Käskyistä

Raamatussa toisena käskynä on kielto jumalankuvien valmistamiseen.

Katolisessa ja luterilaisessa kymmenessä käskyssä tuo käsky on jätetty pois tai katsottu ensimmäiseen sisältyväksi lisähuomautukseksi, ja viimeinen käsky jaettu kahteen osaan.

Muiden kirkkokuntien numeroinneissa ensimmäisiä käskyjä on eroteltu ja esitetty pidemmässä muodossa.

Neljäs käsky on ainoa, johon sisältyy lupaus: "että kauan eläisit ja menestyisit".

Tämä liittyy siihen, että juutalaisuudessa EI uskottu kuoleman jälkeiseen elämään, vaan palkintoa hyville ihmisille odotettiin tulevaksi maanpäällisessä elämässä.
35281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

suomenkielinen ilmaisutyyli on vesitetty ja latistettu eikä näillä ole juurikaan yksilön henkistä ja moraalista ryhtiä kohottavaa vaikutusta.

Esimerkiksi käsky "Älä te huorin" kuuluu alkuperäisenä hebrealaisena ilmaisuna "ET TEE HUORIN" ja näillä on vissi ero.

Suomenkielinen ilmaisu vaatii sitä, että ihmisen pitää pystyä tahtonsa voimalla voittamaan lihan pyyteet ja nykyihminen ei tähän juurikaan pysty ja niinpä käsky onkin muutettu muotoon; "Älä tee aviorikosta".

Sen sijaan vomakas hebralainen ilmaisu koskettaa ihmisen syvintä olemusta ja tällöin käskyn noudattaminen on helpompaa.

Äänestä
  • helpommaksi kaiken, jopa käskytkin, ettei kenenkään tarvitse jatkuvasti pohtia, mitä käskyä minun nyt pitää noudattaa. Onko nyt sapatti vai ja paljonko kello on, jokos se kohta alkaa.

    Sana todistaa

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Kun toimitte noin, niin täytätte Jumalan tahdon. Yksinkertainen asia.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    helpommaksi kaiken, jopa käskytkin, ettei kenenkään tarvitse jatkuvasti pohtia, mitä käskyä minun nyt pitää noudattaa. Onko nyt sapatti vai ja paljonko kello on, jokos se kohta alkaa.

    mutta miksi yrität saada muutkin siihen uskomaan jos he eivät usko?

    Ottaisit huomioon että sinun näkökantasi MUIDEN USKOSTA - ei pidä paikkaansa.

    Se on eräälainen perus virhe näissä keskusteluissa.

    Ei se että on antiadventisti ole mikään usko sen enempää kuin jos on adventisti tai mikä tisti hyvänsä - jos ymmärrät mitä tarkoitan.

    Olenm huomannut että täällä ei monikaan osaa keskustella VAPAASTI Raamatusta ja Jumalan sanasta vaan lähes jokaiseen keskusteluun sisällytetään omia ennakkoluuloja muista ihmisistä.

    Jos tuota teidän anti-kläskyjen linjaa seuraisi niin käskyt olisivat lähes pannaan julistettuja.. niistä ei saisi enää edes keskustella ???

    Minusta nimimerkki "anti-kristityn" huomautus käskyistä oli ERITTÄIN HYVÄ.

    Sillä onhan eroa sanoa ET TEE tai ÄLÄ TEE ..

    alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    >> mutta miksi yrität saada muutkin siihen uskomaan jos he eivät usko? >>>

    Mitäs pahaa tuossa "veli vapaan" viestissä oli? Pieni Raamatun jae, jossa sanotaan kaikki olleellinen, jota kaikken maailman höpölahkot ja niiden jäsenet eivät ymmärrä, vaan luovat omat sääntönsä.

    >> Ottaisit huomioon että sinun näkökantasi MUIDEN USKOSTA - ei pidä paikkaansa. >>>

    Mitähän tällä taas tarkoitit. pieni Raamatun jae, joka esiin tuotiin ilman kiihkoa ja sinä käyt kimppuun kuin yleinen syyttäjä?

    >>> Ei se että on antiadventisti ole mikään usko sen enempää kuin jos on adventisti tai mikä tisti hyvänsä - jos ymmärrät mitä tarkoitan. >>>

    Kuinkas veli vapaa toi antiadventismia esiin? Pieni esimerkki kiitos? Vai eikö kukaan muu kuin sinä, saa tuoda ajatuksiaan esille?

    >>> Olenm huomannut että täällä ei monikaan osaa keskustella VAPAASTI Raamatusta ja Jumalan sanasta vaan lähes jokaiseen keskusteluun sisällytetään omia ennakkoluuloja muista ihmisistä. >>>>

    Kuinkas veli vapaa viestissään toi ennakkoluuloja esille. Minusta hän vastaa todella sävyisästi ja Raamatulla perustellen kenelle tahansa, jos vaikkapa minuun vertaa. Joten taas esimerkkiä ainaisen louskutuksen sijaan???

    >>> Jos tuota teidän anti-kläskyjen linjaa seuraisi niin käskyt olisivat lähes pannaan julistettuja.. niistä ei saisi enää edes keskustella ??? >>>>

    No veli vapaa toi Raamatusta esiin hyvin olennaisen uuteen liittoon kuuluvan jakeen, ja siinä esiintuonnissa ei kyllä mitään anti-linjaa ollut havaittavissa. Sen keksit ihan omasta päästäsi.

    Taitaa olla niin, että sinun omat fantasiasi anti-adventisteista siellä ja täällä alkavat hämärtää sinun omaa kykyäsi suhtautua asiallisiin viesteihin niiden ansaitsemalla tavalla ja mesot omaa leikki-adventismiasi niin, että et edes näe mitä kirjoitetaan.

    Veli vapaa on minusta harvinaisen asiallinen ja kiihkoton kirjoittaja ja hän ei jankuta tyhjänpäiväisyyksiä viikosta toiseen, kuten eräät täällä tekevät.

    tarkoitit vastauksesi? Jos minulle, niin uskon tähän.

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Ei kai tuohon tarvitse kenenkään mitään lisätä, tai muuttaa mihinkään suuntaan.?

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    kuinka hyviä ne sitten ovatkin menee anti-adventismiksi.

    Sitä minä vain..

    Kiinostavaa oli se ero mikä on suomalaisen ja hebrealaisen tekstin välillä.

    Sillä jos sanotaan ET TEE - siinä on aivan eri pohja kuin ÄLÄ TEE.

    Joskus olisi mukava keskustrella ILMAN TEIDÄN anti-adventismiannekin - eikö sinusta olisi?

    lähimmäiseni bushmanni. Pyhä sana todistaa näin.

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Niin tuon lisäksi kannattaa muistaa vielä tämä.

    1. Kor. 13:8
    Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.

    Kun kaikki muu on hävinnyt, on jäljellä vain rakkaus. Näin todistaa Jumalan sana, minä uskon siihen ja Jeesukseen, koska se on minun toivoni iankaikkisesta elämästä.
    Kukaan eikä mikään muu voi pelastaa minua, vaikka mitä muuta väitettäisiin.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    kuinka hyviä ne sitten ovatkin menee anti-adventismiksi.

    Sitä minä vain..

    Kiinostavaa oli se ero mikä on suomalaisen ja hebrealaisen tekstin välillä.

    Sillä jos sanotaan ET TEE - siinä on aivan eri pohja kuin ÄLÄ TEE.

    Joskus olisi mukava keskustrella ILMAN TEIDÄN anti-adventismiannekin - eikö sinusta olisi?

    sanan totuus tekee adventismista antiadventismin? Olisiko se noin, sillä Jeesus itse sanoi.

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Totuus on pyhässä sanassa, uskokaa siihen.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    tarkoitit vastauksesi? Jos minulle, niin uskon tähän.

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Ei kai tuohon tarvitse kenenkään mitään lisätä, tai muuttaa mihinkään suuntaan.?

    mutta ei kai se estä keskustelemasta asioista. Vai mitä.. Esimerkiksi juuri siitä kuinka NE käskyt joita säilytettiin liitonarkin sisällä oikestaan oli kirjoitettu alunperin.

    niin eikö juuri ne jotka Jumala itse kirjoitti laintauluihin. Minusta ainakin - huomaa sekin että lähes joka kerta kun joku (kuka tahansa) adventisti tai ei alkaa keskustelun tulevat antiadventistit sekoittamaan kirjoituksilla joiden PERIMMÄINEN TARKOITUS on mollata adventisteja.

    Nytkin - katsohan minä en ole adventisti - eikä "anti-kristitty" ole adventisti ja kuitenkin on tätäkin keskustelua pilaamassa kaksi anti-adventistia omine ennakkoluuloineen ihmisistä.

    Adventismin täytyy olla teille VAARALLINEN - koska se nostaa karvat pystyyn joka kirjoituksesta minkä luette - teille kelpaa vain toisten mollaajien kirjoitukset. Suunnilleen näinhän se menee tällä palstalla - eikö.

    Tämä aloitus oli hyvä. Se ei ottanut edes kantaa adventismiin vaan oli kirjoitettu totuuden mukaisesti ja asiallisestyi - oliko se liikaa :)

    Mutta usko sinä oman uskosi mukaan - niin teen minäkin .. toivon mukaan voimme kuitenkin keskustella asioista ilman antia..

    sana todistaa, että rakastamalla lähimmäistäsi kaikki käskyt ovat täytetty. En minä ymmärrä, miksei siihen uskota. Se on pyhän sanan todistus, ja se sana on lähtöisin Jumalalta.

    Jos joku kokee, että Jumalan sanan totuus mollaa adventisteja, niin silloin adventismi itse ei noudata pyhää sanaa eikä usko siihen. Siinä on jotakin Jumalan sanan vastaista.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    helpommaksi kaiken, jopa käskytkin, ettei kenenkään tarvitse jatkuvasti pohtia, mitä käskyä minun nyt pitää noudattaa. Onko nyt sapatti vai ja paljonko kello on, jokos se kohta alkaa.

    Sana todistaa

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Kun toimitte noin, niin täytätte Jumalan tahdon. Yksinkertainen asia.

    väännätte että "tapa lähimmäisesi kunhan sitten tapat itsesi". silloinhan rakastit sitä lähimmäistä kuten itseäsi... EI SIIS TOIMI TUO SUN VÄITTEES EIKÄ SE EDES OLE PAAVALIN TARKOITUSKAAN.

    Äänestä

  • vääntää niinkuin te kirjoitti:

    väännätte että "tapa lähimmäisesi kunhan sitten tapat itsesi". silloinhan rakastit sitä lähimmäistä kuten itseäsi... EI SIIS TOIMI TUO SUN VÄITTEES EIKÄ SE EDES OLE PAAVALIN TARKOITUSKAAN.

    >>>>> tuon voi sitten vääntää niinkuin te väännätte että "tapa lähimmäisesi kunhan sitten tapat itsesi". silloinhan rakastit sitä lähimmäistä kuten itseäsi... EI SIIS TOIMI TUO SUN VÄITTEES EIKÄ SE EDES OLE PAAVALIN TARKOITUSKAAN. >>>

    Oikein hyvä esimerkki. Tähän kykenee vain ja ainoastaan erään amerikkalaisperäisen höpölahkon kannattaja.

    Minun raamatun tuntemusta epäillään oikealta ja vasemmalta, mutta en ole tainnut mitään näin älytöntä koskaan kirjoittaa, vaikka sammakoita välillä sormistani pääseekin.

    Ainoastaan amerikkalaisen, laista kiihkoilen lahkon jäsen voi vääntää Jeesuksen antaman rakkauden kaksoiskäskyn sellaiseen muotoon, että siinä itse asiassa puhutaankin tappamisen autuudesta.

    Jälleen hyvä esimerkki siitä, miksi teidän tulisi tämä höpölahko kiertää hyvin kaukaa.

    Olisiko kenelläkään adventistien myötäilijällä nyt hyviä perusteluja tämän uskossa harhautuneen puolustamiseksi? Vika ei olekaan hänen höpölahkossaan ja sen opetuksissa, vaan kamalat antiadventistit ovat saaneet häneen tuollaisia ajatuksia, vai kuinka asiat väännetään tällä kertaa?

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    niin eikö juuri ne jotka Jumala itse kirjoitti laintauluihin. Minusta ainakin - huomaa sekin että lähes joka kerta kun joku (kuka tahansa) adventisti tai ei alkaa keskustelun tulevat antiadventistit sekoittamaan kirjoituksilla joiden PERIMMÄINEN TARKOITUS on mollata adventisteja.

    Nytkin - katsohan minä en ole adventisti - eikä "anti-kristitty" ole adventisti ja kuitenkin on tätäkin keskustelua pilaamassa kaksi anti-adventistia omine ennakkoluuloineen ihmisistä.

    Adventismin täytyy olla teille VAARALLINEN - koska se nostaa karvat pystyyn joka kirjoituksesta minkä luette - teille kelpaa vain toisten mollaajien kirjoitukset. Suunnilleen näinhän se menee tällä palstalla - eikö.

    Tämä aloitus oli hyvä. Se ei ottanut edes kantaa adventismiin vaan oli kirjoitettu totuuden mukaisesti ja asiallisestyi - oliko se liikaa :)

    Mutta usko sinä oman uskosi mukaan - niin teen minäkin .. toivon mukaan voimme kuitenkin keskustella asioista ilman antia..

    Rakas alex.

    Palataanpa hiukan taaksepäin viesteissä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8302287

    Siinä I -viesti. Ihan asiaa, ilman höpöhöpöä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8302287/38801044

    Siinä II -viesti asiaa, ilman höpöhöpöä. Kirjoitti poika.tuntureilta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8302287/38805372

    Siinä III -viesti veli vapaalta. Asiaa ilman höpöhöpöä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8302287/38805791

    Siinä IV -viesti sinulta. Olisiko sinulla jotain sanomista sen sisällöstä?

    Kirjoitat näin:

    >> Nytkin - katsohan minä en ole adventisti - eikä "anti-kristitty" ole adventisti ja kuitenkin on tätäkin keskustelua pilaamassa kaksi anti-adventistia omine ennakkoluuloineen ihmisistä. >>>

    Kuka oli ensimäinen kirjoittaja, joka alkoi vaahtoamaan jostain ismistä ja kirjoitti jotain muuta kuin asiaa? Kuka?

    Olisiko se ollut rakas Alex-kasi, joka ensimmäisenä pisti ennakkoluuloja ihmisistä kehiin ja pilasi koko hyvin alkaneen ketjun?

    Olisiko näin? No jokainen lukija voi itse päätellä lukiessaan 4 ensimmäistä viestiä.

    >>> huomaa sekin että lähes joka kerta kun joku (kuka tahansa) adventisti tai ei alkaa keskustelun tulevat antiadventistit sekoittamaan kirjoituksilla joiden PERIMMÄINEN TARKOITUS on mollata adventisteja. >>>

    Sinä olit ensimmäinen, joka aloit mollaamaan toista kirjoitajaa, ja täysin syyttä. Veli vapaa lainasi jakeen Raamatusta ja sen perusteella sinä aloit mollaamaan häntä. Hän ei yhden yhtä poikkipuoleista sanaa ollut adventistista tai adventismista sanonut.

    Minä olen jo pitkään ihmetellyt tapaasi mollata ihmisiä, vaikka on menossa täysin asiallinen keskustelu.

    Tämä keskustelu on erittäin hyvä esimerkki sinun käytöksestäsi.

    >> Tämä aloitus oli hyvä. Se ei ottanut edes kantaa adventismiin vaan oli kirjoitettu totuuden mukaisesti ja asiallisestyi - oliko se liikaa :) >>>

    Hyvä kun huomasit ja kolme ensimmäistä kirjoittajaa huomasin saman. Sinä neljäntenä olit ensimmäinen, joka meni sivuraiteelle ja aloit täysin asiattomasti höpistä jotain käsittämätöntä antiadventisteista.

    >> Adventismin täytyy olla teille VAARALLINEN - koska se nostaa karvat pystyyn joka kirjoituksesta minkä luette - teille kelpaa vain toisten mollaajien kirjoitukset. Suunnilleen näinhän se menee tällä palstalla - eikö. >>>

    Adventtikirkko on kuoleva höpölahko, syntyjään amerikasta, jossa höpölahkoja on syntynyt kuin sieniä sateella. Ei se ole mitään muuta. Suomessa 3500 jäsentä, ruotsissa alle 2000 ja sitä rataa. Ja väki vähenee.

    > Mutta usko sinä oman uskosi mukaan - niin teen minäkin .. toivon mukaan voimme kuitenkin keskustella asioista ilman antia.. >>>

    Minun uskoni mukaan voisimme keskustella ilman "anti"a paljon helpommin ilman sinua ja sinun hysteerista "antiadventismin" näkemistä jokaisessa viestissä, joka ei ole sinun kavereiltasi.

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    mutta ei kai se estä keskustelemasta asioista. Vai mitä.. Esimerkiksi juuri siitä kuinka NE käskyt joita säilytettiin liitonarkin sisällä oikestaan oli kirjoitettu alunperin.

    on tietty järjestys, koska Hän on järjestyksen Jumala. Siksipä sana todistaa, mitä tulee tapahtumaan. Joka ei siihen usko, niin ei mielestäni sellaisella ole Jumalaakaan.
    Vielä kerran otan tämän sanan todistuksen, jossa todistetaan näin.

    - Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Ja sana todistaa myöhemmin mikä suuri merkitys tuolla rakkaudella on.

    8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
    10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

    Se suurin käsky, joka pitää sisällään kaikki lait ja käskyt, on rakkaus, ja rakkaus on Jumala itse, joka on ainoa kulematon ja ikuinen.

    Room. 13:10
    Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

    On jokaisen oma henkilökohtainen asia, uskooko Jumalan sanaan vai ei. Kukaan, ei edes Jumala pakota uskomaan siihen.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    tarkoitit vastauksesi? Jos minulle, niin uskon tähän.

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Ei kai tuohon tarvitse kenenkään mitään lisätä, tai muuttaa mihinkään suuntaan.?

    se, mitä Jeesus itse sanoi. Lukekaapa Luuk.10:25-28!!!!".....RAKASTA HERRAA, JUMALAASI, KOKO SYDÄMESTÄSI JA KOKO SIELUSTASI, KOKO VOIMALLASI JA KOKO YMMÄRRYKSELLÄSI, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi...." Kumpaa sinun on siis rakastaminen enemmän; JUMALAA vai ITSEÄSI? Lähimmäisenrakkaus on samalla tasalla kuin sinun itsesi rakastaminen, mutta rakkautesi Jumalaan kuuluu ylittää kaiken rakkauden. Ja RAKKAUS JUMALAAN on , että pidämme HÄNEN KÄSKYNSÄ. (Löytyy kyllä sekin raamatusta, UT:sta, kunhan nyt vain jaksaisin muistaa kohdan.)

    Äänestä

  • risti-seiska kirjoitti:

    sinun tulee tehdä kuten Jumalan sana kehoittaa.

    Gal. 5:14
    Sillä KAIKKI laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Joka ei usko eikä ole kuuliainen sanalle, totesi Jeesus sellaisesta näin.

    1. Joh. 4:8
    Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

    Totuus on tämä.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    Rakas alex.

    Palataanpa hiukan taaksepäin viesteissä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8302287

    Siinä I -viesti. Ihan asiaa, ilman höpöhöpöä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8302287/38801044

    Siinä II -viesti asiaa, ilman höpöhöpöä. Kirjoitti poika.tuntureilta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8302287/38805372

    Siinä III -viesti veli vapaalta. Asiaa ilman höpöhöpöä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8302287/38805791

    Siinä IV -viesti sinulta. Olisiko sinulla jotain sanomista sen sisällöstä?

    Kirjoitat näin:

    >> Nytkin - katsohan minä en ole adventisti - eikä "anti-kristitty" ole adventisti ja kuitenkin on tätäkin keskustelua pilaamassa kaksi anti-adventistia omine ennakkoluuloineen ihmisistä. >>>

    Kuka oli ensimäinen kirjoittaja, joka alkoi vaahtoamaan jostain ismistä ja kirjoitti jotain muuta kuin asiaa? Kuka?

    Olisiko se ollut rakas Alex-kasi, joka ensimmäisenä pisti ennakkoluuloja ihmisistä kehiin ja pilasi koko hyvin alkaneen ketjun?

    Olisiko näin? No jokainen lukija voi itse päätellä lukiessaan 4 ensimmäistä viestiä.

    >>> huomaa sekin että lähes joka kerta kun joku (kuka tahansa) adventisti tai ei alkaa keskustelun tulevat antiadventistit sekoittamaan kirjoituksilla joiden PERIMMÄINEN TARKOITUS on mollata adventisteja. >>>

    Sinä olit ensimmäinen, joka aloit mollaamaan toista kirjoitajaa, ja täysin syyttä. Veli vapaa lainasi jakeen Raamatusta ja sen perusteella sinä aloit mollaamaan häntä. Hän ei yhden yhtä poikkipuoleista sanaa ollut adventistista tai adventismista sanonut.

    Minä olen jo pitkään ihmetellyt tapaasi mollata ihmisiä, vaikka on menossa täysin asiallinen keskustelu.

    Tämä keskustelu on erittäin hyvä esimerkki sinun käytöksestäsi.

    >> Tämä aloitus oli hyvä. Se ei ottanut edes kantaa adventismiin vaan oli kirjoitettu totuuden mukaisesti ja asiallisestyi - oliko se liikaa :) >>>

    Hyvä kun huomasit ja kolme ensimmäistä kirjoittajaa huomasin saman. Sinä neljäntenä olit ensimmäinen, joka meni sivuraiteelle ja aloit täysin asiattomasti höpistä jotain käsittämätöntä antiadventisteista.

    >> Adventismin täytyy olla teille VAARALLINEN - koska se nostaa karvat pystyyn joka kirjoituksesta minkä luette - teille kelpaa vain toisten mollaajien kirjoitukset. Suunnilleen näinhän se menee tällä palstalla - eikö. >>>

    Adventtikirkko on kuoleva höpölahko, syntyjään amerikasta, jossa höpölahkoja on syntynyt kuin sieniä sateella. Ei se ole mitään muuta. Suomessa 3500 jäsentä, ruotsissa alle 2000 ja sitä rataa. Ja väki vähenee.

    > Mutta usko sinä oman uskosi mukaan - niin teen minäkin .. toivon mukaan voimme kuitenkin keskustella asioista ilman antia.. >>>

    Minun uskoni mukaan voisimme keskustella ilman "anti"a paljon helpommin ilman sinua ja sinun hysteerista "antiadventismin" näkemistä jokaisessa viestissä, joka ei ole sinun kavereiltasi.

    itse ja mollaat koko ajan adventisteja... olet tyypillinen antiadventisti, et mitään muuta.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    >>>>> tuon voi sitten vääntää niinkuin te väännätte että "tapa lähimmäisesi kunhan sitten tapat itsesi". silloinhan rakastit sitä lähimmäistä kuten itseäsi... EI SIIS TOIMI TUO SUN VÄITTEES EIKÄ SE EDES OLE PAAVALIN TARKOITUSKAAN. >>>

    Oikein hyvä esimerkki. Tähän kykenee vain ja ainoastaan erään amerikkalaisperäisen höpölahkon kannattaja.

    Minun raamatun tuntemusta epäillään oikealta ja vasemmalta, mutta en ole tainnut mitään näin älytöntä koskaan kirjoittaa, vaikka sammakoita välillä sormistani pääseekin.

    Ainoastaan amerikkalaisen, laista kiihkoilen lahkon jäsen voi vääntää Jeesuksen antaman rakkauden kaksoiskäskyn sellaiseen muotoon, että siinä itse asiassa puhutaankin tappamisen autuudesta.

    Jälleen hyvä esimerkki siitä, miksi teidän tulisi tämä höpölahko kiertää hyvin kaukaa.

    Olisiko kenelläkään adventistien myötäilijällä nyt hyviä perusteluja tämän uskossa harhautuneen puolustamiseksi? Vika ei olekaan hänen höpölahkossaan ja sen opetuksissa, vaan kamalat antiadventistit ovat saaneet häneen tuollaisia ajatuksia, vai kuinka asiat väännetään tällä kertaa?

    vaan karikatyyri antiadventistien näkemyksistä... et sitten ossoo lukea näköjään tai et ainakaan ymmärrä luettua.

    Äänestä

  • Bushmanni kirjoitti:

    >>>>> tuon voi sitten vääntää niinkuin te väännätte että "tapa lähimmäisesi kunhan sitten tapat itsesi". silloinhan rakastit sitä lähimmäistä kuten itseäsi... EI SIIS TOIMI TUO SUN VÄITTEES EIKÄ SE EDES OLE PAAVALIN TARKOITUSKAAN. >>>

    Oikein hyvä esimerkki. Tähän kykenee vain ja ainoastaan erään amerikkalaisperäisen höpölahkon kannattaja.

    Minun raamatun tuntemusta epäillään oikealta ja vasemmalta, mutta en ole tainnut mitään näin älytöntä koskaan kirjoittaa, vaikka sammakoita välillä sormistani pääseekin.

    Ainoastaan amerikkalaisen, laista kiihkoilen lahkon jäsen voi vääntää Jeesuksen antaman rakkauden kaksoiskäskyn sellaiseen muotoon, että siinä itse asiassa puhutaankin tappamisen autuudesta.

    Jälleen hyvä esimerkki siitä, miksi teidän tulisi tämä höpölahko kiertää hyvin kaukaa.

    Olisiko kenelläkään adventistien myötäilijällä nyt hyviä perusteluja tämän uskossa harhautuneen puolustamiseksi? Vika ei olekaan hänen höpölahkossaan ja sen opetuksissa, vaan kamalat antiadventistit ovat saaneet häneen tuollaisia ajatuksia, vai kuinka asiat väännetään tällä kertaa?

    että sinä ainakin puhut Jeesuksen antamasta rakkauden KAKSOISKÄSKYstä. Monet täällä ovat puolittaneet senkin koskemaan VAIN rakkautta itseensä ja lähimmäisiinsä (ja niistäkin vain sellaisiin, jotka uskovat kuten hän itse). Kyllä Jeesus käskee rakastamaan JUMALAA YLI KAIKEN.

    Äänestä

  • olet höpöhöpöukko kirjoitti:

    itse ja mollaat koko ajan adventisteja... olet tyypillinen antiadventisti, et mitään muuta.

    On mukava nähdä, että alexin hengenheimolaistet ovat sivistynyttä väkeä ja osaavat perustella mielipiteensä selkeästi.

    Jälleen kerran totean, että mikäli sinun kaltaisissa on adventtikirkon tulevaisuus, niin asiat ovat paremmin kuin hyvin.

    Jos todellakin kaltaisesi sivistyneet ihmiset ovat tämän humpuukilahkon kivijalat, niin sittenhän teidän voittokulkuanne ei voi mikään estää. Jokainen sivistynyt ihminen haluaa oikopäätä liittyä seuraasi keskustelemaan perusteltujen mielipiteiden kera uskonnollisista asioista.

    Jos minä jotain mollaan, niin uskonne outoja oppeja sekä sairasta amerikkalaista kotiäitiä, joka on niiden älyttömyyksien ehtymätön lähde. Ja määrätyistä syistä minä tunnen ne opit enemmän kuin hyvin.

    Äänestä

  • ilahduttavaa, kirjoitti:

    että sinä ainakin puhut Jeesuksen antamasta rakkauden KAKSOISKÄSKYstä. Monet täällä ovat puolittaneet senkin koskemaan VAIN rakkautta itseensä ja lähimmäisiinsä (ja niistäkin vain sellaisiin, jotka uskovat kuten hän itse). Kyllä Jeesus käskee rakastamaan JUMALAA YLI KAIKEN.

    Ennen kuin kukaan ehtii minua parjaamaan, niin pieni huomio sanoistani on paikallaan.

    Minä pidän sen version, jossa Jumalaa käsketään rakastamaan koko sydämestä ja lähimmäistä kuten itseäsi.

    Näissä uskonhommeleissa on parasta pitää jalat tukevasti maan pinnalla ja kun rakastaa lähimmäisiään/lähimpiään koko sydämestään ja Jumalaa koko sydämestään, niin ei voi mennä pahasti pieleen.

    Kysymys suurimmasta käskystä

    Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. 35. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: 36. "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" 37. Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

    Tämä Jumalan rakastaminen yli kaiken johtuu sen aikaisesta kulttuurista ja siitä, että perhe ei ollut silloin arvossaan. Jeesuskin käski hylätä perheen (sisälten siis ilmeisesti vaimon, lapset, omat vanhemmat yms) ja liittyä hänen porukoihin.

    Ihminen ei saa edes haudata omaa isäänsä ja surra rauhassa, jos hän tahtoo olla Jeesuksen opetuslapsi. Kuolleet haudatkoon kuolleensa (Luuk. 9:59–60).

    Perheestään ja lapsistaan luopunut saa palkkansa sekä tässä maailmanajassa että tulevaisuudessa iankaikkisen elämän (Mark 10:28–30).

    Nykyisin olettaisin, että emme hylkää lapsiamme ja perhettämme, vaan hekin saavat nauttia rakkaudestamme yhtäläisesti Jumalan kanssa.

    Joten maltti on valttia ja ajatus mukana, kun rakastamme lähimpiä, lähimmäisiä ja Jumalaa. Koko sydämestä, totta kai.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    helpommaksi kaiken, jopa käskytkin, ettei kenenkään tarvitse jatkuvasti pohtia, mitä käskyä minun nyt pitää noudattaa. Onko nyt sapatti vai ja paljonko kello on, jokos se kohta alkaa.

    Sana todistaa

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Kun toimitte noin, niin täytätte Jumalan tahdon. Yksinkertainen asia.

    sitä lähimmäisenrakkauttakaan ei nykyään mistään löydä.

    Eli arvotota huuhaata koko kristillisyys. Tällä hommalla kun kukaan ei peri iankaikkista elämää.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    sana todistaa, että rakastamalla lähimmäistäsi kaikki käskyt ovat täytetty. En minä ymmärrä, miksei siihen uskota. Se on pyhän sanan todistus, ja se sana on lähtöisin Jumalalta.

    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Jos joku kokee, että Jumalan sanan totuus mollaa adventisteja, niin silloin adventismi itse ei noudata pyhää sanaa eikä usko siihen. Siinä on jotakin Jumalan sanan vastaista.

    sinä sanot: " Rakasta lähimmäistäsi....ja kaikki käskyt on noudatettu!!

    Kyllä tuosta lauseesta on pitkä matka , käskyjen täyttämiseen.

    Ja entäs? " Rakasta Jumalaa yli kaiken" I-IV käskyä, eihän nämäkään käskyt hoidu hokemalla!!

    Mitä ihmettä oikein yritit esittää, veli -vapaa,....jos olet vapaa laista, niin silloinhan noudatat sitä!!
    Jos rikot sitä, olet lain alla!! Jos et usko, niin kokeile paljonko isoimmat poliisit painavat.
    Lakia rikkomalla sen lain painon saa kokea!

    Äänestä

  • KUIN AVIOLIITOSSA OLEVAT,NIIMPÄ NYKYISEN KÄÄNNÖKSEN MUKAAN,MUU HUORAAMINEN ON SALLITTU.VARMAAN KIRKON PITI MUUTTAA KUN AVOLIITOT JA HOMOLIITOT YM OVAT NYKYISIN NIIN YLEISIÄ.TÄSSÄ TULEEKIN ESILLE SE ENNUSTUS,JOSSA SANOTAAN ETTÄ IHMISET MUUTTAVAT AJAT JA LAIN.JUMALA EI KUITENKAAN MUUTA YHTÄKÄÄN KÄSKYÄÄN.VIIKOJÄRJESTYS ON JO MUUTETTU AJAT SITTEN ETTÄ KIRKKO SAISI SUNNUNTAISIN ENEMMÄM KÄVIJÖITÄ KUN SE PÄIVÄ ON PANTU SAPATIN TILALLE SEITSEMÄMNNEKSI PÄIVÄKSI.HUVITTAVAA ON AINA PÄÄSIÄISEN AIKOIHIN KUN KUN PAPIT PAASAAVAT ETTÄ SUNNUNTAINA,VIIKON ENSIMÄISENÄ PÄIVÄNÄ JEESUS NOUSI KUOLLEISTA.KUITENKIN PITÄVÄT SUNNUNTAITA MYYÖS LEPOPÄIVÄNÄ ELI SEITSEMÄNTENÄ,NIINKUIN SE ON NYKYISESSÄ ALLAKASSA.ELI NIILLE ON SAMA PÄIVÄ ENSIMMÄINEN JA SEITSEMÄS.

    Äänestä

  • veli.vapaa kirjoitti:

    sinun tulee tehdä kuten Jumalan sana kehoittaa.

    Gal. 5:14
    Sillä KAIKKI laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Joka ei usko eikä ole kuuliainen sanalle, totesi Jeesus sellaisesta näin.

    1. Joh. 4:8
    Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

    Totuus on tämä.

    Matt. 22:34-40

    34 Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen;
    35 ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:
    36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
    37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
    38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
    39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
    40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

    Äänestä

  • ilahduttavaa, kirjoitti:

    että sinä ainakin puhut Jeesuksen antamasta rakkauden KAKSOISKÄSKYstä. Monet täällä ovat puolittaneet senkin koskemaan VAIN rakkautta itseensä ja lähimmäisiinsä (ja niistäkin vain sellaisiin, jotka uskovat kuten hän itse). Kyllä Jeesus käskee rakastamaan JUMALAA YLI KAIKEN.

    Sillä vakuuttavaa ja vaikuttavaa ja uskottavaa rakkautta Jumalaa kohtaan on vain
    lähimmäisen kautta tapahtuva.

    Matteus 22.

    34 Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen;
    35 ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:
    36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
    37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
    38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
    39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
    40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

    Ja lisää vaan vaikka et edellistäkään kestä ...

    1. Joh. 3:6
    Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.

    1. Joh. 4:12
    Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.

    1. Joh. 4:20
    Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

    3. Joh. 1:11
    Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    palvella epäjumalia Herran sinun Jumalasi rinnalla ja silti Jumala pysyy sinussa, kunhan vain rakastat lähimmäistäsi?? Niinkö tosiaan uskot??? Mihin lahkoon sinä kuulut??

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Sillä vakuuttavaa ja vaikuttavaa ja uskottavaa rakkautta Jumalaa kohtaan on vain
    lähimmäisen kautta tapahtuva.

    Matteus 22.

    34 Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen;
    35 ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:
    36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
    37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
    38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
    39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
    40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

    Ja lisää vaan vaikka et edellistäkään kestä ...

    1. Joh. 3:6
    Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.

    1. Joh. 4:12
    Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.

    1. Joh. 4:20
    Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

    3. Joh. 1:11
    Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt.

    Jeesukseen, he uskovat mitä Hän sanoi ja opetti.

    Joh. 13:35
    Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

    Minusta tällä palstalla ei rakkaus rehoita..

    Äänestä

  • VOI TEHDÄ............... kirjoitti:

    KUIN AVIOLIITOSSA OLEVAT,NIIMPÄ NYKYISEN KÄÄNNÖKSEN MUKAAN,MUU HUORAAMINEN ON SALLITTU.VARMAAN KIRKON PITI MUUTTAA KUN AVOLIITOT JA HOMOLIITOT YM OVAT NYKYISIN NIIN YLEISIÄ.TÄSSÄ TULEEKIN ESILLE SE ENNUSTUS,JOSSA SANOTAAN ETTÄ IHMISET MUUTTAVAT AJAT JA LAIN.JUMALA EI KUITENKAAN MUUTA YHTÄKÄÄN KÄSKYÄÄN.VIIKOJÄRJESTYS ON JO MUUTETTU AJAT SITTEN ETTÄ KIRKKO SAISI SUNNUNTAISIN ENEMMÄM KÄVIJÖITÄ KUN SE PÄIVÄ ON PANTU SAPATIN TILALLE SEITSEMÄMNNEKSI PÄIVÄKSI.HUVITTAVAA ON AINA PÄÄSIÄISEN AIKOIHIN KUN KUN PAPIT PAASAAVAT ETTÄ SUNNUNTAINA,VIIKON ENSIMÄISENÄ PÄIVÄNÄ JEESUS NOUSI KUOLLEISTA.KUITENKIN PITÄVÄT SUNNUNTAITA MYYÖS LEPOPÄIVÄNÄ ELI SEITSEMÄNTENÄ,NIINKUIN SE ON NYKYISESSÄ ALLAKASSA.ELI NIILLE ON SAMA PÄIVÄ ENSIMMÄINEN JA SEITSEMÄS.

    Käsittääkseni sinä teet aivorikoksen, kun alistat Jumalan lain ja totuuden
    erinäisten käännösten varaan. Sillä aviorikosta ei tehdä aivoissa tai aviossa
    tai avion ulkopuolella, eikä sitä tee naapuri - vaan se tehdään omassa sydämessä.

    Aviorikoksesta - Matt. 5:27-28
    27 "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.'
    [2. Moos. 20:14 ; 5. Moos. 5:18 ]
    28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.
    [Job 31:1; Sananl. 6:25; 2. Piet. 2:14]

    Sanokoot raamatunkäännöksesi mitä tahansa ja olet aviossa tai et, niin et saa
    ajatella naista himoiten häntä itsellesi. Vaan pyyteettömästi pitäisi rakastaa.

    Äänestä

näkemys. fariseukset uskoivat ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.

Äänestä
  • oli niitä jotka uskoivat ylösnousemukseen ja päin vastoin.

    Sillon kun Jumala kirjoitti käskynsä laintauluihin tekivät Israelilaiset itselleen kultaisen vasikan joten voi ajatella että moni varmaan uskoi Egyptistä saatuihin uskontoihinkin..

    Tuo että juutalaisten keskuudessa ei uskota elämään kuoleman jälkeen on kuitenkin myös totta monelle (tänäänkin) - kysylin ihan uteliaisuuttani asiaa heitä itseltään.. monet juutalaiset katsovat sellaisen olevan oikeasta uskoa.. ja Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen eivät kovin monet juutalaiset tänäänkään usko - valitettavasti.. uskoa ikuiseen piinaan ei juutalaisten keskuudessa ole - en ole ainakaan kuullut kenenkään sellaiseen uskovan ..

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    oli niitä jotka uskoivat ylösnousemukseen ja päin vastoin.

    Sillon kun Jumala kirjoitti käskynsä laintauluihin tekivät Israelilaiset itselleen kultaisen vasikan joten voi ajatella että moni varmaan uskoi Egyptistä saatuihin uskontoihinkin..

    Tuo että juutalaisten keskuudessa ei uskota elämään kuoleman jälkeen on kuitenkin myös totta monelle (tänäänkin) - kysylin ihan uteliaisuuttani asiaa heitä itseltään.. monet juutalaiset katsovat sellaisen olevan oikeasta uskoa.. ja Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen eivät kovin monet juutalaiset tänäänkään usko - valitettavasti.. uskoa ikuiseen piinaan ei juutalaisten keskuudessa ole - en ole ainakaan kuullut kenenkään sellaiseen uskovan ..

    Juutalaiset näkevät ilman piinaa iankaikkisuuden, vaikka uskovatkin, että esim.
    tuo 6 milj. juutalaista ... en kehtaa sanoa mitä teki --- joka tapauksessa piinannut,
    saa palkkansa; 6-milj.kertaisen elinkautisen rangaistuksen.
    Jos vanha aatu olisi läsnä vielä, hän mieluusti liittyisi sinuun ja advareihisi,
    koskapa lupaatte taata sen, että hänenlaisensa vain puhalletaan olemattomaksi
    kuin vesikupla.

    Juutalaista uskoa ...

    Dan. 10:14
    Nyt olen tullut selittämään sinulle, mitä on tapahtuva kansallesi aikojen lopussa.
    Sillä myös tämä näky koskee niitä aikoja." [Dan. 8:26]

    Daniel 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
    [2. Makk. 7:9; Matt. 25:46 Jes. 66:24]
    3 Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.
    [Dan. 11:33 | Viis. 3:7; Matt. 13:43]

    Juudan Jellona

    Äänestä

  • Ap. t. 24:15

    ja pidän sen toivon Jumalaan,
    että on oleva ylösnousemus,
    jota nämä itsekin odottavat,
    sekä vanhurskasten että vääräin.

    R-mies*

    Äänestä

Alunperin ei käskyjä jaettu lainkaan kymmeneksi, sillä Jumala sanoi, että jos
rikkoo yhden niin o nvikapää kaikkien rikkomiseen. (VRt. Jaak. 2.)
Epäjumalankuvakielto protestanttisuudessa sisällytetään 1. käskyyn, koska se
on ensisijaise ntärkeä osa yhden ainoan Jumalan kunnioittamisessa.
Eihän silvottu ruumiskaan ole elävä - älkää repikö käskyjä hajalle!

Neljäs käsky - kunnioittaminen - on maanpäällisen menestyksen kannalta tärkein.

Ef. 6:2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky,
jota seuraa lupaus-
3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

Room. 12:10
Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan;
toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.

##juutalaisuudessa EI uskottu kuoleman jälkeiseen elämään##

Tuo on härskein herja, ettei juutalaisuudessa muak uskota ylösnousemukseen.
Paavali mainitsee ratkaisevassa puolustuksessaan, että on uskottu:

Ap. t. 24:15
ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus,
jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.

Hän sai juutalaiset rauhoittumaan, kun nämä havaitsivat, että Paavali uskoi
ylösnousemiseen - sekä vanhurskasten että vääräin - vaikka oli kääntynyt
pois ankarimmasta fariseusten lahkosta ja alkanut johtaa ns. nasaretilaisen
lahkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huomattavaa kirjoitti:

Raamatussa toisena käskynä on kielto jumalankuvien valmistamiseen.

Katolisessa ja luterilaisessa kymmenessä käskyssä tuo käsky on jätetty pois tai katsottu ensimmäiseen sisältyväksi lisähuomautukseksi, ja viimeinen käsky jaettu kahteen osaan.

Muiden kirkkokuntien numeroinneissa ensimmäisiä käskyjä on eroteltu ja esitetty pidemmässä muodossa.

Neljäs käsky on ainoa, johon sisältyy lupaus: "että kauan eläisit ja menestyisit".

Tämä liittyy siihen, että juutalaisuudessa EI uskottu kuoleman jälkeiseen elämään, vaan palkintoa hyville ihmisille odotettiin tulevaksi maanpäällisessä elämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu