Onko prostituutio väärin?

Suomessa alkoholin ostaminen, myyminen ja käyttö on yleisesti hyväksyttyä ja laissa sallittua. Vaikka alkoholiin liityy
joskus rikollisesta toimintaa kuten alkoholin salakuljetusta, niin silti alkoholin ostaminen tai käyttäminen ei ole rikos.
Sillä perusteella että johonkin yhteiskunnalliseen ilmiöön voi liittyä rikollista toimintaa, ei voida rajoittaa kansalaisvapauksia asioissa jotka itsessään eivät ole rikoksia.

Kun kieltolain aikaan Suomessa alkoholi oli kokonaan kielletty, alkoholin salakuljetus kukoisti ja salakuljetukseen liittyi paljon muuta rikollista toimintaa. Alkoholin kriminalisointi itseasiassa sysäsi alkoholi-markkinat rikollisten käsiin. Kun alkoholi taas sallittiin rikollisliigat joutuivat etsimään toimeentulonsa muualta. Prostituutioon liittyy rikollista toimintaa juuri sen tähden että prostituutio on kriminalisoitu. Kun yhteiskunta hyväksyy prostituution, ja huolehtii myös prostituoitujen turvallisuudesta, siirtyy prostituutio pois epäilyttävien tahojen käsistä eikä siihen liity esimerkiksi salakuljetusta tai huumekauppaa.

Prostituutioon ei aina ja välttämättä liity kiristys, väkivalta tai ihmiskauppa, vaan usein sekä asiakas että prostituoitu ryhtyvät seksuaalisuhteeseen omasta vapaasta tahdostaan. Prostituoidut eivät siis aina ole venäläisiä huoria: heissä on sekä miehiä että naisia, he voivat olla suomlaisia koti-äitejä, opiskelija-miehiä ja muita jotka tuskin ovat ryhtyneet prostituoiduiksi "mafian pakottamina". Eivätkä kaikki venäläiset prostituoidut ole sen enempää prostituutioon pakotettuja kuin suomalaiset kolleegansa. Suomessa on haluttu viljellä mielikuvaa jossa prostituoitu on mafian pakottama venäläinen nainen ja asiakas on läskimahainen luuserimies. Todellisuudessa prostituutio on paljon monitahoisempi ilmiö, ja niiden ihmisten kirjo jotka prostituutioon tavalla tai toisella ovat osallisia kattaa kaikki yhteiskuntaluokat ja ihmistyypit. Prostituutioksi voidaan määritellä sekin että pari- tai seksisuhteen taustalla on vaikuttanut miehen taloudellinen menestys tai se että mies antaa puolisolleen korkean elintason.

Yhteiskunnan tehtävänä on turvata ihmisten oikeuksia, ei riistää niitä. Seksin myynti on viattomimmillaan kahden aikuisen välinen vapaaehtoinen sopimus. Ihmisillä tulee olla oikeus päättää omasta ruumiistaan ja siitä millä perusteella ihminen ryhtyy seksisuhteeseen. Tämän takia seksin ostamista tai myymistä ei saa kriminalisoida.

Seksinostaja ei ole syypää kaikkeen köyhyyteen ja kurjuuteen mitä maailman eri kolkissa on. Seksinostaja ei ole syypää prostitutioon mahdollisesti liittyvään pakottamiseen. On väärin rangaista seksinostajaa pelkästä rahan tarjoamisesta, sillä prostituoidulla on aina oikeus kieltäytyä seksistä.

Suomessa on olemassa rikoslaissa erikseen kohdat joissa kielletään ihmisten pakottaminen, uhkaaminen ja vapauden riisto. Sen sijaan että yhteiskunta kriminalisoi prostituution, sen tulisi turvata prostituoitujen turvallisuus siinä missä kaikkien muidenkin ihmisten turvallisuus. Jos prostituutioon liittyy mafian toimintaan, on toimenpiteet kohdistettava oikeasti rikolliseen toimintaan kuten pakottamiseen ja vapaudenriistoon, ei kahden ihmisen väliseen vapaaehtoiseen suhteeseen.

Jaakob hankki vaimon rahalla:

1Moos.29:15

Ja Laaban sanoi Jaakobille: "Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva." ... Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: "Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi."

Juudan sukukunnan kantaisä Juuda osti seksiä:

1Moos.38:15

Kun nyt Juuda näki hänet, luuli hän häntä portoksi; sillä hän oli peittänyt kasvonsa. Ja hän poikkesi hänen luokseen tiepuoleen ja sanoi: "Anna minun yhtyä sinuun." Hän näet ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tämä vastasi: "Mitä annat minulle saadaksesi yhtyä minuun?" Hän sanoi: "Lähetän sinulle vohlan laumastani."

Jumala käski profeetta Hooseaa naida "haureellinen vaimo".

Hoos.1:2

Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: "Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta."
9402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On vaikea yleistäen sanoo,missä tilanteessa kukin prostituoitu on sen julkituomasi"VAPAAN VALINNAN",tehnyt...On ihan turha ko.naisia syytellä.Ellei olisi kysyntää,ei taatusti olis isosti tarjontaakaan.Kun ajattelen aikuista ukkoo latomassa euroja nuorelle tytölle,"että tämä on kiltti",tälle äijälle...On pakko todeta Suomalaiskansallisesti:HYI HELVETTI !!!

Äänestä
  • Sen verran on tarkennettava näkemystäni...Jos tarvis valita:Maksaa tytölle,kiristää tai painostaa tätä..........Vai ilman naista.Ennemmin ilman naista.

    Äänestä

  • "Kun ajattelen aikuista ukkoo latomassa euroja nuorelle tytölle,"että tämä on kiltti",tälle äijälle...On pakko todeta Suomalaiskansallisesti:HYI HELVETTI !!! "

    Näinhän tekivät muunmuaassa Raamatun profeetat Simson ja Hoosea. Rahat tiskin ja makuulleen. Hengellisen taustasi tuntien sitä en ihmettele yhtään jos Raamatun profeettoja olet kivittämässä.

    Äänestä

Hebrealaiskirje 11:31

"Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa"

Hoos.4:14

"En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne
siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen
kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu."

Tuomarien kirja 16:1

"Niin Simson meni Gassaan, ja hän näki siellä porton ja meni sen luo. ... Ja Simson makasi siellä puoliyöhön asti."

Äänestä
  • Ja jos sinä olisit kiristäen tai rahalla maksaen käyttämässä 16 vuotiasta tyttöä hyväksesi...siinä ohessa samaistaen sairaassa mielessäsi itsesi ammoisina aikoina eläneisiin raamatun henkilöihin.........EI KUKAAN MUUKAAN IHMETTELISI.vointeja vain roppakaupalla sinulle kristitty.

    Äänestä

  • Raamatussa, varsinkin VT:ssä, on joitain käsittämättömiä kohtia. Varsinkin jos kohdat irroitetaan yksittäisiksi lauseikseen erilleen tekstistä ennen ja jälkeen kohdan...

    >>
    "Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa"
    >>

    Raahab oli ollut portto. Tätä ei kuitenkaan laskettu hänelle synniksi, koska hänen uskonsa oli hänet puhdistanut, kuten lauseessakin todetaan. "USKON KAUTTA"...

    Hoos.4:14

    Kun luetaan luvun alusta asti, niin käy ilmi, että Jumalalla oli menossa "oikeudenkäynti" kansaa vastaan kokonaisuudessaan ja Hän rankaisi heitä yleisesti, koskapa olivat yleisesti pois poikenneet. Ei erikseen pelkästään huoraavia naisia, koskapa miehetkin huorasivat...

    >>
    Tuomarien kirja 16:1

    "Niin Simson meni Gassaan, ja hän näki siellä porton ja meni sen luo. ... Ja Simson makasi siellä puoliyöhön asti."
    >>

    Raamatussa kerrotaan monesti historiankirjamaisesti mitä on tapahtunut. Tämä kaikki kertomus ei suinkaan tapahtunut Jumalan hyväksynnällä tai Hänen siunauksellaan. Kun lukee Simsonin tarinaa hieman pidemmälle, niin hän tapasi Delilahin, joka petti hänet filistealaisille, jotka puhkaisivat Simsonin silmät. Lopussa Simson sai Jumalan avulla kostonsa, mutta kuoli itse siinä samassa. Ellei Simson olisi alkujaan rikkonut Jumalaa vastaan "huoraamalla", niin hänen kohtalonsa olisi ollut varmasti aivan eri...

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Raamatussa, varsinkin VT:ssä, on joitain käsittämättömiä kohtia. Varsinkin jos kohdat irroitetaan yksittäisiksi lauseikseen erilleen tekstistä ennen ja jälkeen kohdan...

    >>
    "Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa"
    >>

    Raahab oli ollut portto. Tätä ei kuitenkaan laskettu hänelle synniksi, koska hänen uskonsa oli hänet puhdistanut, kuten lauseessakin todetaan. "USKON KAUTTA"...

    Hoos.4:14

    Kun luetaan luvun alusta asti, niin käy ilmi, että Jumalalla oli menossa "oikeudenkäynti" kansaa vastaan kokonaisuudessaan ja Hän rankaisi heitä yleisesti, koskapa olivat yleisesti pois poikenneet. Ei erikseen pelkästään huoraavia naisia, koskapa miehetkin huorasivat...

    >>
    Tuomarien kirja 16:1

    "Niin Simson meni Gassaan, ja hän näki siellä porton ja meni sen luo. ... Ja Simson makasi siellä puoliyöhön asti."
    >>

    Raamatussa kerrotaan monesti historiankirjamaisesti mitä on tapahtunut. Tämä kaikki kertomus ei suinkaan tapahtunut Jumalan hyväksynnällä tai Hänen siunauksellaan. Kun lukee Simsonin tarinaa hieman pidemmälle, niin hän tapasi Delilahin, joka petti hänet filistealaisille, jotka puhkaisivat Simsonin silmät. Lopussa Simson sai Jumalan avulla kostonsa, mutta kuoli itse siinä samassa. Ellei Simson olisi alkujaan rikkonut Jumalaa vastaan "huoraamalla", niin hänen kohtalonsa olisi ollut varmasti aivan eri...

    "Raahab oli ollut portto. Tätä ei kuitenkaan laskettu hänelle synniksi, koska hänen uskonsa oli hänet puhdistanut, kuten lauseessakin todetaan. "USKON KAUTTA"... "

    Raahab oli portto edelleen sen jälkeen kun oli auttanut Israelilaisia vakoojia.

    "Ei erikseen pelkästään huoraavia naisia, koskapa miehetkin huorasivat... "

    Jumala ei rankaissut huoraavia naisia lainkaan.

    "Raamatussa kerrotaan monesti historiankirjamaisesti mitä on tapahtunut. Tämä kaikki kertomus ei suinkaan tapahtunut Jumalan hyväksynnällä tai Hänen siunauksellaan"

    Simson oli Jumalan mies ja teki vanhurskaita tekoja, esim Hebr.11:32. Delilah ei nyt sattunut olemaan samainen prostituoitu kuin missä tuosta lainauksessa puhutaan, joten se onkin jo eri asia. Simson kävi huorissa ja silti hän on yksi Raamatun pyhistä.

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Raamattu kertoo monista suurista Jumalan miehistä, jotka lankesivat. Siellä on paljon juutalaisten historiaa.

    Mielestäni Raamattu ei kerro, jatkoiko Raahab huoraamistaan tämän jälkeen.

    Kehoittaisin lukemaan myöskin uudelleen tämän "näisten huoraamisluvun" Hoos.4. Lue koko luku, niin siitä se hahmottuu;)

    Delilah ei ollut samanlainen prostituoitu, mutta prostituoitu kaikki tyyni. Hänelle ei maksanut rakastunut Simeon, vaan filistealaiset;)

    Simeon oli Jumalan soturi, joka lankesi.

    Samoin Saul oli Jumalan valittu Israelin kuningas, joka myöhemmin lankesi itsekkyyteen.

    Kuten totesin, niin varsinkin vt:stä löytyy nykyihmisille käsittämättömiä kohtia. Täytyy kuitenkin muistaa että monet kohdat kertovat juutalaisten historiasta, eivätkä ole tarkoitettu kaikille ihmisille yleisiksi Jumalan ohjeiksi.

    Haureutta ja huoruutta vastaan Raamattu puhuu todella yleisesti. En ala käymään tästä mitään juupas eipäs väittelyä, mutta tässäpä kuitenkin pari yleisintä paikkaa:

    2. Moos. 20:14
    "Älä tee huorin."

    5. Moos. 5:18
    "Älä tee huorin. "

    Matt. 5:
    "27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
    28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa"

    Prostituutio on syntiä siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä ajattelet vain omaa himoasi, et lähimmäistäsi:

    Room. 13:9
    "Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". "

    "Mielestäni Raamattu ei kerro, jatkoiko Raahab huoraamistaan tämän jälkeen."

    Ei kerro kyllä sitäkään että olisi lopettanut huoraamisen. Ei ole mitään syytä olettaa että hän juuri tuon takia olisi ammattiaan vaihtanut.

    "Simeon oli Jumalan soturi, joka lankesi."

    Puhut ilmeisesti Simsonista? Ei missään ole sanottu että porton kanssa makaaminen olisi ollut Simsonin lankeamus. Ei, ei sanota koska se mitä Simson teki oli hyväksyttävää Jumalan silmissä.

    "Haureutta ja huoruutta vastaan Raamattu puhuu todella yleisesti. "

    Huoruus on avioliiton rikkomista. Prostitutoitu tai hänen asiakkaansa eivät riko avioliittoa. Huoruus koskee nimenomaan naituja miehiä ja naisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kristitty kirjoitti:

Suomessa alkoholin ostaminen, myyminen ja käyttö on yleisesti hyväksyttyä ja laissa sallittua. Vaikka alkoholiin liityy
joskus rikollisesta toimintaa kuten alkoholin salakuljetusta, niin silti alkoholin ostaminen tai käyttäminen ei ole rikos.
Sillä perusteella että johonkin yhteiskunnalliseen ilmiöön voi liittyä rikollista toimintaa, ei voida rajoittaa kansalaisvapauksia asioissa jotka itsessään eivät ole rikoksia.

Kun kieltolain aikaan Suomessa alkoholi oli kokonaan kielletty, alkoholin salakuljetus kukoisti ja salakuljetukseen liittyi paljon muuta rikollista toimintaa. Alkoholin kriminalisointi itseasiassa sysäsi alkoholi-markkinat rikollisten käsiin. Kun alkoholi taas sallittiin rikollisliigat joutuivat etsimään toimeentulonsa muualta. Prostituutioon liittyy rikollista toimintaa juuri sen tähden että prostituutio on kriminalisoitu. Kun yhteiskunta hyväksyy prostituution, ja huolehtii myös prostituoitujen turvallisuudesta, siirtyy prostituutio pois epäilyttävien tahojen käsistä eikä siihen liity esimerkiksi salakuljetusta tai huumekauppaa.

Prostituutioon ei aina ja välttämättä liity kiristys, väkivalta tai ihmiskauppa, vaan usein sekä asiakas että prostituoitu ryhtyvät seksuaalisuhteeseen omasta vapaasta tahdostaan. Prostituoidut eivät siis aina ole venäläisiä huoria: heissä on sekä miehiä että naisia, he voivat olla suomlaisia koti-äitejä, opiskelija-miehiä ja muita jotka tuskin ovat ryhtyneet prostituoiduiksi "mafian pakottamina". Eivätkä kaikki venäläiset prostituoidut ole sen enempää prostituutioon pakotettuja kuin suomalaiset kolleegansa. Suomessa on haluttu viljellä mielikuvaa jossa prostituoitu on mafian pakottama venäläinen nainen ja asiakas on läskimahainen luuserimies. Todellisuudessa prostituutio on paljon monitahoisempi ilmiö, ja niiden ihmisten kirjo jotka prostituutioon tavalla tai toisella ovat osallisia kattaa kaikki yhteiskuntaluokat ja ihmistyypit. Prostituutioksi voidaan määritellä sekin että pari- tai seksisuhteen taustalla on vaikuttanut miehen taloudellinen menestys tai se että mies antaa puolisolleen korkean elintason.

Yhteiskunnan tehtävänä on turvata ihmisten oikeuksia, ei riistää niitä. Seksin myynti on viattomimmillaan kahden aikuisen välinen vapaaehtoinen sopimus. Ihmisillä tulee olla oikeus päättää omasta ruumiistaan ja siitä millä perusteella ihminen ryhtyy seksisuhteeseen. Tämän takia seksin ostamista tai myymistä ei saa kriminalisoida.

Seksinostaja ei ole syypää kaikkeen köyhyyteen ja kurjuuteen mitä maailman eri kolkissa on. Seksinostaja ei ole syypää prostitutioon mahdollisesti liittyvään pakottamiseen. On väärin rangaista seksinostajaa pelkästä rahan tarjoamisesta, sillä prostituoidulla on aina oikeus kieltäytyä seksistä.

Suomessa on olemassa rikoslaissa erikseen kohdat joissa kielletään ihmisten pakottaminen, uhkaaminen ja vapauden riisto. Sen sijaan että yhteiskunta kriminalisoi prostituution, sen tulisi turvata prostituoitujen turvallisuus siinä missä kaikkien muidenkin ihmisten turvallisuus. Jos prostituutioon liittyy mafian toimintaan, on toimenpiteet kohdistettava oikeasti rikolliseen toimintaan kuten pakottamiseen ja vapaudenriistoon, ei kahden ihmisen väliseen vapaaehtoiseen suhteeseen.

Jaakob hankki vaimon rahalla:

1Moos.29:15

Ja Laaban sanoi Jaakobille: "Olet tosin sukulaiseni, mutta palvelisitko silti minua palkatta? Sano minulle, mikä on palkkasi oleva." ... Raakelilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja Jaakob rakasti Raakelia; niin hän sanoi: "Minä palvelen sinua seitsemän vuotta saadakseni Raakelin, nuoremman tyttäresi."

Juudan sukukunnan kantaisä Juuda osti seksiä:

1Moos.38:15

Kun nyt Juuda näki hänet, luuli hän häntä portoksi; sillä hän oli peittänyt kasvonsa. Ja hän poikkesi hänen luokseen tiepuoleen ja sanoi: "Anna minun yhtyä sinuun." Hän näet ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tämä vastasi: "Mitä annat minulle saadaksesi yhtyä minuun?" Hän sanoi: "Lähetän sinulle vohlan laumastani."

Jumala käski profeetta Hooseaa naida "haureellinen vaimo".

Hoos.1:2

Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: "Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu