Minulla on mielenterveysongelmia ja mietin tuota mielenterveyshoitaja-asiaani. Ja ajattelin, että en mene valittamaan minnekään hänestä ym vaan lähetän esirukouspyyntöjä eri seurakuntiin että rukoilevat sen puolesta että saan toisen hoitajan ja itsekin sitä rukoilen. voitteko tekin muistaa tätä rukouksin ja antaa myös muille ihmisille rukoiltavaksi?
Syy miksi näin kirjoitan, on se kun minulle jää paha mieli siitä kun käyn mielenterveystoimistolla. Tuntuu, että hoitaja haluaa vaan äkkiä minut pois sieltä vastaanotolta kun käyn siellä. Aika sinne on lyhyt, usein vain 15 minuuttia tai jotain sinnepäin ja hoitaja lyhyesti vaan kysyy kuulumiset eikä kunnolla kuuntele mitä minulla on sanottavana ja vähättelee mun asioita. Ja joskus saattaa jopa tiuskia minulle. Minusta tuntuu, että olen väsynyt tähän tilanteeseen. Nyt on aika rukoilla mulle toista hoitajaa.Tuntuu että tästä hoitosuhteesta tuohon ihmiseen en saa oikein mitään ja kaikki muut hoitajat mitä mulla on ollut, ovat paljon lämminhenkisempiä ja ymmärtäväisempiä kuin hän. minun eka mt-hoitaja silloin kun 20v iässä kävin siellä hoidossa, oli tosi mukava. mutta sitten hän lähti pois siitä työpaikasta. Sen jälkeen sain toisen hoitajan ja hänkin oli mukava. Mutta sitten uusi hoitaja jäi äitiyslomalle ja minut siirrettiin tuolle nykyiselle. Voitteko rukoilla, että jos on Herran tahto, niin Herra vaikuttaisi tahtoa ja tekemistä että joku hoitaja, vaikka se kiva hoitaja jolla alunperin kävin, voisi ottaa minut taas potilaakseen. se ihan ok hoitaja kuulemma tulee tänä kesänä lomilta takas. hän ainakin ottaa minut tosissaan eikä vähättele minua.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jeesuksen nimessä aloittajan lähettämän esirukous pyynnön puolesta.Tapahtukoon Isä, Sinun hyvä tahtosi.Aamen.
Rohkaisuksi: www.todistajat.net
mielestäsi on kysymys fiktiosta. Tämän jälkeen sinun ei tarvitse enää toistaa tuota käsitystäsi, sillä nyt se jo tiedetään, että sinä ajattelet noin.
vaikka kukaan ei ajattelisi, että Jeesus on fiktio, niin Jeesus olisi silti fiktio.
Neitsytäitien jumalapojat ovat nimittäin aina fiktioita riippumatta siihen, mitä ihmiset heistä ajattelevat.
puuttuu uskonnollisuus geeneistään. Viestisi on siitä hyvä esimerkki. Ei kaikkien ole mikään pakko yrittää ymmärtää uskon asioita. Ateisteja on vähän yli kaksi prosenttia maailman ihmisistä. Eihän se mitään eikä ketään haittaa, jos he eivät ymmärrä uskon asioita, niin kuin et näy ymmärtävän sinäkään. Voit aivan rauhassa olla ymmärtämättä ja rentoutua.
hedelmöittyminen ei ole mikään uskon asia, vaan silkkaa biologiaa, eikä sitä tapahdu ihmisillä.
Saduissa voivat henkiolennotkin saada raskauksia aikaan, mutta ei tosielämässä. Geenisi eivät tätä tieteellistä faktaa muuksi muuta.
uskosta. Mitä se sinua häiritsee, jos uskovat uskovat ja uskomattomat eivät usko?
Tässä alku Katekismuksen selityksestä, jota uskomattomien ei ole pakko hyväksyä eikä myöskään kommentoida: "Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan kätkeytyminen vähäiseen ja arkiseen on käsittämätön ihme , jonka vain usko voi nähdä ja ymmärtää." Lisää voi lukea Katekismuksesta, jos aihe vähänkin kiinnostaa.
uskomaan mitä vain, kunhan se on kirjoitettu Katekismukseen?
Rukoilee:
"Herra, kiitos tästä ihmisestä, ja siitä, että hän tietää ja tuntee Sinut - ainoan elävän, Kaikkivaltiaan Jumalan. Kiitos, rakas Taivaan Isä, että tämä ihminen saa olla Sinun lapsesi ja turvautua Sinuun! Kiitos, että tämänkin ihmisen kaikki synnit olivat Jeesuksen Kristuksen päällä, ja tulivat sovitetuiksi Jumalan Pojan ristinkuolemassa. Iloitsen siitä, että tämä ihminen saa yksin Jeesuksen vuoksi olla matkalla iankaikkiseen hyvään osaan Taivaan Kodissa. Siellä Sinä, Jumala, olet luvannut pyyhkiä pois joka ainoan kyyneleen meidän silmistämme.
Pyydän, Isä, tälle ihmiselle hyvää hoitosuhdetta. Pyydän, että tämä ihminen saisi lämminhenkistä ja ymmärtävää kohtaamista, ja sellaista tukea, mitä hän elämässä tarvitsee. Rakkaan Vapahtajamme nimessä.
Herra siunatkoon sinua, ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen."
Jaak. 1:12 "Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat."
Siunausta ja voimia sinulle! Olet Jumalalle Rakas!