Näin vastaa EU koskien kysymykseen maataloustukien
verrannollisuudesta muuhun yrittäjyyteen!
Paljo sanoja,ei mtn asiaa ja kuinkas kävi,muu yrittäjyys ajautui lamaan!
Yhteinen maatalouspolitiikka on ehkä kaikkein pisimmille integroitu politiikan ala Euroopan unionissa. Yhteisellä maatalouspolitiikalla halutaan lisätä tuottavuutta, taata maatalousväestölle kohtuullinen elintaso, vakauttaa markkinat, varmistaa elintarvikkeiden saatavuus ja kohtuulliset kuluttajahinnat. keskeisiä asioita ovat myös maataloustuotteiden terveellisyys ja turvallisuus, pienten ja keskisuurten tilojen toiminnan turvaaminen sekä viljelijöiden auttaminen kun tuotanto sopeutetaan muuttuviin oloihin.
Maatalouspolitiikka pohjautuu EU:n perustamissopimukseen. EU:n lainsäädäntö kattaa maatalouden harjoittamiseen sekä maataloustuotteiden kauppaan ja jalostukseen liittyvän toiminnan kokonaan. EU:n perustamissopimuksen mukaan neuvosto päättää komission ehdotuksesta yhteisen maatalouspolitiikan säännöistä. Poliittinen päätösvalta painottuu siis neuvostoon ja siten kansallisten hallitusten ministereihin. Euroopan parlamentin rooli maatalouspolitiikassa on tällä hetkellä melko rajoitettua. Jos Lissabonin sopimus tulee voimaan, maatalousasiat tulevat pääsääntöisesti yhteispäätösmenettelyn piiriin eli parlamentin valta lisääntyy.
Maatalouspolitiikan toimeenpanosta vastaa EU:n komissio niin sanotulla komiteamenettelyllä.
Maatalouspolitiikkaa ollaan jälleen uudistamassa lähivuosina. Tuotantoon sidottua suoraa tukea halutaan edelleen vähentää ja samalla yksinkertaistaa tilatukijärjestelmää.
Lisätietoa EU:n maatalouspolitiikasta:
Euroopan komissio:
http://ec.europa.eu/agriculture/index_fi.htm
Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta:
http://www.europarl.europa.eu/activities/committees/homeCom.do?language=FI&body=AGRI
Maa- ja metsätalousministeriö:
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/maatalous/maatalouspolitiikka.html
Euroopan komissio on ottanut käyttöön toimintaperiaatteita, joiden tarkoitus on nimenomaan tukea Euroopan pk-yrityksiä. Näiden toimintaperiaatteiden tarkoitus on luoda puitteet, joissa pienyrityksiä syntyy ja joissa ne kukoistavat. Pk-yritykset ovat avainasemassa, mikäli EU aikoo saavuttaa tavoitteensa lisätä talouskasvua ja luoda lisää ja parempia työpaikkoja. Pk-yritykset ovat erityisen tärkeitä uusien työpaikkojen luojia.
Lisätietoa:
http://ec.europa.eu/enterprise/sme/competitive_fi.htm
Talouskasvun ja uusien työpaikkojen luominen on EU:n rahoitusohjelmien tärkein tavoite, jonka toteuttamisessa pk-yritykset näyttelevät suurinta roolia. EU:n eri ohjelmat tarjoavat pk-yrityksille useita mahdollisuuksia, ja Eurooppalainen portaali
pk-yrityksiä varten helpottaa pk-yrityksiä löytämään omaan tilanteeseensa sopivat ratkaisut. Sen avulla saa nopeasti ja helposti tietoa kaikista EU:n ohjelmista, jotka palvelevat pk-yrityksiä.
Lisätietoa:
http://ec.europa.eu/enterprise/sme/funding_fi.htm
Lisätietoa Euroopan unionin rakenteesta, valtaoikeuksista, asioiden valmistelusta ja päätöksenteosta löydätte runsaasti Euroopan unionin toimielinten omilta kotisivuilta. Euroopan parlamentin internet-portaali Europarl löytyy kaikilla virallisilla kielillä osoitteessa http://www.europarl.europa.eu/. Komission ylläpitämän Europa-portaali http://www.europa.eu on EU-informaation yleisportaali, jonka kautta löydätte kotisivulinkit ja informaatiota sekä mainitsemistanne EU:n eri politiikka-alueista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.