Millähän perusteella Tekes suostui maksamaan Fruugon kaltaisesta humppuukkisijoituksesta 1.5 miljoonaa euroa tukirahaa?
Ei verkkokauppaan ja nettiportaaliin nyt ihan 14.5 miljoonaa kulu (puhumattakaan tulevista tappioista). Paljonko näistä kustannuksista todellisuudessa muodostuu mm. Fruugon johtoportaassa häärivän Jorma Ollilan bonuksiin ja palkkoihin?
Olin jo alunperin sitä mieltä että homma haisee ja pahasti ja on tarkoitettu vain tukirahojen imemiseen ja sitähän se sitten olikin. 1.5 miljoonaa veronmaksajien rahoja tuhlattiin tähänkin Ollilan tukirahojen hyväksikäyttöprojektiin.
-----------------------------------------
Riskisijoitus: Fruugo poltti miljoonan kuukaudessa
Perjantai 17.07.2009 klo 13:48
Tuoreen tilinpäätöksen mukaan nettikauppa Fruugo teki viime vuonna reilun 14,5 miljoonan euron liiketappion. Yritys hankkii nyt lisärahoitusta uusilta sijoittajilta.
Tämän vuoden keväällä kauppansa avannut yhtiö ei kerännyt viime vuonna liikevaihtoa laisinkaan, vaan kaikki rahat kuluivat yhtiön verkkopalvelun rakentamiseen. Kuukautta kohden yhtiön negatiivinen kassavirta eli niin sanottu burn rate oli siten keskimäärin toista miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Juha Usvan mukaan kulurakennetta on sittemmin painettu alaspäin yhtiön siirtyessä tuotekehitysvaiheesta kohti operatiivista toimintaa.
- Kiinteä kulutaso on selvästi alle tuon miljoonan, hän kommentoi nykytilannetta.
Kehityskustannuksia rahoitettiin 5 miljoonan euron oman pääoman lisäyksellä ja vajaan 5,5 miljoonan euron pääomalainalla. Myös Tekes rahoitti kauppapaikan alustan kehitystyötä 1,5 miljoonalla.
Kokonaisuutena Fruugoon on panostettu viime vuoden loppuun mennessä lähes 18 miljoonaa euroa, sillä marraskuusta 2006 vuoden 2007 loppuun kestäneellä ensimmäisellä tilikaudella yhtiön liiketappio oli noin 3,3 miljoonaa euroa.
Uutta rahaa useampi miljoona
Fruugo on nyt saamassa uusia sijoittajia. Toimitusjohtaja Juha Usvan mukaan Fruugon yhtiökokous antoi viime viikolla valtuudet osakeantiin, jonka myötä yhtiön taustavoimiin on tulossa myös "muutamia" uusia sijoittajia.
Uusien sijoittajien nimistä tai rahoituksen määrästä Usva on toistaiseksi vaitonainen.
- Puhutaan useammasta miljoonasta, hän sanoo.
Yritys on herättänyt runsaasti kiinnostusta varsinkin nimekkäiden sijoittajiensa vuoksi. Yhtiön taustavoimiin kuuluvat esimerkiksi tietoturvayhtiö F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa sekä Nokian ja Shellin hallituksia johtava Jorma Ollila.
Syksyllä lähtöruudussa
Fruugo avasi verkkokauppansa julkiseen käyttöön toukokuussa beta- eli testileimalla varustettuna.
Usvan mukaan palvelussa sekä tuote- ja kauppiasvalikoimassa riittää edelleen kehitettävää.
- Uskomme, että kolmannen neljänneksen lopussa meillä on sellainen tarjooma palvelukyvykkyyksien ja valikoiman osalta, että voimme sanoa olevamme lähtöruudussa, hän muotoilee.
Verkkokaupan aggregaattoripalveluna toimivalla Fruugolla on nyt reilut 200 kumppanisopimusta, joista kaikkien kauppoja ei kuitenkaan ole vielä integroitu palveluun.
Syksyllä kauppiasverkostoa on Usvan mukaan määrä kasvattaa sadoilla lisäsopimuksilla, joista merkittävän osan pitäisi tulla kansainvälisiltä markkinoilta.
- Syksyn aikana liiketoiminnan pitää lähteä liikkeelle kunnolla. Tietysti kestää ennen kuin toimintaa päästään skaalaamaan, Usva sanoo.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Web-sivustojen ja sovelusten kehittäminen ei todellakaan maksa miljoonia, päinvastoin. Ohjelmoijien palkat eivät ole Suomessa kovin korkeita, joten on aikamoinen mysteeri minne se raha on oikein kadonnut, kun kyseessä ei kuitenkaan ole erityisen monimutkainen järjestelmä.
Kyseisen verkkokaupan pystyisi todella osaava ammattilainen pystyttämään itse ilman lisäapua. Kun lähdetään tuolle byrokraattiselle tielle, jossa on konsultteja, varajohtajia managereita ja johtajan johtajia, niin kyllä niitä kuluja piisaa. Kyseisen järjestelmän serveripuolen ylläpidonkin voi ostaa pilkkahintaan, niin en aivan käsitä mistä nuo kuluerät ovat tulleet.
No ei tartte osata laskea kuin 1 1, niin tässä taitaa olla takana Tekesin rahojen puhaltaminen. Tiedä häntä mikä on todellisuus.
Tässä olisi todellakin selvityksen paikka. Tarttee vain jonkun, joka siitä vihjaisi eteenpäin.
Tässä taitaa kuitenkin olla se ongelma,että kun herrat ovat keskenään hyvää pataa, niin homma todetaan täysin sääntöjenmukaiseksi.
Laadukkaaseen nettikauppaan menee korkeintaan kymmeniä tuhansia rakentaa tuollainen ja joitakin tuhansia kiinteitä kuluja. Minne ihmeeseen siis Fruugo hävitti veronmaksajien rahaa MILJOONAN yhdessä kuukaudessa? Naurettavan nettikaupan 14.5 miljoonan tappiot haisevat ja pahasti. Onko muille yrityksille annettu näin isoja tukirahoja? Ehkä minunkin pitäisi perustaa nettikauppa jos sille kerta saa 1.5 miljoonaa tukirahaa.
Paljonko Jorma Ollina on nostanut näistä "tappioista" itselleen ja lähipiirilleen rahaa palkkoina ja palkkioina? Veikkaisin että suurin osa muodostuu näistä "kuluista".
Nyt menee puurot ja vellit sekaisin.
Jos itse pystytte laittamaan uuden Amazonin pystyyn pikkurahalla, niin laittakaa, ihmiset!
Älkää mollatko niitä, jotka uskaltavat yrittää!
Ihmeellistä hommaa, että kun joku uskaltaa riskeerata, se herättää näin paljon pahaa verta. Luuletteko, että Nokia ikuisesti elättää Suomen? Tai EU:n tukimiljoonat? Uudesta liiketoiminnasta se hyvinvointi tulee, ja sitä Fruugo yrittää.
Tekes tuki Fruugoa 1.5 miljoonalla, joka on suuri summa, mutta silti tämän kokoluokan hankkeessa pikkuraha.
Ne rahat eivät todellakaan mene Ollilan ja muiden taskuun. Ette taida tietää, että Fruugon taustahenkilöt ovat laittaneet merkittäviä summia omaa rahaa likoon. Eivät he todellakaan pistä Tekesin rahaa omaan taskuunsa.
Voidaan toki olla montaa mieltä siitä, oliko Fruugon konsepti onnistunut alunperinkään. Älkää kuitenkaan levittäkö kuulopuheita ja olettamuksia tosiasioina, kun ette tiedä asioitten oikeaa laitaa.