Miksi afroamerikkalainen saa olla ylpeä ihonväristään, mutta valkoihoinen ei?
Kertokaa minulle
jaskah
19263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että: koska afroamerikkalainen enemmistö ei ole pakottanut valkoihoista vähemmistöä ase ohimolla lausumaan 500 vuotta putkeen: "ihonvärimme tekee meistä kyvyttömiä, ihonvärimme tekee meistä tyhmiä, ihonvärimme tekee meistä kaikessa tummempi ihoisia huonompia, ihonvärimme tekee me..."
Vaan en minä. Kaikki jotka haluavat olla ylpeitä itsestään ihonsa värin vuoksi, saavat niin puolestani tehdä. Aivan kuten kaikki saavat halutessaan kuunnella Britney Spearsia, tilata ravintolassa nakit ja ranskalaiset perunat lastenlistalta, pitää Tolkienin kirjallisuutta runoutena tai aikuisten satuina, katsoa Suomen voittaneen Jatkosodan, pitää jääkiekkoa jalkapalloa viihdyttävämpänä lajina tai olla ylpeitä kielen torvellesaamiskyvystään.
Onhan eri etnisillä ryhmillä muitakin tyypillisiä piirteitä ihonvärin
lisäksi, hikirauhasten määrä iholla, joka vaikuttaa ihmisen hajuun, aggressiivisuuteen vaikuttavat testosteronin tuotannon erot,
aivojen kokoerot, veren sirppisoluanemia-asiat yms.
Luontaistuotekaupan myyjä väitti, että aasialaisilta puuttuu
joku entsyymi tms. jonka johdosta eivät juuri kestä alkoholia. Itse
olen eri mieltä, ryypättyäni useaan otteeseen aasialaisten kanssa.
Nykyisin Yhdysvaltain Affirmative Action ja EU:n "positiivinen" syrjintä
käytännössä hokevat tummaihoisille: ihonvärinne tekee teistä kyvyttömiä, ihonvärinne tekee teistä tyhmiä ja siksi saatte opiskelupaikkanne ja
tutkintonne helpommalla kuin valkoihoinen!
tummaihoisen itsetuntoa halutaan ruokkia, jotta hänestä saataisiin maallemme uusi diktaattori korvaamaan tämä epäoikeudenmukainen demokratia?
"Onhan eri etnisillä ryhmillä muitakin tyypillisiä piirteitä ihonvärin
lisäksi"
ihan aluksi on todettava että termin "etninen ryhmä" sisältö on ollut aina minulle yhtä epäselvä kuin vaikkapa sanojen "rotu", "monikulttuurisuus" tai "rikkaus". Teeskentelen nyt kuitenkin ymmärtäväni mitä sinä sillä tarkotat.
"ihonvärin
lisäksi"
Ihonväri on yksilöllinen, minkään etniseksi ryhmäksi katsomasi sisällä, ihonväri ei ole saman värinen yksilöiden kesken. Ellei sinulla ole sitten joku tapa mitata väriä ja olet mittarisi tulosten perusteella jakanut "etnisiksi ryhmiksi" samaa tulosta edustavat yksilöt. Siltikin tuloksesi pätevät vain ensimmäisessä sukupolvessa.
"hikirauhasten määrä iholla, joka vaikuttaa ihmisen hajuun"
Yksilöllinen ja vaihtelee muistaakseni ainakin iän myötä. Hajurauhasten eli muuntuneiden hikirauhasten(suuret hikirauhaset tietyissä osissa kehoa) erittämä on säädelty hormonaalisesti. Hormonien tuotanto on ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa, vaihdellen ajasta ja paikasta, iässä ja sukupuolessa.
Hien tuotantoerotkin muuten saunassa olevan Rstonerin ja avannossa olevan Rstonerin välillä tietysti poikkeavat, mutta veikkaisin että saunassa työskentelevän Rstonerin ja avannossa työskentelevän Rstonerin hikirauhasten määrä saattaisi vaihdella sekin. En kyllä nyt kuollaksenikaan muista onko todella jälkimmäisellä tavalla vai kirjoitanko tässä omiani.
"aggressiivisuuteen vaikuttavat testosteronin tuotannon erot"
Yksilöllisiä, vaihtelevat ajassa ja paikassa. Selvitin tätä tarkemmin ketjussa "aggressiivisuuden perityminen" tai jotain sen suuntaista.
"aivojen kokoerot"
Yksilöllisiä. Vaihtelee mm. iän myötä, ja todennäköisesti myös sukupuolen myötä. Riippuen tietysti, että mitä tarkoitit koolla, kuivapainoa, ulkopinta-alaa, tilavuutta...(?), niin yleensä ihmisen koko vaihtelee kaikkien ominaisuuksien suhteen aivan kaikkien yksilöiden väilillä. Riippuu tietysti mittarin tarkkuudestakin.
"veren sirppisoluanemia-asiat"
Yksilöllistä. Se on perinnöllinen sairaus. Jota esiintyy niin tummaihoisilla kuin vaaleampi-ihoisilla.
"Nykyisin Yhdysvaltain Affirmative Action ja EU:n "positiivinen" syrjintä
käytännössä hokevat tummaihoisille: ihonvärinne tekee teistä kyvyttömiä, ihonvärinne tekee teistä tyhmiä ja siksi saatte opiskelupaikkanne ja
tutkintonne helpommalla kuin valkoihoinen!"
En ole koskaan oikein ymmärtänyt, että ettekö te kriitikot todellakaan tajua ettei positiivista syrjintää ole tarkoitus jatkaa ikuisesti? Affirmative Action ei ole tarkoitettu lahjattomampien ihmisten tien tasoittamiseksi, vaan erilaisen sosiaalisen ympäristön tasoittamiseksi jotta yhtä lahjakkailla olisi edes teoreettinen mahdollisuus parantaa asemaansa.
No jokatapauksessa, sillä miten asiat todellisuudessa ovat ei ole paljonkaan merktiystä sen rinnalla miten ihmiset kulloinkin katsovat asioiden olevan. Piti "rotuja" tai "etnisiä" ryhmiä sitten biologisina tai sosiaalisina konstruktioina, niin jälkimmäinen on se ainoa mikä tässä rasismikontekstissa merkitsee täysin riippumatta edellisen tieteen antamista tuloksista.
Onko suunnitteilla saada maahamme afrikkalais-amerikkalainen diktaattori?
Ja siitäkö tunnistit tämän tavoitteen olemassaolon, että Usassa on tummaihoisia jotka kertovat olevansa ylpeitä ihonväristään?
mieleen että voisi olla ylpeä lihaksista joiden eteen on tehnyt töitä, nobellin palkinnosta tai hyvin hoidetusta asiasta jne.. Mutta ei mahdu päähän miksi ¤%¤# pitäisi olla ylpeä ihonväristä, paitsi jos se olisi epätavallisen neonvihreä tms :p
muinoin eräs Hamiltonin Levissi, joka taisi olla tumma-ihoinen. Mutta veikkaisin syyn mainitsemaasi kummallisuuteen olevan se, ettei mustat juurikaan kyseisiä lajeja harrasta, minkä voit ihan omilla havainnoillasi todentaa, montako mustaa ralli- tai F1-kuskia tiedät, tai moottoripyöräilijää tai vaikkapa purjehtijaa? Aivain oikein, ei niitä kovin montaa ole, joten olisiko syy tässä, mitä arvelet?
Tuo on ollut jo pitkään tieteellinen fakta että afrikkalaisperäisillä ihmisillä on pienemmät aivot ja heidän adrenaliinitasonsa on keskimääräistä korkeampi (jonka on katsottu olevan yksi syy miksi länsimaiset vankilat ovat täynnä mustaihoisia). On myöskin täysi fakta että heidän keskimääräinen älykkyysosamääränsä on kaikkia muita etnisiä ryhmiä heikompi.
Ei kai sitä puusta alas tullut apinakaan opi käyttäytymään ihmismäisesti vaikka pistetään puku päälle ja kynä käteen.
Tarkoitatko esimerkiksi golfia tai formula ykkösiä?
http://blog.chess.com/batgirl/americas-1st-notable-black-chess-player
Theophilus Augustus Thompson, a freed black slave, had no formal education and first learned chess in April 1873 from observation only. 14 months later he will have composed enough chess problems of such outstanding quality to have his book published.
Aidan toisella puolen moppitukka huutaa rassisti ja toisella puolen sänkitukka muuta. Tuloksena on se että mikään ei muutu :)
Ja kyllä, shakki ei nyt ole varsinaisesti urheilumuoto, mutta onpahan kilpalaji jossa vaaditaan sitä kuulutettua yläpäätä.. :p
Saa olla ylpeä ihonsa väristä, on se sitten minkä värinen vain.'
Tavallisimmin kyllä ihonväristä riippumatta huomaa ihmisillä ylpeyttä siitä kulttuurista johon kuuluu. Esimerkiksi Yhdysvaltojen afro-amerikkalaisella väestöllä näkee ylpeyttä omista juuristaan ja kulttuuristaan. Samoin siellä näkee ylpeyttä irlantilaista juurista tai Italialaisista ja varmaankin siellä löytyy suomalaisista juurista ylpeyttä. Ei tätä olla missään kieltämässä.
Ei olla myöskään kieltämässä jos on ylpeä kalpeudestaan tai rusketuksestaan tai perupigmenttinsä vaaleudesta tai vaikka vihreistä silmistää tai mustasta tukastaan. toki saat olla ylpeä fyysistä ominaisuuksistasi, jos koet ne itsesi niiksi ominaisuuksiksi, joista voit olla ylpeä. Usein vain suomalaisessa kulttuurissa ollaan hieman pidättyviä varsinkin miesten parissa ihon heleyden tai vaikka sitten vaaleuden tai rusketuksen ihailussa, mutta ei sinun tarvitse välittää meidän muiden hymyilystä, bvaan ole vapaasti oma itsesi ja ihaile ihoasi.
tämä "afro-amerikkalaisten kulttuuri" josta kirjoitit. Yleensä tuollaista väitettä tummaihoisten erillisestä historiasta ja kulttuurista pitää yllä nimenomaan rasistit. Mutta koska kerrot "näkeväsi" tällaista ylpeyttä - yhdessä patrioottisimmista valtioista maailmassa - erottelemiesi ryhmien sukupolvien takaisista juuristaan, niin varmasti osaat kertoa jotain myös tästä erillisestä kulttuuristaan. Tai niistä juuristaan, joista siis suurin osa orjien jälkeläisistä ei tule koskaan saamaan mitään tietoa, ihan siitä yksinkertaisesta syystä ettei mitään tietoa asiasta ole olemassa.
Ei kannata sekoittaa rasismia ja kohteiden vastareaktiota rasismiin. Eron kyllä ymmärtää jos siihen on halua ja tietoa. Kannattaa ehkä tutustua, ellet halua luovia samalla puolella hompanssien kanssa: http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/rasnyong/kulttras.html
En ymmärrä tuohtumustasi.
Kirjoitin kulttuurista sanan laajassa merkityksessä. Eri ryhmillä voi olla omia tapoja samankaltaisista kokemuksista lähtenyttä omanlaista identiteettiä. Puhutaan esimerkiksi työväenkulttuurista tai suomenruotasisten kulttuurista. Nämä termit eivät sulje pois laajemman käsitteen, suomalainen kulttuuri, olemassaoloa.
Jos jollakin ryhmällä on omaa kulttuuria, ei sitä saa hylätä siksi, että jotkut esittävät sen jotenkin alempiarvoisena. Suomalaista kulttuuria ei milloinkaan olisi syntynyt tuollaisella asenteella. Ruotsinkielinen yläluokka piti suomalaisten omaa kulttuuria halpa-arvoisena rahvaan kulttuurina. Jos me olisimme asennoituneet noin, ja unohtaneet koko oman kulttuurimme ja olisimme samaistuneet ruotsalaiseen kulttuuriin, niin tuskinpa meillä enää olisi yhtään mitään omaa kulttuuria (ja meidän tapauksessa edes kieltä).
Ei tosiaan kannata sekottaa asioita. Sinä puhdasoppisuudessasi tunnut seisovan oudossa joukossa.
Afro-amerikkalailla on hyvin selvästi samanlaiset juuret orjuudessa. Kait sinä sen ymmärrät. Näistä yhteisistä kokemuksista kasvaa heidän oma kulttuurinsa, joka on erittäin elinvoimainen osa Yhdysvaltojen kulttuuria.
"En ymmärrä tuohtumustasi."
En ole tavannut vielä ketään, joka ymmärtäisi Mamuniikkiä.
Ehkäpä se vain on niin, että parhaiten mamuniikkiä ymmärtävät vain mamuniikin sivupersoonat, eivätkä ketkään muut.
Tavallaan minua säälittää tuo Mamuniikki.
Hän tuntuu kovin yksinäiseltä ja onnettomalta.
Sellainen on narsistin osa. Ei kukaan jaksa kuunnella mamuniikin jankkaamista siitä, kuinka oikeassa hän on.
Ihan hyvä vastaus oli, siitäkin huolimatta että siihen sisältyy muutamia ongelmia. Sinusta siis afro-amerikkalaisilla on yhteinen orjuudesta juontuva kulttuurihistoria.
Mutta.
- Afrikkalaistaustaisista n. 15%:lla ei ole orja-esivanhempia. Onko poissuljettua ettei heistä kukaan ole ylpeä ihonväristään.
- Suurinpiirtein samansuuruisella joukolla vaaleaihoisia sitä vastoin on. Puhumattakaan nyt vielä muun värisistä. En ole kuullut heidän olevan ylpeitä ihonväristään ainakaan orjataustansa vuoksi. Tosin harvahan heistä edes on tai haluaa olla tietoinen orjajuuristaan.
- Juutalaistenkaan en ole koskaan kuullut olevan ylpeitä ihonväristään orjahistoriansa vuoksi. En liioin intiaanien kummallakaan Amerikan mantereella. Saati nyt sitten kenenkään muunkaan orjataustan omaavan muualla maailmassa.
- Onko todistettua että monikaan afro-amerrikkalainen identifioisi itseään orjataustansa valossa tai että heillä todella olisi joku tällainen orjuudesta juontuva kollektiivi jota nimität kulttuuriksi? En minä ainakaan ole tietoinen.
- Sen sijaan olen tietoinen että tumman ihonvärin korostaminen juontaa juurensa näistä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Black_power
http://en.wikipedia.org/wiki/Say_It_Loud_-_I%27m_Black_and_I%27m_Proud
..käytännössä siis siitä että vaikka mustat kävivät kaatamassa rotusortoon perustuvan natsivallan Euroopasta, ei sillä ollut minkäänlaista vaikutusta 20 vuoteen heidän oman kotimaansa tilanteeseen. Kansalaisoikeudet olivat junnanneet rasismin varjossa liian kauan. Toki oli tyhmä veto antaa ikäänkuin oikeutus rotoluokitukselle itselleen ylpeilemällä rasismin varjossa ihonvärillään, mutta silti aika ymmärrettävä tilanteessa jossa ei vaan kerta kaikkiaan voinut vaikuttaa vallitsevan kategorisoinnin murtamiseksi millään tavalla.
En lähtisi siis korostamaan enää 2000-luvulla antirasistisissa yhteyksissä, että afro-amerikkalaisilla/tummaihoisilla tosiasiassa olisi pienintäkään syytä lukea itseänsä samaan viiteryhmään kuuluvaksi minkään muun suhteen kuin ihonväriinsä kohdistuvan rasismin. Valistaisin enemmin niistä sosiaalisista lähtökohdista joista tuollainen ylpeys "mustasta ihonväristä" on alunperin lähtöisin. Muussa tapauksessa annetaan vähän kuin aseet rasistien käsiin. Tarkoituksenani ei ole siis saivarrella, vaan pyrkiä sellaisen ajatuksen levittämiseen joka ei jätä rasismille kertakaikkiaan minkäänlaista tilaa, keksittiin rotu-sanan tilalle sitten aivan mikä tahansa eufemismi.
Ellet sitten jostain syystä halua pitää itse kiinni entisenkaltaisesta rotuloukituksesta jossa subjektiivinen tulkinta ihonväristä tekee jostain ryhmästä tai kultuurista muuttumattoman ja kollektiivisen. Samaa kantaahan Usa:ssa kyllä käsittääkseni edelleen edustavat mm. Jesse Jackson ja Al Sharpton, mutta hehän ovatkin juuri 60-luvun kansalaisoikeusliikkeen kasvatteja ja niille urille lnähtävästi lopullisesti lukkiutuneet.
Ehkä tuo tuohtumus jonka edellisestä tekstistäni tulkitsit johtuu juuri tästä. Omat ajatukseni rasismikysymyksessä eivät ole vielä yleisesti hyväksyttyjä ja suurin este niin valtavirtaistumiselle on juuri se, että sinun ja Jacksonin kaltaiset elävät todeksi ikiaikuista tapaa nähdä keinotekoiset ryhmät jonain muuttumattomina organismeina joista ei voi poistua ja joihin ei pääse sisään. Rasisteilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä tämän perusongelman murtamisessa.
Huomaan taas lörpötelleeni yksinkertaisen asian selventämiseksi. Sinä uskot ihonväriin liittyvän merkityksiä, minä en.
Toisaalta, todennäköisesti et olisi kuitenkaan ymmärtänyt ja olisin jokatapauksessa joutunut kirjoittamaan saman litanian :D
Tulkitsit minut täysin metsään. Lue alkuperäinen viestini.
Minä en usko ihonväriin liittyviin merkityksiin. Ihonvärin ihailuahan minä juuri pilkkasin. Sen sijaan minä uskon kulttuurin merkitykseen ihmisen identifioidessa itseään. Ihmiset usein tuntevat kuuluvansa johonkin ryhmään. ryhmä syntyy jostain yhteisestä. Tietenkin se voi olla esimerkiksi se, että ryhmän kaikkiin jäseniin kohdistuu rasismia. Minusta kuitenkin USA:n afro-amerikkalaisella väestöllä saattaa olla jotain muutakin kulttuurista yhteyttä kuin se, että heihin kohdistuu mahdollisesti tai varmasti rasismia.
Minusta sinun asenteesi on omituisen ylhäältä katsova ja jopa halveksiva eri ryhmien kulttuuria kohtaan. Onko takana ajatus, ettei yhteiskunnassa alemmilla portailla olevien kulttuuri ole mitään oikeaa kulttuuria, vaan huonoa jotain joka poistuu aseman parantuessa?
Ja olin siinä uskossa että asiamme oli yhteinen. Jos ei, niin saanen kysyä mikä se asiasi sitten on, tai paremminkin kenen asiaa ajat?
"Tulkitsit minut täysin metsään. Lue alkuperäinen viestini."
Uskot etten sitä alunperin lainkaan lukenut tai että uudelleen lukemalla saattaisi silmäni aueta. No luin uudelleen, mutta edelleen olen näkevinäni sinun liittävän ihonväriin kulttuurin ja orjataustan. Tai toisin sanoen afro-amerikkalaiseen kulttuuriin ihonvärin ja orjataustan. Tai orjataustaan afro-amerikkalaisuuden ja ihonvärin.
Enkä edelleenkään ymmärrä mikä tämä afro-amerikkalaisten kulttuuri oikeastaan on.
Onko se sellainen jossa syödään vesimelonia ja kanankoipia? Ei varmaankaan kun eurooppalais-amerikkalaisetkin syövät, eikä heillä ole käsittääkseni orjataustaa.
Onko se sellainen jossa kuunnellaan jazzia ja soitetaan bluesia? Ei nähtävästi sellainenkaan, koska eurooppalais-amerikkalaisetkin kuuntelevat ja soittavat.
Itseasiassa kaikki mitkä minulle tulevat mieleen mahdollisesti tarkoittamanasi kulttuurina ovat pikemminkin osa Pohjois-Amerikkalaista kulttuuria. Sellaista jonka alkuperäinen luoja saattaa toki olla orjataustainen, mutta joka ilmiönä ei millään tavalla rajoitu orjataustan omaaviin tai mihinkään tiettyyn ihonväriin. Tarkoititko siis, että olisi katsottava juuriltaan eurooppalais-amerikkalaisen ihmisen luoman farkkukulttuurin olevan osa eurooppalais-amerikkalaista kulttuuria and so on?
Eikö tämä tällainen johda juuri siihen mistä ensimmäisessä vastauksessani varoitin, eli differentialismiin. Kaikki mahdollinen jaetaan taustan - joka on pääteltävissä ihonväristä(valkoihoinen afro-amerikkalainen?) - mukaan erillisiksi kulttuureiksi. Että ihmiset ovat käytännössä ihonvärinsä myötä heille sovitetun kulttuurin vankeja. Kaksoisansa.
"Onko takana ajatus, ettei yhteiskunnassa alemmilla portailla olevien kulttuuri ole mitään oikeaa kulttuuria, vaan huonoa jotain joka poistuu aseman parantuessa?"
Eli tähän vastaus. Ei. En näe että ihmisen tausta(yhteiskunnan alempi porras?) ja kulttuuri olisivat liitettävissä deterministisesti toisiinsa. Olen itse tästä niin monilla erilaisilla tasoilla todiste.
En tiedä syitäsi, miksi haluat käsittää kirjoittamani päinvastoin kuin kirjoitan. En edes ole kiinnostunut tietämään sitä.
Afro-amerikkalainen kulttuuri on osa pohjoisamerikkalaista kulttuuria. Aivan samoin kuin saamelainen kulttuuri on osa suomalaista kulttuuria ja suomalainen kulttuuri on osa eurooppalaista kulttuuria. Jazz tai pitza ovat nykyään osa suomalaista kulttuuria, vaikka näin on, ovat ne yhä myös osana New Orleansin tai Italian kulttuuria. Vaatimuksesi jonkin kulttuuripiirteen hyväksymiseksi osaksi jotain kulttuuria, että sen on oltava vain tuossa kulttuurissa, on paitsi pahimman luokan differentialismia myös järjetöntä.
"Saanet" kysellä asiaani, jos se ei ole tullut sinulle selväksi. Vastustan rasismia ja noita säälittäviä rassukoita, jotka yrittävät ajaa idioottimaista aatettaan.
En minäkään oikein osaa vastata siihen, onko asiamme yhteinen. Kovasti minua on nimittäin alkanut oudoksuttaa tyylisi ja asenteesi.
Alkuperäisessä viestissäni yhdistin esimerkiksi USA:n afro-amerikkalaiset omaan kulttuuriinsa. Yhtenä taustamuuttujana oman kulttuurin synnylle on heillä nimenomaan orjuus, joka jatkui maassa käsittämättömän pitkälle. Olen huomaavinani asenteessasi jotain hyvin outoa. On kuin sinusta orjien jälkeläisten pitäisi olla hiljaa, ehkä häveten, että heidän esivanhempansa joutuivat elämään orjina rasistisessa Yhdysvalloissa. Todella outo asenne, jos noin on.
Turhaa tämä keskustelu on. En halua lähteä lapsellisen pikkunäppärään kampittamiskeskusteluun mukaan. Keskittäisit tarmosi sellaisiin, joita vastustat (tai niinkö juuri teet?). En halua lähteä pyörittämään sinua keskustelussa. En ole täällä vastustamassa rasismin vastustajia.