Ei ole oikein että puolue alkaa hyysätä heitä - silloin meitä ei usko
kukaan.
kukaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puoleessa pitäisi toimia. Miten on käynyt kepussa tai kokoomuksessa ja demareissa? Eduskuntaan ovat päässeet uudestaan tai valtion hyvän viran saaneet.
persulandian turvakodikseen?
Ainakin tähän asti soini on ottanut wanhojen puolueiden loikkivat poliittiset ongelmajätteet avosylein vastaan. Dorkaa!
Päätit sitten erottaa koko jäsenistön?
äänestäjät!
edes kuoleman kautta?
Vankilastakin pääsee joskus pois, mutta ei kuulemma peruSS:n jäsenyydestä? -Näin ainakin sanovat monet, jotka eivät ole vuosikausiin maksaneet jäsenmaksua tai joilla on kuolleita omaisia jäsenenä. Tunnen myös muutamia toisten puolueiden jäseniä, joiden nimet on peruSS jäsenrekisterissä. Outoa.
Jassoo. Joku muukin kuin Halla-aho on tainnut sitten persupiireissä lukea venäläistä kirjallisuutta - Nikolai Gogolin pääteosta.