Venäjän panos terrorismiin, nimenomaan valtioterrorismiin, on ollut merkittävää luokkaa.
Tätä panosta ei tosin puida julkisuudessa tarpeeksi usein. Syy on selvä. Kun kyseinen valtio on yksi monista, joka käy "terrorisminvastaista sotaa", ei tämän yhdistäminen terrorismiin liene soveliasta silloin, kun pyritään kahdenvälisiin sopimuksiin jos jonkinlaisista asioista kritiikkiä sietämättömän tahon kanssa. Siksi valtiaidemme ei voida odottaa asiaa juuri käsittelevän, vaan pikemminkin hyssyttelevän. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on hyssyttely.
Onneksi esimerkiksi me nettiavautujat kuitenkin voimme julki-ihmetellä asioita vaarantamatta seuraavia puutulli-, kaasu- ja muita neuvotteluja. Siis siihen asti, kunnes meidät vaiennetaan.
Kritiikin terroristisin keinoin vaientamisenkin saralla Venäjän panos on ollut merkittävä. Ei liene sattumaa, että jo kolme Tsetsenian tilannetta Venäjän federaation ja sen asettaman nukkehallitsija Kadyrovin linjasta poikkeavasti seurannutta henkilöä, kaksi toimittajaa ja asianajaja, on murhattu tämän vuoden aikana. Heidän kohtalonsa mielletään kulissien takana esimerkiksi muille, jotka mielivät puida jatkuvaa valtioterrorismia rikollisesti miehitetyillä alueilla.
Vuodesta 1994 lähtien Tsetsenian valtaaminen, alueellinen "kurinpito" ja "terrorisminvastainen sota" on mitä ilmeisimmin vaatinut satojen tuhansien siviilien hengen ja johtanut satojen tuhansien pakolaisuuteen. Näin laveita lukusanoja täytyy käyttää tässä siksi, että tarkkoja lukuja on tietenkin vaikea esittää; sillä eräs 1990- ja 2000-lukujen tuhoisimmista konflikteista on ollut myös leväperäisimmin virallisesti raportoiduista.
Edellä jo käsiteltiin sitä, miksi ponnekkaasti estetty ja häiritty, viranomaisista riippumaton raportointi Tsetsenian tasavallasta on jäänyt niukaksi. Toisaalta, voinemme lohduttautua sillä, että täysin asioista tietämätönkin saa lainata virallisia tietoja Abhasian ja Etelä-Ossetian "vapautuneiden", siis Venäjään liitettyjen, tasavaltojen tilanteesta ja kirjoittaa näistä Venäjä-myönteisesti.
Ja tästä päästäänkin sitten kaikille suunnattuun vanhan venäläisen sananlaskun vapaamuotoiseen siteeraukseen. Muista soveltaa selektiivistä sananvapauttasi "oikein" - et kai halua terrorismin uhriksi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
vaikea usko .. mutta muutta voi olla totta.
http://www.youtube.com/watch?v=VcuqRjwlM4w&feature=related
http://news.ronatvan.com/2009/07/18/commenter-on-your-blog-may-be-working-for-the-israeli-government/
En tahdo sinänsä vähätellä kenenkään panosta tälle keskustelulle; sillä varmastikin jokaisen "keskusteluun osaa ottaneen" tarkoitus on ollut omasta mielestään hyvä - tai paha. Tahtoisin silti ottaa kantaa siihen, mikä mielestäni on ylipäänsä keskustelua ja mikä ei.
Ilman edes jonkinlaisia saatesanoja copy-pastetettu linkki ei ole keskustelua.
Valitettavasti kuitenkin kaikki tähänastiset "vastaukset" avaukseeni ovat näitä irrallisia linkityksiä, joihin en voi - ajanpuutteesta johtuen - koskaan, lomallakaan, ottaa kantaa. Jopa "pikkusieluksi" leimautumisen uhalla julistan, että pelkän selitystä vailla olevan linkin postittaminen keskusteluun ansaitsee keskustelussa osakseen yhtä paljon huomiota kuin viesti: "Pilu!" Tasokkaampia vastauksia odotellessa, tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on pilu.