kirjassa on tuo väsynyt ihminen, joka hokee, että turhuuden turhuutta kaikki. Näyttää olevan rikas ja omistaa vaikka mitä, mutta sanoo olevansa kyllästynyt rikkauteen ja omistamiseen. Onko Salomon, vai kuka?
Kuka se tuossa
Saarnaajan
376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saarnaajan kirja on yksi lempikirjojani Raamatussa - siinä avautuu kyllä hienolla tavalla Raamatun idea ja koko sanoma
samalla kuvaa osuvasti monen ihmisenä olemisen kipuja ja etsintää, häneen on kovin helppo samaistua - vaikka Salomo oli Raamatun viisain mies - silti hänkin tunsi monesta asiasta samoin
samalla se on myös hyvin monikerroksinen, vertauskuvien kautta koko juttu aukeaa vieläkin syvemmälle ihmiselämän peruskysymyksiin, siihen mikä oikeasti on tärkeää..
"Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat."
käy täysin selville, että ei se rikkaus, ei ne maatilat ja tekolammet ja komeat talot tuo sitä onnea. Köyhä, jolla on usko, on monin kerroin onnellisempi, kuin rikas, jolla on usko ja epäusko taisteluasemissa ihmisen sielusta. Rahalla ei saa rauhaa, vaan kaikki maallinen on turhuuden turhuutta.
Turhuuden turhuudesta pääsee, kun uskoo ja auttaa Jeesusta auttamalla lähimmäisään ja jakamalla maallisesta omaisuudesta tarvitseville. Mukaan, kun ei mitään saa, kun tämän ajan portti takana sulkeutuu.
periaatteessa viesti on sama kuin kuuluisassa korinttilaiskirjeen kohdassa (1. Kor. 13:1)
vaikka meillä olisi kaikki tieto, kaikki valta ja kaikki mahdolliset armolahjat ja vaikka kaikki usko jne ei sillä mitään voittaisi - ilman rakkautta kaikki olisi vain turhaa tuulen tavoittelua ---- turhuuden turhuus niin kuin sanoi myös saarnaaja