Venäläisfirma huijasi Nokialta 62 000

"Venäläinen Delta-yhtiö on ilmeisesti varastanut Nokialta 62 000 kännykkää, joiden arvo on 14 miljoonaa euroa. Nokia teki vuoden 2008 toukokuussa Deltan kanssa jälleenmyyntisopimuksen kännyköiden kauppaamisesta venäläismarkkinoille.

Venäläislehtitietojen mukaan Nokia ei ole kuitenkaan saanut kännyköistä maksua Deltalta. Nyt Delta on kadonnut markkinoilta ja muuttanut nimensä ja osoitteensa. Venäjän poliisi on aloittanut tapauksen tutkimisen".

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24127

Nyt Nokia joutuu lopettamaan kaiken toimintansa suomessa ja heittää väen pihalle.
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Nokian osake on vahvassa nousussa Helsingin pörssissä. Puoli kahdentoista aikaan yhtiön osake oli yli neljän prosentin nousussa. Nokia Siemens Networks ilmoitti tänään, että se on kiinnostunut ostamaan lisää osia yrityssaneerauksessa olevasta kanadalaisesta Nortelista".

http://www.uusisuomi.fi/raha/66085-nokia-vetaa-helsingin-porssia-nousuun

Kännyt varastettiin, mutta kurssi nousee kohisten !

Äänestä

jenkkien omistamaa Nokiaa.

Äänestä

IHAN OIKEIN!!!!

Äänestä
  • Olet siis itsekin varas.

    Äänestä

  • oikein.. kirjoitti:

    Olet siis itsekin varas.

    "Varastan isännältäni vain kohtuullisesti" KAPTAH

    Äänestä

  • oikein.. kirjoitti:

    Olet siis itsekin varas.

    MUTTA varastaminen tsuhnalta on enemmän kuin oikein!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kännykkää ! kirjoitti:

"Venäläinen Delta-yhtiö on ilmeisesti varastanut Nokialta 62 000 kännykkää, joiden arvo on 14 miljoonaa euroa. Nokia teki vuoden 2008 toukokuussa Deltan kanssa jälleenmyyntisopimuksen kännyköiden kauppaamisesta venäläismarkkinoille.

Venäläislehtitietojen mukaan Nokia ei ole kuitenkaan saanut kännyköistä maksua Deltalta. Nyt Delta on kadonnut markkinoilta ja muuttanut nimensä ja osoitteensa. Venäjän poliisi on aloittanut tapauksen tutkimisen".

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24127

Nyt Nokia joutuu lopettamaan kaiken toimintansa suomessa ja heittää väen pihalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu