihmisten sielut eivät voisi pelastua. Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä, vapahtaja Mithran paluuta. Mithraa kutsuttiin myös kalliosta syntyneeksi (vrt. Pietari), se kantoi kahta taivasten valtakunnan avainta. (Toisella avaimella päästiin taivaisiin sisälle, toisella ulos).

Äänestä

unestaan. ettei edes Moosesta ole koskaan elänyt.

Mooseshan on 100% varmuudella pajastunut Sargosin plagiaatioksi.

Hävetkää uskovaiset. Te ette osaa muuta kuin varastaa muiden taiteílijoiden luomuksia.

Äänestä
  • http://www.suol.fi/gilgames.html
    Babylonialainen vedenpaisumuskertomus
    ”Gilgames-eepoksen vedenpaisumustarina on kirjallisena tuotteena vanhempi kuin Raamatun kertomus ja on varmaa, että tarinan alkuperäinen kotimaa on Mesopotamia.”

    http://www.stevesdinner.plus.com/swd17.htm
    ”The story of Noah is clearly akin to the Sumerian Flood myth. In this story the hero, Utnapishtim, is warned of the Flood by the god Enki: he tells Utnapishtim to build a large boat. After the deluge Utnapishtim bent his knee in submission to the gods An and Enlil. As a reward for living a devout life Utnapishtim was given immortality.”

    ”Most people conclude that the ancient story of Gilgamesh the hero and king influenced the later writing of the Bible . While there is estimation as to when Gilgamesh was written and what period the story originally comes from (as early as 3000 B.C.), there is no evidence of when the Bible was written.”

    Äänestä

Uskossaan vahva voi kiinnostuneena tarttua tällaiseenkin heittoon, joka ajatuksellisesti on todella mielenkiintoinen!

Oletkos "Totuuden Torvi" lukenut Bhagavad Gitan? Voit heittää keskustelun aiheeksi millaisen teorian tahansa, mutta ellet tunne Bhagavad Gitaa suhteessa kristinuskoon ovat teoriasi tyhjästä nyhjäistyjä.

Miksi sinulle on niin tärkeää kuka teki mitä ja milloin? Eikö tärkeämpää olisikin: kuka OPETTI ja mitä - ja myös seurata näitä opetuksia?

Äänestä
  • tarkoittaa samaa kúin uskossaan tyhmä.

    Olen lukenut tarkkaan "Totuuden torven" tekstit.
    Ehdotankin hänelle Nobelin "taikauskon-tappo" palkintoa. Hänen tekstinsä ovat olleet häkellyttävän nerokkaita.

    Pyyntö "TT":lle; Voitko panna esim. tänne hellareiden palstalle jutun "Totuus kristinuskosta". En ole sitä itselleni aikoinaan kopsannut, koska et ollut vielä silloin ollut niin tunnettu "guru".

    Äänestä

  • hah hah haa ... kirjoitti:

    tarkoittaa samaa kúin uskossaan tyhmä.

    Olen lukenut tarkkaan "Totuuden torven" tekstit.
    Ehdotankin hänelle Nobelin "taikauskon-tappo" palkintoa. Hänen tekstinsä ovat olleet häkellyttävän nerokkaita.

    Pyyntö "TT":lle; Voitko panna esim. tänne hellareiden palstalle jutun "Totuus kristinuskosta". En ole sitä itselleni aikoinaan kopsannut, koska et ollut vielä silloin ollut niin tunnettu "guru".

    Mitä uutta annettavaa sinulla on tähän keskusteluun? Alennat, naurat ja kritisoit muttet tuo mitään vaihtoehtoa tilalle?

    Ketä yrität nyt kyseenalaistaa ja mistä?
    Näin ensilukemalta vaikutat lähinnä umpitollolta. Yritä nyt vähän edes petrata...

    Äänestä

Mistä sinut saisi tavoitettua?

Kirja tekeillä. Sinulla näyttää olevan tietoa, järkeä ja ruutia.

Lahetähän yhteystietosi: Poste Restante FIN-76113 PIEKSÄMÄKI

Äänestä

Kun oikein mietitään, niin kristinuskoon ei jää mitään omaa. Kaikki siinä on plagiota muista uskonnoista ja myyteistä.

Voidaaakin tehdä kysymys:
ONKO TÄLLAISELLA PLAGIO-USKONNOLLA MITÄÄN ARVOA?

Eikö ole synnillistä kopioida aineistoa ja sitten kuitenkin väittää sitä omaksi?

Ovatko kaikki kristinuskoiset siis menossa omaan ansaansa; helvettiin.

Äänestä

Miksi Jumala haluaa taivaaseen niin tyhmää juttuseuraa?

Mitä yli 2000 vuotta vanhoilla taikauskoisilla taruilla on tekoa enää nykypäivänä?

Eivät kärpäset sikiä mädäntyneestä lihasta eikä ihmiset nouse kuolleista. Ei se kastekaan tee ketään autuaaksi, ainoastaan märäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuuden torvi kirjoitti:

Kuten tunnetua VT:n myyttiset tarinat ovat pääosin peräisin assyyrilais-babylonialaisista lähteistä.

Mutta myös UT on saanut vaikutteita useista myyteistä, tässä yksi:

Kuten kaikki tiedämme Krisha on Hindulaisuuden Vishnun inkarnaatio. KRISHNA ON MYÖS TOINEN PERSOONA HINDUJEN KOLMINAISUUDESSA.

Krishna oli pitkälle esikuvana essalaisille, heidän pohtiessaan Jumalan olemusta. Siksi Jeesuskin on saanut melkein täsmälleen Krishan ominaisuudet. Tässä muutama näyte Krishnan opeista n. 500 eaa (siis paljon ennen UT:n kirjottamista). Tuntuvatko tutuilta?

” Minä olen koko maailman alkusyy. Minun kauttani se on luotu ja minun kauttani se hajoaa. Minun kauttani kaikki olevainen on yhdistetty aivan kuin helmet nauhassa. Minä olen maailman ylläpitäjä, sen ystävä ja herra. Minä olen sen tie ja turva.”

”Se joka tahtoo tulla, syvästi tuntemaan jumalan, luopukoon omaisuudestaan ja toiveistaan, menköön johonkin yksinäiseen paikkaan ja kiinnittäköön ajatuksensa yksinomaan jumalaan.” (Williams: Hinduism, s. 2-11)

”Mitä tahansa teetkin; mitä syötkin, mitä ikinä annat köyhille, mitä uhrannetkin, mitä antanet pyhäksi lahjaksi, tee se kaikki aivan kuin jos minulle tekisit.”

Jeesuksen elämänkerrankin essealaiset kopioivat suoraan Krishnalta. Heiltä näemmä puuttui oma luovuus.

- Krishna syntyi viattomasta neitseestä, jonka Jumala oli valinnut
- Krishna syntymää ilmoitti taivaalla hänen tähtensä
- Krishna vaikka olikin kuninkaallista sukua, syntyi alhaisissa ja puutteellisissa oloissa; luolassa
- Karjapaimenet tunsivat Jumalallisen lapsen ja palvelivat häntä; lankesivat maahan tämän edessä
- Krishnalle lahjoitettiin sandelipuuta ja hyvänhajuista voiteita
- Krishnan isää kehotti ääni taivaasta pakenemaan lapsen kanssa Gakoliin, Junma-virran yli sen tähden, että maan kuningas väijyi hänen henkeänsä
- Sen maan kuningas, missä Krishna syntyi, kuultuaan hänen syntymästään, koetti surmata hänet. Hän käski tappaa kaikki poikalapset koko valtakunnassaan, jotka olivat syntyneet sinä yönä
- Krishna kuoli ristillä, ja hänet on kuvattu kädet ojennettuina riippumassa ristinpuussa. (Guigniaunt: Religion de Antiquite)
- Krishnan kuollessa sattui suuria onnettomuuksia ja näkyi pahoja enteitä
- Krishna astui alas helvettiin. (Asiatic Researhes 1, s. 237)
- Krishna nousi ylös kuolleista
- Krishna nousi ruumiillisessa muodossa ylös taivaaseen ja monet näkivät hänen nousevan. (Asiatic Researches 11 s. 142-145) 30)
- Krishna on tuleva jälleen maan päälle viimeisinä päivinä
- Hän tulee sotasankarina ratsastaen valkoisella hevosella
- Hänen lähestyessään aurinko ja kuu pimenevät, maa vapisee ja tähdet putoilevat alas taivaalta
- Krishna on tuomitseva kuolleita viimeisenä päivänä. (Johnson: Oriental. Religions s. 504)
- Krishna on kaikkien luontokappaleiden luoja, näkyväisten ja näkymättömäin, koko maailmankaikkeus tuli hänen kauttaan, iankaikkisen luojan

Hän torjuu tavattomia vaaroja, tekee kaikenlaisia ihmeitä herättäen kuolleita, parantaen sairaita, rampoja, kuuroja ja sokeita, kaikkialla pitäen heikkojen puolta vahvoja vastaan, sorrettujen puolta mahtavia vastaan. Ihmiset tunkeilivat hänen ympärillään, kun hän kuljeskeli ja kunnioittavat häntä jumalana.

Krishnalla oli rakastettu opetuslapsi - Arjuna. Krishna kirkastettiin opetuslapsensa Arjunan nähden. Hän saarnasi erinomaisen jalosti ja ylevästi. Hän oli puhdas ja siveä ja nöyryyden merkiksi hän suostui pesemään bramiinien jalat. Krishna on totinen Brahma, vaikka se onkin salaisuus, miten jumala voi ottaa ihmisen muodon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu