Jesaja 53:2-5
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Voisiko tämä tarkoittaa kirjaimellisesti Jeesuksen ulkonäköä? Ajattelen, että fariseuksille oli tämä ulkoinen loisto tärkeintä, lisäsikö tämä heidän vaikeuttaan uskoa Jeesuksen suuruuteen? Kerran eräässä dokumentissa tietokoneella tehtiin Jeesuksen kasvot, miltä todennäköisesti näytti ja mukana taisi olla hieman tummapintaisuutta, koska muistaakseni Esther siitä suvusta olisi ollut Afrikasta kotoisin.
Ei tämä tärkeää ole, mutta onko muut pohtineet tätä?
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Voisiko tämä tarkoittaa kirjaimellisesti Jeesuksen ulkonäköä? Ajattelen, että fariseuksille oli tämä ulkoinen loisto tärkeintä, lisäsikö tämä heidän vaikeuttaan uskoa Jeesuksen suuruuteen? Kerran eräässä dokumentissa tietokoneella tehtiin Jeesuksen kasvot, miltä todennäköisesti näytti ja mukana taisi olla hieman tummapintaisuutta, koska muistaakseni Esther siitä suvusta olisi ollut Afrikasta kotoisin.
Ei tämä tärkeää ole, mutta onko muut pohtineet tätä?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Slaavilaisella Josefuksella on seuraava kiintoisa kuvaus Jeesuksen ulkomuodosta.
"Hän oli yksinkertaisen näköinen mies, iältään kypsä, tummaihoinen, lyhytkasvuinen, kolme kyynärpäätä korkea, kumaraselkäinen, kasvot pitkät, nenä pitkänlainen, kulmakarvat yhteen kasvaneet, niin että ne, jotka katsoivat häneen, saattoivat pelästyä, harva tukka, keskeltä jaettu Nazirien tapaan, ja kypsymätön parta."
????
Slaavilainen Josefus, josta niin usein kirjoittelet. Oletko itse keksinyt, en ole koskaan kuullut.
Maalaukset Jeesuksesta on tehty sen kuvauksen perusteella, miten on kuvattu Apollonios Tyanalainen, häntä sanottiin pakanamaailman kristukseksi.
Apollonios oli Paavalin koulutoveri , ilmeisesti, joskun on jopa väitetty, että Paavali ja Apollonios olisivat sama henkilö.
Ulkoinen kuvaus Apollonioksesta:
Valkoinen kaapu, paljaat jalat, pitkät hiukset, kaunis, lempeä ilmeinen mies......
Hän oli opettaja, parantaja, ihmeidentekijä, hän myös katosi silloin tällöin, samalla tavalla kuin kerrotaan Filippuksen katoamisesta Damaskoksen tiellä.
Mutta tuo Slaavilainen Josefus, kuka hän on?
Krituksen kärsimyksestä ristillä
ja sitä ulkonäköä joka Hänellä
oli kärsittyään meidän syntiemme
tähden.
kuvaa selvästi ristinkuolemaa, mutta ajattelin lähinnä tuota 2. jaetta:
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
Hänen silloisesta ulkonäöstä, eihän Hän vielä tuossa vaiheessa ollut kärsinyt ristin tuskia, eikä muutakaan kidutusta.
* Jeesus ei vetänyt yleisöään ulkonäöllään lainkaan, vaan Hengen ja sanomansa johdosta, Hänellä oli Jumalan Henki aina seuranaan, ja se loi "karisman" joka veti kansan Hänen luokseen kuulemaan sellaista sanomaa, jota ei oltu ikinään ennen saarnattu, ja vielä Hän puhui niinkuin se, jolla on valta, niinkuin oikeasti olikin, sitä vaan ei tiedetty silloin.
* Olavi Syväntö on kyseisen Raamatun kohdan kääntänyt, ja sanoo, että se voidaan yhtähyvin näin kirjoittaa; ...Hänellä ei ollut titteliä eikä oppiarvoa. " Joten Hän oli täysin Jumalan "armoilla" ja myös aina Jumalan johdossa ja voimassa.
* Kukaan ei Häneen mielistynyt ulkoisen olemuksen, eikä oppineisuuden perusteella, vaan ainoastaan Hengen ja viisauden ja voiman tehdä ihmeitä, jotka sai kansan liikkeelle.
että Jeesus olisi ollut sairas tai ruma, huononkuntoinen ei olisi vaellellut vuotta, kahta saarnaamassa. Erikoisen ruma ulkonäkö olisi herättänyt huomiota, kovinkaan paljon kannattajia hän ei saanut, joten "lavasäteily" joka ihmisellä joko on tai ei ole, puuttui, mutta se on eri asia kuin olla ylenkatsottu tai sen näköinen että kukaan ei olisi halunut katsoa. Tämä on taas niitä kohtia joita kristityt satoja vuosia jonkun tapahtuman jälkeen liittivät Jeesukseen.
missään nimessä voinnut olla, koska oli synnitön.
olisi voinut olla.
Jesajan Jeesus-profetian mukaan Hän oli "kipujen mies ja sairauden tuttava".
"rakentajan poika", mutta " ...kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen OPETUKSESTANSA. sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on ...... Matt.7:28-29.
tuohan tarkoittaa syntisten ihmisten sairauksia, meidän sairautemme hän otti päällensä. Ja Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen onkin parannettu ihmisiä sairauksista Jeesuksen nimessä. Mutta Jeesus itse oli synnitön ja terve.
Jjeesuksesta vaan jostain jolta oli jäänyt fyysisiä jälkeläisiäkin ja joka oli saanut maallisen mainepalkkion toimestaan, oli päässyt " mahtimiesten joukkoon".Tulihan Jeesuksestakin uuden uskonnon jumala, mutta Jumalaa tuskin nimitetään voimakkaaksi merkittäväksi mieheksi.
mellakoita syntyi miehittäjän tappaessa opettajia joilla oli suuri kannatus mutta miten kävi Jeesuksen kuollessa?
näköinen voisi sitten opettaa niinkuin se jolla on valta? En todellakaan itsekään ole varma asiasta kuten ei kukaan muukaan ihminen, kysellen aloitin tämän keskustelun, eikä tämä ole oleellista uskossa. Jeesuksen elämässä kaikki muu oli vaatimatonta syntymästä lähtien, joten siinä mielessä vaatimaton ulkonäkö sopisi kuvaan.
muuta. Raamattu sanoo jotakuinkin näin:
Jes. 7:15 Pelkkää maitoa ja hunajaa tämä lapsi saa syödä siihen asti kun hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.
Eli Jeesuksella ei ollut kykyä erottaa hyvää ja pahaa, ennen kuin oppi. Eli hän oli syntinen.
edes Jeesusta tarkoitettiin. Profetia on hyvin tulkinnanvarainen, kuten muutikin Raamatun tulkinnata ja runnomalla sekä konteksistaan irrottamalla ne saadaaan sopimaan kyllä lähes mihin tahansa tapahtumaan ja vieläpä useaan kertaa, ennustuksethan eivät usein ole "kertakäyttöisiä" vaan jokainen sukupolvi löytää niistä omat toteutuneet ennustuksensa oman aikansa tapahtumille.
oli synnitön syntymästään asti. Oli kuitenkin ihminen ja kasvoi lapsesta aikuiseksi ja oli Jumalasta riippuvainen ihmisenäoloaikanaan. Tämä näkyi mm. siinä, että Jeesus rukoili Jumalaa. Ei tuossa kohdassa tule ilmi, että Jeesus itse teki pahaa eli syntiä. Luehan Raamattu tarkemmin, miten monessa kohdassa sanotaan, että Jeesus oli synnitön.
sen verran, että "ihminen Jeesus" tarvitsi rukousta ja kasvamista 30-vuotiaaksi, että oppi tuntemaan tarkoin Jumalan tahdon. Mutta ei se tarkoita, että Jeesus oli syntinen.
Joh. 4:34
Jeesus sanoi heille: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.
Luuk. 6:12
Niin tapahtui niinä päivinä, että hän lähti vuorelle rukoilemaan; ja hän oli siellä kaiken yötä rukoillen Jumalaa.
Joh. 5:36
Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt.
ketä ja miksi jos kerran itse oli ihmiseksi inkarnoitunut Jumala.Oliko "taivaassa" toinen Jumala?
Jesajassa kerrottu poika oli normaali lapsi, joka ei ymmärtärnyt eroa hyvän ja pahan välillä ennen kuin oli kasvanut tiettyyn ikään jolloin on riittävästi ymmärrystä siihen. Koko Jesajan neuvohan perustuu juuri tähän:syntyvä poika ei ehtisi kasvaa isoksi ennen kuin syyroisraelilainen liittoutuma jota Aahas pelkäsi, jo olisi tuhoutunut.
...on mahdollista, että ihminen tahi jumala-olento, joka ei erota hyvää pahasta voi olla syyllistymättä syntiin. Tuon profetian mukaan Jeesuksella ei alunalkaen tätä kykyä ollut.
että Jeesus oli myös Jumala. Mutta "ihminen Jeesus" tarvitsi rukousta ja kasvamista tietääkseen Jumalan tahdon. Jeesus esim. vietti yön vuorella rukouksessa ennenkuin valitsi 12 opetuslasta.
kuitenkin ilman syntiä.
Joh. 14:9-11
Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
...mikäpä se tuottaa näitä erikoisia selityksiä? kolminaisuusoppihan se.
Jumala ja täysi ihminen samaan aikaan, rukoiliko hän itseään vai oliko joku toinenkin Jumala jossain jota Jeesus rukoili ja jonka tahto ratkaisi. Oman tahdon kyseleminen rukouksella itseltä on tarpeetonta . Jos on joku toinen jota rukoillaan, silloin on kyseessä polyteismi, mikään teologinen verbaalikuperkeikka ei kumoa sitä.
Jeesuksesta tekee hieman erikoisen muihin verrattuna se, että hän sikisi Pyhästä Hengestä.
Jesajan profetia on kirjoitettu aikana jolloin Juutalaisten jumala-käsitys oli monoteistinen, ei profetian kirjoittajalla ole ollut mitään käsitystä polyteismistä.
Eriasia tietenkin on, että kertooko profetia ylipäätään Jeesuksesta. Pimemminkin tuntuu, että se kertoisi jostakin maallisesta hallitsijasta.
itseään.
...lapsusta. juutalaisten uskonto on monoteistinen toki vieläkin, selkeästi ja ristiriidatta.
Kristinusko on taasen ammentanut oppinsa monoteistisestä juutalaisuudesta lisäämällä soppaan monipersoonaisen jumala-olennon jolla kuitenkin on vain yksi persoona joka käy itsensä kanssa rukous-keskustelua sekä vaihtaa persoonansa edestakaisin ihmisen ja Jumalan välillä.
Tulipa mieleeni, että helppohan Jumalan on muuttaa itsensä ihmiseksi mutta se ihmetyttää kuinka Jeesus-ihminen muutti itsensä takaisin jumalaksi :)
Jae, jonka lainasit taitaa kertoa Immanuelista, ja ei tarkoita Jeesusta.
http://www.vaino.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=74&Itemid=1