Kylkiluuvesiliskoista

Elikkä meille tuli kaksin kappalein näitä otuksia pari päivää sitten ja olen havainnut, ettei eläinkaupoissa juurikaan osata näiden hoidosta mitään kertoa. Heti ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa naaras loi nahkansa ja (tietämätön kun olen) tämä tuli täytenä yllätyksenä. Saatuaan nahan irti, lisko söi sen. Nyt siis haluaisin ensinnäkin tietää, että korvasiko suuren nahan syönti monenkin päivän ruokavaliota (kun se tuntuu muutenkin olevan jo aika suuri kokoinen), ja luoko kyseinen laji nahkansa johonkin tiettyyn aikaan?

Entisessä paikassaan liskoja oli samassa altaassa kaksi urosta ja yksi naaras, joista minä nyt sitten otin uroksen sekä naaraan. Siellä naaras oli muninut n. joka toinen päivä ja toivoisin sen tekevän tätä nyt meillä kotonakin, koska haluaisin silloin tällöin saada liskoja lisää. Voinko siis jollain tavoin vaikuttaa niiden lisääntymis haluun, vai lisääntyvätkö ne helposti uuden kodin tuomasta stressistä huolimatta? Ja sitten vielä, että onko niillä joku tietty rytmi jolloin ne lisääntyy?

Olisi muutenkin kiva kuulla kokemuksia ja kaikenlaista tietoa näistä ja niiden hoidosta, koska täälläpäin ne ovat aika harvinainen näky, eikä kukaan osaa kertoa niistä mitään.

0

677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        68
        2093
      2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        14
        861
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        52
        766
      4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        43
        692
      5. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        43
        661
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        47
        624
      7. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        80
        606
      8. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        35
        574
      9. 49
        550
      10. Ei mitään käytöstä

        Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
        Ähtäri
        29
        546
      Aihe