haluaisin tietää teidän ihmisten omakohtaisia kokemuksia eutanasiasta (eli armokuolemasta). onko lähisukulaisesi kohdalla toteutettu eutanasiaa? vastauksia mieluiten ennen perjantaita (12.3.) KIITOS!:)
eutanasia?
kiinnostunut
6365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomessa alkoholin ostaminen, myyminen ja käyttö on yleisesti hyväksyttyä ja laissa sallittua. Vaikka alkoholiin liityy
joskus rikollisesta toimintaa kuten alkoholin salakuljetusta, niin silti alkoholin ostaminen tai käyttäminen ei ole rikos.
Sillä perusteella että johonkin yhteiskunnalliseen ilmiöön voi liittyä rikollista toimintaa, ei voida rajoittaa kansalaisvapauksia asioissa jotka itsessään eivät ole rikoksia.
Kun kieltolain aikaan Suomessa alkoholi oli kokonaan kielletty, alkoholin salakuljetus kukoisti ja salakuljetukseen liittyi paljon muuta rikollista toimintaa. Alkoholin kriminalisointi itseasiassa sysäsi alkoholi-markkinat rikollisten käsiin. Kun alkoholi taas sallittiin rikollisliigat joutuivat etsimään toimeentulonsa muualta. Prostituutioon liittyy rikollista toimintaa juuri sen tähden että prostituutio on kriminalisoitu. Kun yhteiskunta hyväksyy prostituution, ja huolehtii myös prostituoitujen turvallisuudesta, siirtyy prostituutio pois epäilyttävien tahojen käsistä eikä siihen liity esimerkiksi salakuljetusta tai huumekauppaa.
Prostituutioon ei aina ja välttämättä liity kiristys, väkivalta tai ihmiskauppa, vaan usein sekä asiakas että prostituoitu ryhtyvät seksuaalisuhteeseen omasta vapaasta tahdostaan. Prostituoidut eivät siis aina ole venäläisiä huoria: heissä on sekä miehiä että naisia, he voivat olla suomlaisia koti-äitejä, opiskelija-miehiä ja muita jotka tuskin ovat ryhtyneet prostituoiduiksi "mafian pakottamina". Eivätkä kaikki venäläiset prostituoidut ole sen enempää prostituutioon pakotettuja kuin suomalaiset kolleegansa. Suomessa on haluttu viljellä mielikuvaa jossa prostituoitu on mafian pakottama venäläinen nainen ja asiakas on läskimahainen luuserimies. Todellisuudessa prostituutio on paljon monitahoisempi ilmiö, ja niiden ihmisten kirjo jotka prostituutioon tavalla tai toisella ovat osallisia kattaa kaikki yhteiskuntaluokat ja ihmistyypit. Prostituutioksi voidaan määritellä sekin että pari- tai seksisuhteen taustalla on vaikuttanut miehen taloudellinen menestys tai se että mies antaa puolisolleen korkean elintason.
Yhteiskunnan tehtävänä on turvata ihmisten oikeuksia, ei riistää niitä. Seksin myynti on viattomimmillaan kahden aikuisen välinen vapaaehtoinen sopimus. Ihmisillä tulee olla oikeus päättää omasta ruumiistaan ja siitä millä perusteella ihminen ryhtyy seksisuhteeseen. Tämän takia seksin ostamista tai myymistä ei saa kriminalisoida.
Seksinostaja ei ole syypää kaikkeen köyhyyteen ja kurjuuteen mitä maailman eri kolkissa on. Seksinostaja ei ole syypää prostitutioon mahdollisesti liittyvään pakottamiseen. On väärin rangaista seksinostajaa pelkästä rahan tarjoamisesta, sillä prostituoidulla on aina oikeus kieltäytyä seksistä.
Suomessa on olemassa rikoslaissa erikseen kohdat joissa kielletään ihmisten pakottaminen, uhkaaminen ja vapauden riisto. Sen sijaan että yhteiskunta kriminalisoi prostituution, sen tulisi turvata prostituoitujen turvallisuus siinä missä kaikkien muidenkin ihmisten turvallisuus. Jos prostituutioon liittyy mafian toimintaan, on toimenpiteet kohdistettava oikeasti rikolliseen toimintaan kuten pakottamiseen ja vapaudenriistoon.
Jaakob hankki vaimon rahalla:
1Moos.29:15
Ja Laaban sanoi Jaakobille: "Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva." ... Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: "Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi."
Juudan sukukunnan kantaisä Juuda osti seksiä:
1Moos.38:15
Kun nyt Juuda näki hänet, luuli hän häntä portoksi; sillä hän oli peittänyt kasvonsa. Ja hän poikkesi hänen luokseen tiepuoleen ja sanoi: "Anna minun yhtyä sinuun." Hän näet ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tämä vastasi: "Mitä annat minulle saadaksesi yhtyä minuun?" Hän sanoi: "Lähetän sinulle vohlan laumastani."
Jumala käski profeetta Hooseaa naida "haureellinen vaimo".
Hoos.1:2
Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: "Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta."
Huomasitko, sinulle on vastannut kaksi kaveria jotka osaavat aika hyvin kirjoittaa muttei lukea.
Eutanasia on Suomessa rikos, et varmaan saa kovin monta vastausta joten toisaalta on hyvä että on sellaisia jotka vastaavat vaikka aivan eri kysymykseen jottei tarvii jäädä kokonaan ilman vastausta.
...mulle vastaa näköjään vielä eräs tyhmä, joka luulee olevansa jotenkin viisas. "eutanasia on rikos". niin...ehkä aktiivinen eutanasia, muttei passiivinen..(ota asioista enemmän selvää, ennen kuin esität viisasta...)
Mistä päättelet että luulen olevani viisas? Minusta ei ole viisauden häivääkään eli siinä mielessä sulaudun hyvin kaikkiin muihin jotka tänne kirjoittelevat. Viisailla ihmisillä on jotain oikeaa tekemistä.
Tässä ketjussa olen kyllä keskiarvon yläpuolella koska osasin (ainakin omasta mielestäni) vastata oikeaan kysymykseen ja tiesin (en arvannut) ettet saa paljon vastauksia.
Mutta tosiaan, viisas minä en ole, muuten tekisin jotain viisasta.
..no hyvä että tajuut sen itekin..