Suomen hävittäjäilmailun kehto.
Siellä on muistolaatta, jossa lueteltu sodassa kaatuneet ilmojemme ritarit.
Heidän joukossaan on isoisäni, Tampereen miehiä.
Siellä on myös vanha sotaratsu MT-452 Bf-109-G lasikaapissa. Lapsena kiipesin sen siivelle, ja kurkistin ohjaamoon. Kone oli silloin taivasalla 1970-luvulla.
Tehokas kone, 1500-hv nokalla. (V12 35-litraa, 1470hv/2800 r/min ).
Meillä oli näitä eri versioina n.160 kpl, ja niillä saavutettiin yli 600 ilmavoittoa.
Siellä on myös ABC:n Antonov-An-2 "Antti". Maailman ainut yksimoottorinen matkustajakone. "Helpoin kone lentää".
Käänsin tänä aamuna potkurista moottoria puoli kierrosta, jotta pytyt eivät ruostu kiinni. Alimmat sylinterit varmaan uivat öljyssä :).
Unihäiriöisten kerho kävi myös Käyrälammen uimarannalla katsomassa auringonnousua. Ja, sitten kotiin lipputeelle ja klo 9 alkaen lippukauppaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo Utin An-2 kone kiinnostaa. Milloin ja mistä se tuli/tuotiin? Onko koneen historiasta lisätietoja?
Antonov An-2 (Антонов Ан-2, venäjänkielinen lempinimi: кукуру́зник, kukuruznik); NATO:n koodinimi Colt) on kestävä, yksimoottorinen ja kaksitasoinen kuljetuskone. Antonovin suunnitteleman koneen ensilento tapahtui vuonna 1947. Kone voi kuljettaa kahden lentäjän lisäksi 12 matkustajaa. Sen hidaslento-ominaisuudet ovat hyvät ja se voi käyttää hyvin lyhyitä ja huonokuntoisia kiitoteitä laskuun ja lentoonlähtöön. Lumisissa olosuhteissa kone voidaan varustaa myös suksilla, jolloin se voi laskeutua esimerkiksi järven jäälle. Se on suurikokoisimpia koskaan valmistettuja yksimoottorisia ja kaksitasoisia lentokoneita. Konetta valmistettiin yli 5 000 kappaletta Neuvostoliitossa vuoteen 1960 mennessä. Sen jälkeen koneen tuotanto siirtyi Mieleciin, Puolaan, jossa tehtiin yli 12 000 An-2-konetta, kunnes tuotanto lopetettiin vuonna 1992. Kiinassa konetta on tehty nimellä Shijiazhuang Y-5.
Neuvostoliitossa Antonov An-2:a käytettiin myöhemmin paljon myös DOSAAFin lentokerhoissa, missä se toimi nuorten laskuvarjohyppykoneena.
Koneen venäjänkielinen lempinimi "kukuruznik" (maissinviljelijä) johtunee siitä, että konetta käytettiin myös kasvinsuojelutarkoituksessa maatalouslentoihin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšov tunnettiin innokkaasta maissinviljelyn edistämisestä Neuvostoliiton alueilla, mihin maissi ei erityisesti soveltunut. Koneen pienin lentonopeus on alle 50 km/h, mikä helpottaa maatalouskäyttöä.
Konetta on käytetty useissa maissa nykypäiviin asti. Korean demokraattisella kansantasavallalla on noin 300 konetta, joita käytetään sotilastarkoituksiin. Kone pystyy lentämään hitaasti matalalla jolloin tutka ei sitä näe. Se voi kuljettaa 12 erikoisjoukkojen sotilasta vihollisen linjojen taa.
Käyttö Suomessa
Koneita on vieraillut Suomessa etenkin Neuvostoliiton jälkeisenä aikana. Malmin lentoasemalla on Liettuan ilmailurekisterissä oleva An-2-kone, rekisteritunnus LY-ABY. Sitä operoi An-2 Lennuklubi Helsinki ry.. Hyvinkään lentokentällä on Viron ilmailurekisterissä oleva An-2, rekisteritunnus ES-CAC. Sitä operoi suomalainen yksityishenkilö. Aikaisemmin Malmin lentoasemalla ollut suomalaisomisteinen An-2, rekisteritunnus ES-CAG on nykyisin Vaasassa. Yksi käytöstä poistettu Antonov An-2 on nähtävissä Utissa valtatie 6:n eteläpuolella ABC-liikennemyymälän pihassa.
Kiitos googlet....
Tuo An-2 tieto ei auttanut kyllä yhtään kun etsin tietoa, milloin ja mistä tuo Utiin ABC:n pihalla oleva kone on tullut. Ja mikä sen historia oli ennen Suomeen tuloa?
Kyllä Suomen hävittäjäilmailun kehto on Kauhava.
Hurrien taannoinen puolustuskanisteri Bi-Calle, on muuten sivari, lakkautti Dragsfjärdin sijasta. Nykykään Kauhavan lentosotakoulu on häväisty pakoloisilla.