USA:n musta kirja

Kuka voisi arvioida perustellusti, kuinka monta miljoonaa ihmistä on tapettu suoraan tai välillisesti Yhdysvaltojen toteuttaessa maailmanpolitiikkaansa? Rajataan vaikka toisen maailmansodan jälkeiseen toimintaan.
19780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Varmaan kylmän sodan aikana Neuvostoliittoa vastaan kuoli miljoonia. Onneksi USA voitti kylmän sodan ja Neuvostoliitto romahti.

Äänestä

sellaista laskemaan? USA on toisen maailmansodan jälkeen suorittanut sotilaallisen väliintulon 72 maahan, ja useimmissa on uhreja. Entä miten laskea mukaan dollarijohtoisten IMF:n ja WB:n tunkeutumiset, joiden miltei säännömukaisina seurauksina ovat olleet raaka-ainemaiden omien kansantalouksien romahtamiset ja sisällissodat?

Irakissahan nämä puolet yhtyvät - sotilaallinen väliintulo tehtiin jo pitkän aikaa vireillä olleiden suunnitelmien mukaan (joissa öljyalueen hallintaan otto oli päätetty esim. siitä riippumatta olisiko Saddam vallassa vai ei), ja nyt kun pitäisi panna pystyy amerikkalaisystävällinen hallinto, tämä merkitsee kansanryhmissä tapahtuvaa sisäistä hajoamista ja sisällisssotaa. Amerikkalaisten tavoitteena on vain jättää maa siihen kuntoon että sotaan sijoitetut dollari alkavat virrata takaisin ja sotiminen jää sitten paikalliselle katutasolle.

Usein kysytään, kuten amerikkaystävä-ex-pääministerimme Lipponen kysyä möläyttää: Mitä vikaa NATO:ssa on? Tähän on yksinkertainen ja selvä vastaus: se vika, että NATO on amerikkajohtoinen ja että Amerikkaa johtaa mies, joka hautoo maailmanvalloitusta. Siinä on syytä tarpeeksi.

Äänestä

Varmaan on monia, mutta N:liton toteuttaessa maailmanpolitiikkaansa Stalinin aiheuttamia välillisiä ja välittömiä kuolemia on SATOJA MILJOONIA! Edelleen Putinin aiheuttamia vastaavia pelkästään Tsetseeniassa on kymmeniätuhansia!

Äänestä
  • Totta kirjoitat, mutta Venäjän "meriiteistä" tuonnempana. Nyt on kyse amerikkalaisten kuolintyötekijöiden aikaansaannoksista. Eli kuinka monta miljoonaa ihmistä amerikkalaiset ovat tappaneet luodessaan imperiumiansa; itse ja teettämällä likaisen työn muilla.

    Äänestä

  • Totta kirjoitat! Mutta Venäläisten "meriiteistä" tuonnempana. Eli kuinka monta miljoonaa ihmistä amerikkalaiset kuolintyötekijät ovat tappaneet luodessaan impeeriumiaan; omin "käsin", tai teettämällä likainen työ muilla?

    Äänestä

Kuka voisi arvioida perustellusti, kuinka monta miljoonaa ihmistä on pelastettu suoraan tai välillisesti Yhdysvaltojen toteuttaessa maailmanpolitiikkaansa?

Voidaan rajata (luvun suuruuden takia) vaikka toisen maailmansodan jälkeiseen toimintaan...:)))

Äänestä
  • pelastetuista ihmisistä vielä noteerattaisiin ne miljoonat, niin aika monta dollaria tosiaan tulisi.

    Äänestä

  • Älä aina vänkää vastaan!

    Äänestä

Pelkästään Vietnamin sodan vietnamilaisuhrien määrä on n. 1,5 miljoonaa. Lisäksi on laskettava muiden sotien ja interventioiden, sekä USAn suoranaisesti tukemien kaappausten ja terrorihallitusten uhrit. Tämä summaus on jätettävä ammattihistorioitsijoille, mutta se on joka tapauksessa järkyttävä määrä.

Äänestä
  • Paallio enempi on toverreita menny, paallio!

    Äänestä

Onhan täällä jo jonkin aikaa pohdittu Venäjän sekasortoista tilannetta, jonka hyvänä esimerkkinä on kohta(klo21.15) TV1:ltä alkava dokumentti Putinin äidistä, joka v.1999 oivalsi, että hänen 10-vuotiaana kadonnut Vova-poikansa onkin nykyinen Venäjän presidentti!

Melkoinen äitisuhde!

Vastapainoksi tälle itänaapurin kaaokselle LOGI haluaa nyt huomion taas USA-räksytykselle! :)))

Äänestä
  • Kambodshan pommituksista varmaan saisi yhden sivun Yhdysvaltain mustaan kirjaan. Siviiliuhreja ainakin 5000000 henkeä. Jos tuo määrä suhteutetaan USA:n välilukuun uhrien määrä olisi n.32x500000 paljokohan siitä tulee? Sehän tekee 16 000 000 amerikkalaista siviiliä. Jippijaijee!!!

    Äänestä

  • LOGI kirjoitti:

    Kambodshan pommituksista varmaan saisi yhden sivun Yhdysvaltain mustaan kirjaan. Siviiliuhreja ainakin 5000000 henkeä. Jos tuo määrä suhteutetaan USA:n välilukuun uhrien määrä olisi n.32x500000 paljokohan siitä tulee? Sehän tekee 16 000 000 amerikkalaista siviiliä. Jippijaijee!!!

    Ateeksi innoissani naputtelin yhden nolla liikaa. Pommitusten uhrien lukumäärä oli 500 000.

    Äänestä

  • LOGI kirjoitti:

    Ateeksi innoissani naputtelin yhden nolla liikaa. Pommitusten uhrien lukumäärä oli 500 000.

    Älä siis ota niin tosissasi sitä USA:n haukkumista, silloin joutuu vähän väliä korjailemaan omia jätöksiään...

    Voit rauhoituttuasi välillä miettiä Tsetseniaa! :)))

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    Älä siis ota niin tosissasi sitä USA:n haukkumista, silloin joutuu vähän väliä korjailemaan omia jätöksiään...

    Voit rauhoituttuasi välillä miettiä Tsetseniaa! :)))

    Teidän usanistien logiikka on kummallinen. Hitlerin tai kenen tahansa pahat teot antavat mielestänne oikeutuksen USA:llekin pahoihin tekoihin. Tosin on siinä logiikassa järkeäkin. Mikään demokratiahan ei kykenisi samoihin tekoihin, mihin UsA on syyllistynyt.

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Jos pyrit loogiseen ajatteluun, pitäisi sinun ensin selvittää, mitä ihmeen tekemistä Hitlerillä on USA:n diktaattorien kaatopolitiikan kanssa tekemistä?

    Sitä paitsi en usko, että Hitlerin teot ovat mikään vaikutin niiden ajattelutavassa, jotka näkevät USA:n teoissa myös puolustettavia piirteitä.

    Sinun pitää vielä harjaannuttaa logikkaasi! :)))

    Tsetseenialla ei ole paljoakaan tekemistä Kambodshan murhapommitusten kanssa. Hitlerin ja jopa Aleksanteri Suuren ja Caesarin politiikalla on paljonkin yhteistä Jippijaanareitten maailmanvalloituspolitiikan kanssa; ne ovat ihanteita ja tavotteita. Onneksi Hirviö on jo kaluamassa omaa häntäänsä.

    Äänestä

  • LOGI kirjoitti:

    Kambodshan pommituksista varmaan saisi yhden sivun Yhdysvaltain mustaan kirjaan. Siviiliuhreja ainakin 5000000 henkeä. Jos tuo määrä suhteutetaan USA:n välilukuun uhrien määrä olisi n.32x500000 paljokohan siitä tulee? Sehän tekee 16 000 000 amerikkalaista siviiliä. Jippijaijee!!!

    16 000 000 ihmistä tapettu noin vain! Oliko Jumala auttamassa ja tiesikö presidentti?

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    Jos pyrit loogiseen ajatteluun, pitäisi sinun ensin selvittää, mitä ihmeen tekemistä Hitlerillä on USA:n diktaattorien kaatopolitiikan kanssa tekemistä?

    Sitä paitsi en usko, että Hitlerin teot ovat mikään vaikutin niiden ajattelutavassa, jotka näkevät USA:n teoissa myös puolustettavia piirteitä.

    Sinun pitää vielä harjaannuttaa logikkaasi! :)))

    Kovin on sulla lyhyt muisti, kun et muista omista jutuistasikaan edes edellistä, juuri sitä jota kommentoin tässä välissä;

    "Älä siis ota niin tosissasi sitä USA:n haukkumista, silloin joutuu vähän väliä korjailemaan omia jätöksiään... Voit rauhoituttuasi välillä miettiä Tsetseniaa! :))) "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LOGI kirjoitti:

Kuka voisi arvioida perustellusti, kuinka monta miljoonaa ihmistä on tapettu suoraan tai välillisesti Yhdysvaltojen toteuttaessa maailmanpolitiikkaansa? Rajataan vaikka toisen maailmansodan jälkeiseen toimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu