nina lähti paikkaan parempaan

Kirjoittanut: kyynel89, 29.2.2004 klo 15.08

...havaittiin pahanlaatuinen aivokasvain 6kk sitten. menin lääkäriin kovan migreenin ja huimauksen takia. lääkäri määräsi mulle migreeni lääkkeitä, ja lähetti kotiin. kun päänsärky ja huimaus vain pahenivat seuraaville viikoilla lääkkeistä huolimatta, menin yksityiselle lääkärille. siellä muutamien kokeiden jälkeen minut otettiin osastolle. tutkimusten jälkeen huomattiin, että kasvain on pahanlaatuinen, ja sitä olisi todella vaikea leikata. tosin leikkaus oli ainut mahdollisuus. Toivoinkin että se auttaisi, eikä kasvain uusiutuisi. kuitenkin kävi niin, ettei kasvainta saatu poistettua, ja sen jälkeen on käyty erilaisissa hoidoissa, syöty lääkkeitä ja toivottu että kasvain häviäisi näillä hoidoilla. mulla oli mahdollisuus jäädä sairaalaan, mutta halusin kotiin, ja kouluun (siksi aikaa kun pystyin) mutta nyt olen kotona, en voi liikkua paljoakaan. edellisellä lääkärin käynnillä mulle kerrottiin, ettei kasvain mitä todennäköisimmin parantuisi, ja elinaikaa ei ole paljoa jäljellä, n. muutama kuukausi. lääkärit, ja sukulaiset haluaisivat vielä jatkaa kemoterapiaa ja lääkitystä, mutta itse en jaksa enempää ja päätinkin että otan enään kipulääkkeitä. perheeni on yrittänyt suostutella mua sädehoitoihin ja muihin, mutta pysyn päätöksessäni. ja haluan olla kotona loppu ajan.
en nyt tiedä, että miks kirjotin tän tänne, mut tuntu et oli pakko jonnee kirjottaa....

toi oli siis ninan kirjottama viesti tänne.... halusin vaa kirjottaa, et nina nukku pois, toissa iltana, omassa huoneessaan, omassa sängyssään, ystävä vierellään. olimme vain paria päivää aikaisemmin suunnitelleet (ninan tahdosta) hänen muistotilaisuutensa... hänen vanhemmilleen emme siitä vielä silloin kertoneet, mutta eileen annoin hänen vanhemmilleen paperin, johon olin kirjannut ninan toiveet. ninan viimeinen sana mulle oli: kiitos. Hän oli rohkea loppuun asti, lohdutti muakin, kun itkin. hän ei pelännyt kuolemaa...
143695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

osaa suureen suruun..:'(

Äänestä

Ehkä hieman karkeaa, mutta niin se vain on.
Päälle puolisen vuotta sitten oma äitini kuoli syöpään, muista olisko ollu peräti haimassa ja maksassa, päivä syntymäpäiväni jälkeen illalla. Tietysti asia suretti, parisen vuotta syöpä oli tiedossani ja yritin parhaani mukaan syöttää ja juottaa antioksidantteja sisältäviä kasviksia ja reilusti C- ja E-vitamiineja. Viimeiset elinkuukaudet hän oli kotona vuoteenomana letkuissa kiinni, paikallisen terkkarin kotihoidon ollessa mitä oli. Jotenkin silti pääsin asiasta suht helposti yli, ärsytti tosin aika kybällä kun hautajaisissa jotkut jotka eivät olleet äitiäni pitkään aikaan nähneet vollottivat täysillä, itse sentään olin tiennyt tilanteen jo pidemmän aikaa. Myöhemmin ainakin itselle ilmaantui asioita jotka sattuivat pahemmin kuin hänen kuolemansa...tiedän että varmasti monet saattavat ottaa pulttia viimeisestä, mutta niin se vain oli allekirjoittaneen kohdalla.

Kummiskin, jaksamisia. Ja koita kestää ne mahdolliset pösilöt sukulaiset jotka taputtavat
olkapäälle ja sanovat "mä tiedän miltä susta tuntuu."

Äänestä
  • Ne jotka itkivät sun äitiäs, muistivat sen eloisan ja ihanan ihmisen jota ne jäi kaipaan. Kyllä säkin itket vielä monet katkerat kyyneleet, kunhan aika menee ja sä tajuat tilanteen! Sun on nyt vaan ollu pakko jaksaa ja oot varmaan ollu ihan turtunu tilanteeseen... Mä tiiän, sä itket vielä.. ja mietit et miten oot voinu joskus jaksaa!

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    Ne jotka itkivät sun äitiäs, muistivat sen eloisan ja ihanan ihmisen jota ne jäi kaipaan. Kyllä säkin itket vielä monet katkerat kyyneleet, kunhan aika menee ja sä tajuat tilanteen! Sun on nyt vaan ollu pakko jaksaa ja oot varmaan ollu ihan turtunu tilanteeseen... Mä tiiän, sä itket vielä.. ja mietit et miten oot voinu joskus jaksaa!

    Tiedoksi vaan, minulla oli aikaa valmistautua hänen poismenoonsa. Tajuan kyllä että hän on poissa eikä takaisin tule, joten turha kitistä ettenkö muka "tajuaisi tilannetta." Näköjään joillekin yliherkille sukulaisille se oli kovempi nakki nieltäväksi kun saivat tietää asiasta vasta viime hetkellä.

    Ja itse pidän vanhempiani, kunnioituksesta huolimatta, "vain" vanhempina. Ei heidän luonaan
    roikuta koko ikää, vaan vielä rakkaamman puolison tms. kanssa, ja jos hän kuolisi, tilanne olisi aivan toinen. Että raahaa vain se "tiedän miltä susta tuntuu"-asenteesi muualle, en todellakaan tarvitse sitä.

    Äänestä

  • -R- kirjoitti:

    Jos sitten jonain päivänä joudut siitä " vielä rakkaammasta puolisostasi" luopumaan syövän tai muun sairauden takia, tai vaikka lapsestasi ( jos joku päivä sellaisia siunaantuu ) niin saat kuitenkin jonkun vielä taputtamaan olkapäälle ja olemaan kanssaeläjä ja tukija. Joskus niitä oikeesti tarvitaan ja pirusti!

    Äänestä

  • täti kirjoitti:

    En. Allekirjoittaneeseen koskee varmasti enemmän mahdollisen puolison menettäminen kuin vanhemman. Ja siitä olkapäälle taputtamisesta...vain idiootit tulevat "lohduttamaan" kyseisellä tavalla, pelkkä "Otan osaa" riittää mainiosti jos ei keksi mitään parempaakaan, kuten lyhyehköä keskustelua asiasta.

    Lapsista en pidä, enkä hanki, mutta tämä menikin jo aiheen vierestä.

    Äänestä

  • täti kirjoitti:

    Jos sitten jonain päivänä joudut siitä " vielä rakkaammasta puolisostasi" luopumaan syövän tai muun sairauden takia, tai vaikka lapsestasi ( jos joku päivä sellaisia siunaantuu ) niin saat kuitenkin jonkun vielä taputtamaan olkapäälle ja olemaan kanssaeläjä ja tukija. Joskus niitä oikeesti tarvitaan ja pirusti!

    Älä täti toivo kenellekään niin kamalaa asiaa, kuin lapsen kuolema. Itse sen jouduin kokemaan vajaa vuosi sitten, kun syntymätön lapsemme kuoli kohtuun. Ei siinä olkapääntaputukset tuntuneet niin hyvälle, kun seuraava lause oli, että teet sitten heti toisen perään. Eli ei olkapäälle taputtajien määrä vaan laatu.

    Äänestä

  • -R- kirjoitti:

    Tiedoksi vaan, minulla oli aikaa valmistautua hänen poismenoonsa. Tajuan kyllä että hän on poissa eikä takaisin tule, joten turha kitistä ettenkö muka "tajuaisi tilannetta." Näköjään joillekin yliherkille sukulaisille se oli kovempi nakki nieltäväksi kun saivat tietää asiasta vasta viime hetkellä.

    Ja itse pidän vanhempiani, kunnioituksesta huolimatta, "vain" vanhempina. Ei heidän luonaan
    roikuta koko ikää, vaan vielä rakkaamman puolison tms. kanssa, ja jos hän kuolisi, tilanne olisi aivan toinen. Että raahaa vain se "tiedän miltä susta tuntuu"-asenteesi muualle, en todellakaan tarvitse sitä.

    Onneksi näitä R-nimimerkin lailla asioihin suhtautuvia on vähän. Heillä on omat sisäiset kipuilut pinnalla, joten eivät ymmärrä elämästä kokonaisuutena mitään - käsittävät vain kapea-alaisesti persoonalleen uskollisena asiat kärjistetysti. Onneksi heidän käytöstään osataan perustella ja antaa tilaa, sillä senhän he ottaisivat joka tapauksessa. - Elämä on ankara juttu meille kaikille, kaikkia odottaa sama kohtalo - kädet nyrkissä tänne tullaan, mutta sormet suorina täältä lähdetään - se mitä siinä välissä on ollut - tulee merkityksettömäksi. Siispä siedetään näitäkin itseään korostavia henkilöitä.

    Äänestä

lämmin osanotttoni!!!

Äänestä

Ystävä vierellään? missä vanhemmat ja muu perhe sillon sitten oli?

Rohkea tyttö. Toi viesti minkä Nina kirjotti, oli rohkeeta tekstiä. Vahva muttei kuitenkaan tarpeeksi vahva. Otan osaa. Menen ehkä kohta perässä :'(

Äänestä

...entinen, pitkäaikainen poikaystävänikin ja syöpään myös.Vaikka olimme jo vuosia erossa ja uusissa kuvioissa on kohtuutonta että Juha otettiin pois näin varhain alta 26 vuotiaana.. Kaipaan ja katselen taivaalle.. nyt ei satu enää ja on hyvä olla. -Hyvästi-

Äänestä

olen pian 7-vuotta täyttävän pienen tytön äiti jos hän ehtii täyttää sen ennenkuin hän pääsee enkelien maahan.
Hän sairastui aivokasvaimeen vuonna 2000 ja se oli pahanlaatuinen.Hoidot kaikki hän sai ja annettiin toivoa.Näyttikin että tästä selvitään.Sitten viime vuoden syksyllä kaikki pysähtyi.Tauti oli uusinut ja paljon ei annettu toiveita.
Tällä hetkellä menemme päivän kerrallaan ja huomaan itse kuinka hänen voimansa uupuu mutta silti hän jaksaa aina hymyillä ja olla niin hyväntuulinen.Siitä itsellenikin sen voiman saan joka päivälle vaikka tiedän ja pelkäänkin tulevaa.

Äänestä
  • Eli -R-:t ja muut, tuskin taman topikin alla tarvitsee ruveta riitelemaan, kuka osaa ottaa osaa, ja kuka ei. Kuka valittaa tai kuka ei!Jaksamista kaikille ystavansa, sukulaisensa tai puolisonsa menettaneille. Etenkin tassa tapauksessa keskustelun aloittaneelle!
    Se on aina ikava asia, surullista, joillekin enemman joilekkin vahemman!

    Äänestä

  • -masa kirjoitti:

    Eli -R-:t ja muut, tuskin taman topikin alla tarvitsee ruveta riitelemaan, kuka osaa ottaa osaa, ja kuka ei. Kuka valittaa tai kuka ei!Jaksamista kaikille ystavansa, sukulaisensa tai puolisonsa menettaneille. Etenkin tassa tapauksessa keskustelun aloittaneelle!
    Se on aina ikava asia, surullista, joillekin enemman joilekkin vahemman!

    Jos haluat jostain rutista, pistä se yllekirjoittaneelle sen sijaan että tyrkkäät jonon jatkoksi.

    Otin kantaa asiaan ja siitä jotkut ottivat pulttia, näköjään sinäkin. Tarjosin vain oman näkökulmani asiaan, kun kerran on kokemustakin.

    Elämässä on joka tapauksessa liikuttava eteenpäin vaikka paskajuttuja sattuisikin. Ja niitä sattuu. Piste.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

surutyttö kirjoitti:

Kirjoittanut: kyynel89, 29.2.2004 klo 15.08

...havaittiin pahanlaatuinen aivokasvain 6kk sitten. menin lääkäriin kovan migreenin ja huimauksen takia. lääkäri määräsi mulle migreeni lääkkeitä, ja lähetti kotiin. kun päänsärky ja huimaus vain pahenivat seuraaville viikoilla lääkkeistä huolimatta, menin yksityiselle lääkärille. siellä muutamien kokeiden jälkeen minut otettiin osastolle. tutkimusten jälkeen huomattiin, että kasvain on pahanlaatuinen, ja sitä olisi todella vaikea leikata. tosin leikkaus oli ainut mahdollisuus. Toivoinkin että se auttaisi, eikä kasvain uusiutuisi. kuitenkin kävi niin, ettei kasvainta saatu poistettua, ja sen jälkeen on käyty erilaisissa hoidoissa, syöty lääkkeitä ja toivottu että kasvain häviäisi näillä hoidoilla. mulla oli mahdollisuus jäädä sairaalaan, mutta halusin kotiin, ja kouluun (siksi aikaa kun pystyin) mutta nyt olen kotona, en voi liikkua paljoakaan. edellisellä lääkärin käynnillä mulle kerrottiin, ettei kasvain mitä todennäköisimmin parantuisi, ja elinaikaa ei ole paljoa jäljellä, n. muutama kuukausi. lääkärit, ja sukulaiset haluaisivat vielä jatkaa kemoterapiaa ja lääkitystä, mutta itse en jaksa enempää ja päätinkin että otan enään kipulääkkeitä. perheeni on yrittänyt suostutella mua sädehoitoihin ja muihin, mutta pysyn päätöksessäni. ja haluan olla kotona loppu ajan.
en nyt tiedä, että miks kirjotin tän tänne, mut tuntu et oli pakko jonnee kirjottaa....

toi oli siis ninan kirjottama viesti tänne.... halusin vaa kirjottaa, et nina nukku pois, toissa iltana, omassa huoneessaan, omassa sängyssään, ystävä vierellään. olimme vain paria päivää aikaisemmin suunnitelleet (ninan tahdosta) hänen muistotilaisuutensa... hänen vanhemmilleen emme siitä vielä silloin kertoneet, mutta eileen annoin hänen vanhemmilleen paperin, johon olin kirjannut ninan toiveet. ninan viimeinen sana mulle oli: kiitos. Hän oli rohkea loppuun asti, lohdutti muakin, kun itkin. hän ei pelännyt kuolemaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu