En väittänyt että paljon.Sellainen kysymys että mistä johtuu ateismi. Johtuuko se oikeasti uskontojen ylilyönneistä vai onko se olemassa sen takia että jotkut oikeasti pitävät sitä loogisempana.
Toki löytyy varmasti muitakin syitä kuin nuo 2.
Jos lähdetään liikkeelle siitä että kaikkialla maailmassa on ollut ja on yhä uskontoja.Niillä on pyritty selittämään sitä sun tätä.Ihmiset uskoneet ties millaisiin jumaliin.Eli ihmisen voidaan sanoa olevan uskonnollinen.Monet käyvät matkakohteissa kirkoissa, saattavat katsoa uskonto-aiheisia elokuvia Da Vinci koodi ,Passion jne.
Jos jos jonkun henkilön ateismi ei johtuisi uskontojen ylilyönneistä niin se vaatisi että tälläisellä henkilöllä pitäisi olla enemmän uskoa kuin minulla.
Jos ihminen ei ole kuullut/nähnyt Jumalaa niin silloinhan voidaan tehdä 50% oletus että joko on tai ei.
Koska on ihmisiä jotka sanovat kuulleensa tai on kirjoitettu jonkun nähneen todennäköisyys nousee korkeammaksi että on.
Kun taas minä olen a)saanut rukousvastauksia yksi tuntema henkilö unohti kerran yhden laukun Tampereen linja-autoasemalle ja se säilyi tallella ehkä n.tunnin oli siinä
(en toki saa kaikkea mitä pyydän ei se niin hienosti sentään mene).
b)tuntenut läsnäolon monesti
c)yksi tuntematon henkilö kerran sanoi minulle sellaiset sanat yhdessä tilaisuudessa että ei mitenkään voi olla mahdollista että olisi saanut sanat muualta kuin Jumalalta.
Eli nähty,kuultu ja koettu yhtä ja toista joka vahvistaa Raamatun totuuden
Olen vähän miettinyt
16
227
Vastaukset
- Kössönöm
"Jos ihminen ei ole kuullut/nähnyt Jumalaa niin silloinhan voidaan tehdä 50% oletus että joko on tai ei."
- jumalia on keksitty vaikka kuinka paljon, ei ainoastaan yhtä.
"Koska on ihmisiä jotka sanovat kuulleensa tai on kirjoitettu jonkun nähneen todennäköisyys nousee korkeammaksi että on."
- ???
"Kun taas minä olen a)saanut rukousvastauksia yksi tuntema henkilö unohti kerran yhden laukun Tampereen linja-autoasemalle ja se säilyi tallella ehkä n.tunnin oli siinä
(en toki saa kaikkea mitä pyydän ei se niin hienosti sentään mene).
b)tuntenut läsnäolon monesti
c)yksi tuntematon henkilö kerran sanoi minulle sellaiset sanat yhdessä tilaisuudessa että ei mitenkään voi olla mahdollista että olisi saanut sanat muualta kuin Jumalalta.
Eli nähty,kuultu ja koettu yhtä ja toista joka vahvistaa Raamatun totuuden"
- Ei voi olla totta! Joku voisi sanoa että me olemme nyt niin sivistyneimpiä ja fiksumpia kuin joskus ennen.Mutta sekään ei pidä paikkaansa.
Nykyään kannatetaan/uskotaan kaikenlaisia älyttömyyksiä joihin ei esim100 vuotta sitten uskottu. Ihmisten tyhmyys on vain muuttanut muotoa.
Esim.otetaan nykypäivän euroopassa länsimaiselle yhteiskunnalle vihamielistä ainesta jonka sitten annetaan rauhassa kasvaa yhä suuremmaksi, ja hyökätään niitä vastaan jotka kritisoi tätä kehitystä."Nykyään kannatetaan/uskotaan kaikenlaisia älyttömyyksiä joihin ei esim100 vuotta sitten uskottu. Ihmisten tyhmyys on vain muuttanut muotoa.
Esim.otetaan nykypäivän euroopassa länsimaiselle yhteiskunnalle vihamielistä ainesta jonka sitten annetaan rauhassa kasvaa yhä suuremmaksi, ja hyökätään niitä vastaan jotka kritisoi tätä kehitystä."
Kaikki eivät ole yhtä vainoharhaisia ja vihamielisiä kuin sinä.
- pinkki uskovainen
"a)saanut rukousvastauksia yksi tuntema henkilö unohti kerran yhden laukun Tampereen linja-autoasemalle ja se säilyi tallella ehkä n.tunnin oli siinä
(en toki saa kaikkea mitä pyydän ei se niin hienosti sentään mene)."
Minäkin rukoilen homojen ylijumalaa. Arvaa mitä? Hän toisinaan toteuttaa pyyntöni. Toisinaan ei. Rukoilen myös Tarja Halosta. Taas rukoukseeni vastataan samalla todennäköisyydellä. Onko Tarja Halonen jokin jumalatar, joka pystyy lukemaan meidän ajatuksiamme? Ilmeisesti on, koska heittämällä lanttia ja rukoilemalla Tarjaa antamaan minulle klaavan, tulee minulle tosiaan klaava noin joka toinen kerta! Tämä siis osoittaa, että puoleen rukouspyynnöistä Tarja vastaa! Mutta ei se niin hienosti mene, että Tarja aina antaisi klaavan kun sitä pyydän! Joka toinen kerta Tarja ei nimittäin suostu antamaan toivomaani tulosta!
"b)tuntenut läsnäolon monesti"
Tunnen myös Tarjan varjostavan minua joka paikkaan. Nytkin kuuntelee näppäimistön hakkaamista naapurin asunnossa. Olen tästä ihan varma.
"c)yksi tuntematon henkilö kerran sanoi minulle sellaiset sanat yhdessä tilaisuudessa että ei mitenkään voi olla mahdollista että olisi saanut sanat muualta kuin Jumalalta."
Tarja puhuu niin viisaita sanoja, että ei ole mitenkään mahdollista niiden tulevan muualta kuin itse homo ylijumalalta. - e.k.v
Lainaus; "Jos jos jonkun henkilön ateismi ei johtuisi uskontojen ylilyönneistä niin se vaatisi että tälläisellä henkilöllä pitäisi olla enemmän uskoa kuin minulla."
En ole koskaan kokenut tarvetta uskoa tasan mihinkään jumalaan. Jo ala-asteella pidin niitä täytenä satuna. Uskontojen ylilyönneistä minulla ei silloin ollut mitään käsitystä.
Se ei kuitenkaan ole uskon varainen juttu minun osaltani. En näe syytä pitää esim. raamattua yhtään sen todempana, kuin vaikkapa Shelleyn tarinaa eräästä hirviöstä. En usko, koska minulla ei ole mitään syytä uskoa. Uskontojen olemassaolo osoittaa, että ihmiset luovat jumalia itsestään -> uskontojen kertomukset eivät kerro mitään jumalien olemassaolosta samasta syystä miksi antiikin tarustot eivät kerro mitään mytologisten olentojan olemassaolosta.
a) [olen] saanut rukousvastauksia yksi tuntema henkilö unohti kerran yhden laukun Tampereen linja-autoasemalle ja se säilyi tallella ehkä n.tunnin oli siinä
(en toki saa kaikkea mitä pyydän ei se niin hienosti sentään mene).
- - Laukun säilyminen paikassa x ei mielestäni ole todiste mistään yliluonnollisesta.
b) tuntenut läsnäolon monesti
- - läsnäolon? Muistaakseni eräs epilepsian muoto aiheuttaa moisia tuntemuksia.
c) yksi tuntematon henkilö kerran sanoi minulle sellaiset sanat yhdessä tilaisuudessa että ei mitenkään voi olla mahdollista että olisi saanut sanat muualta kuin Jumalalta.
- - Tietämättä näitä sanoja en osaa arvioida pitääkö arviosi tilanteen yliluonnollisuudesta paikkansa.- vinkki sinulle
Aivan vaan vinkkinä: Älä ajattele! Se ei näytä sinulta sujuvat. Ole vaan muuten aivan rauhassa ja lepäile.
- puusilimä
ateismi ei johdu yhtään mistään. jumalia vain ei ole olemassa. turhaan olet siis 'miettinyt'.
lukenut aloitustani Onko jumala sittenkin olemassa?, mutta sen loppukaneettina oli, että yhdestä asiasta olen varma: nimittäin vaikka jumala olisi olemassa, se ei varmasti ole läsnä millään ihmisen ihmisen kertomalla tavalla.
- Saag Paneer
>>yhdestä asiasta olen varma: nimittäin vaikka jumala olisi olemassa, se ei varmasti ole läsnä millään ihmisen ihmisen kertomalla tavalla.
Saag Paneer kirjoitti:
>>yhdestä asiasta olen varma: nimittäin vaikka jumala olisi olemassa, se ei varmasti ole läsnä millään ihmisen ihmisen kertomalla tavalla.
se on uskon asia, sillä kukaan meistä ei olesellainen spesialisti, joka pystyy olemaan asiantuntija kaikissa asioissa aina goelogiasta biologiaa. Kuitenkin pidän tiedemaailman eri alojen käsityksiä todistusvoimaisempana, kuin pelkästään raamatun.
- mietinnästä
Kaikki eivät vain usko, että on jumalia. Jotkut uskovat, kuka mihinkin jumalaan / jumaliin.
Lasket ilmeisesti kristinuskon jumalalleko nyt 50%:n todennäköisyyden? Ymmärtänet, että laskelmasi pettää...
Kohtaasi a): Tällaisia asioita tapahtuu kaikille. Millä tavalla se todistaa jostakin jumalasta? Aina laukkua ei varasteta, jos se unohtuu. Toisinaan se odottaa paikallaan, toisinaan toimitetaan löytötavaratoimistoon jne. Rehellisiä ihmisiä vain on, ja paljon.
Kohtaasi b): Jaa-a, tällä perusteella on olemassa joka ikinen jumala ikinä, samoin menninkäiset, maahiset, keijut ym. Koska aina on joku, joka on tuntenut läsnäolon. Yleensä paljonkin.
Kohtaasi c). Tietämättä asiasta enempää on vaikea kommentoida, mutta toisinaan sattuu 'mystisiä' asioita. Todennäköisyys niille kun ei ole nolla vaan vain hyvin pieni. Kerran eräs tuttavani heitti täysin hatusta aiemmin tuntemattomalle naiselle muutamilla johtopäätöksillä huvikseen pienen ennustuksen hänen lähitulevaisuudestaan. Sepä sattuikin toteutumaan - arvannet, miten hämmentynyt kyseinen naisihminen oli ja miten paljon huumoria olemme tuttavani kanssa asiasta saaneet ;) Tämä heitto kun oli sellainen, mitä ei olisi mitenkään voinut vain tietää.
Olen nähnyt, kuullut ja kokenut yhtä ja toista, joka vahvistaa raamatun valheellisuuden... "Jos lähdetään liikkeelle siitä että kaikkialla maailmassa on ollut ja on yhä uskontoja."
Ja maailmassa on oli ennen paljon ja on yhä joitain ihmisiä jotka ajattelevat että maapallo on litteä. Oliko heidän olemassaolonsa todiste heidän uskomansa asian totuudellisuudesta?
"Niillä on pyritty selittämään sitä sun tätä."
Ja useimmiten nämä selitykset ovat olleet vääriä, kuten esimerkiksi se että ukkonen johtuu thorin vasaroinnista. Raamattu on aivan yhtä onneton selityksissään luonnonilmiöistä kuin muutkin sen ajan mytologiat.
"Eli ihmisen voidaan sanoa olevan uskonnollinen."
Vaikka tämän myöntäisi, ei se olisi todiste minkään uskonnollisuuden kohteen totuudellisuudesta, se olisi ainoastaan todiste ihmisen psykologisista taipumuksista.
"Jos jos jonkun henkilön ateismi ei johtuisi uskontojen ylilyönneistä niin se vaatisi että tälläisellä henkilöllä pitäisi olla enemmän uskoa kuin minulla."
Niin, sinusta siis on täysin mahdotonta ajatella että ateistit ovat tutkineet ja miettineet erinäisten uskontojen tekemiä väitteitä ja havainneet ne todisteiltaan puutteellisiksi ja epäloogisiksi ja että todisteiden puutteessa niiden totuudellisuuteen ei kannata luottaa.
Miten tälläinen tutkiminen ja todisteiden puutteesta johtuva seuraus että ei usko vaatii enenmmän uskoa kuin mitä sinulla on?
"Jos ihminen ei ole kuullut/nähnyt Jumalaa niin silloinhan voidaan tehdä 50% oletus että joko on tai ei."
Jos sanotaan että jokin asia joko on tai ei, sen todennäköisyys ei ole 50/50.
Hyvä esimerkki olisi yksi wiccan jonka kanssa keskustelin. Tämä kyseinen nainen sanoi koska hänen uskomiensa tarot korttien toimivuuden ja niiden taustalla vaikuttavien voimien olemassaoloa ei voida todistaa oikeaksi tai vääräksi niin se on aivan yhtä todennäköistä että hän on oikeassa kuin että minä olisin oikeassa.
Vastasin hänelle että hänen mallinsa vaatii sitä että on olemassa havaitsematon ja todelliseksi mahdoton todistaa älyllinen voima jolla on tietoisuutta menneestä ja tulevasta ja joka vaikuttaa hänen käsissään olevien korttien järjestykseen jollain havaitsemattomalla keinolla antaakseen tälle henkilölle tietoa tulevista tapahtumista.
Kun taas minun selitykseni tälle asialle on se että korttien järjestyksestä huolimatta ihmiset noukkivat oman elämänsä kokemuksista korttien silloista järjestystä vastaavia asioita joten ne tuntuvat pitävän paikkaansa joka kerta.
Kun vertaillaan noita kahta selitystä, niin niiden keskinäinen todennäköisyys ei ole 50/50.
Aivan samoin on sinun esittämäsi jumala-hypoteesin kanssa.
"Koska on ihmisiä jotka sanovat kuulleensa tai on kirjoitettu jonkun nähneen todennäköisyys nousee korkeammaksi että on."
Joten jos joku näkee Elviksen kävelevän perähikiällä ja sitten toinen ihminen kirjoittaa yleisönosastolle lehteen helsingin sanomissa että hänen kaverinsa näki turkissa Elviksen, heidän väitteensä ovat todennäköisemmin tosia?
Ja sama koskee ufohavaintoja ja ihmisiä jotka väittävät joutuneensa avaruusolioden kaappaamaksi. Molemmat ovat ilman todisteita tehtyjä väitteitä ja se että näitä väitteitä tehdään parantaa sinusta niiden paikkaansapitävyyttä?
"a)saanut rukousvastauksia yksi tuntema henkilö unohti kerran yhden laukun Tampereen linja-autoasemalle ja se säilyi tallella ehkä n.tunnin oli siinä
(en toki saa kaikkea mitä pyydän ei se niin hienosti sentään mene)."
Ja aivan kuten tarot-korttien tapauksessa uskovaiset ihmiset jotka luottavat rukouksen voimaan sovittavat elämänsä tapahtumat tähän uskoon sopivaksi. He unohtavat ei-sopivat tapahtumat tai sovittavat nämä omaan perspektiiviinsä.
"b)tuntenut läsnäolon monesti"
http://books.google.com/books?id=kgEbGXu4XssC&pg=PA144&lpg=PA144&dq=magnetic stimulation brain religious experience&source=bl&ots=JngzSVHc-Q&sig=YPgzj96BScn_Y6VXT1_y1mRRFs0&hl=fi&ei=fihbStxzx4T5BpPjjYEJ&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=2
Aivojen toimintaan ja tämän toiminnan aiheuttamiin tuntemuksiin pystytään vaikuttamaan joko ulkoisesti ja/tai sisäisesti. Se että tunnet jonkin läsnäolon ei ole todiste minkään läsnäolosta, vaan siitä että aivoissasi on sellainen tunne.
Esimerkiksi magneettikentillä on aiheutettu ihmisillä nappia painamalla selvä tunne jonkin ulkopuolisen "voiman" tai "persoonan" läsnäolosta.
Toista kohtaa ärsyttäessä on ihmisille aiheutettu kokemus siitä että he olisivat ruumiinsa ulkopuolella.
Joten tälläisten tunteiden ja kokemusten lähtökohtana voidaan pitää aivojen toimintaa/häiriötä paljon todennäköisempänä kuin mitään yliluonnollisesta kaikkivaltiasta olentoa.
"c)yksi tuntematon henkilö kerran sanoi minulle sellaiset..."
Ja minä istuin kerran yhdessä baarissa toisella puolen maailmaa ja samaan pöytään istui minun entinen naapurini jonka kanssa en ollut jutellut 15vuoteen. Mikä on sen todennäköisyys?
Kaikenlaisia asioita sattuu, joko enenmmän tai vähemmän todennäköisiä. Se ei tee niistä automaattisesti yliluonnollisesta lähteestä peräisin olevia...- samaa mieltä
"Ja sama koskee ufohavaintoja ja ihmisiä jotka väittävät joutuneensa avaruusolioden kaappaamaksi. Molemmat ovat ilman todisteita tehtyjä väitteitä ja se että näitä väitteitä tehdään parantaa sinusta niiden paikkaansapitävyyttä?"
Eivät tietenkään paranna! Samahan pätee esim. näihin juutalaisten holokausti-tarinoihin! Nurembergin oikeudenkäynneissähän todettiin, että se pitäytyy täysin todistajalausunnoissa ja natsien dokumenteissa (mitkä olisi ollut liittoutuneille tavattoman helppo nakki väärentää, varsinkin neuvostoliitolaisille), eli teknistieteellisiä todisteita ei otettu lainkaan lukuun (tietystikään jos niitä ei ollut, vaikka joukkohautoja miljoonista juutalaisista olisi pitänyt löytyä tuhottomasti).
Jos jo samankaltaisten ufo-tarinoiden kertojia löytyy runsaasti, vaikkei niillä ole mitään poliittista motiivia, niin kuinka paljon todennäköisempää on, että juutalaiset ovat valehdelleet poliittisista syistä omasta joukkotuhostaan! Palautetaanhan mieleen myös nämä 2000-luvuin "antisemitismin" aallot mm. Ranskassa, jotka tapahtuivat kuin tilauksesta heti Le Penin päästyä toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa! Eräskin juutalainen rabbi väitti joutuneensa synagoogassa muslimin puukotuksen uhriksi. Lääkäri totesi, että rabbi oli itse puukottanut itseään! Tällaisia juutalaisten sepittämiä moderneja viharikos-tarinoita löytyy lukuisia muitakin, että kannattaa tosiaan olla äärimmäisen skeptinen kaikenlaisen tarinoinnin yhteydessä! Tosin holokaustin tapauksessahan se on monessa maassa (mm. Ranskassa ja Saksassa) laitonta, joten monet professori-tason akateemikot on joutuneet vainon kohteeksi. Voimme varmaan pian odottaa myös ufo-tarinoiden kyseenalaistamisenkin kriminalisointia.
- e.k.v
Kerrohan lisää noista "rukousvastauksistasi". Tuo laukku homma oli aika haaska.
Voisitko muuten kertoa, että miten on mahdollista, että minulle näitä asioita tapahtuu tasan yhtä paljon kuin sinulle, mutta minä en koskaan mitään rukoile?
Samalla voisitkin kertoa miksi se pari viikkoa sitten kuollut 14v tyttö, jota raiskattiin ja kidutettiin useamman päivän ajan, ei saanut rukousvastausta vaikka olikin uskonnollinen nuori. Tapaus oli muistaakseni unkarissa tms. Ilmeisesti jumalalla oli kiire niiden sun kavereittesi laukkujen kanssa.
Ei nyt millään pahalla, mutta tuollaiset "rukousvastaukset" kuten sinäkin esimerkissäsi kerroit, ovat arkipäivän tavallisia tapahtumia joita tapahtuu rukoilemattakin. Hieman epäilyttää henkilön älykkyys, joka tuollaista pitää todisteena tasan yhtään mistään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485346
- 483718
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963346- 313126
- 592884
- 572740
- 532400
- 381854