Mummoa ei kiinnosta lapsenlapsi

Ei kuulosta ollenkaan normaalilta tuollainen... ihan selvästi jonkunlainen mielenterveysongelma. Itse en ainakaan ikinä antaisi omaa lastani tuollaiselle hoitoon, ihan lapsen oman turvallisuuden takia.

Älä koskaan edes ajattele jättää lastasi hänelle, sillä lapsen parastahan sinun tulee ajatella. Lapsi pelkäisi vierasta, vihamielistä ihmistä. Hänhän olisi turvattomana siinä pahansuovan ihmisen käsissä.

Äitisi ei halua olla tekemisissä lasten kanssa, ja melkein uskaltaisin veikata, ettei hän kovin innoissaan ollut omana odotusaikanaankaan.
Ilmeisesti oli ajatellut adoptiota itsekin, mutta se ei ollut onnistunut.
Nyt halusi auttaa sinua tässä ongelmassa!

Minä en edes koskaan miettisikään lapsen jättämistä hoitoo ihmiselle joka ei ole lapsesta oikeasti kiinnostunut. Suorastaan pelkäisin. Ja jos vain kerran kolmessa kuukaudessa soittelette niin eipä tuo yhteydenpito kovin antoisaa ole.
Vaikuttaa ettei hän varsinaisesti ole sinustakaan ollut kiinnostunut. Elä nyt vaan omaa elämääsi miehesi ja lapsiesi kanssa. Ei kaikilla voi olla ruusuista perhetaustaa.

Siis että onko sinulla oikeutta viedä lapselta toista mummoa?? Eihän lapsesi ole vielä edes oppinut tuntemaan tätä mummoaan, ja jos hän ei tätä tapaa koskaan, niin ei hän opi myöskään kaipaamaan. Yksi hyvä mummo on kultaakin kalliimpi, joten keskittykää luomaan hyvä suhde toiseen mummoon ja jättäkää äitisi kokonaan perheenne ulkopuolelle.

Jo se, että äiti haukkuu omaa lastaan rumaksi, lihavaksi huoraksi kertoo paljon. Ja se, että hän ehdotti adoptiota ja puhui tuollaisia pötypuheita neuvolassa olevista papereista. Äitisi on sairas, ja teet vain palveluksen sekä itsellesi, että muulle perheellesi, mikäli pidät riittävää etäisyyttä häneen.
Äläkä tosiaan milloinkaan edes ehdota äidillesi lapsen hoitoon ottamista. Hän saattaisi vahingoittaa lastasi henkisesti.

Minunkaan äitini ei ollut kiinnostunut lapsenlapsista etukäteen. Sanoi, että niitä ei sitten tarvitse tuoda hänelle hoitoon. Toista lasta odottaessani en kertonut asiasta enkä käynyt äitini luona ennen kuin olin jo lähes 30 viikolla raskaana. Äitini varmasti huomasi asian mutta ei puhunut mitään. Vasta synnytyksen jälkeen kerroin saaneeni toisen lapsen. Vauva-aikoina äitini ei koskaan hoitanut lapsiani eikä suuremmin osoittanut mielenkiintoa heitä kohtaan. Leikki-ikäisenä vein lapset joskus äidille hoitoon, mutta heti, kun itse osasivat mielipiteensä ilmaista, lapset halusivat mieluummin toisen mummon hoitoon. Kouluikäisenä tärkeintä äidilleni oli hyvä koulumenestys ja hän vertaili serkuksia ja pikkuserkuksia toisiinsa niin paljon, että nykyään nuorina aikuisina lapseni eivät enää lähde äitini luokse. Äiti ihmettelee, miksi kukaan ei käy. Katsopa peiliin, olen joskus sanonut, mutta ei hän ole ymmärtänyt mitä sillä tarkoitan. Onneksi lapsillani on ollut toinen mummo, joka on rakastanut aidosti ja johon on muodostunut läheinen suhde. Eli ei sille voi mitään, jos joku on semmoinen kuin esim. sinun äitisi on tai minun äitini on ollut. Pyri luomaan lapsillesi muita hyviä ihmiskontakteja, ei se mummo niin välttämätön ole - ainakaan jos ei edes välitä lapsenlapsistaan. Tsemppiä sinulle!

On se sitten mummo tai kuka tahansa, joka on vaaraksi lapselle, niin vanhempien velvollisuus on suojella lastansa, älä ikinä unohda sitä (edes äitiäsi vastaan).

Sinuna katkasisin välit, ei varmasti tee lapselle hyvää tuolainen, ainakin jos joutuu tekemisissä olemaan... Ja jos lapsi joskus kyselee miksei mummon kanssa väleissä, voi varmaan suoraan kertoa ettei mummo kovin ystävällinen ollut:( Itselläni vähän samantapainen ongelma, mutta ex:än äidin kanssa, ajattelin hänen haluavan tutustua lapsenlapseensa, vaan ongelmiahan siitä tulikin, ja että lapsella olisi oikeus molempiin mummuihin, mutta parhaaksi koitui kun katkasin välit, ei ainakaan mummon tarvi raivota tuhmalle tytölleni joka 2v.;)

hänelle etteivät traumatioidu. Sinuna katkaisisin välit ihan kokonaan.. ihan vain lasten takia.

Käyttäytymisestä päätellen sinun äitisi on narsisti.
Teidän huomionne saa nyt lapsi joka on äidillesi uhka.
Ota etäisyyttä äläkä kerro elämästänne. Tällaiset ihmiset eivät muutu.
Lisää tietoa: www.narsistienuhrientuki.info / narsistien lapset, siellä paljon samanlaista luettavaa ja vertaistukea.

Mummo on mieleltään sairas, kai hän on hoidossa? Kyllä kai hänellä on joku aikuinen 'tukihenkilö', joka sanoo, että kaikki ei ole mummolla reilassa? Ulkopuolista apua hän tarvitsee. Nimittäin aika kauheata tekstiä lapselleen puhuu ja varmastikaan ei lapsenlapselle tee hyvää kuulla. Pidä vaan omasta perheestäsi huolta ja ajattele, että itse luotte oman perheenne ilmapiirin ja tulevaisuuden ja ainakin nykyisin on enemmän positiivisia tukiverkkoja kuin ennen. Ei ole syytä kuunnella sairaan ihmisen panetteluja.

Ja olin samaa mieltä kaikkien vastanneiden kanssa siitä, että niihin rakastaviin ja läheiseltä TUNTUVIIN sukulaisiin on paljon enemmän syytä pitää yhteyttä kuin itsensä eristävään narsistisukulaiseen, vaikka olisi kyseessä oma äiti. Olen miettinyt kohdallani samoin, koska äidilläni on toisinaan samoja piirteitä ja vielä narsistisia käyttäytymishäiriöitä päälle. Tosin hän osaa olla tosi hyväkin isoäiti. Toivon vain, että hän olisi vähän tasaisempi eikä saisi outoja kohtauksiansa tämän tästä, toisten hoputtamista, arvostelua ja kiukuttelua lähipiirin kanssa. Sekä kaappijuoppoutta jota peitellään, mutta on ilmeinen ongelma, myös lapsenlapsen aikana tapahtuvaa. Vaikeita ovat joskus nämä tärkeät tukiverkoston pilarit, mutta jos on sellainen pilari joka ei välitä eikä ilmaise välittämistä tuon enempää, katselisin ne lapsen tärkeät ihmiset ihan sieltä mistä parhaimmat ja rakastavimmat löytyy ja koettaisin unohtaa koko isoäidin, olen tehnyt joskus myös oman äitini kohdalla niin kun hänellä ollut pahoja aikoja jolloin harrastanut kännipuheluhäiriköintiä, kiljumista korvaan, "kasvatusneuvoja" ja perätöntä syyttelyä sekä syyllistämistä.

Katkaisisin välit.

Olen itse samassa tilanteessa. Katkaisin välit kunnes sain lapsia. Nyt olen huomannut narsistin toteuttavan samoja käytösmalleja lastenlapsiinsa ja samalla mitätöivän minua vanhempana lasteni edessä, tahallisesti.

Lapsillani on alkanut ilmetä stressioireita tämän seurauksena, ovat mm. käyneet useamman kerran narsistilla hoidossa (en vielä tiennyt että kyse siitä, luulin vain että vanhempani on vain todella "hankala" ja vaikea ihminen, omanlaisensa). Enää en anna lapsiani hoitoon sinne.

Vielä en ole pystynyt ja uskaltanut katkaista välejä, vaikka järki sen minulle sanookin, mutta lapsiani en uskalla enää päästää hoitoon tälle ihmiselle. Voi tavata lapsiani minun läsnäollessani, mutta aion harventaa näitäkin tapaamisia huomaamatta, ihan lasteni takia (hän ei varmaan huomaa tai tajua mitä tekee, sairas kun on).

Tiedän että lasteni takia olisi katkaistava välit kokonaan, mutta syyllisyydentuntoisena (syyllisyys vanhempaani kohtaan) ovat ainakin tähän mennessä estäneet sen, vaikka tiedostankin että lapseni ja oma mielenterveyteni on tärkeämpi kuin narsistisen vanhempani hyvinvointi tai hyväksyntä. Jotenkin sitä pelkää ettei toinen pärjää omillaan (vaikka on työikäinen ihminen) tai epäilee edelleen omaa käsityskykyään jollain tasolla, eli entäs jos olenkin väärässä, vaikka muusta ei voi olla kyse, sen verran julmaa toimintaa joka täyttää narsistin tunnusmerkit ja aivan samanlaisia kokemuksia on itsellä kuin mitä narsistien uhrit ovat kirjoittaneet.

Tuntuu myös julmalta etten näkisi enää omaa vanhempaani, kuka sellaista pystyy tekemään (tosin narsisti on pystynyt, katkaisi välit näkemättä minua pitkään aikaan kun niin halusi ja palautti suhteemme ennalleen ilman anteeksipyyntöä tai asioiden läpikäyntiä kun niin halusi, välittämättä kovin kummoisesti siitä mitä seurauksia se minulle aiheutti tunnetasolla ja henkisesti, ja tiedän että on järjetöntä hyväksyä tuollainen kohtelu mutta hänellä on henkinen yliote minuun joten en ole saanut itseäni katkaisemaan välejä vielä vaikka se on tehtävä, tiedän).

Sinulle neuvon: katkaise välit. Heti. Ja lopullisesti.

Sinä et ole missään velvollisuudessa vanhempaasi kohtaan, ja jos noin huonosti kohtelee omaa lastaan, ei ole täyttänyt omaa vanhemman velvollisuuttaan, joten viimeistään siinä vaiheessa on selvää ettet itse ole siinäkään mielessä hänelle mitään velkaa.

Pärjäät paremmin ilman. Ja olet ehjempi, onnellisempi ilman. Niin on perheesi ja lapsesikin.

Itsellä moni asia on tullut eteen myös lapsen kasvun myötä, ne asiat joita omasta lapsuudenkodista on puuttunut. On työn ja tuskan takana päästä eroon omasta katkeruudesta ja olla siirtämättä omia huonoja käytös- ja kasvatusmalleja eteen päin. Ja luottaa siihen että puoliso rakastaa oikeasti ja oma elämä järjestyy kyllä hyvin. Helpompaa kaikki joka tapauksessa on, mitä vähemmän narsisti on elämässä mukana. Tsemppiä!

Aloittaja taas linjoilla.

Katkaisin välit äitiini v. 09, pian tulee täyteen neljä vuotta hiljaiseloa. Synnytin tässä välillä esikoisellemme pikkusisaruksen, jonka syntymästäkään en äidille ilmoittanut. Parisuhde voi hyvin ja ulospäin näytämme varmasti kiiltokuvaperheeltä, on "farmariauto, kultainennoutaja ja 1,8 lasta". :) Ihmiset ovat olleet kummissaan kun olen kertonut menneisyydestäni ja äidittömyydestäni. Minua on sanottu vahvaksi, joka olenkin.

Vuosi sitten hain ammattiapua tk-psykologilta, kävin siellä juttelemassa kymmenisen kertaa. Siitä oli paljon apua. Minulla ei todettu mielenterveysongelmia enkä ole syönyt lääkkeitä, jutellut ainoastaan. Psykologini kertoi ettei hän voi tietenkään diagnosoida ketään, mutta äitini kuulostaa selkeästi narsistilta, ja sain vahvistuksen päätökselleni katkaista välit lopullisesti. Itseni ja perheeni takia.

Olen kuullut juoruja, että äitini on yhtä sekopää kuin on ennenkin ollut. Haukkuu ihmisiä, varastelee, rikkoo toisten omaisuutta ja juonittelee minkä ehtii. Onneksi hän ei ole kertaakaan ollut yhteydessä meihin. Eli täydellinen hiljaisuus. Edes lapsia ei muista millään tavalla, ei kortteja, ei yhtään mitään. Lasten välejä häneen en ole katkaissut, kirjoitin hänelle kirjeen jossa totesin että hän on mummu, vaikka minä en voi häntä enää tavata. Lasten kuvia tarjosin joskus aiemmin ja hän ei halunnut, eikä halunnut tulla tapaamaan heitä, eikä suostunut siihen että me olisimme vierailleet hänen luonaan. Mummu ei ole koskaan nähnyt lapsenlapsiaan, ei yhtään kertaa. Kylmähermoinen tyyppi. Sitähän narsistit ovat. Edelleen on mielestään terve ja normaali. Minä olen se sairas huo-ra joka valehtelee ja mustamaalaa häntä, enkä anna tavata lapsenlapsia vaikka mummu itkee heidän peräänsä, niin hän ihmisille väittää. Hävytön valehtelija.

Sinä joka kamppailet samanlaisissa vaikeuksissa, hae apua. Minä hyödyin valtavasti tuosta psykologin kanssa juttelusta, eikä siellä lyöty otsaan mitään hullun leimaa. Päin vastoin, hänen mielestään olen tehnyt oikeita ratkaisuja ja olen psyykkisesti erittäin kestävää tekoa, ja lapseni ovat normaaleja. :)

On ollut toki välillä rankkaa. Ehkä vaikeinta on ollut opetella rakastamaan lasta kun itseä ei ole rakastettu. Jonain vaikeana hetkenä on tullut jo huulille ruma haukkumasana, kuten äiti meitä haukkui lapsina. Mutta suuni olen pitänyt kiinni. Olen opetellut halaamaan lastani. :) Voi tiedättekö miten vaikeaa se on kun itseä ei ole kertaakaan halattu pienenä! Mutta suunta on ylöspäin ja minä selviän. Olen uuden sukuhaaran taimi, pioneeri. Pahuuden ketju katkeaa tässä kohdassa.

Oliskohan sun äiti antanut lapsensa adoptioon esim joskus ennen sinun syntymääsi? Tällainen tuli mieleen aloituksestasi.

Tämä on isovanhempien palsta.
On uskomatonta, että pikkulasten vanhemmat valittavat täällä toisilleen isovanhemmista.
Isoanhemmat pysyvät viisaasti hiljaa.

On muuten aika kovakorvaista ja huonosti ymmärtävää poppoota nämä tyttäret ja miniät, kun heille ei vieläkään ole selvinnyt, että mummut ovat ihmisiä omine luonteenpiirteineen, tunteineen, toimineen.
Joku haluaa väkisin hoitaa vauvaa, niin että lapsi riistetään äitinsä sylista, sekaannutaan kaikkeen, neuvotaan ja opastetaan, toinen taas ei millään hoitaisi, ei edes 2-3 viikonloppua vuodessa, ei lomillaan, ei ikinä, jonka vuoksi monilla nuorilla vanhemmilla on se kamala tilanne edessä, että on itse huolehdittava lapsista ja järjestettävä jopa rahalla lapsenlikka, kun on menoa.

On se niin kummallista, että ei edes kerrota äidille, että uusi vauva on tulossa.
Ehdottaisin miettimään, sillä voihan olla, että isoäiti toteaa, ettei lapsenlapsi ole edes tiedottamisen arvoinen. Voi ajatella, että lapsella on niin pahoja ongelmia, että hienotunteisuussyistä ei isovanhemmilla ole syytä käydä edes katsomassa.

Aloittajan lapsi on jo 4 v. täyttänyt, ja lisääkin sisaruksia ymmärtääkseni jo perheessä.
Asiat lienevät järjestyksessä, niin että mitäpäs, jos kirjoittelisitte tuoreemmista ongelmamummuista.
Tämä voi jo olla muilla mailla.

Meitä kauheita mummoja riittää ihan jokaiselle päivälle. Vuosia sitten palstalle kirjoittaneet pikkuäidit lienevät pian mummoiässä itse. On aikanaan mielenkiintoista lukea heidän lapsenlapsikokemuksiaan.

Joka elää, lukee.

Taasko kauhea mummo liikkeellä! Meiltä riistettiin isovanhemmuus lasten vanhempien eron myötä, kun ex-miniä muutti tarkoituksella kauas pois uutensa kanssa. Ennen uutta suhdetta saimme tavata lapsia, hoivata heitä, olla apuna tarpeellisina ja lasten äiti otti kiitollisena vastaan apumme. Ei silti, että kiitollisuutta kaipasimme.Saimme itse paljon lapsilta itseltään. Pienet lapset olivat meille tärkeitä ja ilon tuojia.

Sitten meistä tulikin pahiksia., kun olimme huolissamme äidin uudesta suhteesta, niinkuin se ymmärrettävää on. Siis me molemminpuoleiset isovanhemmat isä mukaan lukien huolestuimme uudesta suhteesta. Siinä tuli suukopuakin. Meitä uhattiin jopa lähestymiskiellolla heitä/lapsia kohtaan! Emme enää saaneet hakea lapsia päiväkodista, kiellettiin käydä lapsia vilkaisemassa edes päiväkodin pihalla, jossa lapset juoksivat avosylin luoksemme "ukki, mummu" huudoilla ja muut lapset perässä samoin huutaen!
Päiväkodin henkilökunta oli iloissaan, kun käväsimme joskus (ehkä kerran vk:ssa). Mitä haittaa käynnistämme oli. Ei mitään. He tiesivät tilanteen ja soivat meille nähdä lapsia. Sitten lasten isän kautta tapasimme heitä kotonamme.
Oli niin surullinen olo vielä vuosien jälkeen.

Menetimme kontaktin lapsiin heidän muutettuaan kaus pois. Ainoastaan kortteja lähettämällä. Isän tapaamisissa sitten saimme heitä nähdä. Mutta isähän siinä tärkein oli, ensisijasena, tottakai.
Lapset ovat vieraantuneet meistä vuosien saatossa. Kaikenlisäksi heille puhuttiin meistä pahaa, pienemmän lapsen sanomana tuli meistä vaikka minkälaisia haukkumasanoja. Ei lapsi sellaisia keksi kuin sieltä pienestä suusta tuli. Lapsihan matkii. Oliko tarkoituksella sanottu lasten kuullen, että he tuovat meille terveiset! Ne vuodet olivat raskaita. Paula Koivuniemen laulun sanoin "Jos kyyneleet helmiä oisi, mua rikkaaksi sanoa voisi...".Että menkäähän tyttäret, pojat, miniät, vävyt joskus itseennekin, ettei aina tarvi hakea vikaa isovanhemmista. Meissäkin on monenlaista. "Ei kukaan ole täydellinen." niinkuin leffassa "Piukat paikat" lopuksi totesi onnellinen rikas mies veneensä keulassa, kun rakastettu "nainen" yritti epätoivoissaan kertoa, että on - mies!
Sopii: "Rakkaus on sokea!" -termi!

Älä katkaise välejä äitiisi! Olen nähnyt , mitä tuskaa se tuottaa molemmille. Kyllä se äiti siitä vielä tokenee. Ja miksi et hänelle kertonut raskaudestasi?
Ethän tiedä, mitä pettymyksiä hänellä on elämänvarrella ollut. Jos hän on sitä tyyppiä, joka ei voi tyttärelleen puhua. Sehän ei ole mikään ihme, tytär on liian läheinen. Ehkä hän joskus avautuu, kun sinä vnhenet ja ymmärrät häntä sitten, jos hän odottaa sitä aikaa.
Mutta säilytä välit vaikka viileäämmätkin! Ja pieni lapsi tarvii niitä isovanhempia. Ei me kaikki mummut olla niin herttaisia ja lässyttäviä mummoja. Ja silti se lapsenlapsi on meille ainutlaatuinen. Ei kaikki mummut ja ukit osaa niitä tunteitaan näyttää niinkuin tytär tai poika haluaisi tapahtuvan. sisimmässään kumminki se lapsenlapsi on siellä päällimmäisenä .

Kiitos viimeisimmistä mummojen vastauksista. Tilanne on kuitenkin se, että äitini on uhannut tappaa lapseni, mm. hukuttaa ja kiduttaa vauvaani. Antaisitteko te itse lapsenne hoitoon tällaiselle mummolle? Itseensä meneminen ei oikein auta kun tapaaminen riskeeraisi lasten hengen. Mummolla on esimerkiksi laittomia aseita, niitä on haettu poliisin toimesta pois, mutta vakaasti luulen että edelleen on jossain piilossa. Sinne vaan kylään ja perhesurma Iltasanomiin? Tärkeintä on, että lapset saavat tavata isovanhempiaan, vaikka henki menisi? Herttaisella mummolla on myös tuomioita väkivallan käytöstä, petoksesta ja tapon yrityksistä, samoin lähestymiskieltoja. Sellainen pullantuoksuinen yksilö, enkä edelleenkään löydä vikaa itsestäni.

Jaa-a. Jos tilanne onkin kertomasi laine, ei missään tapauksessa lasta hänelle! Ei edes käymään. ei yksin eikä kaksin. Et alussa kertonut noin pahasti asioiden olevan. Mikä siinä muu auttaa kuin olla lapsen kanssa omissa oloissanne. Onko sinulla kumminkin mies? Pysykää kaukana mummosta! hänhän on sairas. Pitää sekin ymmärtää. Hän ei taida omaa tilaansa tuntea?
Onko toinen mummo tai ukki lähellä?

Mitenkähän tässäkin tapauksessa on käynyt. Kirjoitettu muutama vuosi sitten ja lapsenlapsi on jo leikki-ikäinen. Onkohan mummo vieläkään kiinnostunut lapsenlapsestaan.

Kohtahan asianomainen lapsi itse kirjoittaa palstalle ja kertoo miten asia todellisuudessa on ollut.
Voisimme hämmästyä.

Mummuna otan lapsenlapset yökylään aina kun pyydetään. Ja taloudellisesti olen tukenut vuosia pyytämättä kun tiedän että rahasta on tiukkaa. Mummuna en puutu millään lailla lasten kasvatukseen. Koen että nämä pelisäännöt ovat toimineet meillä koska jokaisella on oma elämä ja periaatteet joita pitää kunnioittaa.

Jotkut ihmiset vain ovat asiallisia ja ehkä tunneköyhiä. Jos kysymyksessä on oma äitisi, kai muistat lapsuudestasi, ettet ollut hänestä kovin kiinnostava. Sinä olit perheenjäsen. Perheenjäsen hoidetaan, puetaan ja ruokitaan. Ei sen kummempaa.
Kun lapsi perustaa oman kotinsa, on äiti lapsesta vapaa. On lapsen asia huolehtia jatkuvuudesta.
Lapsenlapsi on tyttären perheen jäsen, ei mummulla ole mitään velvollisuuksia.
Monet mummot sanovat, etteivät ole halukaita hoitamaan lapsenlapsiaan, ja se pitää ymmärtää ja hyväksyä. Se on lapsenkin etu. Lapsi tottuu pian kaukaiseen isoäitiin, ei hän osaa kaivata, vaan noudattaa annettuja käytösohjeita kun tavataan.
Aikaisempina vuosikymmeninä se oli aivan yleistä, kun välimatkat olivat pitkiä ja tapaamiset harvassa.
Monissa suvuissa sisarustenkin välit jäävät kaukaisiksi, niin että voi olla tilanteita, että serkukset eivät koskaan tapaa toisiaan.
Arki on toista kuin elokuvien ja kirjojen maailmat.