Välimuodot tunnetustikin puuttuvat fossiileista. Mutta suurin ihme onkin se, että miksei niitä elä ja kävele täällä tänäkin päivänä. Eiväthän evoluuttien välimuodoiksi nimittämät oliot olisi luonnon kannalta mitään erikoisia välimuotoja vaan aivan tavallisia eliöitä siinä missä mikä tahansa muukin. Siis, huomatkaa kaikki, luonto ei tunne käsitettä välimuoto. Se tuntee vain käsitteen elämänmuoto sillä sille ei mikään muoto ole eikä olisi ollut jotenkin välimuoto.
Outoa, että luonto olisi nähnyt ns. välimuodot ikäänkuin jonkunlaisina prototyyppeinä tai työversioina, jotka on pitänyt hävittää aina seuraavan muodon valmistuttua. Evoluutioteoriassa ei ole mitään mikä vaatisi tällaista sillä ns. välimuotohan olisi teorian mukaan aina sopeutuneempi kuin edeltäjänsä. Näin siis jos joku häviäisi sukupuuttoon niin sen kuuluisi olla se alkuperäinen eikä seuraajansa koska sehän olisi teorian mukaan huonommin pärjäävä kuin seuraajansa.
Miksi siis on kalat ja sammakkoeläimet mutta ei niitten kuviteltuja välimuotoja? Miksi on matelijat ja nisäkkääät mutta ei niitten välimuotoja? Miksi tiktaalit ja sen edeltäjät ja seuraajat ovat hävinneet mutta maaeläimet ja valaat ovat olemassa. Jos yksi välimuoto olisikin kuollut sukupuuttoon niin tottahan evoluutio olisi väsännyt uuden tilalle.
Ei evoteorian mukaan saisi olla nykyistä elämän jakaantumista vaan täydellinen sekasotku ja täydelliset sarjat kaikkien elämänmuotojen välillä kaikkine mahdollisine välimuotoineen. Näinhän se menisi jos evoteoria olisi vähääkään totta.
Suuri kysymys, jolla evoluutit eivät uskalla paljon päätään vaivata ja johon evoluutiota puolustava kirjallisuus visusti varoo ottamasta kantaa. Tai jos joku vahingossa ottaakin kantaa niin asia esitetään itsestään selvyytenä, jota ei saa pysähtyä ajattelemaan.
Outoa, että luonto olisi nähnyt ns. välimuodot ikäänkuin jonkunlaisina prototyyppeinä tai työversioina, jotka on pitänyt hävittää aina seuraavan muodon valmistuttua. Evoluutioteoriassa ei ole mitään mikä vaatisi tällaista sillä ns. välimuotohan olisi teorian mukaan aina sopeutuneempi kuin edeltäjänsä. Näin siis jos joku häviäisi sukupuuttoon niin sen kuuluisi olla se alkuperäinen eikä seuraajansa koska sehän olisi teorian mukaan huonommin pärjäävä kuin seuraajansa.
Miksi siis on kalat ja sammakkoeläimet mutta ei niitten kuviteltuja välimuotoja? Miksi on matelijat ja nisäkkääät mutta ei niitten välimuotoja? Miksi tiktaalit ja sen edeltäjät ja seuraajat ovat hävinneet mutta maaeläimet ja valaat ovat olemassa. Jos yksi välimuoto olisikin kuollut sukupuuttoon niin tottahan evoluutio olisi väsännyt uuden tilalle.
Ei evoteorian mukaan saisi olla nykyistä elämän jakaantumista vaan täydellinen sekasotku ja täydelliset sarjat kaikkien elämänmuotojen välillä kaikkine mahdollisine välimuotoineen. Näinhän se menisi jos evoteoria olisi vähääkään totta.
Suuri kysymys, jolla evoluutit eivät uskalla paljon päätään vaivata ja johon evoluutiota puolustava kirjallisuus visusti varoo ottamasta kantaa. Tai jos joku vahingossa ottaakin kantaa niin asia esitetään itsestään selvyytenä, jota ei saa pysähtyä ajattelemaan.
Vastaukset 119
Vanhimmat
mutta mikä sen hävitti? Kertokaa se.
""mutta mikä sen hävitti? Kertokaa se.""
Onko sinulla jokin hypoteesi?
Ehdottaisin että hoitsut pantaisiin ihan omille sairaalapalstoilleen, Törnävä, Harjavalta, Kellokoski ,kyllä sieltä löytyisi varmasti saman tason kulkijaa. Ei nimittäin tarvitse paljon enää omilla aioilla ajatella, riittää että uskotaan mitä ylhäältä sanotaan.
näemmä taantunut jo muiden kreationistien, esim. Outsiderin tasolle, teet vain solvauksia ilman mitään sanottavaa.
noin valehtelet. Itse olet nimitellyt sidua paljon enemmän ja paljon pahemmilla nimillä kuin sidu sinua. Mutta minä nimitän sinua nyt, olet ..........!!!!!!!!
En muista nimitelleeni häntä ja jos olen kutsunut valehtelijaksi, olen kyllä muistanut laittaa perustelut perään, eikä hän niitä ole kyennyt kumoamaan.
laittanut. Sinnullehan valehtelua on yleensä kaikki luomisen puolustaminen.
Mutta että et livistäisi taas tapasi mukaan piiloon nurkan taa niin kerro miksi ei ole olemassa ja siten tutkittavissa, hmmm, vaikkapa nyt yksi- ja monisoluisten erilaiset välimuodot. Vai eikö evoluuttio enää jaksa vaikuttaa tai tietääkö se jollain yliluonnollisella tavalla, että monisoluiset on jo, ei enää tarvita uusia?
Ei se tiedä ja siksipä se tekisikin niitä koko ajan, kuin liukuhihnalta. Evotutkijat voisivat näyttää sitten meille epäilijöille siinäkin asiassa täydellisen ketjun ja me oltais hiljaa ja häpeissämme.
""Yhtä ainoaa perustelua et ole laittanut. Sinnullehan valehtelua on yleensä kaikki luomisen puolustaminen.""
Toki olen. Esim. kun Outsider härskisti valehteli Valtaojan sanomisista:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6170167/32495908
tai Dawkinsin sanomisista:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6061820/31813886
""Mutta että et livistäisi taas tapasi mukaan piiloon nurkan taa niin kerro miksi ei ole olemassa ja siten tutkittavissa, hmmm, vaikkapa nyt yksi- ja monisoluisten erilaiset välimuodot. Vai eikö evoluuttio enää jaksa vaikuttaa tai tietääkö se jollain yliluonnollisella tavalla, että monisoluiset on jo, ei enää tarvita uusia?""
Miten niin ei ole? Tutkijat ovat nykyisinkin havainneet lukuisia kertoja yksisoluisten bakteeri- ym. kantojen muuttuvan monisoluisiksi. Esim. Wikipedian mukaan 16 eri suvussa Colonial Theoryn mukaisesti, muilla tietysti lisää:
The advantage of the Colonial Theory hypothesis is that it has been seen to occur independently numerous times (in 16 different protoctistan phyla).
""Ei se tiedä ja siksipä se tekisikin niitä koko ajan, kuin liukuhihnalta. Evotutkijat voisivat näyttää sitten meille epäilijöille siinäkin asiassa täydellisen ketjun ja me oltais hiljaa ja häpeissämme.""
Noni. Tieto lisää tuskaa ja tässä tapauksessa tieto siitä, että yksisoluiset muuttuvat monisoluisiksi edelleen laboratorioissa saa sinut kiemurtelemaan.
....Esim. kun Outsider härskisti valehteli Valtaojan sanomisista:......
Sinäjhän väität kaikkea luomisen puolestapuhumista valehteluksi, ei ole kyse siitä, että olisi vain yksi vale. Siitähän on pohjimmiltaa kyse, että naturalistinen tiede, johon sinäkin näytät uskovan, väittää suoraan että mitä ei voida todistaa niin sitä ei ole olemassa. Näin se vaan on.
.....Tutkijat ovat nykyisinkin havainneet lukuisia kertoja yksisoluisten bakteeri- ym. kantojen muuttuvan monisoluisiksi.......
Ei ole kyse siitä, että tarvitaan tutkija huomaamaan tällaista joskus jossain tapahtuvan. Kyse on siitä, että niitä välimuotoja pitäisi olla luonto täynnään, katsoipa minne tahansa. Mutta luonnosta lienee aika vaikeaa löytää. Miksi siis prosessi, joka teki joskus 1-soluisista monisoluisia näyttää lakanneen? Välimuotohan olisi joka tapauksessa sopeutuneempi kuin se 1-soluinen.
Samahan pätee kaikkiin pääryhmien välisiin välimuotoihin kuten myös kaikkien eläinten välimuotoihin. Ekolokeroitten puutteeseen ei myöskään voi vedota sillä sukupuuttojen takia ekolokeroita tyhjenee vinhaa vauhtia. Tilaa olisi mutta ei vain ole sitä evoluutiota, joka niitä tyhjien tilojen täyttäjiä tekisi.
""Sinäjhän väität kaikkea luomisen puolestapuhumista valehteluksi, ei ole kyse siitä, että olisi vain yksi vale.""
No luominen ei tietysti ole totta, mutta sitäkin voi puolustella ilman valheita ja varsinkin ilman tiedemiesten sanomisten vääristelyä.
""Siitähän on pohjimmiltaa kyse, että naturalistinen tiede, johon sinäkin näytät uskovan, väittää suoraan että mitä ei voida todistaa niin sitä ei ole olemassa. Näin se vaan on.""
Heh. Mainio esimerkki tuosta vääristelystä. Kun kreationisti sanoo "Näin se vaan on", niin silloin voi olla lähes varma, ettei asia ole niin. Naturalistinen tiede ei todellakaan väitä kuten kerrot, vaan kuten Valtaoja sanoo: "Meidän täytyy pitää mielessä, että kaikki mitä voimme tutkia ei ole kaikki".
""Ei ole kyse siitä, että tarvitaan tutkija huomaamaan tällaista joskus jossain tapahtuvan. Kyse on siitä, että niitä välimuotoja pitäisi olla luonto täynnään, katsoipa minne tahansa. Mutta luonnosta lienee aika vaikeaa löytää. Miksi siis prosessi, joka teki joskus 1-soluisista monisoluisia näyttää lakanneen? Välimuotohan olisi joka tapauksessa sopeutuneempi kuin se 1-soluinen.""
Ei tuollaisia välimuotoja montaa tarvitse, muutama tapahtuma riittää ja kuten sanottu, tutkijat ovat sellaisia havainneet laboratorioissa useita kertoja, niitä siis havaitaan edelleen.
""Samahan pätee kaikkiin pääryhmien välisiin välimuotoihin kuten myös kaikkien eläinten välimuotoihin. Ekolokeroitten puutteeseen ei myöskään voi vedota sillä sukupuuttojen takia ekolokeroita tyhjenee vinhaa vauhtia. Tilaa olisi mutta ei vain ole sitä evoluutiota, joka niitä tyhjien tilojen täyttäjiä tekisi.""
Älä hulluttele. Normaalisti uuden lajin kehittyminen on niin hidasta, ettei evoluutio millään ehdi korvata uusilla lajeilla valtavalla nopeudella katovaa luonnon monimuotoisuutta. Muutaman miljoonan vuoden sisällä ehkä, ei meidän elinaikanamme.
....mutta sitäkin voi puolustella ilman valheita ......
Ei voi koska teille evoille kaikki luomisen puolustaminen on valehtelua.
puolustaa rehellisestikin luomista, esim. maailmankaikkeuden vakioiden hienosäätö viittaa Luojaan.
Luomisen puolustelu tieteestä valehtelemalla ON valehtelua. Piste.
Jos luonnonvakiot poikkeisivat oleellisesti niistä mitä ne ovat, emme ehkä olisi täällä ihmettelemässä luonnonvakioiden "hienosäätöä", mutta maailmankaikkeus olisi täällä joka tapauksessa.
Sellaisia maailmankaikkeuksia, joissa arvot poikkeavat omastamme saattaakin olla olemassa ääretön määrä. tosin meillä ei ole keinoa olla niihin yhteydessä.
välimuotoja.
Eli onhan niitä ja paljon.
Toivottavasti jatkossakin luomakunnan kruunusta huolimatta.
me ollaan. Kerros myös samalla miksi ei ole enää kalojen ja sammakoitten välimuotoja. Outoa kun kalat kuitenkin on mutta niitä sopeutuneemmat otukset on kaikki hävinneet. On sitten taasen kyllä sammakoita. Sama jutska kaikkien pääryhmien välillä. Vaatisi selityksen jos vähääkään halutaan olla rehellisiä.
ainakaan minulla ikävä kyllä vielä tietoa.
Lähin mennyt taitaa olla Neandertalinihminen (Homo neanderthalensis) .
Kai ne kalat ovat ne sopeutuneimmat elukat niiden olosuhteisiin tällä hetkellä.
Sammakot taas heidän tyyppiseensä elämäntapaan ja ympäristöön.
Siihen kai se evoluutio perustuu, että sopeudutaan ja kehitytään. Silloin kai pitäisi olla nämä nykymuodot niitä sopeutuneimpia.
Kannattaisi varmaan vähän lukea myös biologiaakin, jos nää jutut kiinnostaa.
On se sitten vaan helppoa sanoa että oomma välimuotoja jos ei tarvitse tietää minkä välimuotoja ollaan. Jäi siis väitteesi todistamatta eli tyhjän päälle.
....Kai ne kalat ovat ne sopeutuneimmat elukat niiden olosuhteisiin tällä hetkellä.
Sammakot taas heidän tyyppiseensä elämäntapaan ja ympäristöön......
Onko evoluutioteoriassa ratkaisua miksi kalojen ja sammakoitten välimuodot eivät ole sopeutuneita mihinkään? Tai muidenkaan pääryhmien välimuodot eivät sopeutuisi nykymaapallolle. Aikamoinen sattuma jos noin olisi.
"Onko evoluutioteoriassa ratkaisua miksi kalojen ja sammakoitten välimuodot eivät ole sopeutuneita mihinkään? Tai muidenkaan pääryhmien välimuodot eivät sopeutuisi nykymaapallolle. Aikamoinen sattuma jos noin olisi."
En nyt yhtään ymmärrä kysymystä.
Miksi ne "välimuodot" eivät olisi olleet sopeutuneita?
Lajien välimuotoja vai mitä yleensä ottaen tarkoitat?
Voisitko yrittää muotoilla toisin, niin yritetään auttaa.
"On se sitten vaan helppoa sanoa että oomma välimuotoja jos ei tarvitse tietää minkä välimuotoja ollaan. Jäi siis väitteesi todistamatta eli tyhjän päälle."
Tavallaan olet oikeassa.
Jos kuolemme sukupuuttoon ilman, että lajimme kehittyy uudeksi lajiksi, niin emme me tosiaan silloin mitään välimuotoja voi olla.
Niin se oli tuolla muualla jo huomattukin.
kummallakin on sama kalamainen esisiä, kuten ihmisillä ja apinoilla on sama apinamainen esi isä....
Sinusta en tiedä, mutta minä olen vanhempieni ja lasteni välimuoto. Mahtuuko kretiinin pikku päähän tieto että ensimmäisestä elävästä esisolusta lähtee katkeamaton ketju aina lapsiini saakka ja luultavasti seuraaviinkin sukupolviin. ´Välissä on monenlaisia välimuotoja eikä mitenkään voinut arvata että luonnossa tapahtuneet meteori ym muut katastrofit loivat edellytykset tuhansille vaihtoehtoisille toteutumattomille älykkäille olennoille mutta katastrofien ajoitus ym muut tekijät saivat nisäkkäiden joukosta homo sapienssin älykkäimmäksi eläimeksi.
Siellä näet elävän välimuodon. Ja tämä ei ole vitsi.
ei se riitä todisteeksi yhtään mistään. Parempia todisteita pitää olla.
elävältä. Joskus tulee mieleen muuntuminen kalaksi kuin on yhtä punaiset silmät kuin särellä. Sitäköhän tarkoitat?
Katsoppa esim. David Attenboroughin dokkarisarja Life in cold blood - vaihtolämpöisten elämää.
Nk. välimuotoja on todella paljon olemassa esim pelkästää vedestää maalle siirtymisestä.
3.- ELÄVÄT VÄLIMUODOT (a la Mr.K.A.T.)
Moni eläin nykyäänkin on epätäydellinen: oravat ei osaa räpytellen lentää,
merinorsut, pingviinit ja hylkeet kävelevät huonosti jne.
Kreationistit toisaalta väittävät, että luojan luomat eliöt luotiin
täydellisiksi, mutta rappiomallin mukaan he koittavat samalla hiukan
ristiriitaisesti todistaa, että ne ovatkin rappeutuneet. Tämä voidaan
kuitenkin tulkita myös "tulleet epätäydellisiksi".
Entäpä, jos "epätäydellisyys" johtuukin siitä, että jotkut nykyiset eläimet
ovatkin olemassaolevia välimuotoja, siirtymässä muodosta toiseen.
Miksi tämä kappale ?
- Moni kreationisti väittää, ettei voi olla puoliksi näkevä,
puoliksi lentävä kuolematta nälkään tai sukupuuttoon
- Monet kreationistit(Harun Yahya..) ovat jopa todistaneet,
ettei voi olla olemassa kaloja, joilla on keuhkot
- Monet kreationistit ("Mrv") ovat todistaneet, ettei
voi olla nisäskästä tai nisäkkään ja matelijan välimuotoa,
joka tihkuisi maitoa ilman nisiä
Siksi, että eivät tiedä tai muista kyseisellä hetkellä
o ainostaan liitotaitoisten oravien ja liito-oravien
o huonohkosti kävelevien merinorsujen ja pingviinien
o ilman silmälinssiä toimivan Nautilus-eläimen
o keuhkokalojen ja
o vesinokkaeläimen (Platypus)
olemassaoloa tälläkin hetkellä.
Siksi tämä kappale (3) ei ole suinkaan naurettava vaan tärkeä lisäys
I - Lentämään oppineet ja opettelevat nisäkkäät
a) Lepakot. Jotkut osaavat lentää, muttei kaikki, on siis eri
välimuotoja selvästi
b) Oravat, on olemassa ainakin liito-orava ,
joka ilmiselvästi on puolivälimuoto maassa tallustelevan
ja tulevien ilmojen haltijan taivavan lentäjän välillä.
Liito-orava on epätäydellinen lentäjä, koska muutenhan
kutsuttaisiin Suomessakin "lento-oravaksi".
Tavallinen orava on maassa tallustelevan nisäkkään ja liitävän
oravan (toiminnallinen) välimuoto. On osoittaunut kokeissa, että
ns. tavallinen orava pudotessaan pystyy liitämään häntänsä
avulla jonkin verran eteenpäin. Onhan sillä myös taito
hyppiä rohkeasti puusta toiseen, joka myös on välimuoto
korkean paikan kammoiseen nisäkkääseen nähden.
II - Uskomattomat kalat,
a) Kalat,joille on kehittynyt keuhkot.
Selvä välimuoto, jonka tunnustaa ainakin ne kreationistit
(kuuluisatkin hehe;) jotka eivät tiedä tämmöisen olevan todella
olemassa !
b) Kalat,jotka hengittävät ihon kautta, kuten jotkut akvaariokalat.
III - Hylkeet ja merilehmät
Kehnoja kävelijöitä nisäkkäiksi, ne ovat ilmeisesti siirtymässä
vesi-elämään. Karvat lähes kadonneet, evien muodostusta..
Joitain kreationistien vastaväitteitä ja vastauksiani:
(kreationisti:)
:esimerkit liito-oravasta ja
:lepakoista ovat lähinnä naurettavia.
:ne ovat olleet aina valmiita lajeja.
Miten määrittelet "valmiin" ?
Oletko nähnyt liito-oravan liitelevän kuin kotka ?
Tai lisääntyvän runsaasti kuin kani ?
Väitätkö kaikkien lepakoiden osaavan lentää ?
:mistä orava tempaisi lisää geenejä
:nahkapoimun kehittämiseen. onko
:tavallisella oravalla myös
:nahkapoimugeeni vai ei ?
Syntyyhän niitä ihmisiäkin, joille mutaatio on tehnyt
poimut sormien väliin, (ainakin muistelen semmoista nähneeni)
.. mm. juuri David Attenboroughin dokumentti josta tein muistiinpanoja,jotka unohtui joksikin vuodeksi ja löysin uudelleen.. joten älkää väittäkö että olen
omasta päästäni kaiken keksinyt.
Nyt kun siis on tunnustettu välimuotojen olemassaolo niin evo voitti 100-0.
Jeee...:D
Ainakin kolme kreationistia on julkisesti kieltänyt ja pilkannut evolutionisteja väitteestä hengittävien ja keuhkokalojen ja kävelevien kalojen kehittymis- eloonjäämis- ja olemassolon mahdollisuuksista. Heille ne ovat siis evoluutionteorian välimuotosatua, joita ei pitänyt koskaan olla ja josta he eivät tienneet että sellaisia on oikeasti olemassa. Tämä osoittaa mitä luomismallilla tekee:
EI MITÄÄN, SILLÄ LUOMISUSKOLLAAN EVOTODELLISUUTTA PILKATESSAAN JA KIELTÄESSÄÄN JOUTUU VAIN ITSE NAURUNALAISEKSI.
(Muuten, Listalta näköjään puuttuu kävelevät kalat, no pitää joskus lisätä ne).
Siis kysymykseesi, miksei ole eläviä välimuotoja. Niitä siis on. Ei siinä mielessä, että väliportaat, joiden kautta lajiutuminen on tapahtunut olisivat sellaisenaan jäljellä, mutta niistä periytyneitä samankaltaisia muotoja on riittävästi, että voi ymmärtää tapahtumien kulun.
Jää kysymys, miksi noin ilmiselvää asiaa edelleen sitkeästi kysellään. Vastaus siihen tuli eräässä kauan sitten käydyssä keskustelussa: "Meille kreationisteille on mahdotonta todistaa, että välimuotoja on, koska me emme usko mihinkään niiden todisteeseen."
tonta todistaa, ettei välimuotoja ole ollut, koska me emme usko mihinkään sellaiseen todisteeseen. Vaikka välimuotoja ei näy missään niin silti me uskomme että ne ovat olleet.
Välimuotoja matelijoista nisäkkäiksi:
*Paleothyris
*Protoclepsydrops haplous
*Clepsydrops
*Archaeothyris
*Varanops
*Haptodus
*Dimetrodon, Sphenacodon
*Biarmosuchia
*Procynosuchus
*Dvinia
*Thrinaxodon
*Cynognathus
*Diademodon
*Probelesodon
*Probainognathus
*Exaeretodon
*Oligokyphus, Kayentatherium
*Pachygenelus, Diarthrognathus
*Adelobasileus cromptoni
*Sinoconodon
*Kuehneotherium
*Eozostrodon, Morganucodon, Haldanodon
*Peramus
*Endotherium
*Kielantherium
*Steropodon galmani
*Vincelestes neuquenianus
*Pariadens kirklandi
*Kennalestes
*Cimolestes
Täältä voit sitten lueskella millaisia matelijoiden ja nisäkkäiden ominaisuuksia näillä eläimillä on: http://www.talkorigins.org/faqs/faq-transitional/part1b.html#mamm,,
Tässä kuuluisa välimuoto matelian ja linnun väliltä: http://ok-cleek.com/images/archy_0.jpg
Nykyään linnuilla ei ole mm. kynsiä siipien päissä, hampaita nokassa, luista häntää ja niskaa, joka on kiinnitynyt kallon takaosaan. Archeopteryxillä on taas linnun ominaisuuksia mm. sulat, kääntyvä isovarvas ja toivomusluu.
että homo erectuksen ja homo sapiensin välimuoto on homo kreatinistus. Meille on myös selvää että simpanssit ja gorillat uskovat johonkin mystiseen tai peräti johonkin alkeelliseen jumalaan. Alkeelliseen jumalaan ovat uskoneet muinaiset esi-isämme ja yhä vieläkin pystytetään täysin torvelolle jumalalle kirkkoja ym rujoushuoneita ja kansa maksaa
Eipäs! Sekoilet!
Välimuoto voi olla vain varmasti tunnettu tapaus, jolla on silminnäkijätodistajat.
Eikä tällaista varmaa todistetta ole olemassa sinun listassasi.
Et tiedä minkä välimuotoa nyt esittelet.
Teiltä puuttuvat kaikki tarvittavat dokumentit, joita normaalisti asioiden täysin varmaksi todistamiseen vaaditaan. Oletuksella ei ole muuta arvoa kuin olla pelkkä hypoteesi, joka vaatii todistamisen.
Te yritätte tarjoilla köyhiä korvikkeita kun oikeat tiedot puuttuvat.
Ja näin odotatte itsellenne ansiotonta arvonantoa, vaikka olette valehtelijan tasolla kunnes toisin todistatte.
Tässä kuuluisa välimuoto matelian ja linnun väliltä: http://ok-cleek.com/images/archy_0.jpg
Nykyään linnuilla ei ole mm. kynsiä siipien päissä, hampaita nokassa, luista häntää ja niskaa, joka on kiinnitynyt kallon takaosaan. Archeopteryxillä on taas linnun ominaisuuksia mm. sulat, siivet, kääntyvä isovarvas ja toivomusluu.
Nuo matelijoiden ja nisäkkäiden välimuodot ovat museoissa ihmisten nähtävinä! Menet itse katsomaan niin olet silminnäkijä.
Minkä linnun välimuoto? Kerro nyt, minkälajinen lintu oli muuttunut?
Ja mikä laji välimuodosta tuli.
Anna näiden lajien olemassaolosta sellaiset todisteet, että niiden epäilykselle ei jää tilaa.
Ongelmasi on siinä, ettet voi esittää väitteittesi todenperäisyydelle minkäänlaista todistetta.Jos nykyneekereistä sattuisi syntymään uusi eläinlaji, ei se tarkoita, että me valkoiset olisimme välimuotoja tuohon uuteen lajiin. Eikä väittämällesi asialle voi löytää todisteita vaikka asia olisi noin tapahtunutkin.
>
Mutta olisimme kuitenkin ehdottomasti sukua tuolle uudelle lajille.
>
Ok, tämä oli yksi erityisehto, minkä annat välimuodolle. Voisitko nyt määritellä ne muutkin (jotka siis poikkeavat tieteellisestä välimuotomäärittelystä) ?
Siis kyllähän on "silminnäkijä"todisteet tai oikeammin ihan tieteelliset (kun nuo silmät valehtelevat uskomusten perusteella mitä kummallisimpia asioita) todisteet, että lajeista on tullut uusia lajeja. Jos yhdestä lajista tulee kaksi uutta, se on välimuoto (riippumatta siitä, kuoleeko se sukupuuttoon). Tällaisia toki tunnetaan.
Toisaalla vaadit pääryhmien välisiä välimuotoja. Niidenkin fossiilit voit mennä ihan omin silmin tarkistamaan - tai sitten voit omin silmin katsella uivaa latimeriaa.
>
Pidämmekö Sinuakin valehtelijana niin kauan kunnes tuot aukottomat todisteet Jumalastasi ?
Menen perheeni kanssa johonkin jossa pitää todistaa sukulaisuusssuhteemme toisiimme. Todisteeksi ei näet riitä se, että olen siittänyt lapseni todellisuudessa.
Jos minulta puuttuu todistenäytöt, minua ei tarvitse uskoa, vaikka puhuisinkin totta.
Ja juuri tuollaiset näytöt vteiltä puuttuvat. Minä en väitä siis, ettei asia voisi olla kuten sanot. Väitän vain todisteittesi riittämättömyydestä.
Ja olen ylivoimaisen oikeassa, ja sinä häviöllä.
Mutta fossiiliaineistostapa ei olla kyetty todistamaan siten, että niiden periytyminen tunnettaisiin todisteiden kera!
Etkö tajua, että oletus ei ole todiste. Sehän on vasta hypoteesi joka odottaa todisteita.
Apteryx todistaa vain itsensä, oman olemassaolonsa. Ymmärrätkös? Se ei todista yhtään mitään sitä ennen mukamas eläneistä eikä sen jälkeen mukamas eläneistä. Kun löydätte jotain niin heti te oletatte automaattisesti että on ollut muotoja sitä ennen ja sen jälkeen. Mutta eihän se niin mene. Fossiilin löytäminen todistaa vain sen itsensä eläneen eikä niitä muita. Joten välimuotojen ketju jää todistamatta.
Missä siis ovat Arteoryxiä edeltäneitten välimuotojen todisteet ja sitä seuranneitten välimuotojen fossiilit? Niitä ei ole joten Apteoryxiä ei ole todistettu välimuodoksi. Välimuoto ei voi olla yksinäinen ja irrallinen vaan pitäisi löytää koko jatkumo lajista A lajiin B mutta niitä ei ole. Ja koska ei ole niin te oletatte ja väitätte että aivan varmasti on ollut. Sellainen väitehän on täyttä roskaa, sori vaan.
Apteryx todistaa vain itsensä, oman olemassaolonsa. Ymmärrätkös? Se ei todista yhtään mitään sitä ennen mukamas eläneistä eikä sen jälkeen mukamas eläneistä. Kun löydätte jotain niin heti te oletatte automaattisesti että on ollut muotoja sitä ennen ja sen jälkeen. Mutta eihän se niin mene. Fossiilin löytäminen todistaa vain sen itsensä eläneen eikä niitä muita. Joten välimuotojen ketju jää todistamatta.
Missä siis ovat Arteoryxiä edeltäneitten välimuotojen todisteet ja sitä seuranneitten välimuotojen fossiilit? Niitä ei ole joten Apteoryxiä ei ole todistettu välimuodoksi. Välimuoto ei voi olla yksinäinen ja irrallinen vaan pitäisi löytää koko jatkumo lajista A lajiin B mutta niitä ei ole. Ja koska ei ole niin te oletatte ja väitätte että aivan varmasti on ollut. Sellainen väitehän on täyttä roskaa, sori vaan.
....Etkö tajua, että oletus ei ole todiste. Sehän on vasta hypoteesi joka odottaa todisteita.......
kalla myöntää. Siis viksuimmat evokit tajuu mutta eivät sentään kaikki. Silloin niiten hellyydellä vaalima evovale kaatuisi jos ne sen myöntäisi.
... tai sitten voit omin silmin katsella uivaa latimeriaa......
evo-opin mukaan jos 200 milj. v sitten. Mutta kun kukaan ei sitä sille muistanut kertoa niin se senkus uiskentelee vaan.
""Apteryx todistaa vain itsensä, oman olemassaolonsa. Ymmärrätkös?""
Archaeopteryx on välimuoto lintujen kehityssarjassa, joten se todistaa mainiosti siitä kuinka tuo kehitys tapahtui.
""Se ei todista yhtään mitään sitä ennen mukamas eläneistä eikä sen jälkeen mukamas eläneistä.""
Tietysti todistaa. Tässä todellisuudessa linnut eivät putkahtele tyhjästä zimbsalabim, vaan ne kehittyvät aikaisemmista lajeista ja tästä muutoksesta Archaeoptryx on mainio todiste, kun siinä on piirteitä kummastakin lajiryhmästä, dinosauruksista ja linnuista sekä siirtymävaiheen rakenteita.
""Kun löydätte jotain niin heti te oletatte automaattisesti että on ollut muotoja sitä ennen ja sen jälkeen. Mutta eihän se niin mene.""
Ei tietenkään voida varmasti väittää että jollakin lajilla on jälkeläisiä, mutta edeltäjiä tietenkin täytyy olla. Katsopas kun lajit eivät putkahtele tyhjästä maagisesti zimbsalabim tässä todellisuudessa, sellaista ei ole ikinä havaittu ja se olisi täysin vastoin luonnonlakeja. Kukaan normaalijärkinen ihminen ei hukkaa hetkeäkään sille naurettavalle ajatukselle, että lajit syntyisivät tyhjästä sen sijaan että ne kehittyvät edeltäjistään.
""Fossiilin löytäminen todistaa vain sen itsensä eläneen eikä niitä muita. Joten välimuotojen ketju jää todistamatta.""
Ehei. Jos löydämme fossiililajin, niin luonnonlakien mukaisesti ja aivan normaaliälyllä on ymmärrettävissä, että sillä on edeltäjiä. Katsos kun lajit eivät synny tyhjästä zimbsalabim. Sellaisen olettaminen tarkoittaisi sitä, ettei ole vielä oikein sisäistänyt sitä, mitä tässä maailmassa oikeasti voi tapahtua ja mitä ei.
""Missä siis ovat Arteoryxiä edeltäneitten välimuotojen todisteet ja sitä seuranneitten välimuotojen fossiilit?""
Mukavaa että kysyit. Tässä yksi edeltävään linjaan kuuluva välimuoto:
http://en.wikipedia.org/wiki/Anchiornis
Ja tässä yksi Archaeopteryxin jälkeen kehittynyt välimuoto:
http://www.bris.ac.uk/news/2008/212017945295.html
""Niitä ei ole joten Apteoryxiä ei ole todistettu välimuodoksi.""
Hups. olihan niitä sittenkin, joten Archaeopteryx oli sittenkin välimuoto.
""Välimuoto ei voi olla yksinäinen ja irrallinen vaan pitäisi löytää koko jatkumo lajista A lajiin B mutta niitä ei ole.""
Tässä tapauksessa tuo jatkumo on löydetty hyvin suurella tarkkuudella.
""Ja koska ei ole niin te oletatte ja väitätte että aivan varmasti on ollut. Sellainen väitehän on täyttä roskaa, sori vaan.""
Ei niitä tarvitse olettaa, vaan nuo fossiilit on oikeasti löydetty.
""kalla myöntää. Siis viksuimmat evokit tajuu mutta eivät sentään kaikki. Silloin niiten hellyydellä vaalima evovale kaatuisi jos ne sen myöntäisi.""
Kaatuisiko fossiilien järjestäytyneisyys, kaatuisiko lajien syntyminen toisistaan, kaatuisiko molekyylibiologiset ja DNA-todisteet? Miksi?
>
Kunnes joku tuo DNA-todisteet, jotka ovat täsmälleen linjassa fossiilitodisteiden kanssa. Ne ovat täysin kiistaton isyystestin tulos - sekä sukulaisuuden ylipäätään.
Kerro nyt ne vaatimukset, mitä välimuodolle on.
>
Missä asiassa olet ylivoimaisen oikeassa ? Siinäkö, että Jumala on luonut lajit ? Oliko Sinulla YHTÄKÄÄN todistetta edes siihen suuntaan ?
Aivan. Se, että evoluutiohistoriassa ei ole kaikki aivan täsmälleen tunnettua (vielä), ei kuitenkaan tee totta jostain täysin tuulesta temmatusta väitteestä, jolla ei ole yhden yhtä todistetta missään.
Jep, latimerian oletettiin kuolleen sukupuuttoon, mutta tosiaan sellaisia löytyy vieläkin. Luonnollisesti ne ovat muuttuneet siitä, mitä ne oli 200 miljoonaa vuotta sitten, mutta ovatpahan selviytyneet kuitenkin "luokkansa" mukaisina tuosta saakka, "elävinä fossiileina", "elävinä välimuotoina".
Miksi fossiilit todistaisivat sukulaisuuden kun niiden geenikartta on kateissa?
Ulkonäkö ei ole todiste nytkään, sillä identtisten kaksosten lisäksi voit sattumalta löytää näköisesi henkilön ihan erilaisten geenien omistajasta.
ihmisten joukosta löytyy monennäköisi yksilöitä joista jotkut voivat nykyäänkin muistuttaa jopa fossiilien ammoista ulkonäköä olematta silti samoin geenein varustettu. Ja läinmaailma todistaa samoin, että ihan eri eläinryhmän joukoissa on toisen eläinryhmän näköisiä lajeja ja ovat taatusti geeneiltään täysin erilaisia.
ulkonäkö ei siten todista varmuudella yhtään mitään.
Kukaan ei ole näyttänyt sitä otusta, jonka jhe olettavat ihnmisen ja simpanssin yhteiseksi esivanhemmaksi. Ja se olisi ilman muuta han eri näköinen kuin kumpoikaan mainituista.
Miksi sitten ihmisen sukupuuhun on tarjoiltu simpanssin ulkonäköön perustuvia esivanhempia????
Eikö simpanssit olekaan muuttuneet näköisikseen ihmisen kehityksestä riippumatta????
""Miksi fossiilit todistaisivat sukulaisuuden kun niiden geenikartta on kateissa?""
Koska monilla fossiileilla on rakenteita ja ominaisuuksia, joiden synty toisistaan riippumatta olisi äärimmäisen epätodennäköistä.
""Ulkonäkö ei ole todiste nytkään, sillä identtisten kaksosten lisäksi voit sattumalta löytää näköisesi henkilön ihan erilaisten geenien omistajasta.""
Heh. Ja kummalakin on toki ihmiselle tunnusomaiset lajipiirteet, joten voidaan olla varmoja, että ne ovat sukua toisilleen, vaikka kuinka kaukaista.
""ihmisten joukosta löytyy monennäköisi yksilöitä joista jotkut voivat nykyäänkin muistuttaa jopa fossiilien ammoista ulkonäköä olematta silti samoin geenein varustettu.""
Jokainen nykyihminen kuuluu luustonsa ominaisuuksien puolesta lajiin Homo sapiens. tutkijat eivät voi sekoittaa heitä mihinkään muuhun ihmislajiin, vaikka sinä voisitkin.
""Ja läinmaailma todistaa samoin, että ihan eri eläinryhmän joukoissa on toisen eläinryhmän näköisiä lajeja ja ovat taatusti geeneiltään täysin erilaisia.""
Ja tutkijat tunnistavat nuo eri lajit. Älä huoli, he ovat pätevämpiä tässäkin asiassa kuin sinä.
""ulkonäkö ei siten todista varmuudella yhtään mitään.""
Juu, kaikkien samanlaisten rakenteiden syntyminen ilman sukulaisuussuhdetta olisi niin äärimmäisen epätodennäköistä, ettei se käytännössä olisi mahdollista, vaikka joitakin konvergentin evoluution tuottamia samankaltaisia rakenteita toki voi hyvinkin syntyä.
""Kukaan ei ole näyttänyt sitä otusta, jonka jhe olettavat ihnmisen ja simpanssin yhteiseksi esivanhemmaksi.""
Tuolta ajalta on hyvin vähän fossiililöytöjä, mutta tuossa yksi mahdollinen ehdokas yhteiseksi kantamuodoksi:
http://en.wikipedia.org/wiki/Sahelanthropus_tchadensis
""Ja se olisi ilman muuta han eri näköinen kuin kumpoikaan mainituista.
Miksi sitten ihmisen sukupuuhun on tarjoiltu simpanssin ulkonäköön perustuvia esivanhempia????""
Varmastikin siksi, että ihmisillä on ollut käsitys, että tuo viimeinen yhteinen kantamuoto muistuttaisi enemmän simpanssia.
""Eikö simpanssit olekaan muuttuneet näköisikseen ihmisen kehityksestä riippumatta????""
Toki ovat.
""kun yleensä on olemassa rakenteita ja joiten te uskotte syntyneen sattumalta niin mikä ihme on jos satojen miljoonien eri rakenteitten joukossa on sattumalta muutamia samanlaisia.""
Toki niitä on, mutta kahden kehittyneen eliölajin kaikkien rakenteiden syntyminen samanlaisiksi vaikkapa sattuman ja luonnonvalinnan avulla olisi kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä ilman sukulaisuussuhdetta.
""TE evoluutit valikoitte sattumanne. Välillä sattuma tekee ihan mitä vaan, ongelmitta.""
Pienikin todennäköisyys voi tapahtua, jos tapahtumaa toistetaan useita kertoja. Esim. mutaatio, jonka mahdollisuus on vain yksi 750 miljoonasta tapahtuu 10 000 000:n yksilön populaatiossa keskimäärin 750 vuoden välein.
""Ja välillä sille tuleekin rajat vastaan aivan yksinkertaisissakin asioissa. Valikoivaa todistelua, sanoisin. Mikä lause milloinkin on edullisin kannaltanne kirjoittaa.""
Kaikkien rakenteiden samankaltaisuus kahdella toisistaan eroavassa sukupuussa kehittyneellä eliöllä olisi niin epätodennäköistä, että se on käytännössä mahdotonta.
jotenkin piilottamaan viestisi niin, että ainoastaan alun merkit jäävät näkyviin, joten luulin, että tässäkään viestissä ei ollut asiaa. Nyt kun näen tämän, niin huomaan, että olin oikeassa.
""On tsiljoona kertaa epätodennäköisempää ne isot jutut, joita te väitätte evoluutionne tehneen koko elämän olemassaolon ajan.""
Ja missä nämä laskut ovat nähtävillä? Vai kävikö niin, että sinä keksit luvut hatustasi ja nyt esittelet niitä lukuja tosiasioina? Niinpä tietysti, olethan kreationisti.
""Kuinkahan paljon epätodennäköisempää on elämän syntyä sattumalta. Montako kymmenen potenssia ehken tarvittaisiin. Itse veikkaisin tuollaiset muutama sata kappaletta.""
Voithan sinä veikata, mutta kun elämän syntyä ei tunneta, niin myöskään nsen synnyn todennäköisyyttä ei voida laskea. Itse toki uskon, että elämän synty oli välttämättömyys, koska Jumala osasi tehdä sellaiset luonnonlait, jotka elämän väkisinkin synnyttävät.
>
Ihmiset ovat geneettisesti lähellä toisiaan, jos niiden luustossa on samoja ominaisuuksia. Kissaeläimet ovat genettisesti lähellä toisiaan, jos niiden luusto muistuttaa toisiaan. Olisi melkoinen looginen kuperkeikka alkaa selittää, että lähellä toisiaan olevilla luustoilla ei olisi samoja geenejä: tietyt ominaisuudet luustossa ovat tietyn geenin määräämiä (vrt. ruskesilmäisyys). Kun näitä samoja ominaisuuksia on paljon, tiedetään, että on paljon myös samoja geenejä. Sillä, onko paljon samoja geenejä, määritetään myös isyys nykypäivänä. Ei ne geenit ihan yks'kaks yllättäen samaan ihmislapseen kerry.
Nyt kun mietitään, että ajallisesti fossiilit näyttävät toisiltaan (eli pienen ajan kuluessa on tullut vain pieniä muutoksia) ja sitten tiedetään, että samankaltaiset nykyään elävät eliö muistuttavat toisiaan myös geneettisesti, niin siinä kyllä tarvittaisiin jotain hämmästyttävää koukkausta logiikassa, jos tämän kiistää, että "jokin täysin tuntematon prosessi on vaan tehnyt nuo - ja täysin irrallisesti toisistaan vaikka nykyeläimissä tuota irrallisuutta ei voikaan havaita". Huh huh.
,,,,Itse toki uskon, että elämän synty oli välttämättömyys, koska Jumala osasi tehdä sellaiset luonnonlait, jotka elämän väkisinkin synnyttävät.,,,,,
Minäkin uskon, että synty oli välttämättömyys koska Jumala niin päätti.
Tekstisi lopussa sinä näköjään liitytkin luomiseen uskovien joukkoon.
""Minäkin uskon, että synty oli välttämättömyys koska Jumala niin päätti.
Tekstisi lopussa sinä näköjään liitytkin luomiseen uskovien joukkoon.""
Olen vasta lähes viisi vuotta toitottanut tällä palstalla, että minä uskon Jumalan luoneen maailman, ja sinä nyt jo ymmärsit, mitä olen kirjoittanut. On sinulla nopeat hoksottimet.
mutta kuitenkin olen ymmärtänyt, että sinä uskot darwinilaiseen evoluutioteoriaan, jolla ei ole mitään tekemistä luomisen kanssa.
Eikö ole mitenkään hankalaa yrittää istua kahdella tuolilla yhtä aikaa, johon siinä saa känsiä takapuoleen kun kauan yrittää.
nimittäin evoluutio on todellisuudesta löytyvien todisteiden perusteella tuo Jumalan luomistapa.
Nykybiologian käsityksen mukaan niitä ovat kaikki ne nykyisin elävät eliöt, jotka lajittuvat edelleen.
Jos fossiilien puuttuvista välimuodoista kieltää taas lajittumisen, niin se on huono perustelu. Fossiloituminen on sen verran harvinainen tapahtuma.
Lajittuminen taas on perusteltavissa tutkimalla nykyistä eliökantaa, aivan kuin Darwin aikanaan teki.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lajiutuminen
Jos et kadonnut vielä tuon viestin jälkeen, niin voisitko kertoa millaista eläintä sinä pitäisit välimuotona?
Kävisikö sellaiseksi erittäin hyvin vesielämään sopeutunut nisäkäs, joka kuitenkin hengittää ilmaa? Entä lentävä nisäkäs? Mitenkäs vesielämään sopeutunut lentokyvytön lintu? Entä nisäkäs joka elää pääosin vedessä, mutta käy syömässä kuivalla maalla?
Eli suuri vastakysymys sinulle. Mikä olisi sinusta evoluutioteorian vaatima välimuoto?
....Eli suuri vastakysymys sinulle. Mikä olisi sinusta evoluutioteorian vaatima välimuoto? .......
Evoluutioteoria perustuu välimuotojen kautta tapahtuneeseen kehitykseen. Siis evojen itsensä kuuluu vastata tähän kysymykseen eikä niiten, jotka eivät välimuotoja tarvitse. Luominen tapahtui suoraa lajiensa mukaan, ei hissuksiin välimuotojen kautta.
Siis, selittäkää vaan itse käyttämänne työkalut.
>
Mutta kun evoluutioteorian mukaisia välimuotoja on jo pilvin pimein. Ongelma on se, että Sinä kiellät järjestään jokaisen evoluutioteorian tarkoittaman välimuodon. Sinulla on siis jokin täysin poikkeava määritelmä välimuodolle. Haluaisimme kuulla sen. Muussa tapauksessa joudut myöntämään, että evoluutioteorian tarkoittamia välimuotoja on vaikka kuinka.
"Evoluutioteoria perustuu välimuotojen kautta tapahtuneeseen kehitykseen. Siis evojen itsensä kuuluu vastata tähän kysymykseen eikä niiten, jotka eivät välimuotoja tarvitse."
Logiikka tässä keskustelussa menee näin:
1. Välimuodot eivät ole evoluutioteorialle ja evoluutiota tutkiville tieteentekijöille ongelma. Niitä on löytynyt siinä määrin kun on ollut odotettua.
2. Kreationistit kiistävät välimuotojen olevan välimuotoja, vaan odottavat jotain "enemmän"
3. Kun kreationisteilta kysyy mikä kelpaisi heille välimuodoksi, niin vastaus on yllä luettavan kaltainen "en minä vaan tiedä - enhän minä usko välimuotoihin".
Ihmetteletkö vielä miksi teitä talebaaneja pidetään omassa todellisuudessanne elävinä inttäjinä, jotka eivät itsekään ymmärrä mitä tarkoittavat ja mistä puhuvat?
"Luominen tapahtui suoraa lajiensa mukaan, ei hissuksiin välimuotojen kautta."
Kopioit lahkosi mantran, mutta et osaa määritellä mitä tuo "laji" tässä yhteydessä tarkoittaa.
löytyy...
Mitä niitä selittämään.
Ei se biologia mitään salatiedettä ole, mutta kyllä se opiskelua vaatii.
Tosin ei se biologia juuri mistään välimuodoista puhu.
Riippuu nyt siitä, että mitä sillä välimuodolla itse tarkoitat.
Voisit vähän sitä valaista.
Evoluution periaatteen näkee parhaiten lajien ja alalajien kohdalla.
Ei sitä kukaan täyspäinen voi oletta, että fossiileista löytyy joku katkamaton tie vaikka luokkien väliltä.
...Mutta kun evoluutioteorian mukaisia välimuotoja on jo pilvin pimein......
on matelijain ja nisäkkäiten välimuotoja elossa olevia tällä hetkellä. Löydätkö tosiaan pilvin pimein? Avaushan kyseli elossa olevia eikä kuvitteelllisia kivettymälöydöksiä.
Usein paremmin sopeutuvat eliöt vievät huonommin sopeutuneilta elintilan, jolloin tuo huonommin sopeutunut saattaa kuulla sukupuuttoon.
Mutta tässä, ole hyvä;
http://en.wikipedia.org/wiki/Rhipidistia
Nisäkkäät ja matelijat ei ole lähtöisin nykyään elävistä keuhkokaloista, niilläkin on takanaan vuosimiljoonien kehitys siitä, kun nisäkkäiden kehitys erkani omalle tielleen.
1. Avaus kyseli elossa olevia välimuotoja. Sanot olevan riittävästi. Mikä riittää evoille (siis nolla kpl) on ajatteleville ihmisille aivan liian vähän. Montako on tällä hetkellä matelijain ja nisäkkäitten välimuotoa, kiistatonta, elossaolevana?
2. Emme kiistä välimuotoja sinänsä. On voinut hyvinkin olla luotuina eliöitä, joilla on lajiominaisuuksiin kuulunut piirteitä monestakin NYKYISESTÄ lajista tai pääryhmästä.
3. Et taida tajuta itse mitään. Teille evoille välimuodot ovat yhtä kuin henki ja elämä - oppinne kannalta. Kuten jo Darwin sen sanoo. Miksi siis joittenkuitten toisten pitäisi selittää mitä te välimuodoilla tarkoitatte? Emme kykene lukemaan teidän nurinkurisia ajatuksianne.
....Kopioit lahkosi mantran, .....
Kuulun ihan ev.lut kirkkoon. Jos se on sinulle lahko niin olkoon. Minulle ihan sama mitä ajattelet, evvk.
..... mutta et osaa määritellä mitä tuo "laji" tässä yhteydessä tarkoittaa. .....
En osaa eikä osaa kukaan muukaan sillä luomisen jäljiltä olleen maailman näkijät ovat jo kuolleet eikä siitä ole jätetty meille tarkkoja kuvauksia. Joten se jää ikuiseksi salaisuudeksi. Mutta se ei kuitenkaan muuta luomista olemattomaksi ja tee evolluutioteoriaa tosiasiaksi.
....Usein paremmin sopeutuvat eliöt vievät huonommin sopeutuneilta elintilan,......
Hm...mielenkiintoista. Eikös ns. välimuodot ole kehittyneet juuri siksi, että ovat olleet sopeutuneempia kuin ne muodot, joista ne ovat kehittyneet. Nyt kuitenkin juuri ne sopeutuneemmat ovat hävinneet ja vähemmän sopeutuneet alkumuodot jääneet. Aika outoa, logiikkasi heittelehtii pahasti. Menetitkö ajoneuvosi hallinnan?
tanut kaikkia tarvittavia välimuotoja vain kerran. Miksi välimuotoja ei ole syntynyt ja synny jatkuvasti? Olisivathan ne sopeutuneempia kuin ne muodot, joista ne syntyisivät. Eli ei millään tavoin evoteorian vastaista toimintaa vaan suorastaan näinhän evoteoria vaatisi tapahtuvaksi.
''Evoluutiobiologiassa konvergenssi tai konvergenttinen evoluutio tarkoittaa samankaltaisten sopeumien kehittymistä eliöille, jotka eivät ole toisilleen läheistä sukua. Syynä ovat ilmeisesti samankaltaiset valintapaineet. Esimerkkejä konvergenssista ovat suden ja pussihukan ja maamyyrän ja afrikkalaisten kultamyyrien samankaltainen ruumiinrakenne.'' (Wikipedia)
"Avaus kyseli elossa olevia välimuotoja. Sanot olevan riittävästi. Mikä riittää evoille (siis nolla kpl) on ajatteleville ihmisille aivan liian vähän."
Miksi mikään Darwinin peippolajeista ei kelpaa välimuodoksi? Eikä harmaalokki-selkälokki populaatiot? Miksi suomalaiset myyrät eivät ome esimerkki eriytyineistä lajeista: joista jotkut risteytyvät, jotkut risteytyvät, mutta saavat steriilejä poikasia, jotkut eivät risteydy enää ollenkaan. Eikö sinusta todellakaan mikään sadoista (vai tuhannesta?) malawi-järven kirjoahvenlajeista kelpaa välimuodoksi? Jos mikään ei kelpaa niin sinun pitäisi rehellisyyden nimissä kertoa kriteerit, joita sinun "välimuodoillasi" pitää olla.
"Emme kiistä välimuotoja sinänsä. On voinut hyvinkin olla luotuina eliöitä, joilla on lajiominaisuuksiin kuulunut piirteitä monestakin NYKYISESTÄ lajista tai pääryhmästä."
Kiistätte vain kaikki lajiutumisesta tehdyt havainnot ja terveen järjen, jos kuvittelette, että muutamassa tuhannessa vuodessa samasta kantalajista on lajiutunut esimerkiksi jaguaari, ilves ja kotikissa.
"Et taida tajuta itse mitään. Teille evoille välimuodot ovat yhtä kuin henki ja elämä - oppinne kannalta."
Kaiken elollisen biologinen sukulaisuus on selviö pelkästään tutkimalla elävien eliölajien perimää. Ilman yhtään elävää tai fossilisoitunutta välimuotoa evoluutioteorian tueksi on täysin murskaavan vakuuttavat havainnot suoraan elävien eläinlajien perimässä.
"Miksi siis joittenkuitten toisten pitäisi selittää mitä te välimuodoilla tarkoitatte?"
Kun te talebaanit väitätte, että välimuodot eivät ole välimuotoja, niin (oikeastaan aika positiivinen) johtopäätös on, että teille "välimuoto" tarkoittaa jotain muuta kuin maailman sadoille johtaville yliopistoille ja niiden biologian laitosten tutkijoille. Tällöin on kohtuullista, että te kertoisitte mitä tarkoitatte - jos ymmärrätte sitä itsekään?
"Kuulun ihan ev.lut kirkkoon. Jos se on sinulle lahko niin olkoon."
Ettekös te oli niitä, jotka syötte taikapipareita, jotka muuttuvat kidassanne ihmislihaksi, kun pappi lausuu loitsun? Ei kuulosta yhtään kummalliselta lahkolta?
"..... mutta et osaa määritellä mitä tuo "laji" tässä yhteydessä tarkoittaa. .....
En osaa eikä osaa kukaan muukaan sillä luomisen jäljiltä olleen maailman näkijät ovat jo kuolleet eikä siitä ole jätetty meille tarkkoja kuvauksia. Joten se jää ikuiseksi salaisuudeksi."
Eli ette tiedä mistä puhutte, mutta tiedätte vain olevanne oikeassa. Se on hienoa.
Onhan ihmisissäkin ihan normaalisti pareja, jotka eivät saa jälkeläisiä keskenään mutta toisenlaisen kumppanin kanssa kylläkin.
Eikä sekään ole todiste siitä, että olisi kyse eri lajista.
Jos ei saa jälkeläisiä, sille on löydettävä pätevä syy siihen, ettei jälkeläisiä synny. näinhän ei eri eläintapauksissa. Eihän niiden kaikkia syitä olla edes tyutkittu.
Luehan lainaamasi teksti uudelleen ja keskity erityisesti ensimmäiseen sanaan.
Nämä sinun peräämät "välimuodot" on ihan tavallisia eläimiä. Jokainen tämän hetken eläinlaji on "välimuoto" menneiden lajien ja tulevien välillä. Ei evoluutioteorian mukaan eläimen jälkeläisellä ole esimerkiksi enemmän tai vähemmän jäseniä, vaan muutokset ovat hitaita. Välimuotoja syntyy siis ihan jatkuvasti.
http://www.youtube.com/watch?v=7w57_P9DZJ4
Ihan samanlailla, kuin sinä olet välimuoto lapsuuden ja vanhuuden sinusta. Jos sinusta otettaisiin elämäsi jokaisena päivänä kuva, listasta ei löytyisi kahta peräkkäistä kuvaa, joista voitaisiin sanoa että juuri tuossa on tapahtunut muutos lapsuudesta vanhuuteen. Silti vuosien saatossa muutos tapahtuu.
maapallolla ei ole kaikkien pääryhmien välimuodoista eläviä näytteitä täydellinen sarja kävelemässä tai uimassa tai lentämässä. Miksi niitä kuviteltuja välimuotoja on niin hitsin vaikeaa löytää koska nehän tosiasiassa eivät edes olisi mtään välimuotoja vaan aivan normaaleita eliöitä. Sopeutuneempia vaan kuin edeltäjänsä eli vähän vanhemmat lajit.
sanataiteilua ja lingvistiikkaa, jolla ei ole mitään tekemistä avauksen ongelman kanssa. Kunhan yrität kiertää kunnon evon tavoin ongelmaa, jonka ratkaisusta teillä ei ole harmainta aavistustakaan.
Jos olet pätkääkään perehtynyt evoluutioteoriaan niin tiedät, että välimuodoilla ei tarkoiteta eläimen eri ikäkausia vaan vallan jotain muuta.
Oliko taas kovin vaikeaa ymmärtää..? En jaksa uskoa että olet kovin mairittelevia arvosanoja saanut peruskoulussa luetun ymmärtämisestä.
Mutta kun sinä olet niin noheva biologi, niin kerro ihan omin sanoin mitä sinä tarkoitat sanalla "välimuoto".
""maapallolla ei ole kaikkien pääryhmien välimuodoista eläviä näytteitä täydellinen sarja kävelemässä tai uimassa tai lentämässä. Miksi niitä kuviteltuja välimuotoja on niin hitsin vaikeaa löytää koska nehän tosiasiassa eivät edes olisi mtään välimuotoja vaan aivan normaaleita eliöitä. Sopeutuneempia vaan kuin edeltäjänsä eli vähän vanhemmat lajit.""
Kehittyneemmät muodot syrjäyttävät noita vähemmän kehittyneitä muotoja. Tämän vuoksi meillä ei ole niin paljon noita välimuotoja. yksinkertaista, eikö totta?
""Onhan ihmisissäkin ihan normaalisti pareja, jotka eivät saa jälkeläisiä keskenään mutta toisenlaisen kumppanin kanssa kylläkin.
Eikä sekään ole todiste siitä, että olisi kyse eri lajista.
Jos ei saa jälkeläisiä, sille on löydettävä pätevä syy siihen, ettei jälkeläisiä synny. näinhän ei eri eläintapauksissa. Eihän niiden kaikkia syitä olla edes tyutkittu.""
suvullisesti lisääntyville populaatioille luonnossa on, että ne kuuluvat eri lajiin, jos ne eivät saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ei tarvitse edes tietää miksi ne eivät lisäänny, jotta voitaisiin päätellä että ne ovat eri lajia.
Nyt meni rasismin puolelle.
Miten määrittelet Barack Obaman?
Ymmärtänet, että on vähän eri asia, jos samassa lajissa on pareja, joilla on vaikka joku elimellinen häiriö, kun kuitenkin esim. ihmislaji pystyy jatkamaan sukua.
Kun taas eri lajit eivät lisäänny yhdenkään parin osalla.
Voisi näitä vähän itsekin miettiä, kyllä tämäkin tapaus on aika helppo ymmärtää.
Toisaalta jos ei ymmärrä, niin pitää sitten auttaa miestä mäessä.
Joskus vaan ihmetyttää, että miten he ovat koulunsa menneet läpi.
Kaikki veriryhmät eivät sovi yhteen kaikissa tapauksissa ihmisten keskuudessa jälkeläisten tuottamiseksi. mutta kun vaihtaa sopivaan veriryhmään kuuluvaan parisuhteeseen, jälkeläisiä voi saada. Eikä tällöinkään puhuta, että olisi eri ihmislajista kyse!
Mutta kritiikki kohdistuu kuitenkin täällä evokkien perusteiden kelvottomuuteen pikemminkin kuin olemassaoleviin otuksiin. Evoluutioteoria on monin kohdin ristiriitojen sävyttämää.
Tuota veriryhmäasiaa en tiennytkään. On ihan uusi asia. Onko totta kans?
Pitääpä kysyä armaalta vaimoltani, joka on biologi.
"Evoluutioteoria on monin kohdin ristiriitojen sävyttämää."
Sellaista se tieteen kuuluukin olla. Ei tiede kai "valmistu" koskaan. Aina opittan uutta.
Yllättävää kyllä uskontokin taitaa muuttua yhteiskunnan paineessa, mutta hitaammin.
Onneksi noitavainot ja inkvisitio ovat aika vähissä nykyjään.
"Kaikki veriryhmät eivät sovi yhteen kaikissa tapauksissa ihmisten keskuudessa jälkeläisten tuottamiseksi..."
Ei minkään veriryhmän yhdistelmä olisi sellainen, mikä estää lisääntymisen, ei ainakaan ihmisellä..
Tämä on taas kerran näiden uskovaisten "tieteen" omia keksintöjä.
Tämmöisiä nämä uskonnon vaikutuksille alttiit ihmiset ovat, jos ei voimassa olevat tosiasiat miellytä, niin sitten keksitään ihan omia.
Ihmetyttää, että yleensä tälläisten hihhuleiden kanssa jaksetaan väitellä.
http://www.veripalvelu.fi/www/1277
Täyttä hihhuliroskaa. Eri veriryhmät eivät vaikuta milään lailla ihmisten lisääntymiskykyyn.
"Yllättävää kyllä uskontokin taitaa muuttua yhteiskunnan paineessa, mutta hitaammin."
Näinköhän? Miksi sitten pelkästään kristillisinä itseään pitäviä erilaisia uskontokuntia, lahkoja ja kultteja on kymmeniätuhansia?
Todellisuudessa jonkun hihun kyllästyttyä "Ikuisiin ja Muuttumattomat Totuuksiin", hän perustaa uuden uskonlahkon, jolla on hieman erilaiset "Ikuiset ja Muuttumattomat Totuudet".
Uskonnot muuttuvat tiheämmin kuin jotkut vaihtavat alushousujaan.
molukkirapu, nokkaeläimet, latimeria, siili, kilpikonnat. Eläviä välimuotoja, eläviä fossiileja; olkaa hyvä. Listään löytyy jatkoa, käytä googlea, sieltä löydätperustietoa, ettei tarvitse aina itseään munata kyselemällä tyhmiä.
Ja jos jonkinlajin sukuhaara kuolee sukupuutoon, siihen tilaan saattaa tulla toinen laji, jonka fenotyyppi alkaa muistuttamaan eläintä jonka hallussa se lokero ennemmin oli.
>>Välimuodot tunnetustikin puuttuvat fossiileista.>Mutta suurin ihme onkin se, että miksei niitä elä ja kävele täällä tänäkin päivänä.
>>mahdollinen välimuoto
Olet oikeassa. Jokainen elävä on elämänketjussa päätepisteessä.
Jälkeläiset ovat edellisen elämän sivuhaaraa. Näiun on nyt ja samoin on ollut aina ennenkin.
Elävä populaatio ei ole "sukupuu" vaan sukujen verkosto.
järkevät oppineet kretut viitsii vaivautaua tälle typerien evoturkainen palstalle.
Tosin en itse tunnustaudu kretuksi enkä varsisnkaan evoksi, vaan ainoa mikä kiinnostaa on totuus asioista.
Sitäpaitsi olin juuri lomamatkalla Sachenhausenin vieressä parin viikon reissulla. Tuli mieleen ajatus siitä että miten Hitlerin touhut liittyivät evoluutioteoriaan.
Paljonhan tuo tapatti vastavoimia mutta miten sitten kävikään.
Niin että evovastaus tähän please!
"taisteluni" kirjan huomaat että, Hitler uskoi jumalaan ja että jumala siunaisi hänen työnsä. Katoliseen uskoon kun sattui kuulumaan. Elikkä Hitlerin touhut ei kuulu evoluutioteoriaan mitenkään, ota selvää mitä evoluutioteoria käsittelee ja mitä ei. Se että Saksa hävisi sodan ei tarkoittanut että Saksalle kävi huonosti, mahtaa olla taloudellisesti/kehityksellisesti yksi euroopan vahvimpia valtioita, aika mielenkiintoista vaikkakin hävisivät?...
"Hitlerin aikana juutalaisviha oli normaalia. Sitä lietsoivat kovasti Saksan kaksi suurinta uskontoa: katolisismi ja luterilaisuus. Hän ihaili valtavasti Martti Lutheria, joka vihasi juutalaisia avoimesti. Hän tuomitsi katolisen kirkon sen tekopyhyydestä ja lahjonnasta, mutta kannatti paavien satoja vuosia kestänyttä juutalaisvainoa. Luther sanoi: "Juutalaiset ansaitsevat tulla hirtetyiksi seitsemän kertaa korkeammalle kuin tavalliset varkaat," ja: "Meidän pitäisi kostaa juutalaisille ja tappaa heidät." "Jumalattomiksi kurjimuksiksi" hän kutsuu juutalaisia laajalti tunnetussa teoksessaan Pöytäpuhe."
"Hitler teki kuten jotkut nykypäivän poliitikot ja saarnamiehet: politisoi "perhearvostukset". Hän suosi ruumiillista kuritusta kotona ja koulussa. Jeesuksen rukoukset tulivat pakollisiksi kaikissa kouluissa hänen hallintakautenaan. Abortti oli kylläkin laiton Saksassa jo ennen Hitlerin kautta, mutta hän vei asian ennenkuulumattoman pitkälle vaatien kaikkia lääkäreitä raportoimaan hallitukselle jokaisen keskeytyneen raskauden olosuhteet. Hän halveksi avoimesti homoseksuaalisuutta ja kriminalisoi sen."
Hitler kirjassaan "Taisteluni":
"... Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojan edustajana. Torjuessani juutalaiset teen Herran työtä."
jne.
http://www.vihrearouva.net/usko/murphy/hitlerinuskonto.html
Tiesitkö muuten, että monet holokaustin kieltäjät ovat kiihkomielisiä kristittyjä ja kreationisteja?
Vaikuttaa ikävästi siltä, että natsismi oli läheisesti kytköksissä kristinuskoon.
Nyt olisikin sinun vuorosi näyttää, mitä tekemistä Hitleriln aatteilla on evoluutioteorian kanssa.
Niin että kretuvastaus tähän please!
Jos ei olisikaan välimuotoja, vaan kaikki oliot olisivat valmiiksi luotuja. Näihin nykyisiin, menneisiin ja tuleviin olosuhteisiin. Niin näkisimmepä joukossamme tallustelevan, mitä merkillisempiä otuksia.
Miksi ei löydy eläviä välimuotoja jotka on paremmin soputunut kuin se josta on muodostuminen alkanut. Miksi vain lähde ja lopputulos säilyy. Mikä tarve on lähteä muuttumaan jos kerran alkuperäinen pärjää hyvvin.
Toki niitä on, vaikka ne ovat harvinaisia siitä syystä, jonka Darwin tiesi jo 150 vuotta sitten: uudet muodot lakkaamatta syrjäyttävät kantamuotojaan.
Esim. keuhkokalat ovat kuitenkin edelleen jäljellä samoin kuin vaikkapa nisäkkäät, joiden maito tihkuu hikirauhasista varsinaisten nisien sijaan.
"Miksi ei löydy eläviä välimuotoja jotka on paremmin soputunut kuin se josta on muodostuminen alkanut. Miksi vain lähde ja lopputulos säilyy."
Googlaapa sellainen termi kuin "kehälaji" ja sivistä itseäsi.
Esimerkiksi sellaisista hyvin arkisista suomalaisista eläimistä kuin harmaalokki/selkälokki ja talitiainen lähtee katkeamaton ketju populaatioita, jotka lisääntyvät naapuripopulaation yksilöiden kanssa, mutta ketjun ääripäät eivät enää lisäänny keskenään.
Mikä voisi olla täydellisempi elävien välimuotojen ketju kuin kehälaji?
Susi on koiran välimuoto.
Koira on kehittynyt sudesta.
Molemmat ovat vaan sopeutuneet erilaisiin oloihin ja elämään.
Darvinismista viis, mutta tämä elävien organismien maailma toimii siten, että se hakee lakkaamatta uusia muotoja. Mikään ei riittävän pitkällä aikavälillä tarkasteltuna pysy ennallaan. Kaikki joko kehittyy tai surkastuu.
Ns. välimuotoja ei ole siitä yksinkertaisesta syystä, että ne eivät menestyneet tai niitä ei ole ollutkaan. Lajit kehittyvät vähän samaan tapaan kuin puu kasvattaa oksiaan. Ei ole olemassa mitään välioksia, vaan olemassaoleva oksa jatkaa kasvuaan tai haarautuu tilanteen ja tarpeen mukaan. Joskus puu tekee virheen ja oksa kuolee, mutta puu yrittää uudelleen toisessa paikassa. Usein puun ikääntyessä alimmat oksat eivät saa enää riittävästi valoa (ympäristö muuttuu) ja ne kuolevat pois.
Samaan tapaan olemassaolevista lajeista lakkaamattoman muuntautumisyrittämisen seurauksena aina joskus syntyy jotain erilaista. Riittävän pitkän muuntautumisen jälkeen kaukaiset sukulaiset muistuttavat hyvin vähän toisiaan.
Hyvä esimerkki muuntautumisen mahdollisuuksista ovat koirarodut. Alunperin koirathan ovat periytyneet sudesta. Vuosituhansien kuluessa eri tarkoituksiin käytetyt ja eri olosuhteissa eläneet koirarodut ovat mukautuneet ja muuttuneet ulkoisestikin. Sinä aikana, josta on vielä jäljellä historiallisia dokumentteja, koirarotuja on jalostettu voimallisesti ja ne on myös saatu dramaattisesti muuttumaan. Jos joku on 6000 vuotta sitten luonut englanninbuldogin, miksi se nyt näyttää nyt aivan eri rodulta kuin vielä 150 vuotta sitten? Miksi alunperin sudeksi luotu pekingeesi näyttää enemmän pölyrätiltä kuin eläimeltä? Miksi monet koirarodut eivät pysty pysymään edes hengissä ilman ihmisen jatkuvaa huolenpitoa?
Eliöiden yhteisöön ei tule sekasotkua siitä yksinkertaisesta syystä, että ympäristö antaa tietyt edellytykset elämän olemassaololle ja niiden mahdollisuuksien mukaan täällä kehitytään tai näivetytään. Elämä tarvitsee tiettyjä kaasuja, vettä, ravintoa, lämpöä ja valoa. Niiden saatavuus pitää "luomakunnan" kurissa ilman ulkopuolista vaikutusta.
ole kuolleitakaan.
evoluutio on loppunut jo 50 milj. vuotta sitten. Silloin niitä vielä tuli mutta ei enää sen jälkeen koska evoluutio sai silloin luonnon lopullisesti valmiiksi.
evo sai luonnon valmiiksi.
ID-iootit ja Kreapellet täällä esittävät asian niin että kun joku välimuoto on löydetty he näkevätkin vain kaksi lisäreikää fossiilijaksossa. Siis kun teille esittää jonkun siirtymän välimuotofossiilin te pyydätte kaksi lisää ja kun nämä kaksi löydetään niitä pitäisi olla neljä lisää.
1
2
4
8
16
32
64
128
256
512
1024
2048
4096
......
Valitettavasti fossiloituminen on harvinainen ilmentymä ja koko sarjaa ei voi kerätä. Mutta mutta, laboratoriossa on todettu evoluutio käytännössä.
voi puolestaan todistaa Ukko Nooan olleen olemassa, kun ei ole fossiilia?
Argumentum ad ignorantiam
En sanoisi. Kun samaa aivotonta roskaa näkee n. tuhannen kerran, se lakkaa olemasta "ihana", vaikka kuinka säilyisi Argumentum ad ignorantiam -roskana.
No, kun kretupellet eivät muuhun pysty, niin sellaiseen vaan täytyy sopeutua ja sellaiseen vaan täytyy reagoida aivottomana roskana kuin se on ja on aina ollut...
Miksi ei ole eläviä lohikäärmeitä, kerubeja tai jättiläisiä?
miettiä miksi ei ole vaikkapa matelijiain ja nisäkkäitten välimuotoja luonto täynnään vaikka evouskomuksen mukaan niitä pitäisi olla. Nehän olisivat Opin mukaan sopeutuneempia kuin puhtaat matelijat.
Opin mukaan on ollut joskus mutta miksi ovat hävinneet eikä uusia ole ilmaantunut.
Joku kreamultinikki kirjoittaa:
"Tuon viisastelu lomassa voisit miettiä miksi ei ole vaikkapa matelijiain ja nisäkkäitten välimuotoja luonto täynnään vaikka evouskomuksen mukaan niitä pitäisi olla. Nehän olisivat Opin mukaan sopeutuneempia kuin puhtaat matelijat. "
Tuota noin, minkä "evo-opin" mukaan? Ilmeisesti tämän kreationistien olkiukkoviritelmän evoluutioteoriasta mukaan, sillä ei evoluutioteoria tuollaista edes väitä.
Nisäkkäillä ja matelijoilla on ollut joskus historiassa sama kantalaji, josta molemmat ovat sitten muuntuneet omiin suuntiinsa. Se yhteinen kantalaji on sitten jo kauan aikaa sitten hävinnyt ja jos se kantalaji olisikin säilynyt, sekin on muuntunut siinä samassa ajassa olosuhteiden muutosten myötä.
Tietenkin voidaan sitten keskustella, milloin saman populaation jälkeläiset ovat sitten jo eri lajia, kun aika on mennyt eteenpäin, ts. mikä on se muutosten määrä joka sitten jo tekee sen ajan populaation jäsenistä niin erilaisen siihen historialliseen populaatioon nähden, jotta nämä voidaan luokitella eri lajiin kuuluviksi.
Huomaa nyt, että sopeutumisessa kyse on eliön elinolosuhteisiin sopeutumisesta ja hyvin usein kantalaji on sopeutunut asuinalueensa olosuhteisiin niin hyvin, että sitä on vaikea syrjäyttää. Suurimmat muutokset (ts. lajiutumiset) tapahtuvat reuna-alueilla, missä olosuhteet jo poikkeavat. Lajiutuminen edellyttää isolaatiota (eristäytymistä kantapopulaatiosta). Toki sellaista voi sitten tapahtua, että tuollaisen isolaation jälkeen tuolle uudelle lajille on syntynyt sitten ominaisuuksia, jotka isolaation purkautumisen jälkeen antavat ko. lajille paremmat mahdollisuudet hyödyntää myös tuon kantalajin elinalueen olosuhteita - silloin tämä uusi laji voi syrjäyttää kantalajinsa.
"Opin mukaan on ollut joskus mutta miksi ovat hävinneet eikä uusia ole ilmaantunut."
Lajiutumista tapahtuu koko ajan, nytkin. Välimuotoja on edelleen, nimittäin jokainen eliö on välimuoto vanhempansa ja jälkeläistensä välissä. Jotta jotain radikaalimpaa muutosta tapahtuisi, tarvittaisiin myös sellainen katastrofi, joka pyyhkisi vanhaa pois (ts. ekolokeroita pyyhkiytyisi tyhjäksi). Näitä massasukupuuttoja on tapahtunut Maan historiassa jo seitsemän, jokaisen jälkeen on biodiversiteetti sitten kasvanut alun romahtamisen jälkeen - viimeisin olikin tuo dinosaurusten kuoleminen joka johti sitten nisäkkäiden lajien valta-asemaan (maaeläimissä).
Kannattaisi tutustua evoluutioteoriaan ja evoluutiohistoriaan ennenkuin alat keksimään ihan omia sovelluksia koko asiasta. Nytkin meni olkiukon pöllyttämiseksi.
........Nisäkkäillä ja matelijoilla on ollut joskus historiassa sama kantalaji, josta molemmat ovat sitten muuntuneet omiin suuntiinsa........
nisäkkäitä ja nisäkkäiten ke´hittyneen matelijoista. Onko maalitolppia taas siirrelty vai mistä on kyse?
tämä kreaattimultinikki kirjoittaa:
"Eikös matelijat opeteta nisäkkäitä ja nisäkkäiten ke´hittyneen matelijoista."
Muinaiset matelijat ovat pikkaisen eri juttu kun nykyiset matelijat. Matelijat ovat edelleen muuntuneet omaa evoluutiopolkuaan siinä missä noista muinaisista matelijoista polveutuneet nisäkkäätkin (siis nykymatelijoilla ja nykynisäkkäillä on yhteinen kantalaji muinaisuudessa).
Tuossa vähän lisää:
http://genesispanthesis.tripod.com/fossils/rept_mam.html
.....Nisäkkäillä ja matelijoilla on ollut joskus historiassa sama kantalaji, josta molemmat ovat sitten muuntuneet omiin suuntiinsa.....
Niin, siis tarkoitin sitä, että eikö olekaan enään niin, että nisäkkäät ovat kehittyneet matelijoista. Sinä puhut tuossa siihen tyyliin kuin matelijat ja nisäkkäät olisivat kehittyneet yhteisestä alusta rinnakkain, toisistaan riippumatta, samanaikaisesti. Mikä on tietysti eri asia kuin mikä käsitys minulla on ollut.
""Niin, siis tarkoitin sitä, että eikö olekaan enään niin, että nisäkkäät ovat kehittyneet matelijoista. Sinä puhut tuossa siihen tyyliin kuin matelijat ja nisäkkäät olisivat kehittyneet yhteisestä alusta rinnakkain, toisistaan riippumatta, samanaikaisesti. Mikä on tietysti eri asia kuin mikä käsitys minulla on ollut.""
Tuo laji, josta nisäkkäät kehittyivät, oli yksi matelijalaji tuhansien matelijalajien joukosta, muut matelijalajit kehittyivät omiin suuntiinsa ja suuri osa eri linjoista kuoli myös sukupuuttoon.
Te kreationistit usein vetoatte mm. lohikäärmeisiin ja jättiläisiin. Siksi olisi ihan kohtuullista kuulla, miksi ne ovat kuolleet sukupuuttoon, sillä nykyään niitä ei taida juurikaan esiintyä. Raamatussahan puhutaan kyseisistä otuksista. Vai olisiko sittenkin niin, ettei raamattu olekaan kirjaimellista totta?
....Tuo laji, josta nisäkkäät kehittyivät, oli yksi matelijalaji tuhansien matelijalajien joukosta,.........
Ensittäi, on siis niinku olen aina kuullut ja luullut evojen hötisevän eikä niinku katti horajaa, että olisi yhteinen alku. Matelijta tulivat Oppinne mukaan ensin ja vasta niistä tuli nisäkkäät.
Oudoksi vain asian tekee se, että jos matelijoita oli tuhansia ja ehkä kymmeiniäkin tuhansia ja kaikki pärjäsivät loistavasti niin miksi yhden matelijalajin olisi pitänyt muuttua nisäkkääksi, pärjätäkseen. Ei ole mitenkään uskottavaa vaan aivan selvä urbaanilegenda. Keksitty juttu, täysin keinotekoinen selittely. Pahasti astianmaku.
Aika vaikeaa keksiä ja vaatiikin hyvän huumorintajun ajatella, että on jotenkin sopeutuneempi kun/jos on ihan pikkuisen nisäkkäämpi kuin muut ympärillä. Miten edes voisi muuttua asteittain nisäkkääksi. Miten sama valintapaine olisi edes voinut vaikuttaa miljoonien vuosien ajan koska olosuhteethan muuttuu koko ajan.
""Ensittäi, on siis niinku olen aina kuullut ja luullut evojen hötisevän eikä niinku katti horajaa, että olisi yhteinen alku. Matelijta tulivat Oppinne mukaan ensin ja vasta niistä tuli nisäkkäät.""
Juuri niin. Ensin kehittyivät matelijat ja ne lajiutuivat tuhansiksi eri lajeiksi ja sitten yhdestä näistä lajeista kehittyivät nisäkkäät.
""Oudoksi vain asian tekee se, että jos matelijoita oli tuhansia ja ehkä kymmeiniäkin tuhansia ja kaikki pärjäsivät loistavasti niin miksi yhden matelijalajin olisi pitänyt muuttua nisäkkääksi, pärjätäkseen. Ei ole mitenkään uskottavaa vaan aivan selvä urbaanilegenda. Keksitty juttu, täysin keinotekoinen selittely. Pahasti astianmaku.""
Tuo matelijalaji sai ajan myötä enemmän ja enemmän nisäkäsmäisiä piirteitä, koska niistä oli hyötyä sopeutumisessa, esim. tasalämpöisyyden ja turkin. Sekin katsos lajiutui moneksi lajiksi ja niistä selvisivät ne, jotka olivat parhaiten sopeutuneita. Lisäksi tätä ei tarvitse keksiä, koska nuo muutokset ovat kiviin hakatut fossiiliaineiston muodossa ajassa etenevänä sarjana.
""Aika vaikeaa keksiä ja vaatiikin hyvän huumorintajun ajatella, että on jotenkin sopeutuneempi kun/jos on ihan pikkuisen nisäkkäämpi kuin muut ympärillä. Miten edes voisi muuttua asteittain nisäkkääksi. Miten sama valintapaine olisi edes voinut vaikuttaa miljoonien vuosien ajan koska olosuhteethan muuttuu koko ajan.""
Ensinnäkin sinulla on tuo hassu väärinkäsitys, että evoluutio olisi pyrkinyt nisäkkäisiin ja sille olisi koko ajan ollut sama valintapaine. Tuollainen väärinkäsitys on osoitus syvästä tietämättömyydestä evoluution luonteesta, nimittäin valintapaineet vaihtuvat jatkuvasti eikä evoluutiolla ollut päämääränä tuottaa nisäkkäitä. Toisekseen, on helppo ymmärtää, jos hiemankin vaivautuu ajattelemaan, että hyödyllisistä ominaisuuksista on hyötyä ja tällöin ne kasautuvat. Mainitsin jo tasalämpöisyyden ja turkin, mutta myös nisien kehittyminen on helppo ymmärtää, kun tietää, että ne ovat erikoistuneita hikirauhasia.