Onko muita, joiden mielestä palstan taso kyntää taas syvällä pohjasedimentissä?
Siitäkään ei ole ollut apua, että olen ollut hetken poissa.
Täällähän kirjoitetaankin jo ihan mistä tahansa aiheesta.
Ei kai EU:n nyt luulisi olevan ihan vielä aiheena loppuun kaluttu?
Siitäkään ei ole ollut apua, että olen ollut hetken poissa.
Täällähän kirjoitetaankin jo ihan mistä tahansa aiheesta.
Ei kai EU:n nyt luulisi olevan ihan vielä aiheena loppuun kaluttu?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Täällähän käsitellään tänä päivänä Anneli Jäätteenmäen tapaukset sulassa sovussa Jeesuksen ihmetekojen kanssa, joten kyllä palstan taso tältä osin on todellakin laskenut!
Taso on laskenut ja moni hyvä kirjoittaja on jättänyt turhautuneena palstan. Vähemmän olen tänne minäkin kirjoitellut, joskus kommentin heittänyt.
On vastenmielistä että yhteisestä keskustelufoorumista on tullut joillekin henkilökohtaisten asioidensa esittely- ja kehuskelunpaikka.
Voisimmeko käsitellä ongelmaa alkuun vaikkapa sähköpostin kautta?
[email protected]
Palstalla keskustelut rönsyilevät täysin hallitsemattomasti. Ja mitä omituisempia keskustelun avauksia hyväksytään.
Minusta tässä tilanteessa vastuu on kyllä palstan moderaattorilla.
Sensuuria ei ole, se että karsitaan selkeästi palstalle kuulumattomat avaukset ja kommentit.Joidenkin avausten kohdalla voidaan jopa väittää, että moderaattori on laiminlyönyt valvontavastuunsa.
vinkki:Eräs tehokas moderaatorin työkalu on itse kirjoittaa säännöllisesti palstan aiheeseen liittyviä aloituksia. Mielellään asiantuntevasti sekä ajankohtaan liittyen. Ja siten nostaa esiin kiinnostavia kysymyksiä.
Muistuttaisin vielä, että palstan moderaattorin vastuun tulkitaan nykyisin olevan hyvin lähellä lehtien päätoimittajan vastuuta. Eli ei rasismia, syrjintää, kansankiihotusta yms...
Toisaalta tämä palsta on hyvä esimerkki siitä, mitä aikaansaa saamaton palstan moderaattori.
olematon moderaattori voi olla aikaansaamaton?
Jos on todella niin, että palstalla ei ole moderaattoria, niin silloin ongelma palstan tasosta todellakin siirtyy palstanpitäjän vastuulle.
Eli palstanpitäjä on vastuullinen palstalla olevista kirjoituksista. Ts. palstan pito katsotaan nykyisin toimitukselliseksi työksi. Sitä ei muuta se, että kirjoittajat ovat anonyymejä. Vaan päinvastoin anonyymiys vain korostaa palstanpitäjän vastuuta.
Antaa kaikkien kukkien kukkia, jopa Eskon ja Suomi ei EU:n jorinat, omistani puhumattakaan.
Jos oikein pilkkua viilataan, niin tuo loputon VSL lobbaaminen ei tänne kuulu, vaan se on politiikkapalstan asioita. Ymmärrän kyllä VSL:n täällä heilumisen, kun ei niitä politiikkapalstallakaan oteta vakavasti.
pidät yllä VSL:ää täällä yötä päivää, muista se.
Kun aloitat niin siihen vastataan.
Juuri näiden asioiden takia moderaattoria tarvitaan. Eli tarvitaan joku, joka päättää mitkä kirjoitukset kuuluvat palstalle ja mitkä eivät.
Moderaattorin tärkeimpä tehtäviä on päättää mitkä ovat palstalle kuuvluvia kirjoituksia ja mitkä eivät. Nyt puuttumatta Eskon Suomi ei Eu:n tai Sinun kirjoituksiin, niin minun tehtäväni ei ole päättää mitkä ovat asiallisia ja mitkä eivät. Se on moderaattorin tehtävä.
Itse olen viettänyt monta hauskaa hetkeä lukiessani Sinun, Eskon ja Suomi ei Eu:n kirjoituksia. Vaikka en olekaan samaa mieltä asioista.
Palstan tasossa,
mutta en keksi lääkettä tilanteen korjaamiseksi. Joutavia löpinöitä ei viitsi käydä lukemassa kovin usein.
Onneksi Suomi.Ei-EU on jaksanut ylläpitää oikeaa asiaa. Jotain olis tehtävä, mutta mitä?
Asiaa riittäisi aivan loputtomiin, mutta todellakaan ei palstan taso anna mahdollisuutta mennä kovin ihmeellisiin hienouksiin unionin asioissa.
on tarkoituksellista.
Häikiköintiä tulee useammastakin lähteestä.
1. EU:n & rappareiden ohjattu häirintä
2. Henkisesti sairaiden toiminta
3. Kolmasryhmä voisi olla holistit ja huumeiset
4. Turhautuneet nuoret
Pakollinen rekisteröityminen ja/tai omalla nimellään esiintyminen karsisi aivan varmasti turhaa pois herjaus- ja kunnianloukkaus-syytteiden
pelossa. Anonymiteetin säilyttämiselläkin on hyvät puolensa.
Esittäisimmekö pakollista rekisteröitymistä?
aivan niin anonyymejä olla, etteikö tarvittaessa voisi kirjoittelijaa selvittää, malliksi
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=23151
Rekisteröityminen ei ole hyvä, siitä on monta keskustelua tuolla kehitysideat sivulla.
Ilmeisesti kun henkilökohtaisuuksiin oli menty, niin se ei ollut anonyymipalsta jonkin anonymiteettiä oli loukattu.
kirjoitelmat aina IP jäljen jättävät, myös näille palstojen palvelimille. Ja olivathan nuo vastaavanlaisia palstoja aikonaan, kuten tämäkin. Goldista ja sen kavereista oli melkoisesti häiriötä myös tuolla suomi24.n autopalstoilla, loppujen viimeksi valitusten takia kaverin IP osoite suljettiin, muttei tämä älykkö ymmärtänyt vielä siitäkään;)
http://www.itviikko.fi/uutiset/uutinen.asp?UutisID=54566
Muistaakseni myös useammissa nettiliittymän ehdoissa mainitaan, että jos liittymänhaltija käyttäytyy sillä tavalla typerästi, että valituksia alkaa tulla, niin liityymäkin voidaan sulkea, joskin kynnys sellaiseen on aika korkea.
..mutta oikeastaan kohdistin huomion siihen, että kunnianloukkauksessa pitää tietää kohde ketä loukataan.
Ei anonyymin kunniaa voi loukata henkilökohtaisesti, se oli pointtini.
pointtisi, vaan en ole aivan varma tuosta, muistelen, että siitä käytiin aikoinaan paljonkin keskustelua ja jollakin oli kova hinku haastaa joku nimimerkki oikeuteen;) Olet luultavasti kuitenkin oikeassa, pitää olla jonkinlainen mahdollisuus tunnistaa henkilö.
Muuten keskusteluun suhteellisen asiallinen ja laajakin selvitys
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html
Näin huvikseen ajateltuna että jos haastaisit vaikkapa minut, Tepon kunnianloukkausesta ja saisit korvaukset niin saattaisi olla jonoa jonain päivänä Tepon ovella hakemassa rahojaan pois...
Aihe on mielenkiintoinen.
jo pitemmän aikaa.
Miten voidaan sanoa, että keskustelun taso on laskenut -> mielestäni sitä ei ole koskaan ollutkaan.
Ja miten voidaan sanoa, että keskustelun taso on laskenut, koska tasohan ei ole absoluuttinen määre vaan subjektiivinen perstuntuma.
Anonyymius on pop! VSL:kin saa kanavan purkaa tuntemuksiaan, kun eivät muuten pääse esille.
Matkustelujen takia en ehtinyt vähään aikaan boardeja lukemaan, mutta en ole näköjään missannut kovin paljoa. Toisaalta juuri nyt keskustelu ei ole kovin mielekästä, koska mitään ei ole tapahtumassa. Katsotaan jos saisivat toisen perustuslakiehdotuksen kokoon niin homma voisi taas mennä mielenkiintoisemmaksi.
Kyllä jotkut niin väittävät. Kun on koetettu puhua siitä, miten EU-jäsenyys vaikuttaa Suomeen ja kansalaisiin, meille on vastattu että siellä ollaan eikä muuta voida.
..mutta kun siihen ollaan tyytyväisiä, niin miksi haluttaisiin pois?
on keskustelunne taso selvästi nähtävillä http://uploads.ungrounded.net/content.php?id=1646&name=1646_wassup_election2000.swf&title=Wassup - Election 2000&date=1078722000&quality=b&uj=0&w=600&h=375