Nelivuotiaani

on ihana lapsi..

..mutta todella aktiivinen. On ollut aina ihan vauvasta lähtien. Tuntuu, että hän saa aivan liikaa aistiärsykkeitä, joihin jokaiseen on reagoitava. Niinpä mikään ei oikein suju, esim. syöminen, pukeminen, vessaan meno.. Aina hän matkalla huomaa jotain jännää tai kuuluu jokin ääni ja samantien unohtuu se, mitä piti tehdä. Puhetta tulee jatkuvasti, esim. syöminen kestää ikuisuuden kun vaan höpötää, ja kun on muutenkin tuo kyselyvaihe päällä. (tässä yksi päivä ruokapöydässä poika kysyi suu ruokaa täynnä että olenko minä äiti syntynyt munasta :)) Jatkuvasti häntä saa muistuttaa mitä oltiin tekemässä.. Hänen puheensakin on katkonaista, kuin asia ei tulisi yhtä nopeasti suusta ulos, kuin se on hänen päässään. Poika myös juoksee joka paikkaan ja leikkii Spidermania, eli kirjaimellisesti hyppii seinillä..

Minua tämä ei haittaa ollenkaan, mielestäni se on hänessä ihana luonteenpiirre, tuo vilkkaus. Pärjään hänen kanssaan hyvin, poika ei ole aggressiivinen. Olin itsekin pienenä vilkas. Nyt kun vanhempi poika aloittaa eskarin, olemme mieheni kanssa puhuneet, että miten vilkas poikamme pärjää koululuokassa. Päivähoidossa hän on pärjännyt ihan hyvin (perhepäivähoidossa pienessä ryhmässä), mutta ei jaksa istua pitkää aikaa paikallaan, esim. jossain teatterissa, ja alkaa häiläämään ja höpöttämään. Mieheni sanoi, että poika tulee jäämään luokalleen ja että hänestä tulee häirikkö.

Onko oikeasti niin, että vilkkaat lapset leimataan heti häiriköiksi? Olen alkanut miettimään, että ehkei "vanha" "normaali" koulu sovikaan ollenkaan pojalleni, vaan jokin "erikoiskoulu" sopisi paremmin, luin joskus jostain Feeniks-koulusta, jokin sen tapainen. Enkä usko, että tämä menee iän myötä ohitse, ei ei, se on pojassani ollut pienestä pitäen jo mahassa hän oli aktiivinen. Hän vaan innostuu kaikesta, mitä ympärillä näkee ja kuulee. En usko, että mistään sairaudesta on kyse, mutta vaikuttaako tämä lyhyt kuvaus teistä "epänormaalilta" ylivilkkaudelta? Sopeutuuko hän koulumaailmaan, pelko on myös, että hänet latistetaan, että hän lakkaa olemasta hurmaava utelias itsensä, ja hänestä tulee hiljainen hyssykkä, joka vaan istuu, kuuntelee ja tottelee.. Kiitos jos jaksoitte lukea..

2

624

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jimpsu

      Meillä ollaan mietiskelty aivan samoja juttuja. Poika on todellakin niin vilkas liikenteinen aivoituksiltaan että hommat unohtuu lähes joka asiassa mitä piti tehdä. Ryhmässä tosin taitaa toimia ihan hyvin.

      Omalta osaltaan äiti ja isi on syyllisiä meillä myös koska elämä on ollut turhankin häilyväistä.

    • huolestu

      Poikasi ehtii kasvaa vielä monta vuotta ennen koulun aloitusta. Erityisluokille otetaan oppilaiksi lähinnä vain sellaisia vilkkaita lapsia, joilla on diagnosoitu erityisVAIKEUKSIA. Pelkkä vilkkaus ei ole vaikeus koulussakaan, tai sitten ope tarvitsee lisäkoulutusta. Vilkkailla erityisluokan oppilailla on yleensä joko pahoja oppimisvaikeuksia tai joillakin käytöshäiriöitä (esim. väkivaltaisuus). Poikasi kuulostaa kuitenkin mukavalta pikkukaverilta ja myös fiksulta, kun osaa esittää vanhemmilleen tiukkoja kysymyksiä! ;) Selvennykseksi vielä, että oma tyttöni oli vielä 4 -vuotiaana oikea hurrikaani, joka liikkui paikasta toiseen vain juosten, mutta nyt 12 v. tuntuu suorastaan lässähtäneen paikoilleen. Useimmiten vilkkaat lapset rauhoittuvat iän myötä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      387
      945
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      215
      756
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      670
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe