Elämä joskus ja aina useinkin pukkaa tuutin täydeltä sitä itseään, mutta valoilmiöitä ihan ihmeellisiä puikahtaa näemmä taivaallemme hetkittäin.
Olen ostanut monta kuukautta sitten erään taulun kirpparilta.
Sinänsä se ei ole taulu vaan kehystetty kuva ja raskas.
Kuvassa on naisen vartaloita vedessä ylhäällä meri ja laivat ja alhaalla naisen kupeessa siili.
Olin pakotettu ostamaan sen, en olisi voinut sitä antaa muille.
Muutamia viikkoja sitten kävin kirjastossa. Yhden bongasin, taisin toisenkin, mutta parhaan löysin.
Mollbergin tyttären kirja isästään ja suhteesta isään oli aivan nappijuttu. Kuinka arkinen ja kiihkoton näkemys elämästä silloin ja myös tällöin, erittäin hyvä, hyvä mulle.
No asiaanhan pitänee päästä.
Kirjassa tytär kertoo lukevansa kirjaa.Tämän toisen kirjoittajan ajatuksen hän kuitenkin kirjoittaa ääneen kirjansa sivuille, minä luen ajatuksella ne ja jatkan teille mikäli mahdollista.
Tässä se pätkä:
Päähenkilö munkki Gregorius syntyi sisarusten välisestä liitosta. Kun hänelle itselleen selvisi oma taustansa hän vetäytyi vaikeakulkuiselle meren luodolle ja muuttui siellä siiliksi! Siilistäkin voi kasvaa ihminen, kirja/ kirjailija kertoo.
Merkittäviä yhteen sattumuksia
10
400
Vastaukset
mieleen,että tuolla täytyy olla joku erityinen merkitys sinulle.Ehkä tuo kaikki haluaa kertoa sinulle jotain..
Mietin katsoessani sitä siiltä siinä kuvassa, että mitähän tämä taiteilija oikein sillä haluaa kertoa. Ensin tuli mieleen merisiili, mutta taulussa on kuitenkin ihan selkeä siili maanpäällä eläväinen. Nyt seuraavalla kirjastokäynnillä otan lainaksi sen kirjan, josta tämän taulun kuva kertoo. Toisaalta en tiedä, onko kuvataiteilija saanut inspiksensä juuri siitä tarinasta. Ihan mielenkiintoinen kuvio, no pääasiassa mulle:)
Kiitti kannanotosta.
Tiedätkö, onko kuvalla ja kirjassa kerrotulla pätkällä yhteys toisiinsa, vaiko pelkkää sattumaa?
Tarina liittyy jollain tavalla Roomaan ja hyvin kuva antaa ymmärtää lämpimistä vesistä, purjelaivoista ja poutapilvistä. Naishahmoja, tosin ne ovat ihan selkeästi naisia, mutta ikäänkuin asuisivat veden alla, koska hiukset ovat pitkät ja aaltomaiset. Naisia on neljä ja kaikkien vartaloita kietoo valkoinen kuin liidulla piirretyt harsomaiset kuviot ja juuri ne herkät paikat piilottaen, muttei ollenkaan.
Tavallaan ne näyttää kuin kalan eviltä, mutta kuitenkin kuin yöasuilta. Yhden naisen harsoissa kuin miniruusuja kauttaaltaan.Kahden kasvot näkyvät kokonaan profiilina, yhdellä miniruusujen peitossa, vain silmä. Selkäpäin kääntyneellä ei näy edes päätä!!
Mukavaa ja kiehtovaa, yksi punainen lanka elämän juoksussa. Tätä ei sovi kuuklata tai hätäilemällä pois selittää..:)tintti.kotivintti kirjoitti:
Tarina liittyy jollain tavalla Roomaan ja hyvin kuva antaa ymmärtää lämpimistä vesistä, purjelaivoista ja poutapilvistä. Naishahmoja, tosin ne ovat ihan selkeästi naisia, mutta ikäänkuin asuisivat veden alla, koska hiukset ovat pitkät ja aaltomaiset. Naisia on neljä ja kaikkien vartaloita kietoo valkoinen kuin liidulla piirretyt harsomaiset kuviot ja juuri ne herkät paikat piilottaen, muttei ollenkaan.
Tavallaan ne näyttää kuin kalan eviltä, mutta kuitenkin kuin yöasuilta. Yhden naisen harsoissa kuin miniruusuja kauttaaltaan.Kahden kasvot näkyvät kokonaan profiilina, yhdellä miniruusujen peitossa, vain silmä. Selkäpäin kääntyneellä ei näy edes päätä!!
Mukavaa ja kiehtovaa, yksi punainen lanka elämän juoksussa. Tätä ei sovi kuuklata tai hätäilemällä pois selittää..:)Taulu kuulostaa upealta, oot tehnyt melkoisen löydön.
Joskus kirppareilta löytää aarteita ja joskus oon itsekin kohdannut jonkun esineen kirpparilla, joka on ikäänkuin kertonut että minun on vietävä se kotiini. Viimeksi kotiin lähti kirpparilta pieni kapea, erikoisen muotoinen posliininen kaadin jonka toisella kyljellä oli värikäs maisemakuva, kuvan etualalla oli vaivaisukko ja taustalla kirkko.TaikisN kirjoitti:
Taulu kuulostaa upealta, oot tehnyt melkoisen löydön.
Joskus kirppareilta löytää aarteita ja joskus oon itsekin kohdannut jonkun esineen kirpparilla, joka on ikäänkuin kertonut että minun on vietävä se kotiini. Viimeksi kotiin lähti kirpparilta pieni kapea, erikoisen muotoinen posliininen kaadin jonka toisella kyljellä oli värikäs maisemakuva, kuvan etualalla oli vaivaisukko ja taustalla kirkko.sekin kaadin:)
Mun mielestä se taulu tai jotain on löytö.
Katsotaan tuonnempana, mihin johti:)- tuota aaa
TaikisN kirjoitti:
Taulu kuulostaa upealta, oot tehnyt melkoisen löydön.
Joskus kirppareilta löytää aarteita ja joskus oon itsekin kohdannut jonkun esineen kirpparilla, joka on ikäänkuin kertonut että minun on vietävä se kotiini. Viimeksi kotiin lähti kirpparilta pieni kapea, erikoisen muotoinen posliininen kaadin jonka toisella kyljellä oli värikäs maisemakuva, kuvan etualalla oli vaivaisukko ja taustalla kirkko.viemiskutsua usein "heräteostokseksi". kengäkaupassa
kuuluu aina ikääkuin huutoja - osta meidät -haluamme ulos
isoon maailmaan seikkailemaan! - Pörrääjä
tuota aaa kirjoitti:
viemiskutsua usein "heräteostokseksi". kengäkaupassa
kuuluu aina ikääkuin huutoja - osta meidät -haluamme ulos
isoon maailmaan seikkailemaan!moni tuote osaa huutaa mun nimeä, en mä niitä muuten ostelis ;)
Siilistäkin voi kasvaa ihminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082655
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521866Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1521447Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3671418Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3571356Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251246Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe611213Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141146- 551006
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23928