Elämä on sitä, ketä rakastaa ja ketä loukkaa. Sitä, kenet tekee tarkoituksella onnelliseksi tai onnettomaksi. Sitä, säilyttääkö vai pettääkö luottamuksen. Se on ystävyyttä käytettynä pyhänä asiana tai välikappaleena. Sitä, mitä sanoo ja tarkoittaa, kenties loukkaavasti, kenties rohkaisevasti. Kysymys on huhujen aloittamisesta ja alhaisten juorujen suosimista. Siitä, minkä tuomion langettaa ja miksi. Ja kenelle arvostelunsa kertoo. Siitä, kenet jättää huomioimatta tietoisesti ja tarkoituksella. Kysymys on kateudesta, vihasta, piittaamattomuudesta ja kostonhimosta. Siitä, kantaako sisimmässään vihaa vai rakkautta, antaen sen kasvaa ja levittäen sitä. Ennen kaikkea kysymys on siitä, käyttääkö elämänsä siten ettei niin olisi muuten tapahtunut. Vain ihminen itse ratkaisee tavan, miten noihin sydämiin vaikutetaan ja juuri niistä valinnoista elämässä on kysymys.
Dreamer
Dreamer
Vastaukset 13
Vanhimmat
Elämä yleensä on vaikeaa.
banaani - vain sillä, mitä on kuoren alla on merkitystä.
ja sitä mitä siellä kuoren alla on, ei kukaan voi oikeasti tietää. Meillä on vain jonkinlainen käsitys siitä, mitä toisten kuoren alla on.
kyllä, mutta on se myös työtä, palkan nauttimista, laskujen maksua...kitiseviä kakaroita, riitoja, eroja, kuolemia....jossain vaiheessa rakastetaan, halitaan ja pusitaan...joskus taas riidellään, niin että seinät kaatuu....saattaa jossain elämänvaiheessa jotain loukatakin tahtomattaan tai tahallaan...
pääasia, että elää aidosti eikä mitään varjoelämää.:)
Noihan se elämä menee. Jos luottamus johonkin katoaa, sitä ei voi parsimalla kokoon saada, ne ompeleet on aina siinä, näkyvillä ja pilaamassa jotain hyvää ja kaunista mitä ennen ollut. Kaikkein katalin temppu on luottamuksen pettäminen, sitä en minä ainakaan anna anteeksi.
menisikin tuohon tapaan. Vaikka itse yrittäisit elää kunnolla ja olla ärsyttämättä niin usein tulee joku kuspää pilaamaan päiväsi. Hyvänä esimerkkinä nämä nikittömät narsistit. Ilman heitä/häntä palsta olisi mukava paikka rupatella. Mutta kun ei niin ei...
Unelmia pitää aina olla. :)
vaikee laji. Joinain päivinä kuvittelet hallittevasi sen, toisena päivänä taas kaikki palikat on hukassa tai sekasin.
Tärkeintä on pitää sydän mukana, mihin sitte alatkin.
Mulla on nykyään unelmia, siitä mä oon onnellinen;)
kyttyrää kun luin ensin väärin kirjoituksesi eli Mulla on nykyään elämä,siitä mä oon onnellinen;)
no on mulla sekin ja oon mä siitäkin onnellinen;)
sen, että toisen silmässä on malka, et sitä, että omassasi on halko? Se on sitä narsismia pahimmillaan. Kapeakatseisuutesi ja yleistiedon puutteesi on häikäisevän selvästi teksteistäsi luettavissa. Pata taas kattilaa soimaa, mutta musta on kylki kummallakin. Kun, vaan sen tiedostaisit ja lopettaisit tuollaisen ärsyttämisen jokaisessa lauseessasi mitä tänne kirjoitat. Et osaa edes kierto ilmauksia käyttää, kuten oikeasti sivistynyt ihminen tekee, jos asiat eivät miellytä. Tyydy vain unelmointiin ja jätä kirjoittaminen sen osaaville. Heitäkin oli ennen palstalla montakin, vaan ovat poistuneet rauhallisimmille foorumeille. Onko, tai olkoon, ei kannata, sinä et kuitenkaan tajua korkeampaa filosofiaa, joten jätän väliin sen osion.. Hyvästi.
En todellakaan ole mikään kirjailija, mutta sinä et pysty näiden huuhaa juttujen perusteella arvioimaan mitään ja mikäs sinä olet tuomitsemaan? Jokin ihme katkeruus sinulla on minua kohtaan? Näköjään kiinnostan sinua niin paljon tavalla tai toisella, että et voi pysyä erossa minusta. Narsisti olet sinä, joka luulet tietäväsi kaiken ja olevasi nokkela. Olet tympeä ihminen. Voisitko jo vihdoin jättää sen puskahuutelun, mikä muuten todistaa sinut luuseriksi. Kyllä, käytän taas luuseri sanaa, koska se sopii sinuun täysin. Elämä opettaa vielä sinutkin.
onko sinulla pokkaa tavata. Voisin todella tulla oikomaan vähän asioita. Mutta ethän sinä uskalla kun huutelet täälläkin vain puskasta. Olkoot...olet paskahousu, sekin sana osuu suhun täydellisesti:)
mutta muutamat tulivat ja pilas heti alkuu.surullista