Teotwawkille tietoa

"Kun Bango Bangossa asuu alkuasukasheimo, joka ei ole koskaan kuullutkaan puhuttuvan jumalsta tai jeesuksesta, he joutuvat helvettiin automaattisesti."

Tämä aloituksesi kertoo mahdollisesti kahdesta asiasta.

A: Et ole koskaan lukenut raamattua

B: Valehtelet/provoilet tahallisesti

Oli kumpi tahansa vaihtoehto niin ei ole kovin luotettavalla pohjalla sinunkaan poliittinen status.

Yritähän vähän ryhdistäytyä aikuinen mies.
25286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Enpä sellaista kohtaa raamatussa tiedä.

Äänestä

ei nyt valitettavasti ole saatavilla vastaamaan aloitukseesi, mutta kerron terveiset ja hän tulee varmasti kertomaan oman näkemyksensä, kun on tavattavissa.

Äänestä

Ilmestyskirjassa kerrottuun elämän kirjaan saa ilmeisesti nimensä tekojensa, ei uskonsa perusteella ja jos nimeä ei ole kirjassa niin joutuu helvettiin.

Paavalikin taisi mainita että pakanat tuomitaan eri perustein kuin kristityt.

Mutta teotwawki taisi tarkoittaa sitä hyvin tunnettua ja eniten saarnattua luulemusta, joka perustuu yhteen raamatun lauseeseen jonka mukaan vain Jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen.

Äänestä

Paavali nimenomaan sanoo roomalaiskirjeessään, että
pakanat ovat hylänneet tietoisesti Jumalan.

Kannattaisi ensin katsoa ja opetella ne opinkappaleet
kunnolla, että tietää mistä puhuu.

18 Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. [Ef. 5:6; Kol. 3:6]
19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. [Ap. t. 14:17, 17:27]
20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. [Job 12:7-10; Ps. 19:2-4; Jes. 40:21,26]
21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. [Ef. 4:17]
22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, [1. Kor. 1:20]
23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. [5. Moos. 4:15-18; Hes. 8:10]
24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. [Ps. 81:13; 1. Kor. 6:18; Ef. 4:19; 1. Piet. 4:3]
25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, [3. Moos. 18:22,23]
27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. [1. Moos. 19:5]
28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
29 He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat [1:29-31: Gal. 5:19-21; 2. Tim. 3:2-5 : Tit. 3:3]
30 ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
32 Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin. [3. Moos. 20:13,16; Room. 6:21 | Ps. 50:18]

Äänestä
  • Teotwawki toteaa aloituksessa selkeästi, että evankeliumista koskaan kuullut alkuasukas heimo joutuu automaattisesti helvettiin.

    Room. 2.

    11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
    12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
    13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
    14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
    16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
    17. Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
    18. ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
    19. ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
    20. ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
    21. niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
    22. joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
    23. joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?

    Voisi sanoa, että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi samalla viivalla.

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    Teotwawki toteaa aloituksessa selkeästi, että evankeliumista koskaan kuullut alkuasukas heimo joutuu automaattisesti helvettiin.

    on kirjoitettu juutalaisille. Room 1 on pakanoille.

    Tuossahan puhutaan Toorasta eikä uskosta.

    Kunhan elän omantuntoni mukaan, pääsem taivaaseen, eikä tarvitse edes uskoa Jeesukseen. JEE!

    ei kukaan pysty lakia noudattamaan. Ei yksikään, vain jeesus. Ja vain jeesuksen kautta voi pelastua kristinuskon mukaan.

    Tässä ei todellakaan sanota, että he pelastuisivat. Päinvastoinhan tämä kohta tässä tarkoittaa, että heilläkin on olevinaan kristinuskon jumalan lain tuntemus sydämessään, joten heidätkin voi tuomita 'oikeudenmukaisesti'. Mistä sinä tähän erin tulkinnan vedät? =O

    Äänestä

  • kuten tiedämme kirjoitti:

    Jeesuskaan ei pystynyt kymmenestä käskystä kunnioittamaan vanhempiaan.

    Äänestä

  • puolustamisesta. Kukahan minä olen? on tuurannut minua koko viikon, joten en ole itse päässyt vastailemaan.:-D)))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    puolustamisesta. Kukahan minä olen? on tuurannut minua koko viikon, joten en ole itse päässyt vastailemaan.:-D)))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    kävin sitten vihdoin ja viimein lukemassa meilini. Nyt tiedän mistä
    oli kyse. Pitäisi käydä tsekkaamassa noita meilejä vähän useammin.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    on kirjoitettu juutalaisille. Room 1 on pakanoille.

    Tuossahan puhutaan Toorasta eikä uskosta.

    Tuossa ei puhuta toorasta tai uskosta. Tuossa kerrotaan oikeudenmukaisuudesta ja siitä,että kaikki ovat samalla viivalla niin sanottuna.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    on kirjoitettu juutalaisille. Room 1 on pakanoille.

    Tuossahan puhutaan Toorasta eikä uskosta.

    13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

    Kuten huomaat...lain noudattajat vanhurskautetaan. EIVÄT lain kuulijat ( siis he, jotka tietävät lain).

    Tietysti jos tietää lain ja tekee tämän mukaan niin silloin.

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    Teotwawki toteaa aloituksessa selkeästi, että evankeliumista koskaan kuullut alkuasukas heimo joutuu automaattisesti helvettiin.

    Room. 2.

    11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
    12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
    13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
    14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
    16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
    17. Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
    18. ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
    19. ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
    20. ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
    21. niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
    22. joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
    23. joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?

    Voisi sanoa, että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi samalla viivalla.

    ateistit:-)

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

    Kuten huomaat...lain noudattajat vanhurskautetaan. EIVÄT lain kuulijat ( siis he, jotka tietävät lain).

    Tietysti jos tietää lain ja tekee tämän mukaan niin silloin.

    tiedä lakia ja silti noudattaa moraalisesti ja eettisesti oikeaa elämää, mutta ei usko jeesukseen kristukseen, niin joutuuko helvettiin?

    Pystyykö ihminen noudattamaan lakia?

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    tiedä lakia ja silti noudattaa moraalisesti ja eettisesti oikeaa elämää, mutta ei usko jeesukseen kristukseen, niin joutuuko helvettiin?

    Raamatussa monessa kohtaa varoitetaan toisten tuomitsemisesta.

    Siksi minäkään en lähde spekuloimaan asiaa tarkemmin. Itse asiassa kenelläkään maan päällä ei ole varaa lähteä toisia tuomitsemaan kadotukseen/helvettiin yms. Toki ohjeita voi antaa, mutta se on eri asia kuin tuomitseminen.

    Toisten tuomitseminen on aika pitkälti itsensä korottamista minun mielestäni.

    Toinen asia on, että näillä anonyymeillä keskustelupalstoilla on paljon erilaisia mielipiteitä. Trollauksia yms. myös esiintyy. Kaikkea ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti mitä täällä kirjoitellaan uskisten/ateistien nimissä.

    keskisormi nousee puolin ja toisin.

    Jos asiaa lähdetään pohtimaan järjellä, niin päädymme siihen, että jokainen lähetyskäskyä totteleva uskovainen lähtökohtaisesti on jo tuominnut mielessään sen, jolle lähtee lähetystään käskemään..siis..julistamaan uskoaan. Miksikö?

    Jos joku toimii tietämättään jo raamatun lakien vaatimalla tavalla ja jos jumalanne on inhimillinen, pääsee tuo ihmiskappale silloin paratiisiinne. Eikö? Jos elää hyvän, kauniin, aikaansaavan elämän korkealla moraalilla varustettuna, niin siitä ei oikeudenmukaisuuden nimessä voi rangaista ikuisella kidutuksella. Minulle tämä on itsestään selvyys..epäilen, että se on samaa sinulle ja jumalallesi kuitenkaan.

    Te siis julistamaan alkaessanne olette jo tuominneet mielessänne kohteenne, ajatuksissanne vaikkette tunne tai tiedä kohteen elämästä mitään, ja jos ajatukset ratkaisevat jumalallenne mitään, niin minä arvelisin, että siellä helvetissä käy melkoinen melske, kun se Noutajanne saapuu.

    Mutta. Se mikä tässä koko homman ratkaissee on se, ettei teidän uskonnossanne, jumalallanne eikä jeesuksellanne ole olemassa järkeä eikä logiikkaa, puhumattakaan inhimillisyydestä tai oikeudenmukaisuudesta. Joten ajan hukkaa se oli tämäkin kirjoitukseni. Sinä tulet kumoamaan sen tavalla tai toisella, koska sinä Oikeana Uskovaisena (tm) tulkitset raamattuanne ja uskontoanne paremmin.

    Äänestä

  • Milian*** kirjoitti:

    ystäväiseni, sellaista tällä palstalla on. Emme voi estää uskovaisia vierailemasta palstalla, emmekä kyllä tahdokaan sitä, sillä ilman heitä, tällä palstalla ei käytäisi keskustelua. Jos kaikki ovat samaa mieltä, keskustelu loppuu hyväksyviin nyökyttelyihin ja sitten avataan konjakkipullo ja otetaan sille.:-)

    Mutta mie kuulunkin niihin, jotka mieluummin olisivat umpijuoppoja nyökyttelijöitä, jos vain uskonnot saataisiin maailmasta pois aiheuttamasta kaikkea sitä sontaa, mitä saavat aikaan.

    Äänestä

  • Milian*** kirjoitti:

    Mutta mie kuulunkin niihin, jotka mieluummin olisivat umpijuoppoja nyökyttelijöitä, jos vain uskonnot saataisiin maailmasta pois aiheuttamasta kaikkea sitä sontaa, mitä saavat aikaan.

    kultaseni ääntä jumalten:-)

    http://www.youtube.com/watch?v=rzwMe-3XVn4

    Äänestä

....siis toimittaneet enemmän ihmisiä helvettiin, kuin pelastaneet viemällä oppiansa "pakanoille"? Todennäköisesti asia on juuri näin.

Äänestä
  • En usko,että lain tietäminen laittaa ihmiset toimimaan enemmän lakia vastaan.

    Äänestä

siihen, mitä nimimerkki Kukahan minä olen? on asiasta lausunut:-D))))))))))))))))))))))))))))))))))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

--GG--- kirjoitti:

"Kun Bango Bangossa asuu alkuasukasheimo, joka ei ole koskaan kuullutkaan puhuttuvan jumalsta tai jeesuksesta, he joutuvat helvettiin automaattisesti."

Tämä aloituksesi kertoo mahdollisesti kahdesta asiasta.

A: Et ole koskaan lukenut raamattua

B: Valehtelet/provoilet tahallisesti

Oli kumpi tahansa vaihtoehto niin ei ole kovin luotettavalla pohjalla sinunkaan poliittinen status.

Yritähän vähän ryhdistäytyä aikuinen mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu