Kosolan koulu

juuri samanlaiseksi kuin palanut kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus oli. Olen kuullut huhuja, että tämän kauniin ja monille niin rakkaita muistoja herättävän Kauhavan tunnetuimman ja kauniimman rakennuksen tilalle olisi suunnitteilla iso moderni koulu, johon mahtuisi myös myös
muiden koulun/koulujen oppilaat, eihän tuo voi pitää paikkansa. Jos näin ikävästi on, niin kuka aloittaisi keräämään nimiä listaan, jossa vaadittaisiin uuden koulurakennuksen rakentamista entiseen loistoonsa ?
441250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Katsokaa merkkejä. Mäenpää avattava uudellen. Tämä on totuus.

Äänestä

Alue siistitään ja tehdään siihen puisto. Oppilaat voidaan sijoittaa Mäenpäähän ja muihin kouluihin. Ylihärmäänkään ei ol ellenkaan liian pitkä.

Äänestä
  • eikös koulu oltu vakuutettu pirun hyvin ja kalliisti

    Äänestä

muualla Kauhavalla joudutaan kouluja lopettamaan, joka kunnassa ainakin yksi vuodessa ja sinä vain vaahtoat että pitää rakentaa samanlainen ruma möykky tilalle kuin oli palanut rakennus sillä mitenkään silmiähivelevähän se ei ollut, moneen kertaan korjattu ja muutettu, lisärakennettu ja maalattu.

Jos...siis jos uusi rakennetaan niin tottakai sen pitää olla kaikkien nykyajan vaatimusten mukainen eikä mikään muinaismuisto.

Äänestä

Ookko tosissas,kirjoitus tuntuu huumorpläjäytykseltä.Jos oot tosissas,juttus ei ole tätäpäivää.Ilman muuta pitää miettiä koulun rakentamista sellaiseksi, mihin voi sijoittaa myös muiden koulujen oppilaita.Olet kai huomannut missä kaupungin tekevän kouluverkkoselvitystä.Ei palanut koulu voi olla tässä asiassa ulkopuolinen.
Jos tuo rakennus oli Kauhavan kaunein,ei hyvältä näytä.

Äänestä
  • mutta hullulta tuntuu päätös että kosolan koululaisia ruvetaan kuljettamaan mäenpäähän jumalan selän taakse?????????????????????

    Koulu ei täytä paloturvallisuutta tuolle sakille eikä sielä ole edes liikuntasalia. Kyllä nykyaikana tuollaista edes käytetään eikä niin mettästä olla.

    Ja kuinka voi olla mahdollista että lapsia viedään busseilla omasta koulusta liki 10km päähän????? Todellista säästöä(kö)?????????????

    Äänestä

  • hölmistynyt kirjoitti:

    mutta hullulta tuntuu päätös että kosolan koululaisia ruvetaan kuljettamaan mäenpäähän jumalan selän taakse?????????????????????

    tuloo justihin nualla koulukyyrityksiillä=) Sivistystoimenjohtaja, ei tämä Karhu, vaan eräs toinen on jo kauan paasannut siitä, kuinka halapaa tämä koulukyyrittäminen on. Paljon halavempaa ku koulun ylläpito per oppilas per vuosi. Se on kattos sitä korkiampaa matematiikkaa, jota ei tavallinen kuntalaane ymmärrä!;)

    Mun miälestä ei Kosolan koulu kyllä Kauhavan kaunein rakennus ollu, siinä monen kaas samaa miältä...eikä sitä tarvita kyllä yhtään isoommaksi rakentaa, mitä on ollu. Kauhava on muuttotappiokunta, tenavat vähenöö...sori vaan.=(

    Äänestä

  • hölmistynyt kirjoitti:

    mutta hullulta tuntuu päätös että kosolan koululaisia ruvetaan kuljettamaan mäenpäähän jumalan selän taakse?????????????????????

    Koulu ei täytä paloturvallisuutta tuolle sakille eikä sielä ole edes liikuntasalia. Kyllä nykyaikana tuollaista edes käytetään eikä niin mettästä olla.

    Ja kuinka voi olla mahdollista että lapsia viedään busseilla omasta koulusta liki 10km päähän????? Todellista säästöä(kö)?????????????

    ja mäenpäätä sais vaikka laajentaa niin ei tarvita kosolaa enää ollenkaan
    kun sielä vanhempainyhdistykselläkin niin järki seisoo.

    Äänestä

  • hölmistynyt kirjoitti:

    mutta hullulta tuntuu päätös että kosolan koululaisia ruvetaan kuljettamaan mäenpäähän jumalan selän taakse?????????????????????

    Koulu ei täytä paloturvallisuutta tuolle sakille eikä sielä ole edes liikuntasalia. Kyllä nykyaikana tuollaista edes käytetään eikä niin mettästä olla.

    Ja kuinka voi olla mahdollista että lapsia viedään busseilla omasta koulusta liki 10km päähän????? Todellista säästöä(kö)?????????????

    Ei siinä ainakaan ollut mitään ongelmaa, että mäenpäästä tuodaan kersat kosolaan!? Tottahan kaikki tietää sen, että mäenpääläiset lapset on vähän kovempaa porukkaa kuin kosolan kersat. Siksi heille ei tule mitään traumoja, vaikka pitää mennä toiseen kouluun!

    Äänestä

Mitään uutta koulua aleta rakentamaan. Halvemmaksi tulee kärrätä kersat ympärillä oleviin kouluihin kun aleta tässä taloudellisessa tilanteessa askartelemaan jotain kulttuurihistoriallisesti koriaa tönöä... Mennyt mikä mennyttä.

Kauhavalla on vielä tämänkin jälkeen liikaa kouluja. Onneksi tästä yhdestä päästiin näinkin kivuttomasti eroon

Äänestä
  • Kauhavalla on kouluja vieläkin liikaa. Keskustan alueella on vielä kaksi koulua ja lapsimäärät vaan vähenee joten tilaa piisaa kyllä. Kosolaan ei rakenneta enää koulua.

    Äänestä

  • Jorgga kirjoitti:

    Kauhavalla on kouluja vieläkin liikaa. Keskustan alueella on vielä kaksi koulua ja lapsimäärät vaan vähenee joten tilaa piisaa kyllä. Kosolaan ei rakenneta enää koulua.

    Viimeinen merkintä mikä Kosolan koulusta jää jälkipolville on koulun purkusopimus. Tämän jälkeen koulua muistellaan vain korupuheissa.

    Äänestä

  • Puretaan pois kirjoitti:

    Viimeinen merkintä mikä Kosolan koulusta jää jälkipolville on koulun purkusopimus. Tämän jälkeen koulua muistellaan vain korupuheissa.

    Siitä on palanu vain 1 osa. 2 osaa on jäljellä, elikkäs toden-näköisesti se kolmannes kai tulee uusi. luulisi niin järjellä ajateltuna.

    Äänestä

  • Jorgga kirjoitti:

    Kauhavalla on kouluja vieläkin liikaa. Keskustan alueella on vielä kaksi koulua ja lapsimäärät vaan vähenee joten tilaa piisaa kyllä. Kosolaan ei rakenneta enää koulua.

    ei ole liikaa kouluja. Kosolan koulu on rakennettava alkuperäisen kokoiseksi ja näköiseksi sen kultuurihistoriallisen arvon vuoksi. Kantakauhavan taajama-alue on pikkuusen suuree kun Ylihärmän, Alahärmän ja Kortesjärven, joka tuntee olevan ko. kunnissa asuvien vaikea käsittää.

    Äänestä

  • keskustan alueella kirjoitti:

    ei ole liikaa kouluja. Kosolan koulu on rakennettava alkuperäisen kokoiseksi ja näköiseksi sen kultuurihistoriallisen arvon vuoksi. Kantakauhavan taajama-alue on pikkuusen suuree kun Ylihärmän, Alahärmän ja Kortesjärven, joka tuntee olevan ko. kunnissa asuvien vaikea käsittää.

    pikkukouluja.
    Niin Yli- kuin Alahärmänkin kirkonkylien alakoulut on oppilasmäärältään suurempia kuin yksikään Kauhavan koulu.
    Aivan järjetöntä rakentaa uutta pikkukoulua!

    Äänestä

  • on kaikki kirjoitti:

    pikkukouluja.
    Niin Yli- kuin Alahärmänkin kirkonkylien alakoulut on oppilasmäärältään suurempia kuin yksikään Kauhavan koulu.
    Aivan järjetöntä rakentaa uutta pikkukoulua!

    pikkukoulu 129 oppilasta ylihärmän ja ala-härmän kirkonkylän kouluissa ei ole yhtään sen enemmän oppilaita. Kauhavan keskustan koulussa 86 oppilasta.

    Äänestä

  • ei ollut kirjoitti:

    oppilasta, joten sivukyläästen kannattais pitää leipäläpensä kiinni, kun ei tiedä asioista mitään. Taajama-alueella ei ole ylimääräisiä kouluja. Muissa liitoskunnissa saisi naulata koulut kiinni ja siirtää oppilaat Kantakauhavan sivukouluihin.

    Äänestä

  • koulussa 114 kirjoitti:

    kun sai muut kunnat ittiänsä punttaamahan. On se kummallista, jos ei kauhavalaasia lapsia voi kuljettaa muihin kouluuhin! Siitä kyllä tullaan kylillä pitämähän huali, ettei enää kyläkouluja lakkauteta. Kauhavan keskustasta ei saa kunnollista sityä, vaikka sinne kuinka yritetääs jotakin vääntää. Sivukylillä tairetahan tiätää asioosta paremmin kun vanhassa Kauhavassa. On parasta olla halventeeraamata ns. sivukylääsiä ja trossaamata toisten rahoolla.

    Äänestä

  • ei ollut kirjoitti:

    pikkukoulu 129 oppilasta ylihärmän ja ala-härmän kirkonkylän kouluissa ei ole yhtään sen enemmän oppilaita. Kauhavan keskustan koulussa 86 oppilasta.

    tietämätön.
    Molempien Härmien kirkonkylien alakouluissa on n. 160 oppilasta.
    Kosolan koulu on/oli pikkukoulu niiden rinnalla.
    Käsittämätöntä, että Kauhavan keskustan alueella on ollut muutaman kilometrin säteellä niin monta koulua.
    Kosola oli kai niistä suurin?
    Kaikkien koulujen oppilasmääräthän oli ainakin keväällä kaupungin sivuilla.

    Äänestä

  • ei ollut kirjoitti:

    pikkukoulu 129 oppilasta ylihärmän ja ala-härmän kirkonkylän kouluissa ei ole yhtään sen enemmän oppilaita. Kauhavan keskustan koulussa 86 oppilasta.

    sen enempää" oppilaita.
    Määrät voit tarkistaa itsekin Kauhavan kaupungin sivulta:
    Alahärmän kirkonkylä 156 14, Ylihärmän kirkonkylä 151 14, Kosola 109 20, eli 170, 165, 129.
    Miten ihmeessä kaupungin "suurin koulu" on noin pieni?

    Äänestä

  • "yhtään kirjoitti:

    kosolan koulu siis vanhan kauhavan suurin.Ympärille rakennetaan mielettömästi. Mikä järki kuljettaa lapsia sivukylille ja koulupäivät pitenöö ja matkat,kun ne matkat voisi tehdä pyörälläkin lähikouluun.

    Ja ne jokka huuteloo että verorahoja menöö kosolan rakentamiseen uudeleen,niin ettekö oo lukenu et sillä kattava vakuutus?????

    Se on helppo puskasta huudella mutta kun asia koskettaa ittiä niin kummasti onkin sitten eri.

    Mun lapsen koulumatka ennen 400metriä. Nyt menee eka koululle josta lähtee bussi mäenpäähän 7km päähän. Iltapäivällä takas eka bussilla ja sit kotiin pyörällä. Odotuksia koulupäivän jälkeen luvassa,kuulemma tunti tai parikin ennenkuin bussi hakoo kotia. Nyt kyse piiiitkistä päivistä lapsilla.

    Ja me asutaan likellä koulua, iso osa lapsia tulee koululle 2-6km päästä ja siihen vielä lisäksi matka kosolan koululta mäenpäähän 7km... aikas järjetöntä!

    Äänestä

  • ''''''''''''''''''''' kirjoitti:

    uudelleen. Ne ei nuo pikkukunnista olevat tajua Alkuperäisen Kauhavan taajama-alueen kokoa. Oppilaita riittää nyt ja tulevaisuudessa kolmelle koululle
    oppilamäärät:
    Kosola 129
    Kirkonkylä 114
    Keskusta 86

    Se on vaikia tajuta parintuhannen pitäjis tätä asiaa !!!!

    Äänestä

  • rakennetaan kirjoitti:

    Kauhavan kouluverkko on ollut aivan järjettömän tiheä jo keskustassakin. Onneksi yksi paloi niin päästään parempaan ratkaisuun ilman kipeitä lopettamispäätöksiä. kaksikin koulua kauhavan keskustaajamaan on selvästi liikaa mutta se on jo hyvä kompromissi. Tunnin koulumatka on arkipäivää kaikkialla Kauhavalla.

    Mitä kulttuurihistoriallisia arvoja siihen lautaröttelöön sisältyi? Arkkitehtoonisesti ei ainakaan mitään, pala palalta laajennettu surkea sekasikiö. Samaa tyyliä kuin elintasosiivellä laajennettu rintamamiestalo.

    Äänestä

  • ''''''''''''''''''''' kirjoitti:

    kosolan koulu siis vanhan kauhavan suurin.Ympärille rakennetaan mielettömästi. Mikä järki kuljettaa lapsia sivukylille ja koulupäivät pitenöö ja matkat,kun ne matkat voisi tehdä pyörälläkin lähikouluun.

    Ja ne jokka huuteloo että verorahoja menöö kosolan rakentamiseen uudeleen,niin ettekö oo lukenu et sillä kattava vakuutus?????

    Se on helppo puskasta huudella mutta kun asia koskettaa ittiä niin kummasti onkin sitten eri.

    Mun lapsen koulumatka ennen 400metriä. Nyt menee eka koululle josta lähtee bussi mäenpäähän 7km päähän. Iltapäivällä takas eka bussilla ja sit kotiin pyörällä. Odotuksia koulupäivän jälkeen luvassa,kuulemma tunti tai parikin ennenkuin bussi hakoo kotia. Nyt kyse piiiitkistä päivistä lapsilla.

    Ja me asutaan likellä koulua, iso osa lapsia tulee koululle 2-6km päästä ja siihen vielä lisäksi matka kosolan koululta mäenpäähän 7km... aikas järjetöntä!

    Kuulehan,on sitä elämää muuallaki, kuin kosolan koulun ympärillä.
    Mun lapset on joutuneet jo kauvan kulkemaan pitempäänkin kuin tuo 7 kilometriä
    kouluunsa.Jos tuo on väliaikainen ratkaisu,mistä tuollainen haloo.Lisäksi tuntuu hevosmiesten tietotoimisto olleen jälleen voimissaan.Eihän kuljetuksia ole vielä edes järjestetty,reiteistä ei ole edes tietoa,turha silloin on pahkuloida mistä kukin tulee kyytiin.
    Mitä tulee siihen palaneeseen kouluu jota kauhavan komeimmaksi mainitaan,ei siinä rakennusryppäässä ole mitään kulttuurihistoriallisesti säilytettävää.
    Jos ja kun uusi tehdään,niin iso että mahtuu mahdollisesti muidenkin koulujen oppilaita.

    Äänestä

  • rakennetaan kirjoitti:

    uudelleen. Ne ei nuo pikkukunnista olevat tajua Alkuperäisen Kauhavan taajama-alueen kokoa. Oppilaita riittää nyt ja tulevaisuudessa kolmelle koululle
    oppilamäärät:
    Kosola 129
    Kirkonkylä 114
    Keskusta 86

    Se on vaikia tajuta parintuhannen pitäjis tätä asiaa !!!!

    Hei haloo.Onko nyt noussut urea otsaan
    Et ole ilmeisesti päässyt lähtemään kauhavalta minnekään jos pidät kauhavaa taajamana ja isona.

    Äänestä

  • Mulle kaikki heti kirjoitti:

    Kuulehan,on sitä elämää muuallaki, kuin kosolan koulun ympärillä.
    Mun lapset on joutuneet jo kauvan kulkemaan pitempäänkin kuin tuo 7 kilometriä
    kouluunsa.Jos tuo on väliaikainen ratkaisu,mistä tuollainen haloo.Lisäksi tuntuu hevosmiesten tietotoimisto olleen jälleen voimissaan.Eihän kuljetuksia ole vielä edes järjestetty,reiteistä ei ole edes tietoa,turha silloin on pahkuloida mistä kukin tulee kyytiin.
    Mitä tulee siihen palaneeseen kouluu jota kauhavan komeimmaksi mainitaan,ei siinä rakennusryppäässä ole mitään kulttuurihistoriallisesti säilytettävää.
    Jos ja kun uusi tehdään,niin iso että mahtuu mahdollisesti muidenkin koulujen oppilaita.

    lakkautetaan? Niihin kouluihinhan voi Kosolasta viedä?! Joutuisivathan ne lakkautuksen uhan alla olevien koulujen oppilaat johonkin lähtemään. Miksi ei sitten toisinpäin? Onko kaikki jotenkin yksisuuntaista ja eriarvoista?

    eivät taida itsekään tietää, mitä pitäisi saada mulle ja heti paikalla.

    Koulu on palanut, siitä ei pääse mihinkään. Kuitenkin lapset pitäisi saada samaan kouluun välittömästi! Mihin ne parakit sijoitettaisiin, kun yhtä aikaa pitäisi rakentaa uutta koulua?
    Sielläkö rakennuskoneiden seassa lapsilla olisi turvallista?

    Taitaa joillakin vanhemmilla olla suurin pelko siinä, jos nyt huomattais, että lapset mahtuu jo olemassa oleviin kouluihin eikä mitään tartte rakentaa.

    Huvittaa, kun joku tuolla aiemmin sanoi että koulu on rakennettava entiseen loistoonsa?
    Jaa pala palalta paikkaillen ja maalaten?
    Muistaa myös sopii, että monille "rakkaita muistoja" herättäviä kouluja on iät ja ajat purettu tai myyty muihin tarkoituksiin. Ei Kosola ole muita kummempi.

    Äänestä

  • jos muualla kirjoitti:

    lakkautetaan? Niihin kouluihinhan voi Kosolasta viedä?! Joutuisivathan ne lakkautuksen uhan alla olevien koulujen oppilaat johonkin lähtemään. Miksi ei sitten toisinpäin? Onko kaikki jotenkin yksisuuntaista ja eriarvoista?

    ittiänsä ja tenaviansa parempana ku muita kauhavalaasia. Mä en kyllä ymmärrä, mikä siinä on kauhiaa, jos tenavat käy muualla koulua. Luin jostaki, notta ku Mäenpään koulu laitettihin kiinni, sitä niin kehuttihin kuinka hyvää se on tenaviille käyrä koulua uures ympäristös ja saara uusia kavereita. Minkä takia se ny yhtäkkiä onki muuttunu kosoolaasten kohoralla toisinpäin? Onko kersakki uures Kauhavas eriarvoosia?
    Ja aivan turha ainakaa isoompaa ratia on rakentaa, muutoonki on persaukinen pitäjä...

    Äänestä

  • ja vaatijat kirjoitti:

    eivät taida itsekään tietää, mitä pitäisi saada mulle ja heti paikalla.

    Koulu on palanut, siitä ei pääse mihinkään. Kuitenkin lapset pitäisi saada samaan kouluun välittömästi! Mihin ne parakit sijoitettaisiin, kun yhtä aikaa pitäisi rakentaa uutta koulua?
    Sielläkö rakennuskoneiden seassa lapsilla olisi turvallista?

    Taitaa joillakin vanhemmilla olla suurin pelko siinä, jos nyt huomattais, että lapset mahtuu jo olemassa oleviin kouluihin eikä mitään tartte rakentaa.

    Huvittaa, kun joku tuolla aiemmin sanoi että koulu on rakennettava entiseen loistoonsa?
    Jaa pala palalta paikkaillen ja maalaten?
    Muistaa myös sopii, että monille "rakkaita muistoja" herättäviä kouluja on iät ja ajat purettu tai myyty muihin tarkoituksiin. Ei Kosola ole muita kummempi.

    mikään. Tosi röyhkeää touhua "meidän kersoja ei saa kuljettaa Mäenpäähän, kun ne joutuu orottamaha kyytiä pahommillaan jopa tunnin".
    Voi herranlettas kyllä ne ny saa raumoja lopppuiäkseen :)
    Syrjäkylillä näin on tapahtunu vuosikymmeniä.
    Jos ei kosolalaasille kelepaa koulukyyrit niin suosittelin sivistyslautakunnalle seuraavaa:
    Lähikoulujen etäisyydet Kosolasta ovat 5 km sisällä . (3-6 luokkalaiset) olisi ollut mahdollista jakaa Pernaan , Ruotsalan , Keskusta ja Kirkonkylän kesken , niin matkat olisivat ilmaisia , koska kyyditysvelvollisuutta ei olisi .
    JOKO MÄENPÄÄN KOULU KYYRITYKSINEEN ALAKAA KELEVATA !!!!

    Äänestä

  • koulussa 114 kirjoitti:

    oppilasta, joten sivukyläästen kannattais pitää leipäläpensä kiinni, kun ei tiedä asioista mitään. Taajama-alueella ei ole ylimääräisiä kouluja. Muissa liitoskunnissa saisi naulata koulut kiinni ja siirtää oppilaat Kantakauhavan sivukouluihin.

    mielenkiinnolla odotan miten siinä käy....

    Äänestä

  • ''''''''''''''''''''' kirjoitti:

    kosolan koulu siis vanhan kauhavan suurin.Ympärille rakennetaan mielettömästi. Mikä järki kuljettaa lapsia sivukylille ja koulupäivät pitenöö ja matkat,kun ne matkat voisi tehdä pyörälläkin lähikouluun.

    Ja ne jokka huuteloo että verorahoja menöö kosolan rakentamiseen uudeleen,niin ettekö oo lukenu et sillä kattava vakuutus?????

    Se on helppo puskasta huudella mutta kun asia koskettaa ittiä niin kummasti onkin sitten eri.

    Mun lapsen koulumatka ennen 400metriä. Nyt menee eka koululle josta lähtee bussi mäenpäähän 7km päähän. Iltapäivällä takas eka bussilla ja sit kotiin pyörällä. Odotuksia koulupäivän jälkeen luvassa,kuulemma tunti tai parikin ennenkuin bussi hakoo kotia. Nyt kyse piiiitkistä päivistä lapsilla.

    Ja me asutaan likellä koulua, iso osa lapsia tulee koululle 2-6km päästä ja siihen vielä lisäksi matka kosolan koululta mäenpäähän 7km... aikas järjetöntä!

    tuollaiset odottelut on ollut jo kauan arkea. Sinun kersat ei nyt ole muiden
    kersoja erinomaisempia että sesiitä.

    Äänestä

  • ''''''''''''''''''''' kirjoitti:

    kosolan koulu siis vanhan kauhavan suurin.Ympärille rakennetaan mielettömästi. Mikä järki kuljettaa lapsia sivukylille ja koulupäivät pitenöö ja matkat,kun ne matkat voisi tehdä pyörälläkin lähikouluun.

    Ja ne jokka huuteloo että verorahoja menöö kosolan rakentamiseen uudeleen,niin ettekö oo lukenu et sillä kattava vakuutus?????

    Se on helppo puskasta huudella mutta kun asia koskettaa ittiä niin kummasti onkin sitten eri.

    Mun lapsen koulumatka ennen 400metriä. Nyt menee eka koululle josta lähtee bussi mäenpäähän 7km päähän. Iltapäivällä takas eka bussilla ja sit kotiin pyörällä. Odotuksia koulupäivän jälkeen luvassa,kuulemma tunti tai parikin ennenkuin bussi hakoo kotia. Nyt kyse piiiitkistä päivistä lapsilla.

    Ja me asutaan likellä koulua, iso osa lapsia tulee koululle 2-6km päästä ja siihen vielä lisäksi matka kosolan koululta mäenpäähän 7km... aikas järjetöntä!

    on rakentaa niin paljon? Muuallakin Kauhavalla on kyllä tilaa! Sitten vielä täytyy kysyä sellaista, että arvaapas miltä niistä lapsista tuntuu, jotka mäenpäästä joutuvat tulemaan kosolaan.

    Kaikista järkevin ratkaisu tässä on se, että kosolan koulu lakkautetaan tulipalosta johtuvista syistä. Vakuutusyhtiön kanssa pystyy sopimaan kertakorvauksesta, ilman uudelleen rakentamista. Korvaus vaan saattaa olla vähän pienempi.

    Äänestä

Kauhavan keskustan alueella on Keskustan koulu ja Nahkalan koulu. Kosolan lapset sopisivat niihin. Ja osa voisi vielä mennä Ruotsalaan, Pelkolaan ja Pernaa

Äänestä
  • Olen ns. varmana tietona kuullut, että Kosolan koulun vakuutusrahoista maksetaan 70 % vaikka uutta koulua ei rakennettaisikaan.
    Maalaisjärkeni sanoo, että palaneen Kosolan koulun vakuutusrahoilla kunnostetaan taajama-alueen jäljelle jääneitä kouluja, ja kosolan koulun oppilaat sijoitetaan niihin. Kaupunki säästää niukkoja verorahojaan muihin tarpeellisiin kohteisiin, kun vakuutusrahoilla saadaan kauhavan keskustaajaman alueen koulut kuntoon vakuutusrahoin. Lisäksi Kosolan koulun osan henkilökunnasta voisi laittaa pakkolomalle siksi aikaa kun eläköitymisen takia virkoja avautuisi.
    Kupunki säästäisi vuositasolla satojatuhansia vuodessa. Ei muuta kun tuumasta toimeen !

    Äänestä

  • Järki käteen kirjoitti:

    Olen ns. varmana tietona kuullut, että Kosolan koulun vakuutusrahoista maksetaan 70 % vaikka uutta koulua ei rakennettaisikaan.
    Maalaisjärkeni sanoo, että palaneen Kosolan koulun vakuutusrahoilla kunnostetaan taajama-alueen jäljelle jääneitä kouluja, ja kosolan koulun oppilaat sijoitetaan niihin. Kaupunki säästää niukkoja verorahojaan muihin tarpeellisiin kohteisiin, kun vakuutusrahoilla saadaan kauhavan keskustaajaman alueen koulut kuntoon vakuutusrahoin. Lisäksi Kosolan koulun osan henkilökunnasta voisi laittaa pakkolomalle siksi aikaa kun eläköitymisen takia virkoja avautuisi.
    Kupunki säästäisi vuositasolla satojatuhansia vuodessa. Ei muuta kun tuumasta toimeen !

    maksetahan sitä kauhiaa ylijäämää pois, joka tais olla jopa 4 milj. euroa!

    Äänestä

1) KAupungissa lasten ikäluokat pienenevät, vaikka juuri tuolle alueelle muuttoliikettä pienellä aikavälillä olisikin.
2) lähistöllä hiljan saneerttu Pernaa, turvallisempi tiestökin tehty (ja lisäksi on keskusta, Nahkala ja Ruotsala)
3) ensisijaista koulupiirijakoa voidaan muuttaa - muutettu jo muuallakin!
4) ei voida asettaa entisen Kauhavan asukkaita, lapsia / aikuisia eriarvoiseen asemaan muun Kauhavan kanssa. Ts. ei voida siis puhua mm. siitä, että Ala- tai Ylihärmässä tai Kortesjärvellä koulukyydittävät joutuvat odottamaan esim. 1 h autoa ja kauhavalaisille sitä ei voida sallia - miten niin? miten teidän lapset eivät voisi kulkea bussilla, tekeehän niin sadat muutkin lapset joka päivä!
5 ) ystäväperheessä lapset menneet kouluun bussilla klo 7.55 ja koulu alkanut 9.45 - ovatko erinomaisempia kuin teillä... vai ovatko ystävät tyhmiä vanhempia, kun ei ole laitettu vastaan?

Äänestä
  • kosola rakennetaan ja niin iso että pernaa ja keskustan koulu mahtuvat sinne kans! pernaalla vähenee oppilaat ja keskustaan ei satsata enää rahaa kun hajuhaitta ei lähde vaikka kuinka yrittäis!

    Äänestä

  • r kirjoitti:

    kosola rakennetaan ja niin iso että pernaa ja keskustan koulu mahtuvat sinne kans! pernaalla vähenee oppilaat ja keskustaan ei satsata enää rahaa kun hajuhaitta ei lähde vaikka kuinka yrittäis!

    No näinhän me teemme. Nyt sitä kuuluista kökkähenkeä kehiin ja kosolan kyläläiset rakentamaan itse oma koulunsa entiseen loistoon! Eiköhän noin energisestä kuppikunnasta löydy tarpeeksi tietotaitoa.

    Äänestä

  • r kirjoitti:

    kosola rakennetaan ja niin iso että pernaa ja keskustan koulu mahtuvat sinne kans! pernaalla vähenee oppilaat ja keskustaan ei satsata enää rahaa kun hajuhaitta ei lähde vaikka kuinka yrittäis!

    ei rakenneta kosolaan, vaan Kauhavan keskustaan jonnekin! Niin iso koulu, minne mahtuu kosola, mäenpää, keskustan kaikki oppilaat! Kosola on yksinkertaisesti sivussa (sivukylä)

    Äänestä

  • mutta ei kirjoitti:

    sivukyläläisiltä(Härmät jne.)!!!

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    sivukyläläisiltä(Härmät jne.)!!!

    kosola rakennetaan omalle paikalle että saadaan täydet vakuutusrahat!

    Äänestä

  • mutta ei kirjoitti:

    ei rakenneta kosolaan, vaan Kauhavan keskustaan jonnekin! Niin iso koulu, minne mahtuu kosola, mäenpää, keskustan kaikki oppilaat! Kosola on yksinkertaisesti sivussa (sivukylä)

    ja yläasteen yhteyteen. Tätä asiaa puoltaa Kauhavan ala-asteiden kunto (esim.
    paloturvallisuus jne. osa kouluista puurakenteisia 1900 luvun alkupuolella tehtyjä jne.). Alueella sijaitsee jääkiekkohalli, jalkapallokenttä, hiihtoladut alkavat heti
    koulun alueelta, hyvät sisäliikuntatilat jne.
    Eli Kosolan koulusta ne 70 % vakuutusrahoista ulos uteen kouluun + valtiolta
    avustusta hakemaan.
    Kauhavalle saataisiin näin ala-asteikäisille uudet tilat. Tällä ratkaisulla voitaisiin mennä vuosikymmeniä eteenpäin ilman suurempia vuosittaisia lisäkustannuksia esim. remonttien muodossa.
    (Myös kenellekään ei tulisi paha mieli, kun kaikki ala-aste ikäiset joutuisivat vaihtamaan koulua)

    Äänestä

  • Kauhavan lukion kirjoitti:

    Koulukeskuksen viereen, kirkkoa vastapäätä sopii iso ala-asteen koulu. Rakentaa kerralla uusi nykyaikainen koulu keskelle Kauhavaa, eikä minnekään kosolan sivukylään!
    Liikuntapaikat ovat ihan vieressä ja pyörätiet tulevat joka suunnasta. Uuden koulun ja yläkoulun voi edottaa toisistaan aidalla, jos nyt joku pelkää, että isot pojat kiusaisivat pienempiään.

    Siis nyt Kauhavan päättäjille järki käteen tässä koulu asiassa ja tunteet makuuhuoneeseen! Tunteilla ei tehdä kaupinginvaltuustossa muutakuin hallaa kaupungille. Jos kaupunginvaltuutetuilta ei löydy munaa tarpeeksi tehdä nyt oikeaa ratkaisua (kosolaan ei rakennetta uutta koulua), niin turha on sitten enää "homeen" vuoksi yrittää sulkea muita Kauhavan kouluja. (orava)
    Jos Kauhavalla suljetaan kouluja homeeseen vedoten, niin Kauhavan kersat joudutaan kuljettamaan Lapualle kouluun, sillä kaikissa Kauhavan kouluissa on hometta.

    Äänestä

Kyllä lautakunnan jäsentenkin pitäisi ymmärtää asioita, muutenhan maksamme kokouspalkkioita turhasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on rakennettava kirjoitti:

juuri samanlaiseksi kuin palanut kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus oli. Olen kuullut huhuja, että tämän kauniin ja monille niin rakkaita muistoja herättävän Kauhavan tunnetuimman ja kauniimman rakennuksen tilalle olisi suunnitteilla iso moderni koulu, johon mahtuisi myös myös
muiden koulun/koulujen oppilaat, eihän tuo voi pitää paikkansa. Jos näin ikävästi on, niin kuka aloittaisi keräämään nimiä listaan, jossa vaadittaisiin uuden koulurakennuksen rakentamista entiseen loistoonsa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu